Thomas Römer, The Invention of God.

Jumalan keksiminen

”Sisällä ei ollut jumalten kuvia, vaan pyhäkkö oli tyhjä eikä pyhimmässäkään osassa ollut mitään.”

Voittoisa Pompeius tunkeutui vuonna 63 eaa. Jerusalemin temppeliin. Se oli täysin tyhjä, kertoi Tacitus. Ehkä Pompeius lähti sieltä hämmentyneenä, sillä kaupungin muurit purettiin, mutta itse temppeli jätettiin pystyyn.

Monoteismia – yksijumalaisuutta – pidetään juutalaisuuden leimallisena piirteenä. Se siirtyi sittemmin perintönä kristinuskoon ja islamiin.

Jumalan historia

Monoteismi ei tippunut valmiina taivaasta. Ei edes kuuluisalle Moosekselle.

Tacituksen kertomuksessa kirjassa Taistelu keisarivallasta ollaan jo hyvin pitkällä juutalaisen monoteismin historiassa.

Itse sana monoteismi on uudissana vasta 1600-luvulta. Sana polyteismi – monijumalaisuus – esiintyy jo ensimmäisellä vuosisadalla.

Thomas Römerin kysymys kirjassa The Invention of God on aiheellinen: ”Kuinka yhdestä jumalasta muiden joukossa tuli Jumala?”

Kirjan nimi on hieman “liian provokatiivinen”, totesi John Barton. Se olisi yhtä hyvin voinut olla ”The Discovery of God”, hän ehdottaa. Kysehän on yksinkertaisesti yrityksestä historiallisesti ymmärtää juutalaisen monoteismin syntyä.

Monoteismin historiassa ei ole kyse siitä, että yhtenä päivänä joukko keitaalle kokoontuneita paimentolaisia loi itselleen jumalan, Römer keventää.

Monoteistinen jumalakäsitys kehittyi vähitellen. Römer vertaa sitä maakerroksiin. Historian yllättävät tapahtumat sekoittavat kasautuvia kerrostumia. Römer kutsuu monoteismia “kollektiiviseksi keksinnöksi”, monen tekijän ja vaikutteen tulemaksi.

Erityisesti pakkosiirtolaisuus 500-luvulla eaa. oli ratkaiseva. Tuolloin Viides Mooseksen kirja viimeisteltiin ja Jesajan kirja toinen osa julisti yhdestä ja ainoasta Jumalasta.

Myöhäinen Vanha testamentti

Mooseksen kirjojen kokonaisuus ei ole ikivanha. Sen vanhimmat kertomukset, vaikkapa Jaakobista, Mooseksesta tai sittemmin Abrahamista, kirjoitettiin ehkä jo 800-luvulla eaa.

Monet kohdat kirjoissa kuitenkin edellyttävät paljon myöhempiä tapahtumia.

Kopiointia tapahtui parisen vuosikymmenen välein, sillä tuon ajan materiaalit eivät olleet kauan lukukelpoisia. “Joka kerta oli mahdollista lisätä tai poistaa aineistoa, tai tehdä muutoksia kirjoitukseen”, Römer muistuttaa.

Esimerkiksi Viides Mooseksen kirja kävi läpi lukuisia laitoksia 700-luvulta 500-luvulle. Robert Alter totesi osuvasti, että kaikki Raamatun kirjat ovat tässä suhteessa “open-ended affairs”.

Vanhan testamentin kirjoitukset ovat myös teologisesti ja ideologisesti päämäärähakuisia, kuten on todettu.

Syystä epäillään Vanhan testamentin historiallista arvoa sellaisenaan, toteaa Römer. Hän ei itse kuitenkaan ole äärimmäinen Vanhan testamentin kirjoitusten historiallisen arvon suhteen. Ne perustuvat “arkaaiselle ytimelle”, hän muistuttaa. Römer mainitsee hyväksyvästi Jan Assmannin ilmaisun “muistijäljet”.

Keskeistä käännekohtaa monoteismiin selittävät ytimekkäästi Raimo Hakola ja Juha Pakkala kirjassa Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: arkeologian näkökulma.

”Varhaisesta yksijumalaisuudesta ei vastoin Vanhan testamentin antamaa kuvaa ole todisteita, vaan muinaisisraelilaisessa uskonnossa on palvottu useita jumalia Jahven rinnalla.”

