Kirjeitä Vuodet valtiomiehenä -teoksen kolmannessa osastossa Cicero (106 – 43 eaa.) on kutsuttu pois maanpaosta. Osasto sisältää puolenkymmentä kirjettä juristi Trebatiukselle (84 eaa.–4 jaa.). Nuo kirjeet antoivat aiheen filosofiselle pohdiskelulle – tarkkaan sanoen sen sai aikaan yksi lause, jossa Cicero kertoo ystävänsä Balbuksen vakuutteluista Trebatiuksen rikastumisesta:
Jää nähtäväksi, tarkoittaako hän roomalaisittain, että saat paljon rahaa, vai stoalaisten tavoin, joiden mukaan rikkaita ovat kaikki, jotka saavat nauttia taivaasta ja maasta. (Fam. 7.16)
1. Stoalainen paradoksi
Stoalaisten maksiimit vaikuttavat ensinäkemältä paradokseilta. Niin tuokin Ciceron toteamus. Eikö jokainen ”saa nauttia taivaasta ja maasta”, kun vaan katselee ympärilleen? Eikö se ole jokapäiväinen ja arkinen asia? Mitä ”rikkautta” siinä on? Kuitenkin se vaikuttaisi olevan jotain parempaa kuin rahan tuoma rikkaus. Paradoksi voidaan selittää kahdellakin tavalla. Ensinnäkin stoalaisten viisasta koskevan määritelmän kautta. Viisas on hyveellisyydessään itselleen riittävä, häneltä ei puutu mitään – hän on siis rikas. Tämä ajatus palautuu jo Sokrateehen (469 – 399 eaa.), joka torin myyntipöytiä katsellessaan totesi olevan paljon sellaista, mitä hän ei tarvitse. Stoalainen viisas on hyveellisyydessään onnellinen, ja tämä tila ei millään lisäyksillä muutu paremmaksi. Viisaan hyve on pysyvää omaisuutta, rahaahan voi saada mutta myös menettää. Itse asiassa rahallinen rikkaus ei tee onnelliseksi, koska koko ajan saa pelätä rahojensa menetystä.
Toinen näkökulma liittyy sekin viisaaseen. Vaikka jokainen voi katsella ympärilleen, vain viisaalla se ei jää typeräksi toljotteluksi. Cicero kuvaa tätä eroa De finibus -teoksessaan näin: …aivan oikein sen sanotaan omistavan kaiken, joka yksin tietää, kuinka käyttää kaikkea (Suom. Veli-Matti Rissanen). Sitaatissa yhdistyvät omistaminen ja tietäminen. Asioista selvän ottaminen ei ole työlästä puurtamista, vaan tuottaa viisaalle iloa – joka on Ciceron kirjeessään käyttämän ”nautinnon” positiivinen vastakohta. ”Nautinto” ja ”riemuhan” ovat stoalaisessa tunneteoriassa kielteisiä tunteita, koska niille on ominaista liioittelevuus, kuten tunteille yleensäkin. Teoksessa Keskusteluja Tusculumissa Cicero pohtii ”erinomaisen miehen” ominaisuuksia tähän tapaan:
Ensinnäkin hänen täytyy olla äärimmäisen älykäs. Hyve ja tylsä mieli eivät näet käy käsi kädessä. Toiseksi hänellä täytyy olla palava halu etsiä totuutta. Tämä tuottaa kolmenlaista hengen hedelmää: ensinnäkin kyvyn oppia tuntemaan maailma ja selvittää luonnon salaisuudet, toiseksi kyvyn erottaa tavoiteltavat ja kartettavat asiat sekä ymmärtää hyvän elämän periaatteet, ja kolmanneksi kyvyn arvioida, mikä missäkin on johdonmukaista ja epäjohdonmukaista, ja tähän kuuluu kaikki täsmällinen argumentointi ja totuuden päättely.
(Suom. Veli-Matti Rissanen)
Stoalainen viisas on tietonsa ja ymmärryksensä puolesta ”rikkaampi” kuin raharikas. Raharikas ymmärtää vain rahan päälle, viisas ”tuntee maailman” ja ”selvittää luonnon salaisuudet”. Tällä tavoin niistä tulee ikään kuin hänen omaisuuttaan, vaikka niitä ei saakaan sukan varteen. Niin Cicerolla kuin stoalaisillakin tämä ympäröivän todellisuuden tarkkailu liittyy olennaisesti filosofian harjoittamiseen – joka on samalla hyveen harjoittamista.
