David Baddiel on tunnettu juutalainen brittikoomikko – ja myös ateisti. Viime vuonna hän julkaisi kirjasen Jews Don’t Count, joka käsitteli rasismia ja antisemitismia Isossa-Britanniassa ja erityisesti sitä, miten ”edistyksellisten” piirien on vaikea tunnustaa antisemitismin olevan rasismia. Kirjoitin siitä arvion Vartijaan.
Tämän kirjan aiheena on Baddielin näkemys Jumalan olemassaolosta. Hän korostaa, että kyse ei ole vain siitä, että hän ei usko Jumalan olemassaoloon. Ei, hänelle se on totuus. Hän tietää, että Jumalaa ei vain yksinkertaisesti ole. Hän tuntee todistelut Jumalan olemassaolon puolesta ja sitä vastaan mutta ei ota kantaa niihin. Hän ei myöskään lähde miettimään sitä, mitä seurauksia olisi sillä, että ihmiset yleisesti alkaisivat ajatella, että Jumalaa ei ole. Seuraukset eivät ole totuuden vastuulla, hän sanoo.
Baddiel kuitenkin toivoo ”epätoivoisesti”, että Jumala olisi olemassa. Hän nimittäin kammoaa kuolemaa, ajatusta siitä, että kuoleman jälkeen ei ole enää mitään: ”Death is shit” ja ”God is all about death.” Siitä tulee mieleen Osmo Tiililän lausuma, että ”kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan.” En ole varma, onko jumalakaipuu ”the God desiren” paras käännös, se voisi olla myös jumalatoive.
Baddiel ahdistuu helposti ajatuksesta, että ei kovinkaan kaukana tulevaisuudessa hän ei enää ole olemassa: ”The real horror is oblivion, while we know about it. The real horror is nothing, from the point of view of something.” Olemassaoleminen on verrattomasti parempi olotila kuin kuolema: “The living are the dead on holiday.”
Pienestä pitäen hän toivoi, että elämä vanhempien, sisarusten ja parhaan ystävän kanssa jatkuisi haudan tuolla puolenkin. Baddiel arvelee, että monille uskoville ajatus Jumalan olemassaolosta on tärkeä, koska Jumala tarinallistaa heidän elämänsä, antaa itse kunkin elämäntarinalle rakennetta, merkityksen ja mielekkyyden. Baddielin mielestä ihmiset ovat keksineet Jumalan kilveksi kuolemaa vastaan.
Huolimatta ateismistaan Baddiel kuitenkin arvostaa uskontoa ja pitää sitä tärkeänä avaimena ihmisyyden ymmärtämiseen. Hänen mielestään ns. uudet ateistit kuten Richard Dawkins, Sam Harris, Christopher Hitchens ja Daniel Dennett eivät ymmärrä uskonnollisen identiteetin merkitystä ihmisille ja aivan erityisesti etnisten vähemmistöjen edustajille. Uskonnon väheksyminen ”satuina” on hänestä älyllisen uteliaisuuden puutetta.
Baddiel on kasvanut ortodoksijuutalaisuuden parissa. Hän määrittelee omaa juutalaisuuttaan niin, että siihen ei kuulu niinkään taju Jumalasta tai uskonnollisista näkemyksistä kuin taju rituaaleista: ”Judaism is a religion of codes and acts – – it’s like a big, extremely complex manual. You act out your belief through sticking to the manual. There is very little in the way of actual imagination of the supernatural.”
Standupissaan Baddiel kertoo muun muassa kerrasta, jolloin eräs rabbi pyysi häntä osallistumaan ”julkisuuden juutalaisena” erääseen rituaaliin. Baddiel yritti kieltäytyä siitä paljastamalla, että hän on ateisti. Ei se mitään, rabbi vastasi, niin olen minäkin!
Arvioitu teos: David Baddiel, The God Desire. Times Literary Supplement Books 2023. 94 s.
Lue myös: Mikko Ketola, Juutalaisia ei lasketa https://www.vartija-lehti.fi/juutalaisia-ei-lasketa/. Vartija 7.7.2022.