Monoteismin vaatimus on syntynyt vasta Jerusalemin 500-luvulla eaa. tapahtuneen hävityksen jälkeen, korostavat Hakola ja Pakkala.

Uudet tavat ymmärtää

Tarvittiin uudet tavat ymmärtää Jahvea. Hän alettiin ymmärtää juuri Jumalana, isolla alkukirjaimella. “Ideologinen kriisi” synnytti “kriisikirjallisuutta”, kuten Römer osuvasti kuvaa monoteistista kirjallisuutta.

Viides Mooseksen kirja, Joosuan kirja, Samuelin kirjat ja Kuninkaitten kirjat yrittävät ymmärtää tapahtumat Jumalan tekona. Temppeli on nurin, maa menetetty ja yhteiskunnan ylemmät kerrokset karkotettu. Selitys on, ettei Jumala ole heikko, vaan valittu kansa on pettänyt liittonsa. Vieraat vallat jumalineen ovat vain yhden ja ainoan Jumalan välineitä.

Römer kiinnittää huomiota siihen, että Jesajan kirjan toisessa osassa korostetaan, ettei Jumalan käsi ole lyhyt. Karkotukset, itsenäisen maan ja temppelin puuttuminen pakotti jumalakäsityksen muutokseen. Joko Jahve jäisi kotipuoleen, tai hän on muita jumalia ylempi, ulottuvainen jopa vieraille maille asti.

Vasta viimeisimmät lisäykset Vanhaan testamenttiin asettivat ehdoitta Jumalan yhdeksi ja ainoaksi jumalaksi. ”Teidän tulee siis tietää ja painaa mieleenne, että Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole”, kuten myöhäinen lisäys toteaa.

Papiston selitys tapahtuneelle oli hieman toisenlainen. He eivät niinkään olleet kiinnostuneet kuninkaallisista tai maan menetyksestä. Kuvaavaa on, että Viidessä Mooseksen kirjassa ei päästä luvattuun maahan asti.

Kaikki oleellinen oli jo muinaisuudessa säädetty. Esimerkiksi pääsiäinen, ympärileikkaus ja kielto syödä verta. Tulkinnan mukaan kaikki oleelliset kulttuuriset ja rituaaliset tekijät olivat jo olemassa ennen heimojen järjestäytymistä, luvattua maata ja kuninkaita. Oikea jumalanpalvelus ei siis ole riippuvainen näistä. Kyse on Römerin mukaan varhaisesta yrityksestä irrottaa toisistaan uskonnon ja politiikan valtapiirit.

Taustalla oli “inklusiivinen monoteismi”, kuten Römer sitä nimittää. Ilmoitus oli sen mukaan asteittainen. Alussa Jumala ilmestyy jumalana tai jumalina. Se oli koko ajan Jahve, ajatuskulku suunnilleen menee.

Vasta valittu kansa sai tuntea Jumalan ja juuri tämä tekee siitä erityisen. Heille ilmoitettiin Jumalan oma nimi. “Minä olen Jahve, Herra. Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan nimisenä, mutta nimeäni Jahve minä en heille ilmoittanut”, Mooses sai kuulla.

Jumalien jäljet

Polyteismi näkyy yhä Vanhassa testamentissa.

Jumala saa esimerkiksi naisellisia piirteitä, kun jumalattaret hävitetään. Jumala saa äidinvaistoja. Jumalallinen viisaus on myös yritys tulla toimeen uudessa tilanteessa.

Lukuisat kiellot Vanhassa testamentissa jumalakuvia ja -patsaita vastaan ovat paljastavia. Ne antavat Römerin mukaan “ratkaisevan näytön” Jahve-patsaista. Jo tarve kieltää jotain kertoo aika lailla.

Esimerkiksi kymmenen käskyä jakaantuu kahteen osaan. Lopussa käskyt ovat lähes iskulauseita. Alun käskyihin sen sijaan liittyy selityksiä, jotka ovat Römerin mukaan myöhäisiä.

Käsky “Sinulla ei saa olla muita jumalia” viittasi tilanteeseen, missä pyhäkössä ei yksinkertaisesti haluttu pitää muita jumalpatsaita. Todennäköisesti alun perin seuraava lause oli: “Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala.”

