Kaikki synnit kausi 2.

Kaikki synnit kosketti taas

Katsoin juuri kauden viimeisen jakson ja valehtelisin jos sanoisin, ettei koskettanut eikä itkettänyt; kosketti ja itketti niin hemmetisti.

Kuten ensimmäiselläkin kaudella, taas niin loistavat näyttelijät ja hyvä ohjaus, kiehtovaa mystisyyttä höystettynä taiteellisuudella ja samalla kuitenkin niin sitä arkista ja rehellisen karua suomalaista kyläkulttuuria kietoutuen vahvaan uskonnollisuuteen; en ihmettele, että sarja lyö läpi ulkomaita myöten.

Sarjassa yhdistyvät rikos, kyläyhteisöä vahvasti työllistävä yritys bisnesmaailmoineen ja vahvan uskonyhteisön tunkeutuminen oppeineen ja käytänteineen moniin eri tilanteisiin ja paikkoihin.

Kuvaukset poliisilaitokselta murhatutkinnan aikana osuivat ja upposivat minulle aika hyvin, sillä niitä tilanteita olen kuullut kerrottavan ihan lapsuuden kodissani, olihan isäni ammatiltaan poliisi. Siitä siis tiedän ihan kokemuksellisesti, että ristiriitoja niissä piireissä on ilmennyt työkavereiden kesken. Oman uskonyhteisön suhteen kotiin päin vetäminen, oman pesän likaamattomuus ja suoranaisesti rikosilmoitusten tekemättä jättäminen, kun kyseessä on ollut kallis kanssamatkaaja, ovat kyllä itselleni tuttuja ilmiöitä vanhoillislestadiolaisuuden ajoiltani.

Vanhemman konstaapeli Ritolan (Matti Ristinen) samanaikaisesti sekä rehellisen jämäkkä että herkkä ja ymmärtäväinen roolisuoritus oli täydellinen. Sopeutuminen yhteiseloon ja –työhön uskovaisen esimiehensä kanssa ja hänen näkemystensä pureskelu ja ymmärtäminen vaikuttivat niin todenmukaisilta. Varmasti jokainen vanhoillislestadiolainen, joka sarjaa uskaltautuu kielloista huolimatta katsomaan, voi samaistua tilanteisiin ihan omasta näkövinkkelistään ja kokemuksistaan käsin. Miltä minun touhuni uskovaisena ihmisenä mahtaakaan ulkopuolisten silmissä näyttää työpaikallani?

Ritolan painiskelu oman vaimon (Inka Kallén) törttöilyjen osalta ja sukupuolten väliset törmäykset oli toteutettu taidolla. Hämmennys, epäusko, tuska ja ahdistus petetyksi tulemisesta ja vielä perin hämmentävällä tavalla oli hyvin todentuntuista. Vaimonkin roolisuoritus oli vakuuttava kaikessa salailussaan ja epärehellisyydessään.

Myös nimismiehen (Ari Piispa) roolisuoritus oli aika osuva kaikessa yrmeydessäänkin.

– Oot kattonu liikaa telekkaria.

– Kannattais sitä sinunki joskus vilikasta.

– Minä en sitä sontaluukkua kato.

– Niin, sehän kielletään siinä Isossa kirjassa.

– Älä nää poika pilikkaa! Minä säilytän mieluummin puhtaan omantunnon, kun joudun alttiiksi kaiken maailman houkutuksille.

Hauska ja piristävä osuus ohjelmassa oli naisten perustaman uskonyhteisö iloisine ja hyvin esitettyine lauluineen. Yhteisön johtajan (Laura Malmivaara) roolisuoritus oli jollakin tavalla nautinnollista katseltavaa ja siitä voi hyvin kuvitella, miten hallitseva ja vangitseva taitava sanansäilän käyttäjä ja lavasäteilyn omaava johtohahmo voi yhteisölle olla. Ihan elävässä elämässäkin tällaiset taitavat johtajat ja manipuloijat voivat viedä porukkaa kuin venettä myötävedessä. Itsekin haluaisin seurata Anu Leinosta jos ilosanoma olisi vähän toisenlainen 😀 Hyvä vaihtoehto ankarille ja yrmeille miesjohtajille.

Laura Malmivaara esittää vaihtoehtoisen yhteisön johtajaa.

