David Bentley Hart: That all shall be saved. Kansikuva.

Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat

“Ikuista helvettiä ei voida avoimesti hylätä, mutta se voidaan unohtaa kuoliaaksi.”

Kari Kuulan arvio kirjassa Helvetin historia: Pohjalta pohjalle Homeroksesta Manaajaan kuvaa osuvasti helvetin nykytilaa teologiassa.

Esimerkiksi erään puolentoista tuhannen sivun systemaattisen teologian teoksen sivuille “ei mahdu kymmentäkään riviä siitä, mitä helvetti lopulta on, jos joku sinne sattuu joutumaan”. Kuvaavaa on, Kuula huomauttaa, ettei tälle ratkaisulle anneta mitään perustelua.

David Bentley Hart ei kuitenkaan väistele aihetta. Hän hylkää suorasanaisesti opetuksen ikuisesta piinahelvetistä kirjassaan That All shall be Saved: Heaven, Hell, and Universal Salvation.

Kaikkien pelastuminen on ortodoksi Hartin mukaan “ainoa vaihtoehto”, jos “kristinusko kokonaisuutena todella on yhtenäinen ja uskottava uskomusjärjestelmä”.

Teologinen nimitys opetukselle kaikkien pelastumisesta on nykyään universalismi. Perinteisempi nimitys on Uuden testamentin sana apokatastasis, joka viittaa kaiken kohdalleen asettamiseen lopussa.

Hartille ei riitä alkuunkaan toiveikas universalismi. Sen mukaan saa korkeintaan toivoa kaikkien pelastusta muttei väittää kaikkien pelastuvan. Tämä on suosittu kanta muilla ortodokseilla, kuten esimerkiksi Kallistos Warella, Ilarion Alfejevilla tai Andrew Louthilla. Louth arvelee, että Hart pitää tätä asennetta vähän pelkurimaisena.

Hartilla onkin vain vähän kärsivällisyyttä “toivouniversalismille”, kuten Kuula asennetta nimittää. Se on esillä vain ohimennen. Sille kaikkien pelastuminen olisi paras mahdollinen lopputulos. Tätä se toivoo ja rukoilee. Samalla se kuitenkin näin osoittaa, että poikkeava lopputulos olisi osoitus Jumalan jonkinasteisesta epäonnistumisesta. Toiveikas universalismi jo uskoo kaikkien pelastumiseen, Hart arvioi.

Kuulan kuvaus niistä, “jotka asettelevat sanansa niin tarkasti ja varovasti rajamaastoon, ettei heidän kannastaan saa selkoa”, ei siis lainkaan sovi Hartiin.

Opetus ikuisesta piinahelvetistä ei siis kerta kaikkiaan sovi kristinuskoon, Hart toteaa. Tai sitten täytyy tehdä merkittäviä muutoksia jumalakäsitykseen, ihmiskuvaan ja iloiseksi väitettyyn sanomaan.

Antti Kylliäinen kirjassaan Kaikki pääsevät taivaaseen: Välttämättömiä tarkistuksia kristillisiin opinkohtiin ilmaisi saman myös ihailtavan selkeästi:

Ylösnousemus ja iankaikkinen elämä taivaassa sopivat hyvin yhteen kristillisten oppien kanssa, mutta iankaikkinen kadotus aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ymmärsimmepä helvetin ikuisen kidutuksen ja kärsimyksen paikkana tai vain lopullisena erona Jumalasta, meidän on mahdotonta sovittaa sitä yhteen kristillisen jumalakuvan kanssa. Ajatus siitä, että rakastava ja armahtava Jumala sallisi yhdenkään luoduistaan joutua iankaikkiseen kadotukseen, ei yksinkertaisesti voi olla tosi.”

Hart muistelee kokemustaan 14-vuotiaana. Teini-ikäinen Hart tutustui kertomukseen 300-luvun munkista Makarioksesta. Makarios löysi erämaassa pääkallon. Tyrkättyään sitä sauvalla se alkoi yllättäen puhumaan. Munkki aloitti tiedustelemalla kuka pääkallo oli.

– Minä olin epäjumalain ja täällä paikalla asuneitten pakanoitten pappi. Ja sinä olet Makarios. Kun säälit helvetissä olevia ja rukoilet heidän puolestaan, he saavat vähän lohtua.

– Minkälainen se lohtu on, ja mikä on helvetti?

– Seisomme tulessa jaloista päähän asti. Emmekä voi nähdä ketään kasvoista kasvoihin, vaan jokaisen selkä on toisen selkää vasten. Kun siis rukoilet puolestamme, jokainen näkee osittain toisen kasvot. Se on se lohdutus.

– Voi sitä päivää, jona ihminen syntyi! Onko vielä pahempaa vaivaa?

– Alapuolellamme on suurempi vaiva.

– Ketkä siellä ovat?

