Uskovaisia ja uskonnottomia ihmisiä on kaikkialla ja jokaisessa kulttuurissa – eiköhän se ole itsestään selvää. Islamin maissa elävästä ateismista tiedetään kuitenkin hyvin vähän. Internetin tuoma vallankumous on kuitenkin tuonut tämänkin ilmiön parin klikkauksen päähän näyttöpäätteen tuijottajasta. Ja mikä vielä tärkeämpää: se on tuonut profeetta Muhammedin maissa elävät jumalattomat lähelle toisiaan. Arabikevät on tietysti tehnyt ilmiöstä vieläkin merkittävämmän. Allahin mailla asuu koko joukko niitä, jotka eivät usko Allahiin.
The Guardian -lehden entinen Lähi-idän kirjeenvaihtaja Brian Whitaker on viime vuonna julkaissut omakustanteena laajan Internet-aineiston ja haastattelujen pohjalta kirjan Arabs Without God: Atheism and freedom of belief in the Middle East. Hän kertoo alkuun musliminuorista, jotka ovat alkaneet epäillä valtakulttuurin uskontoa ja siihen liittyviä vallankäytön tapoja. Monet heistä ovat perustaneet verkkoon sivustoja, joilla he haluavat jakaa käsityksiään samanmielisten kanssa – vangitsemisen ja pahimmassa tapauksessa kuolemanrangaistuksen uhalla.
Islamin maissa on vaikea olla ateisti muustakin kuin pelkästään uskonnollisesta syystä. Monet uskovat uskonoppineita, jotka väittävät ateistien olevan lännen värväämiä kätyreitä. Ruohonjuuritasolla ateistia pidetään yksinkertaisesti moraalittomana ihmisenä. Muuan kirjassa kuvattu ateisti on saanut kuulla että jos kerran olet ateisti, miksi et saman tien voisi olla yhdynnässä äitisi kanssa. Arabiateistin asema avioliittomarkkinoilla on huono: hän häpäisisi paitsi tulevan puolisonsa myös tämän koko suvun.
Meillä on se käsitys, että Saudi-Arabia edustaa islamia sen ehdottomimmasta päästä. Vuonna 2012 WIN-Gallup Internationalin tekemän koko maailman kattavan kyselytutkimuksen perusteella 75 prosenttia maan asukkaista pitää itseään uskonnollisina. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että tässä tiukan uskonnollisessa maassa 19 prosenttia pitää itseään ei-uskonnollisina ja viisi prosenttia ateisteina. Kun kauhistuneet uskonoppineet hakevat ilmiön syytä internetistä ja lännen sekulaarista propagandasta, Whittaker kääntää huomion arabimaailman sisäiseen käymistilaan: absurdeihin kieltoihin johtava kireä uskonnollisuus tuottaa väistämättä vieraantumista ja tympääntymistä aina uskon ideologista ydintä myöten.
Whitaker selostaa myös lukemiaan tieteellisiä tutkimuksia referoiden ateismin historiaa arabimaailmassa. Historian jäljittämisessä on sama ongelma kuin eurooppalaisen ateismin luonteen selvittämisessä, koska vaikuttaa siltä, että keskiaikaiset ja myöhemmät uskonnon kriitikot eivät välttämättä olleet ateisteja ainakaan siinä mielessä, jossa me ateismin ymmärrämme. Profeettojen ja hurmahenkien kriitikkojen joukossa on myös mystikkoja ja uskovia filosofeja. Yksi kelpo sitaatti Kairon yliopistosta pois potkitulta Abdullah al-Qasimilta (1907–1996) jää joka tapauksessa mieleen: ”Pahin miehityksen muoto on se, että jumalat ovat miehittäneet aivomme.” Historiasta on erityisesti syytä huomata, että arabien tappio Israelille kuuden päivän sodassa 1967 heikensi huomattavasti sekulaaristi värittynyttä nationalismia ja avasi tien laajalle levinneelle tulkinnalle, jonka mukaan tappio johtui islamin hylkäämisestä. Kuitenkin vasta Iranin vallankumous vuonna 1979 oli ratkaiseva voitto poliittiselle islamille.
Internet on tehnyt näkyväksi luonnontieteellisen tutkimuksen, etenkin darvinismin kysymyksiä. Ateistit ovat käyttäneet länsimaista tiedettä hyväkseen ja julkaisseet epävirallisia käännöksiä esimerkiksi Richard Dawkinsin teoksista. Samalla fundamentalistisen islamin edustajat ovat myös ottaneet verkon välineekseen ja ryhtyneet julkaisemaan sivustoja, joissa Koraani esitellään yhtäpitävänä modernin luonnontieteen kanssa. Tällaisen pyrkimysten ilmeiset keinotekoisuudet ja tahaton komiikka ovat monien silmissä pikemminkin vahvistaneet uskonnollista epäilyä kuin hälventäneet sitä.
Uskonnonvapaus on arabimaissa hyvin heikoissa kantimissa. Islamin mukaan muslimi ei saa kääntyä mihinkään muuhun uskontoon, ja monissa islamin maissa tällaisesta rikoksesta rangaistaan ankarasti. Useat arabimaat tulkitsevat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ketunhäntä kainalossa. Kun on sovittu, että jokaisella on oikeus ilmaista ajatuksiaan ja uskomuksiaan lain rajaamissa puitteissa, islamin maissa ”laki” tulkitaan uskonnolliseksi laiksi (sharia), joka nimenomaan torjuu uskonnonvapauden. Whitaker kertoo esimerkin Kuwaitin ensimmäisestä luopiotapauksesta (1996), joka meni oikeuteen: evankelikaaliseen kristinuskoon kääntynyttä miestä oltiin haastamassa oikeuteen, jotta hänet tuomittaisiin kuolemaan, mutta viranomaiset antoivat hänelle passin ja sallivat hänen poistua maasta kaikessa hiljaisuudessa.
Egyptissä Hosni Mubarakin valtakauden päättyminen sai jotkut ateistit astumaan ulos kaapista. Vaikka poliittinen tilanne on muslimiveljeskunnan lyhyen valtakauden jäljiltä edelleen epävakainen, ateismista on tullut julkinen ilmiö, joka kyseenalaistaa uskonnon perinteisen aseman. Muissakaan islamin maissa valtauskonnon asema ei tulevaisuudessa ole taattu. Eletäänkö islamin maailmassa sen tyyppisessä tilanteessa, jossa eurooppalainen kristinusko oli valistuksen ajan alkaessa?
Stimulus
Artikkelikuvan Mekasta on ottanut marviikad/Flickr.