Pakkosiirtolaisuuden yhdeksi syyksi väitetään jälkikäteen juuri jumalpatsaat. Alkuperäisen ilmoituksen väitetään olleen hahmoton. “Te ette nähneet minkäänlaista hahmoa. Pitäkää sen tähden tarkoin huoli siitä, ettette lankea tekemään minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa”, selitetään. Niinhän tapahtui ja “siinä tapauksessa te pian häviätte maastanne”.

Römer muistuttaa, että Vanhan testamentin puhe Jumalan kasvoista monesti viittaa patsaan edessä seisomiseen. “Pyhäkössä saan nähdä sinut”, todetaan.

Viitteet saatoista ovat myös parhaiten ymmärrettävissä osana patsaan kulkueita. “Jumala, minun kuninkaani, kansa näkee pyhäkössä sinun juhlakulkueesi. Laulajat kulkevat edellä, jäljessä soittajat, keskellä kulkevat neidot rumpua lyöden”, ylistetään.

Römerin kirja selostaa yksityiskohtaisesti ja kuitenkin lukijaystävällisesti monoteismin kehitystä Vanhassa testamentissa. Römer kertoo avoimesti, milloin selostuksessa on kyse harkituista arvauksista. Ote on maltillinen, vaikka kirjan nimi on raju.

Pohdintaa

David Bentley Hart on todennut, että suurin osa Vanhaa testamenttia on pitkälti “polyteistinen sekamelska”.

Vanha testamentti on kokoelma kirjoituksia vuosisatojen ajalta. Mukana on myös muinaisia muistijälkiä ja ihan toimittajien kädenjälki. Oma lukunsa ovat erehdykset kopioinnissa.

Vuosisatojen aikana jumalia on tullut ja mennyt. Jahve oli aluksi yksi heistä. Vähitellen hänet nähtiin ainoana todellisena Jumalana. Kielto lausua Jumalan nimeä korosti tätä. Nimi on tapa osoittaa joku joukosta. Jumala ei kuitenkaan monoteismissa oikein kuulu jumalien joukkoon, eikä siten nimetä.

Monoteismin kehityksen voi nähdä kasvavana ilmoituksensa. Vähitellen paljastuu yhä enemmän.

Gregorios Teologi esitti 300-luvulla ajatuksen, että Vanhan testamentin aikaan ihmisiä totutettiin ajatukseen yhdestä Jumalasta.

 

Arvioitu teos: Thomas Römer, The Invention of God. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 2015.


Lars Ahlbäck

Kirjoittaja

Lars Ahlbäck on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.


'Jumalan keksiminen' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 18.4.2021 @ 10.16 Matti Heiliö

    Tärkeä ja kiinnostava kirjoitus. Antaa aiheen pohtia yleisemmin uskonnon evoluutiota ja esineiden teologiaa. Uskontotiede on tutkinut pyhän käsitettä ja palvonnan kohteita (mm professori Veikko Anttonen), joissa alkuperäksi voidaan hyvin perustein arvella ihmisen kunnioituksen, hartauden, outouden ja pelon tunteet hämmästyttävien luonnon muodostumien ja mahtien äärellä (salamat, luolat, siirtojärkäleet, aurinko, kuu, vuori, sateenkaari). Tästä on lyhyt matka mukana kuljetettavien tai kotiin sijoitettavien kuvien, patsaiden ja amulettien käyttötapoihin. Alkukantaisten uskontojen kulttuuri on imeytyneenä juutalaisuuden ja kristinuskon traditioihin. Juutalaisuuden kehityksen vuosisatoina tapahtunut kuvien puhdistus, epäjumalien ”ghostbusting” on hyvinkin rinnastettavissa kristinuskon historian aikana käytyihin kiistoihin esineiden, amulettien ja ikonien asemasta. On ikuisesti ajankohtainen ja herkkä kysymys, milloin kauniiden hartautta ja kunnioitusta tukevien esineiden käyttötapa ylittää palvonnan kynnyksen, esim liittämällä niihin yliluonnollista, tuonpuoleista, maagista, parantavaa tai pelastusta edistävää voimaa. Milloin kristillisen amuletin hypistely on hartautta ja nöyrää meditaatiota, milloin taas maagista siunauksen loihtimista?