2. Heittääkö Cicero läppää?
Trebatiuksen ilmaantuminen kirjeenvaihtoon tapahtuu räväkästi: Cicero kirjoittaa Caesarille (100 – 44 eaa.) suosituskirjeen huhtikuussa 54:
Lupaan ettei ole kunnollisempaa, parempaa eikä kunniallisempaa miestä kuin hän. Lisäksi hän on johtava nimi kansalaisia koskevan oikeuden saralla, hänellä on erinomainen muisti ja hän on äärimmäisen oppinut. (Fam.7,5)
Valitsemassani sitaatissa Cicero kuvailee laveasti suosittelemansa henkilön hyviä ominaisuuksia, mutta sivuhuomiona, niin suosituskirjeistä kuin kirjeistä, joissa hän pyytää jotain palvelusta, pistää silmään taitava vetoaminen molemminpuoliseen ystävyyteen. On kuin kirjeenvaihtokaverien kesken olisi eräänlainen yya-sopimus. Tuon vetoamisen jälkeen on kirjeen saajan hyvin kiusallista ja vaikeaa torjua Ciceron pyyntö, koska se vaikuttaisi yya-sopimuksen rikkomiselta:
Rakas Caesarini, toivoisin, että ottaisit hänet vastaan kaikella ystävällisyydelläsi, niin että osoittaisit tälle yhdelle miehelle kaikkea sitä hyväntahtoisuutta, jota sinut voi saada minun takiani osoittamaan ystävilleni.
Toukokuun lopulla Cicero kirjoittaa Trebatiukselle:
Kaikissa kirjeissäni Caesarille tai Balbukselle on tavallaan asianmukaisena lisänä suositukseni sinulle – eikä mikään tavallinen vaan sellainen, johon liittyy tietynlainen erityinen osoitus hyväntahtoisuudestani sinua kohtaan. Heitä nyt vain tuo hupsu Rooman ja sivistyksen ikäväsi ja pyri tinkimättömästi ja urheasti saavuttamaan tavoite, jonka lähtiessäsi asetit. (Fam.7,6)
Arvoitukseksi jää mikä oli tuo Trebatiuksen oma tavoite – Cicerollahan se näyttäisi olleen laajan verkoston luominen mahdollisimman monelle taholle. Kirje päättyy arvoitukselliseen varoitukseen ”britannialaisten vaununajajien metkuista” – Caesarhan kävi parhaillaan sotaa Britanniassa. Elokuun loppupuolella Cicero kertoo Trebatiukselle Caesarilta saamastaan kirjeestä, jossa tämä on valitellut, ettei ole vielä päässyt oikein tutustumaan Trebatiukseen. Tämän jälkeen Cicero kummastelee:
Mutta kirjeestäsi sain sen käsityksen, että olet jotenkin malttamaton, ja ihmettelin myös sitä, miksi vähättelet tribuuninviran etuja, etenkin jos siihen ei kuulu sotapalvelusta. (Fam. 7,8)
Samanlaista epävakautta Cicero on huomaavinaan loka-marraskuussa:
Ensimmäisten kuukausien kirjeesi näet huolestuttavat minua kovasti, koska minusta sinä luvalla sanoen vaikutit toisinaan kevytmieliseltä Rooman ja kaupunkielämän kaipuussasi, toisinaan laiskalta, joskus pelokkaalta sotilastehtävissä, ja usein myös häpeämättömältä, mikä on sinulle täysin vierasta. (—) Huomautan vain, että jos nyt hukkaat tämän tilaisuuden, et enää ikinä saa otollisempaa tilaisuutta voittaa ystäväksesi miehistä kuuluisinta ja jalointa (Caesar), nauttia vauraasta provinssista, sopivammassa iässä. (Fam.7,17)
Seuraavassa, marraskuun lopulla lähetetyssä kirjeessä sitten onkin tuo maininta Trebatiuksen rikastumisesta. Kun nyt noita rikastumisen kahta vaihtoehtoa, ”roomalaisittain” ja ”stoalaisten tapaan”, tarkastelee aiempien kirjeiden valossa, vaikuttaa jälkimmäinen lähinnä toiveajattelulta, tai sitten Cicero heittää läppää. Kun stoalaisten määritelmä viisaasta on ideaali – eihän edes kukaan koulun johtajista tunnustanut itseään sellaiseksi – on Ciceron huomautus suorastaan huvittava. Kolmekymppinen, Ciceroa parikymmentä vuotta nuorempi juristi vaikuttaa näet melkoisen kurittomalta:
Mutta sinä, vanha kettu, et ole viisastunut liian myöhään. Lähetit ensin nuo kiukkuisenpuoleiset, aika hupsut kirjeesi. Sitten et osoittanut olevasi erityisen kiinnostunut Britannian maisemista, mutta siitä en rehellisesti sanottuna moiti sinua. Nyt näytät olevan talvileirin suojissa, joten et viitsi hievahtaakaan. (Fam.7,16)
Vaikka Cicero muutamissa myöhemmissä kirjeissä sanookin Trebatiuksen saavuttaneen Caesarin silmissä ja niillä seuduilla, joilla liikkui, ”viisaan maineen”, hän viittaa tällä Trebatiuksen juristin taitoihin ja laskee siitä leikkiä tähän tapaan:
Britannialaisesta oikeusoppineesta voisi saada uskomattoman hauskan hahmon näyttämölle. (Fam.1,17)
Joskin leikinlasku vaikuttaisi olevan molemminpuolista, on Cicero hieman närkästynyt kun Trebatius ei ota hänen neuvojaan onkeensa.
