”Sisällä ei ollut jumalten kuvia, vaan pyhäkkö oli tyhjä eikä pyhimmässäkään osassa ollut mitään.”
Voittoisa Pompeius tunkeutui vuonna 63 eaa. Jerusalemin temppeliin. Se oli täysin tyhjä, kertoi Tacitus. Ehkä Pompeius lähti sieltä hämmentyneenä, sillä kaupungin muurit purettiin, mutta itse temppeli jätettiin pystyyn.
Monoteismia – yksijumalaisuutta – pidetään juutalaisuuden leimallisena piirteenä. Se siirtyi sittemmin perintönä kristinuskoon ja islamiin.
Jumalan historia
Monoteismi ei tippunut valmiina taivaasta. Ei edes kuuluisalle Moosekselle.
Tacituksen kertomuksessa kirjassa Taistelu keisarivallasta ollaan jo hyvin pitkällä juutalaisen monoteismin historiassa.
Itse sana monoteismi on uudissana vasta 1600-luvulta. Sana polyteismi – monijumalaisuus – esiintyy jo ensimmäisellä vuosisadalla.
Thomas Römerin kysymys kirjassa The Invention of God on aiheellinen: ”Kuinka yhdestä jumalasta muiden joukossa tuli Jumala?”
Kirjan nimi on hieman “liian provokatiivinen”, totesi John Barton. Se olisi yhtä hyvin voinut olla ”The Discovery of God”, hän ehdottaa. Kysehän on yksinkertaisesti yrityksestä historiallisesti ymmärtää juutalaisen monoteismin syntyä.
Monoteismin historiassa ei ole kyse siitä, että yhtenä päivänä joukko keitaalle kokoontuneita paimentolaisia loi itselleen jumalan, Römer keventää.
Monoteistinen jumalakäsitys kehittyi vähitellen. Römer vertaa sitä maakerroksiin. Historian yllättävät tapahtumat sekoittavat kasautuvia kerrostumia. Römer kutsuu monoteismia “kollektiiviseksi keksinnöksi”, monen tekijän ja vaikutteen tulemaksi.
Erityisesti pakkosiirtolaisuus 500-luvulla eaa. oli ratkaiseva. Tuolloin Viides Mooseksen kirja viimeisteltiin ja Jesajan kirja toinen osa julisti yhdestä ja ainoasta Jumalasta.
Myöhäinen Vanha testamentti
Mooseksen kirjojen kokonaisuus ei ole ikivanha. Sen vanhimmat kertomukset, vaikkapa Jaakobista, Mooseksesta tai sittemmin Abrahamista, kirjoitettiin ehkä jo 800-luvulla eaa.
Monet kohdat kirjoissa kuitenkin edellyttävät paljon myöhempiä tapahtumia.
Kopiointia tapahtui parisen vuosikymmenen välein, sillä tuon ajan materiaalit eivät olleet kauan lukukelpoisia. “Joka kerta oli mahdollista lisätä tai poistaa aineistoa, tai tehdä muutoksia kirjoitukseen”, Römer muistuttaa.
Esimerkiksi Viides Mooseksen kirja kävi läpi lukuisia laitoksia 700-luvulta 500-luvulle. Robert Alter totesi osuvasti, että kaikki Raamatun kirjat ovat tässä suhteessa “open-ended affairs”.
Vanhan testamentin kirjoitukset ovat myös teologisesti ja ideologisesti päämäärähakuisia, kuten on todettu.
Syystä epäillään Vanhan testamentin historiallista arvoa sellaisenaan, toteaa Römer. Hän ei itse kuitenkaan ole äärimmäinen Vanhan testamentin kirjoitusten historiallisen arvon suhteen. Ne perustuvat “arkaaiselle ytimelle”, hän muistuttaa. Römer mainitsee hyväksyvästi Jan Assmannin ilmaisun “muistijäljet”.
Keskeistä käännekohtaa monoteismiin selittävät ytimekkäästi Raimo Hakola ja Juha Pakkala kirjassa Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: arkeologian näkökulma.
”Varhaisesta yksijumalaisuudesta ei vastoin Vanhan testamentin antamaa kuvaa ole todisteita, vaan muinaisisraelilaisessa uskonnossa on palvottu useita jumalia Jahven rinnalla.”
Monoteismin vaatimus on syntynyt vasta Jerusalemin 500-luvulla eaa. tapahtuneen hävityksen jälkeen, korostavat Hakola ja Pakkala.
Uudet tavat ymmärtää
Tarvittiin uudet tavat ymmärtää Jahvea. Hän alettiin ymmärtää juuri Jumalana, isolla alkukirjaimella. “Ideologinen kriisi” synnytti “kriisikirjallisuutta”, kuten Römer osuvasti kuvaa monoteistista kirjallisuutta.
Viides Mooseksen kirja, Joosuan kirja, Samuelin kirjat ja Kuninkaitten kirjat yrittävät ymmärtää tapahtumat Jumalan tekona. Temppeli on nurin, maa menetetty ja yhteiskunnan ylemmät kerrokset karkotettu. Selitys on, ettei Jumala ole heikko, vaan valittu kansa on pettänyt liittonsa. Vieraat vallat jumalineen ovat vain yhden ja ainoan Jumalan välineitä.
Römer kiinnittää huomiota siihen, että Jesajan kirjan toisessa osassa korostetaan, ettei Jumalan käsi ole lyhyt. Karkotukset, itsenäisen maan ja temppelin puuttuminen pakotti jumalakäsityksen muutokseen. Joko Jahve jäisi kotipuoleen, tai hän on muita jumalia ylempi, ulottuvainen jopa vieraille maille asti.