    Vastaa

    • 18.4.2021 @ 11.29 Lars Ahlbäck

      ”Vanha testamentti on kokoelma kirjoituksia vuosisatojen ajalta. Mukana on myös muinaisia muistijälkiä ja ihan toimittajien kädenjälki. Oma lukunsa ovat erehdykset kopioinnissa.”

      Tällä lauseella pohdinnassani yritin korostaa, ettei Vanha testamentti ole litteä, vaan aidon rosoinen – ainakin pinnan alla. Juuri sitä rosoista moninaisuutta, esineineen ym.

      Elävä uskonto on taitaa aina olla aika sekalainen ja hyvä niin.

      Voin lämpimästi suositella tätä kirjaa uskonnosta osana evoluutiota. Luku Israelista on erinomainen. Ks. https://www.hup.harvard.edu/catalog.php?isbn=9780674975347

      Vastaa

  2. 18.4.2021 @ 12.54 Matti Heiliö

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjaviitteestä. Aikaskaalat ovat tärkeitä. Kulttuurimme pohjasuonet ulottuvat (vähintään) Egyptin ja Mesopotamian korkeakulttuurien aikaan 10 000(?) vuoden taakse aikaan ennen juutalaisuutta. Tänä aikana ihmisen biologinen evoluutio on tuskin vaikuttanut paljoakaan (asiantuntijoiden tiedot olisivat kiinnostavia); sen sijaan kulttuurin evoluutio on ollut merkittävä. Mielenrakenteiden kehittyminen on varmaan tapahtunut edeltävien satojen tuhansien vuosien aikana. Biologisen ja kulttuurievoluution kietoutumisesta olisi hauska tietää lisää, vaikkapa Robert Bellahin teoksesta.

    Vastaa

  3. 18.4.2021 @ 19.26 Felix

    Lars osaa valita kiinnostavia ja teologisesti merkityksellisiä kirjoja ja artikkelin aiheita. Vartijan parhaimmistoa.

    Itseäni kyllä kovasti mietityttävät tuollaisen radikaalin uskontohistoriallisen tiedon seuraukset perinteiselle dogmatiikalle ja perinteiselle raamattukäsitykselle. Onko tuollainen painava eksegeettinen ja uskontohistoriallinen data noin vain integroitavissa klassisen kristinuskon kanssa? Klassinen tapa uskoa ja tulkita Raamattua kun syntyi aikana, jolloin oppineimpienkin kristittyjen käsitys pyhän kirjan synnystä ja sisällöstä oli hyvin naiivi ja epähistoriallinen. Edelleen v. 2021 on monia kristittyjä ja jopa teologeja, joiden on vaikea käsittää, ettei VT:n jumalakäsitys (tai -käsitykset) ole yksi yhteen tai noin vain yhdistettävissä myöhemmin syntyneen kristinuskon jumalakäsityksen kanssa.

    Puheessa kasvavasta tai asteittaisesta ilmoituksessa on uskonnollisen selittelyn makua. Perinteisimmän kristillisen käsityksen mukaan kun VT ja UT puhuvat samasta, muuttumattomasta, kolmiyhteisestä Jumalasta – ihan riippumatta siitä minkä peukalopaikan Isosta Kirjasta valitset. Ja Raamatun on perinteisesti ajateltu puhuvan nimenomaan Jumalasta, eikä häntä koskevista, muuttuvista ja erehtyväisistä jumalakuvista.

    Mielestäni teologi ei voi puhua Jahvesta ikään kuin hän olisi ilman muuta todellinen, objektiivisesti olemassa oleva transsendenttinen olento, joka odottaa kärsivällisesti vuosisatoja tai -tuhansia, että hänen luomansa muurahaiset ymmärtäisivät hänen olemuksensa edes suurin piirtein oikein monen yrityksen ja erehdyksen kautta. Yhtä hyvin ja mielestäni paremminkin uskontohistoriallisen tutkimuksen löydöt voivat viitata siihen, että ”Jumala” on vain erilaisia metamorfooseja läpikäyvä ajatuskonstruktio, jonka avulla ihmiskunta tai sen osa (määrättyinä aikoina ja määrätyn ajan) etsii itseään ja omaa olemustaan.

