Juutalainen brittikoomikko David Baddiel ei pidä juutalaisuuttaan vakan alla, ja hän lieneekin Britannian tunnetuin juutalainen. Hänen Twitter-profiilinsa ainoa luonnehdinta on Jew. Baddiel on paitsi koomikko myös kirjailija ja hyvin aktiivinen Twitterissä varsinkin antisemitismia koskevissa keskusteluissa. Kirjassa on useita kuvia juuri Twitterissä olevista keskustelunpätkistä.
Tämä kirja koskee nimenomaan brittiläistä yhteiskuntaa ja on syntynyt yhtäältä Baddielin huolesta viime vuosina lisääntyneen antisemitismin vuoksi ja toisaalta havainnosta, että edistysmielisten vasemmistolaisten keskuudessa juutalaisiin kohdistuva rasismi ja syrjintä on eräänlaisessa kuolleessa kulmassa. On ikään kuin siinä suhteessa juutalaisia ei laskettaisi tai heillä ei olisi väliä. Tästä tulee kirjan nimi.
Baddiel toteaa, että edistysmieliset puuttuvat herkästi – ja oikeutetusti – erilaisten vähemmistöjen kokemaan syrjintään ja rasismiin. Mutta kun on kyse juutalaisen vähemmistön kokemasta antisemitismistä, sitä ei oteta samalla tavalla vakavasti tai edes ymmärretä rasismiksi. Saatetaan puhua antisemitismistä ja erilaisista rasismin muodoista ikään kuin kahtena eri kategoriana.
Tämä on viime vuosina näkynyt erityisesti Labour-puolueen vasemman siiven piirissä Jeremy Corbynin puheenjohtajakaudella. Asia herätti Britanniassa niin suurta huolta, että Equality and Human Rights Commission teki tutkimuksen antisemitismistä puolueen piirissä ja totesi ongelman aidoksi.
Baddielin mukaan edistysmielisten ajattelussa vallitsee rasismien hierarkia, jossa toiset rasismit ovat merkittävämpiä (ja siten parempia) kuin toiset. Juutalaisiin kohdistuva rasismi on hierarkiassa alimpana, jos sitä siis edes rasismiksi lasketaan. Tämä johtuu pitkälti siitä, että monet edistysmieliset pitävät juutalaisia etuoikeutettuina valkoisina, jotka ovat rikkaita ja käyttävät valtaa.
Käsitykset juutalaisten rikkaudesta ja yhteiskunnallisesta vallasta ovat Baddielin mukaan tyypillisiä antisemitistisiä kliseitä, joilla radikaalit voivat perustella näihin kohdistuvia hyökkäyksiä. Juutalaiset yhdistetään herkästi valtaan sekä äärioikeiston että edistysmielisten propagandassa. Antisemitistisessa puheessa juutalaiset ovat yhtenä hetkenä ali-ihmisiä ja toisena ihmiskunnan herroja. Juutalaiset ovat yhtaikaa selvästi tunnistettavissa ja piilossa. He ovat valkoisia tai ei-valkoisia riippuen siitä, mikä on näkökulma. Loogisuudesta ei koskaan ole ollut ylitarjontaa juutalaisvastaisessa propagandassa.
Baddiel esittää esimerkkejä antisemitismista muun muassa jalkapalloyleisöjen käytöksessä, kirjallisuusarvioissa ja tv-sarjojen tai elokuvien näyttelijämiehityksessä. Hän huomauttaa, että yleensä näyttelijävalinnoissa ollaan melko herkkiä sille, että erilaisten vähemmistöjen edustajia kuvaavien roolien esittäjiksi saataisiin näitä vähemmistöjä edustavia näyttelijöitä. Juutalaisiin tämä periaate ei kuitenkaan yhtä hyvin ulotu. Riittaa, kunhan näyttelijä on esimerkiksi kasvoiltaan uskottavasti juutalainen (iso nenä…) tai käyttää kliseisiä juutalaisia eleitä. Hän kutsuu tätä jewface-menetelmäksi ja vertaa sitä blackfaceen, jossa valkoihoiset näyttelijät aikoinaan meikkasivat itsensä esittääkseen mustaa henkilöä.
Yksi tyypillinen antisemiittinen väite on, että juutalaiset välittävät enemmän palestiinalaisia sortavasta Israelista kuin omasta kotimaastaan ja ovat itse asiassa osavastuullisia Israelin toimista. Tähän Baddielkin on törmännyt Twitterissä jo niin tiuhaan, että hän ei enää edes vaivaudu jakamaan näissä yhteyksissä satiirista palkintoa #BringIsraelPalestineIntoItSomeFuckingHow. Baddiel ei välitä Israelista sen enempää kuin mistään muustakaan maasta tai sympatisoi palestiinalaisia sen enempää kuin muita kärsiviä ihmisryhmiä. Israelilaisista hän toteaa erään käsikirjoittamansa komedian roolihahmon sanoin: ”Jews without angst, without guilt. So not really Jews at all.”
Arvioitu teos: David Baddiel, Jews don’t count. Times Literary Supplement Books 2021. 125 s.