Helmikuussa 53 räjähtää sitten varsinainen uutispommi:
Ihmettelin, miksi olit lakannut lähettämästä minulle kirjeitä. Mutta ystäväni Pansa kertoi, että sinusta on tullut epikurolainen. (Fam.7,12)
Kirjeessä seuraa Ciceron pitkä kysymysten sarja, joista paljastuu juristin toimien ja epikurolaisuuden yhteensovittamattomuus. Hän sanoo olleensa tyytymätön Trebatiukseen jo silloin, kun tämä oli samaa mieltä kuin Velleius. Tämä epikurolainen senaattori Gaius Velleius esittää koulukunnan näkemyksiä Ciceron teoksessa De natura deorum vuodelta 45.
Seuraavassa kirjeessä maaliskuulta Cicero näkee vielä Trebatiuksessa merkkejä epävakaudesta, jossa ei noudateta sen enempää epikurolaisuuden kuin stoalaisuudenkaan periaatteita:
Kuule, rakas Testani: rahako sinut saa ylpeäksi vai se, että imperaattori kysyy neuvoasi? Panen pääni pantiksi, että – sellainen on turhamaisuutesi – haluat luullakseni mieluummin Caesarin kysyvän neuvoasi kuin hukuttavan sinut kultaan. Mutta jos kyse on molemmista, kuka muu sinua sietäisi kuin minä, joka kestän sinulta mitä tahansa. (Fam.7,13)
Tässä palataankin taas rikkaus-kysymykseen. Cicero haluaisi nähdä, että Trebatius arvostaisi enemmän ”stoalaisten tavoin” Caesarin neuvonpyyntöjä kuin ”roomalaisittain” rahaa, mutta ”turhamaisuus” särkee tämänkin idyllin. Toisaalta Cicero ei näytä huomaavan, että nuo kaksi asiaa kytkeytyvät toisiinsa halusitpa tai et: Miksi Caesar ”hukuttaisi” Trebatiuksen ”kultaan”, ellei palkkioksi saamistaan neuvoista? Ciceron loppuhuomautus on kuin viimeinen vetoomus, hänen nähdessään menettävänsä otteen Trebatiukseen. ”Takaisin Roomaan” osaston toiseksi viimeisessä kirjeessä Trebatiukselle Cicero yrittää kömpelösti kätkeä pettymyksensä vielä leikinlaskuun. Hän saa kuulla uutisia Trebatiuksesta lähettien kautta:
Oli oikein ilahduttavaa kuulla samaiselta Chrysippukselta, että olet hyvissä väleissä Caesarin kanssa. Mutta, Hercules vieköön, mieluummin olisin halunnut – ja se olisi ollut sopivampaa – tietää asioistasi sinun omista kirjeistäsi mahdollisimman usein. Niin takuulla olisi käynytkin, jos olisit välittänyt opiskella ystävyyden sääntöjä yhtä perusteellisesti kuin käräjöinnin.
Niin, lasken tässä leikkiä sinun tavallasi ja vähän omallanikin. Olen hyvin kiintynyt sinuun, ja toivon sekä luotan, että sinäkin olet kiintynyt minuun. (Fam.7,14)
Kiitokset Veli-Matti Rissaselle!
Lähteet:
Cicero, Marcus Tullius: Keskusteluja Tusculumissa. Suom. Veli-Matti Rissanen. Faros, 2009.
Cicero, Marcus Tullius: Kirjeitä Vuodet valtiomiehenä. Suom. Veli-Matti Rissanen. Gaudeamus, 2021.