Laura Malmivaara esittää vaihtoehtoisen yhteisön johtajaa.

Tuli mieleeni myös sellainen asia katsellessani naisia ylistyslaulujensa keskellä, että miten usein omasta uskonyhteisöstä luopumista seuraa johonkin toiseen yhteisöön liittyminen. Kun on tottunut ihmislaumaan omine sääntöineen ja tapoineen, joillekin on tosi vaikea elää ilman mitään yhteisöraameja ympärillään. Joskus ne raamit voivat liittyä vaikkapa ihan ruokaankin.

Lestadiolaisen yritysjohtajan (Toni Kamula) perhe ja hänen omistamansa firma olivat itselleni ahdistavaa katseltavaa, niin lähelle ne tulivat. Ulkonäkökin oli saatu niin natsaamaan ilmeineen päivineen, että ihan kylmiä väreitä tuli. Ei se, että mitenkään olisin vastaan niitä ihmisiä, vaan se, että samaistun niihin niin kovin, että vanhat kipeät muistot tunkevat esiin. Pelko ja epäluulo kaikkea ulkopuolista kohtaan, suurperheen kanssa pärjääminen, omien haaveiden lyttääminen ja hylkääminen ja tiettyyn rooliin sopeutuminen. AUH!

Pahin oli ehdottomasti Aaron (Eeli Jurvelin) ja Jennin (Aino Morko) mahdollisen orastavan rakkauden murskaantuminen jo alkumetreillä, kun Jenni päättää valita uskonyhteisönsä kapinamielestään huolimatta. Aaron tunneilmasto, kun hän tulee jätetyksi ystävänä, luokkakaverina ja mahdollisesti myös rakastettuna; sitä on tapahtunut myös ihan elävässä elämässä ja paljon on tapahtunutkin.

Jennin ja Aaron rooleissa ovat Aino Morko ja Eeli Jurvelin.

Jennin ja Aaron rooleissa ovat Aino Morko ja Eeli Jurvelin.

Sarjan juoni oli hyvä ja yllätyksellinen. Oikeastaan sarjaan ihan kokonaisuudessaan liittyy syvyyttä ja laajuutta moneen suuntaan, se laittaa miettimään paljon sellaistakin, mitä ohjelmassa ei suoraan sanottu.

Seuraavaan sarjaan haluaisin enemmän todenmukaisuutta niihin kohtiin, mitkä kuvataan rauhanyhdistykseltä. Perinteiseen vanhoillislestadiolaiseen saarnapuheeseen kuuluu saarnamiehen surkuttelu omasta kehnosta uskosta, alamittaisuudesta ja syntien anteeksipyytämisen anelu. Hän lähestyy kuuntelijoita saatesanoilla: ”rakkaat sisaret ja veljet, olen tullut tänne teidän eteenne niin kovasti kiusattuna ja epäilysten alla, että kysynkin teiltä saanko minäkin vielä uskoa syntini anteeksi?”

– Jeesuksen nimessä ja veressä usko kaikki synnit anteeksi, julistaa seurakunta.

Sarjan aikakauden valinta 2000-luvulle oli hyvä tausta tapahtumille. Muistan itsekin kuinka tuota vuosituhannen vaihtumista odotettiin hieman pelonsekaisesti ainakin silloin 1970-luvulla, kun joskus sai seuroissa kuulla peloteltavan ja arvuuteltavan, josko koko 2000 lukua tullaan edes näkemään kun maailmanloppu tulee. No eipä tullut ja hyvä se. Mutta Kaikki synnit -sarja kannattaa katsoa, se on koskettava ja hyvä.

Kaikki synnit. Toinen tuotantokausi. Ohjaus: Mika Ronkainen. Käsikirjoitus: Merja Aakko & Mika Ronkainen. MRP Matila Röhr Productions 2020.

Artikkelikuvassa sarjan päähenkilöä esittävä Matti Ristinen.


Vuokko Ilola

Kirjoittaja

Oikealta nimeltäni olen Vuokko Ilola. Monet tuntevat minut entuudestaan Kotimaan blogistina. Olen 11 lapsen äiti Kirkkonummelta ja työni on Masalan koulussa koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerhon ohjaajana.


'Kaikki synnit kosketti taas' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.