    Meidän aikamme teologin olisi oltava avoin myös jumalauskon antirealistisille tulkinnoille. Jumalan historia ei välttämättä pääty siihen nikealaiseen iloitteluun, että päästiin eroon hyi-niin-alkeellisesta polyteismista ja voi-niin-lapsellisista antropomorfisista tavoista mieltää Jumala, joka kuitenkin loppupeleissä, muka, on todellinen transsendenttinen, kolmiyhteinen mahti. Se ettei Pompeius löytänyt Jerusalemin temppelistä mitään, voi olla enne muustakin kuin siitä, että Jumala on näkymätön, hahmoton ja sui generis. Se voi olla vihje siitäkin, ettei Jumalaa realistisessa mielessä ole lainkaan olemassa – eikä ole koskaan ollutkaan.

    Vastaa

    • 18.4.2021 @ 20.14 Lars Ahlbäck

      Kiitos kiitoksesta.

      Pohdintani oli lyhyt huomio. Gregorios Teologi kävi mielessä lukiessani Römeria. Gregorios oli bysanttilaisessa teologiassa lainatuin lähde Raamatun jälkeen. Ihan perinteinen teologi. Olen tykännyt lukea häntä.

      Itse olen myös tykännyt Jaroslav Pelikanin muistutuksesta: ”The Old Testament achieved and maintained its status as Christian Scripture with the aid of spiritual interpretation. There was no early Christian who simultaneously acknowledged the authority of the Old Testament and interpreted it literally.” Ks. https://press.uchicago.edu/ucp/books/book/chicago/C/bo3799466.html

      Teologian tulisi huomioida moderni (uskonto)historiallinen tietämys. Liian vähän sitä huomioidaan. Teologiaa tehdään liian usein, kuin Raamattu olisi jotenkin mutkaton teos, litteä. Liian usein ”peukalopaikka” ei huomioi kohdan taustaa, yhteyttä, toimitusta tai edes ”totuuksien arvojärjestystä”, lainatakseni katolista ilmaisua.

      Vastaa

  4. 19.4.2021 @ 11.06 Felix

    Noinhan se meni, kuten Pelikan toteaa. Mutta onko tuo rehellinen ja tekstiuskollinen tulkintatapa? Pitääkö sen olla meidänkin hermeneutiikkaamme?

    Mikä tahansa teksti saadaan sanomaan mitä tahansa, jos tekstin alkuperäisistä merkityksistä ja intentioista ei välitetä.

    Pahimmillaan kristillinen, ”hengellinen” eksegeesi on tekohengityksen antamista täysin kuolleille ja arvottomille teksteille. Sellainen ei voi olla korkeatasoista, ajantasaista teologiaa.

    Vastaa

    • 19.4.2021 @ 11.29 Lars Ahlbäck

      Niin, pahimmillaan, kuten itse kirjoitit. Muu on sitten jotain muuta.

      Vastaa

  5. 19.4.2021 @ 16.47 Felix

    Parhaimmillaan allegorinen ja muu ei-kirjaimellinen raamatuntulkinta voivat tietysti auttaa ymmärtämään aitoja hengellisiä totuuksia ja periaatteita. Uskonnollinen mielikuvitus on taitava loihtimaan rikasta symboliikkaa ja syvällisiä merkityksiä sinne, missä niitä ei alun perin ole. Ongelma vain on se, että niin tekemällä tehdään väkivaltaa tekstien alkuperäisille tekijöille ja heidän tarkoittamilleen merkityksille. Taju Raamatusta historiallisena, tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuna dokumenttina hämärtyy.

    Hyväksyisitkö Lars hengellistävän tulkinnan, jonka mukaan väkivaltaisissa maanvalloituskertomuksissa ei olekaan kyse Kanaanin maan verisestä valloittamisesta, vaan ne ovat allegoria sielun kamppailusta paheita vastaan?

    Vastaa

    • 19.4.2021 @ 17.32 Lars Ahlbäck

      Ortodoksinen jumalanpalvelus ei käytä Joosuan kirjaa, eikä muitakaan historiallisia kirjoja Vanhasta testamentista. Poikkeuksena ovat osia Kuninkaiden kirjoista. Jo mainitsemasi ”peukalopaikka” ei vain käy siellä.