Vasta viimeisimmät lisäykset Vanhaan testamenttiin asettivat ehdoitta Jumalan yhdeksi ja ainoaksi jumalaksi. ”Teidän tulee siis tietää ja painaa mieleenne, että Herra on Jumala niin taivaassa kuin maan päällä eikä toista Jumalaa ole”, kuten myöhäinen lisäys toteaa.
Papiston selitys tapahtuneelle oli hieman toisenlainen. He eivät niinkään olleet kiinnostuneet kuninkaallisista tai maan menetyksestä. Kuvaavaa on, että Viidessä Mooseksen kirjassa ei päästä luvattuun maahan asti.
Kaikki oleellinen oli jo muinaisuudessa säädetty. Esimerkiksi pääsiäinen, ympärileikkaus ja kielto syödä verta. Tulkinnan mukaan kaikki oleelliset kulttuuriset ja rituaaliset tekijät olivat jo olemassa ennen heimojen järjestäytymistä, luvattua maata ja kuninkaita. Oikea jumalanpalvelus ei siis ole riippuvainen näistä. Kyse on Römerin mukaan varhaisesta yrityksestä irrottaa toisistaan uskonnon ja politiikan valtapiirit.
Taustalla oli “inklusiivinen monoteismi”, kuten Römer sitä nimittää. Ilmoitus oli sen mukaan asteittainen. Alussa Jumala ilmestyy jumalana tai jumalina. Se oli koko ajan Jahve, ajatuskulku suunnilleen menee.
Vasta valittu kansa sai tuntea Jumalan ja juuri tämä tekee siitä erityisen. Heille ilmoitettiin Jumalan oma nimi. “Minä olen Jahve, Herra. Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan nimisenä, mutta nimeäni Jahve minä en heille ilmoittanut”, Mooses sai kuulla.
Jumalien jäljet
Polyteismi näkyy yhä Vanhassa testamentissa.
Jumala saa esimerkiksi naisellisia piirteitä, kun jumalattaret hävitetään. Jumala saa äidinvaistoja. Jumalallinen viisaus on myös yritys tulla toimeen uudessa tilanteessa.
Lukuisat kiellot Vanhassa testamentissa jumalakuvia ja -patsaita vastaan ovat paljastavia. Ne antavat Römerin mukaan “ratkaisevan näytön” Jahve-patsaista. Jo tarve kieltää jotain kertoo aika lailla.
Esimerkiksi kymmenen käskyä jakaantuu kahteen osaan. Lopussa käskyt ovat lähes iskulauseita. Alun käskyihin sen sijaan liittyy selityksiä, jotka ovat Römerin mukaan myöhäisiä.
Käsky “Sinulla ei saa olla muita jumalia” viittasi tilanteeseen, missä pyhäkössä ei yksinkertaisesti haluttu pitää muita jumalpatsaita. Todennäköisesti alun perin seuraava lause oli: “Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala.”
Pakkosiirtolaisuuden yhdeksi syyksi väitetään jälkikäteen juuri jumalpatsaat. Alkuperäisen ilmoituksen väitetään olleen hahmoton. “Te ette nähneet minkäänlaista hahmoa. Pitäkää sen tähden tarkoin huoli siitä, ettette lankea tekemään minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa”, selitetään. Niinhän tapahtui ja “siinä tapauksessa te pian häviätte maastanne”.
Römer muistuttaa, että Vanhan testamentin puhe Jumalan kasvoista monesti viittaa patsaan edessä seisomiseen. “Pyhäkössä saan nähdä sinut”, todetaan.
Viitteet saatoista ovat myös parhaiten ymmärrettävissä osana patsaan kulkueita. “Jumala, minun kuninkaani, kansa näkee pyhäkössä sinun juhlakulkueesi. Laulajat kulkevat edellä, jäljessä soittajat, keskellä kulkevat neidot rumpua lyöden”, ylistetään.
Römerin kirja selostaa yksityiskohtaisesti ja kuitenkin lukijaystävällisesti monoteismin kehitystä Vanhassa testamentissa. Römer kertoo avoimesti, milloin selostuksessa on kyse harkituista arvauksista. Ote on maltillinen, vaikka kirjan nimi on raju.
Pohdintaa
David Bentley Hart on todennut, että suurin osa Vanhaa testamenttia on pitkälti “polyteistinen sekamelska”.
Vanha testamentti on kokoelma kirjoituksia vuosisatojen ajalta. Mukana on myös muinaisia muistijälkiä ja ihan toimittajien kädenjälki. Oma lukunsa ovat erehdykset kopioinnissa.
Vuosisatojen aikana jumalia on tullut ja mennyt. Jahve oli aluksi yksi heistä. Vähitellen hänet nähtiin ainoana todellisena Jumalana. Kielto lausua Jumalan nimeä korosti tätä. Nimi on tapa osoittaa joku joukosta. Jumala ei kuitenkaan monoteismissa oikein kuulu jumalien joukkoon, eikä siten nimetä.
Monoteismin kehityksen voi nähdä kasvavana ilmoituksensa. Vähitellen paljastuu yhä enemmän.
Gregorios Teologi esitti 300-luvulla ajatuksen, että Vanhan testamentin aikaan ihmisiä totutettiin ajatukseen yhdestä Jumalasta.
Arvioitu teos: Thomas Römer, The Invention of God. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 2015.