Kaikki virtaa, mikään ei pysy eikä samaan virtaan voi kahta kertaa astua. Nämä filosofi Herakleitoksen lauseet tulivat mieleen, kun luin Maijastina Kahloksen tietokirjaa Roomalaiset ja barbaarit. Mikään ei pysy paikallaan: kansat ja hallitsijat vaihtelevat, mutta samoin käsitykset roomalaisista ja barbaareista.
Maijastina Kahlos on historioitsija ja latinisti, joka toimii tutkijana Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa. Kahlos on tutkinut Rooman historiaa, erityisesti myöhäisantiikkia. Nyt hän on tarttunut roomalaisten ja barbaarien suhteisiin.
Kirjan aihe hajoaa käsiin ja juuri sen Kahlos haluaa osoittaa. Ei ole olemassa mitään yhtenäistä barbaariutta eikä roomalaisuuttakaan. Barbaarien joukko on kirjava kokoelma mitä erilaisimpia kansoja, joilla ei todellisuudessa ole mitään yhtenäistä nimittäjää. Yhtenäisenä kategoriana barbaari on fiktio.
Roomalaisuuskin koki historian kuluessa lukuisia muutoksia, ja sen raja barbaareihin päin on kaikkea muuta kuin selvä. Se, mikä kestää Kahloksen tarkastelussa, on barbaarin ja roomalaisen idea. Vaikka idean sisältö vaihteli vuosisatojen kuluessa, itse idea säilyi sitkeästi.
Roomalaisen ja barbaarin ideassa on pohjimmiltaan kysymys eron tekemisestä meidän ja muiden välillä sekä näihin kahteen ryhmään liitetyistä mielikuvista. Rajanveto on häilyvää ja vaihtelee tilanteiden mukaan. Sama koskee mielikuvien sisältöä. Raja kuitenkin vedetään aina johonkin, ja mielikuvat luodaan – olivatpa ne positiivisia tai negatiivisia.
Roomalaiset katsoivat edustavansa sivistystä ja järjestystä, kun taas barbaarimaailma oli kaiken sen vastakohtaa. Nämä perusarvostukset saattoivat kuitenkin tarvittaessa vaihtaa paikkaa. Kun roomalainen kirjoittaja halusi sivaltaa omiaan, saattoi hän näkemiensä roomalaisten paheiden vertauskohdaksi esittää jalon barbaarin.
Meidän ja muiden välille tehty ero ei tietenkään ollut vain roomalaisten tapa. Se on yleisinhimillinen. Kahlos kuitenkin toteaa, että roomalaiset ottivat vaikutteita kreikkalaisilta. Barbaari-sanakin on lainaa kreikan kielestä. Kreikkalaiset esittivät itsensä kaoottisen barbaarimaailman vastakohtana.
Kahloksen havainnot tuovat mieleen sen, miten Paavalikin kerran mainitsee jaon kreikkalaisiin ja barbaareihin (Room. 1:14), vaikka tyypillisesti hän tekeekin jaon juutalaisten ja pakanoiden välillä. Tässäkin jaossa arvoarvostelmat voivat tarpeen mukaan vaihdella. Pakanat voivat olla täynnä paheita (Room. 1) tai noudattaa Jumalan lakia paremmin kuin juutalaiset (Room. 2).
Raja pakanan ja juutalaisen välillä ei myöskään ole ehdoton, sillä pakanat voivat tulla Israelin Jumalan suojiin. Kahlos kuvaa samaa ilmiötä siinä, miten barbaarit saattoivat roomalaistua. Ja roomalaisuus puolestaan saattoi omaksua vaikutteita barbaareilta. Kristinuskokin torjuttiin aluksi epäroomalaisena, mutta myöhäisantiikissa siitä tuli roomalaisuuden tunnus erotuksena barbaareista.
Näkökulma kirjassa on pakostakin roomalaispainotteinen. Barbaareiksi luetuilta kansoilta ei ole juurikaan jäänyt lähteitä. Se, mitä barbaareista tiedetään, on pääosin peräisin roomalaislähteistä. Kahlos tiedostaa ongelman ja lukee roomalaisia lähteitään tältäkin osin kriittisesti. Huomattava osa kirjasta kuvaa barbaarikansojen vaihtelevia suhteita roomalaisiin myöhäisantiikissa.
Maijastina Kahlos. Kuva Jonne Räsänen/ Otava 2020.
Kirjan loppua kohden yltyvä sekavuus ei ole Kahloksen vaan hänen kuvaamiensa asioiden vika. Goottien, hunnien, vandaalien, frankkien, burgundien ja muiden kansojen vaiheet ovat varsin sekava tilkkutäkki. Kahlos itsekin kyselee välillä, pysyykö kukaan perässä, kun hän kuvaa villisti vaihtuvia liittolaisuuksia ja vihollisuuksia.
Kaoottisen virran vaikutelma ei kuitenkaan synny vain eri kansojen vaiheiden runsaudesta. Osaksi se syntyy myös siitä, että historiantutkijalle ominaisella tavalla Kahlos kiinnittää huomiota erityisesti muutokseen. Juuri muutosta ja vaihtelua Kahlos haluaakin demonstroida.
Ehkä kaikki ei kuitenkaan virtaa. Yksi tuntuu pysyvän: tutkija, joka virran reunalta toteaa pysyvästi, miten samaan virtaan ei voi kahdesti astua. Pysyvä havainto pysymättömyydessä. Historiantutkimuksen paradoksi.
Arvioitu teos: Maijastina Kahlos: Roomalaiset ja barbaarit. Helsinki: Otava, 2020. 245 s.