      Syy on Eugene Pentiucin mukaan se, että ”Eastern Orthodox worship is preeminently prospective, gazing at the eschatological fulfillment”, eikä niinkään ”predominantly retrospective, looking backward at the events and figures of the past”. Ks. https://global.oup.com/academic/product/the-old-testament-in-eastern-orthodox-tradition-9780195331233?cc=fi&lang=en&

      Tarkoitus ei ole väistää kysymystä.

      Oma lukunsa on myös se, ettei luvatun maan valloitus oikein taida kestä historiallista tarkastelua.

      Itse taidan olla kysymyksen suhteen kevyt-markionisti, jos oikein mietin asiaa. En mieti sitä paljon.

      Vastaa

      • 19.4.2021 @ 19.20 Lars Ahlbäck

        P.S. Pieni korjaus. Joosuan on kirja hieman käytössä. Esim. Ylienkeli Mikaelin juhlapäivänä (8.11. – Joos. 5:13–15), Teofianian aattona (5.1. – Joos. 3:7, 8, 15–17) ja myös pääsiäislauantaina (Joos. 5:10–15). Ehkä myös muualla.

        Pentiuc: ”[S]ome of the Old Testament books are totally absent from the liturgical readings. Books not employed in Eastern Orthodox worship include the following: historical: Ruth, Samuel, Chronicles, Ezra and Neemiah, Tobith, Macabees; poetical: Ecclesiastes, Song of Songs, Ecclesiasticus; and prophetical: Lamentations, Hosea, Amos, Obadiah, Nahum, Haggai.”

        Vastaa

  6. 19.4.2021 @ 20.29 Felix

    En ole tiennytkään, ettei Joosuan kirjaa tai muita historiallisia kirjoja lueta (tai juurikaan lueta, kuten tarkensit) ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Kiehtovaa, hurskasta välinpitämättömyyttä. Sen olen kuullut, ettei Ilmestyskirjaa lueta.

    Minusta tuo Pentiucin kommentti on kyllä tosiasiassa pään laittamista pensaaseen. Mutta sivistynyttä ja hyödyllistä sellaista. Parempi unohtaa kirja porukalla kuin integroida se kristillisen uskon kokonaisuuteen tai kehitellä siitä villejä allegorisia tulkintoja. Ja ehdottomasti tervehenkisempää kuin konservatiivisessa protestantismissa, jossa monet lukevat maanvalloituskertomuksia pilkun tarkasti ja täysin kirjaimellisesti. Koraanin jihad-kohdat jäävät auttamatta hopealle.

    Se on totta, ja varsin huojentavaa, etteivät nuo kertomukset tosiaan taida kestää historiallista tarkastelua. Niissä on käsittääkseni kyse menneisyyteen projisoidusta, krouvin puoleisesta uskonnollisesta propagandasta. Ne eivät raportoi menneisyyden tapahtumia vaan pyrkivät vaikuttamaan paljon myöhemmin eläneiden ihmisten uskomuksiin ja asenteisiin.

    Mutta niiden väkivallasta ja moraalista on ainakin protestanttisissa piireissä puhuttava, koska niin moni (konservatiivinen protestantti) ottaa ne totuudenmukaisina ja Jumalan tahtoa ilmentävinä kuvauksina menneisyyden tapahtumista. Apologeetit puolustelevat niiden oikeutusta ja moraalia sivukaupalla. Monen mielestä ne ovat keskeinen osa Jumalan johdattamaa pelastushistoriaa, joka huipentuu Jeesuksen elämään. Sekin näkemys on omalla tavallaan ymmärrettävä, koska jos tapahtuma jos toinen pelastushistoriassa osoittautuu epähistorialliseksi, miten käy pelastushistorian?

    Hauska ja rohkea ilmaus tuo ”kevyt-markionisti”. Itse lienen hieman raskaammin markionilainen. Näen VT:ssa paljon kiinnostavaa, arvokasta ja puhuttelevaa, ja kirjan yhteydet UT:iin ovat ilmeiset. Mutta VT sisältää myös kosolti sellaista arkaaista materiaalia, minkä pitämistä ”inspiroituna ja erehtymättönä Jumalan sanana” en pidä mahdollisena. VT:ta ei pidä hylätä, mutta sitä pitää lukea kriittisesti ja valikoiden. Rusinat pullasta. Olisikin eriskummallista, jos ihmiskunnan uskonnollinen ja moraalinen sensibiliteetti ei olisi kehittynyt mihinkään viimeisen 3000 vuoden aikana, ja VT olisi uskossaan ja moraalissaan kaiken aikaa meidän tasollamme, tai jopa yläpuolellamme.

