Kirjailija Esko Valtaoja.
Populaarien tietokirjojen kirjoittaminen on nykypäivänä helpompaa mutta myös vaativampaa kuin aiemmin. Helpommaksi sen kirjoittajan kannalta tekee internetin tarjoama ajankohtaisen tiedon helppo saatavuus.
Toisaalta sama tekijä vaikuttaa toisin päin: miksi lukea ja ostaa tietokirjoja, jos päivitetyn tiedon saa nopeasti verkosta? Hyvässä tietokirjassa täytyy siis olla lisäarvoa – mitä?
Itse kiinnitän huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin. Kirjan tyylin on oltava sujuvaa, mielellään persoonallista; kirjan on tarjottava pureskeltua, laajempaan kontekstiin sijoitettua asiantuntijatietoa; kirjan täytyy tuoda esille uusia näkökulmia ja yhteyksiä, siitä täytyy välittyä kirjoittajan oma kokonaisnäkemys aiheesta.
Esko Valtaojan tuorein populaari teos, Kaiken käsikirja, rakentaa nimensä mukaisesti kokonaiskuvaa kosmoksesta, ihmisestä ja hänen kulttuuristaan.
Kirja alkaa filosofian, erityisesti metafysiikan kritiikillä, vaikka Valtaoja onkin sanoissaan selvästi varovainen. Hän ei halua tulla leimatuksi yksisilmäiseksi skientistiksi tai tieteelliseksi reduktivistiksi, mutta haluaa kuitenkin rakentaa kirjassaan esitetyn – filosofisen – pohdiskelun fysikaalisten tieteiden pohjalle.
Kaiken käsikirja käy aluksi läpi kosmoksen syntyä ja kehitystä, mistä kirjoittaja etenee elämän ja ihmisen tutkimiseen sekä lopulta yritykseen ymmärtää inhimillistä kulttuuria (myös uskontoa) ja sen arvoja. Tyylillisesti Valtaojan kirjassa lomittuvat tosiasioiden ja henkilökohtaisten muistikuvien taso.
Kirjoittajan perusasenne on sympaattinen: hän tuntuu aidosti ihmettelevän maailman ja olemassaolon arvoitusta olematta kuitenkaan (liian) ilkeä niitä kohtaan, jotka ajattelevat toisin kuin hän.
Valtaojalla on hyvä, visualisoiva kyky havainnollistaa varsinkin oman alansa tieteellisiä kysymyksiä. Jutustelevaa tekstiä kyydittää poikamainen huumori. Siten yllä mainituista toiveistani ensimmäisen, persoonallisen tyylin kriteerin, Valtaojan kirja täyttää hyvin.
Millaista tietoa Valtaojan kirja tarjoilee? Tietysti tähtitieteilijä on omimmalla alueellaan kirjoittaessaan fysiikan ja kosmologian ongelmista. Niille, jotka ovat lukeneet kirjoittajan aiempia teoksia tai muita populaareja fysiikan esityksiä, ei sinänsä persoonallisessa tekstissä liene yllätyksiä. Mutta Valtaoja etenee pohdinnoissaan myös muiden tieteiden ja kulttuurikysymysten alueelle.
Tällöinkin pohdintojen perusta on luonnontieteellisesti suuntautuneessa tutkimuksessa. Ihmisen kehitystä kuvaavassa luvussa Valtaoja lähtee liikkeelle yli kahden miljoonan vuoden takaisesta ihmissuvun synnystä.
”Inhimillisyytemme ydin on geeneissä ja aivojen kehittymisen mahdollistaneissa mutaatioissa”, hän kirjoittaa, mutta muistaa hätäisesti mainita myös kulttuurievoluution roolin ihmisen kehityksessä. Tosin maailmanhistorialle on omistettu oma lukunsa, jossa Valtaoja tarkastelee ihmisen historiaa neljän käänteentekevän prosessin kautta.
Tällaisista valinnoista voi aina olla monta mieltä. Itse ihmettelen, että Valtaoja on jättänyt kielen synnyn listastaan pois. Mutta kiinnostavia näkökulmia kirjoittaja toki ei-humanistina saa esiin ihmisen ja kulttuurin kuvauksessaan. Siten toinenkin yllä esittämäni kriteeri täyttyy ihan riittävästi.
Suurin kysymys herää kolmannen kriteerin kohdalla. Kaiken käsikirjalta voisi odottaa jäntevämpää kokonaisnäkemystä, ikään kuin punaista lankaa, jonka ympärille ”kaiken” kehitys kutoutuu. Valtaojan kirjassa on tässä suhteessa kiinnostavaa horjuvuutta, minkä toki voi nähdä positiivisena, aidon kyselijän piirteenä.
Esimerkiksi kosmoksen syntyä kuvatessaan Valtaoja muistuttaa, kuinka kaikki on syntynyt ilman luojaa ja suunnittelua, vain sattuman ja luonnon perusvoimien tuloksena. Myöhemmin hän tunnustaa epäilevänsä, ”että maailmankaikkeudella on tarkoituksensa” ja yksi tarkoitus on tuottaa olentoja, jotka voivat olla tietoisia maailmankaikkeudesta.
Onko maailma siis sittenkin osa päämäärähakuista prosessia, joka ei koostu pelkästään satunnaisista kausaalisista tapahtumista? Näistä spekulaatioista olisin lukenut mielelläni lisää.
Mielestäni hämmästyttävin puute Valtaojan kokonaisesityksessä koskeekin juuri tietoisuuden syntyä ja analyysia. Kokemuksellisen tietoisuuden tosiasia on monien mielestä naturalistisen luonnontieteen maailmankuvaan vaikeasti sovitettava kysymys.
Kirjoittaja käy läpi kosmoksen ja elämän syntyä, hän puhuu kirjan lopussa jopa ”hengestä” (tarkoittaen lähinnä taidetta), mutta ei avaa perspektiiviä näihin kysymyksiin tietoisuuden synnystä käsin.
Oletan, että Valtaoja viittaisi tietoisuuden yhteydessä ”emergentteihin” ilmiöihin, jota termiä hän kirjassaan muissa yhteydessä viljelee.
Mutta kuinka – materialistisen oletuksen pohjalta – täysin ei-tietoisesta materiasta on emergoitunut eli ilmaantunut tietoisia prosesseja? Ehkä kosmoksen kehitykseen tosiaan sisältyy jokin muukin periaate kuin ne luonnonlait ja -voimat, joita fysikaalinen tiede tutkii.
Leo Näreaho
Arvioitu teos:
Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja. Helsinki: Ursa, 2012. 222 s.