    Vastaa

  7. 20.4.2021 @ 9.55 Matti Heiliö

    Tämä hieno keskustelu sisältää oivaltavia huomioita mm VT:n pehmeämmästä luennasta kuten ”hurskas välinpitämättömyys” ja ”krouvin puolen propaganda”. Taannoin sattui silmään Youtube-keskustelu, jossa nimekäs katolinen piispa Robert Barron ja juutalainen rabbi David Wolpe keskustelivat. https://www.youtube.com/watch?v=hDF5guMW74g . Barron on fiksun oloinen kaveri, mutta tietty lapsenuskoinen konservatismi paistaa; mm vihjaa, että Vatikaani II on syypää moneen nykykirkon vaivaan kristinopin markkinassa. David Wolpe:sta on sanottu, että hän on USA:n vaikutusvaltaisin rabbi. Häikäisevän älykäs ja sielukas. https://en.wikipedia.org/wiki/David_Wolpe .
    Keskustelunsa osaltaan avaa kristinuskon ja juutalaisuuden kohtalokasta haavaumaa….
    Wolpe on toipunut kahdesta aivo-tuumorista. Toivon varjelusta hänelle! Hän suututti Amerikan uskovat juutalaiset, kun vihjasi, että VT:n exodus-kertomus ei todennäköisesti ole historiallisesti läheskään luotettava.

    Vastaa

  8. 21.4.2021 @ 17.43 Felix

    Lars, ostin tuon Bartonin kirjan aiemmin kun sitä suosittelit. Laadukkaalta näyttää, lisään lukulistalle.

    Matti H, hauska että joku jaksaa näitä keskusteluja lukea. Täytyypä katsoa tuo YouTube-linkki.

    Vastaa

    • 21.4.2021 @ 18.55 Lars Ahlbäck

      Barton oli hyvä. Tykkäsin. Se taisi jonkun palkinnonkin voittaa.

      Vastaa

  9. 24.4.2021 @ 10.58 Lars Ahlbäck

    Kiitos vielä kerran kommenteista. Tykkään. Arvostan. Saa ajateltavaa. Saatan palata aiheeseen. Pari kirjaa tulossa.

    Vastaa

  10. 24.4.2021 @ 18.02 Felix

    Jos minun(kin) kommentteja Lars tarkoitit, niin hienoa jos niistä on ollut iloa tai hyötyä. Puolin ja toisin tässä saa virikkeitä ja tietoa. Täällä Vartijassa on usein kiinnostavia aiheita eikä tunnelma ole niin pönöttävä ja virallinen kuin kuivakkaassa TA:ssa. Harmi vain ettei keskustelua synny enemmän, niin että useammat lukijat kommentoisivat. E-lehden paras etu on jätetty hyödyntämättä.

    Katsoin Matti H:n mainitseman videon. Ihan kiinnostava oli, sympatiani oli kyllä enemmän avarakatseisemman ja jotenkin aidomman oloisen rabbin puolella. Vänkää että ”konservatiivisen juutalaisuuden” sisään mahtuu keskeisten pelastushistoriallisten tapahtumien epäilijöitä; viittaan tuohon Wikipedia-artikkeliin. Skeptisyys ei siis rajoitu juutalaisuuden liberaaleihin ja reformistisiin suuntauksiin. Vastaava tuskin olisi mahdollista suomalaisessa konservatiivisessa kristillisyydessä.

    Vastaa

    • 24.4.2021 @ 18.17 Lars Ahlbäck

      Sinunkin kommentit. Kommentoitia saisi tosiaan olla enemmän. Kotimaassa on jopa vähän liikaa ja taso vaihteleva. Ehkä kommentointi-formaatti kaipaa uudistusta. Esim. https://disqus.com/ tai jotain muuta.

      Vastaa

  11. 25.4.2021 @ 18.15 Felix

    Joo, Kotimaan blogipalsta kommentteineen on välillä aikamoinen kristillinen Kansanradio tai Hyde Park, mutta lopulta ihan kiva, että kaikki saavat halutessaan äänensä kuuluville.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.