– Kun emme tunteneet Jumalaa, saamme edes vähän armoa. Mutta ne,  jotka ovat tunteneet Jumalan ja kieltäneet hänet, eivätkä tehneet hänen tahtoansa, ne ovat alapuolellamme.

Itkuinen Makarios hautasi pääkallon. Hart huomauttaa, että kertomuksessa Makarios on Jumalaa myötätuntoisempi.

Erityisesti kristinuskon läntisessä perinteessä on vakiintunut opetus, että Jumala pelastaa vain osan ihmisistä. Suurin osa ihmisyydestä ennaltamäärättyinä joutuvat ikuiseen piinahelvettiin. Kaikki tapahtuu Jumalan kunnian tähden. Näin Jumala on päättänyt, koska hän voi niin päättää. Helvetti on myös täynnä alle kyynärän pituisia lapsia, opetetaan synkimmillään. Toisinaan esiintyy ajatus, että pelastetut saavat nautintoa katsellessaan helvetillistä kidutusta. Tällöin on nähtävästi lähes makuasia, palvooko ihminen Jumalaa tai paholaista, Hart tokaisee.

Ajatus ikuisesta piinahelvetistä syntyi erityisesti Augustinuksen myötä. Jumalan valtio -teoksessaan hän räikeästi korosti pelastettujen ja kadotettujen eri osia. Hänelle “maailmanhistoria ei ole mikään ihmiskunnan menestystarina, sillä suurin osa ihmisistä tulee joutumaan helvettiin”, Kuula selostaa, ja “olemme kadotuksen massaa, josta vain harvat ja valitut pelastuvat”.

Augustinus puhui väheksyvästi “hellämielisistä”, kuten Kuula kääntää latinan sanan misericordes, jotka eivät uskoneet ikuiseen piinahelvettiin. Hart on kuuro suuren kirkkoisän vähäksynnälle ja näkee ilmaisussa pikemmin kunnianimen. Hän muistuttaa, että 300-luvulla Basileios Suuri väitti hellämielisten olleen itäisissä osissa Rooman valtakuntaa runsaslukuisia.

Hart on sitä mieltä, ettei kristityn tarvitse uskoa, että joku on helvetissä piinattavana “triljoona, tai triljoona triljoonaa, tai sitten triljoona vigintiljoona” aikakautta. Itse asiassa piina on tällöin vasta alkamassa, sehän tulee olemaan ikuisesti aina vasta alussa. Syynä ikuiselle piinalle ovat teot siinä silmänräpäyksessä, joka on ihmiselämä.

Hart ei kuitenkaan hylkää helvettiä, hän ei vain pidä sitä ikuisena. Yksin Jumala on ikuinen, itse asiassa ajaton, ei mikään muu. Helvetissä tapahtuu puhdistus “kuin tulen läpi”, Paavalia lainaten. Kaipa Hart voidaan nähdä jonkinlaisen “pedagogis-medikaalisen helvetin” kannattajana, käyttääkseeni Kuulan nimitystä.

Ainoa vastaväite, jota Hart pitää minään, on vapaan valinnan perustelu. Se myöskin epäonnistuu mutta ei ole täysin halveksittava, hän arvioi.

John Meyendorff kirjassaan Bysantin teologia toteaa, että ihmisellä on “etuoikeus kohdata Jumalalle antamansa myönteisen tai kielteisen vastauksen ikuiset seuraukset”. Ihminen voi valita kadotuksen. Jumala toki tahtoo pelastaa kaikki mutta ei voi pakottaa ketään. Helvetti on siis lukittu sisältäpäin, kuten toisinaan väitetään, C. S. Lewisin ilmaisua käyttäen.

Hart olisi Kylliäisen kanssa samaa mieltä ja muistuttaa, että Jeesus kutsui Jumalaa isäksi. Kylliäinen kirjoittaa:

“Jumala, joka ehdoin tahdoin antaisi ihmisen tuhoutua, olisi kuin isä tai äiti, joka kylmän rauhallisesti seuraisi vierestä, kuinka pieni lapsi kiipeää parvekkeen kaiteen yli, putoaa katuun ja halkaisee kallonsa. Tällaisten vanhempien voitaisiin kyllä ajatella kunnioittaneen loppuun saakka lapsensa vapautta päättää omasta elämästään. Mutta parhaalla tahdollakaan emme voisi väittää heidän osoittaneen erityistä rakkautta lastansa kohtaan antaessaan kaiken tapahtua.”

“Ei ole olemassa mitään täydellistä vapautta, tai täyttä ymmärrystä, tässä elämässä, ja on täyttä hölynpölyä väittää meillä olevan rajatonta ja ehdotonta vapautta”, muistuttaa Hart. On olemassa epäsuhta – tai siis täydellinen suhteettomuus – rajallisen elämän ja ikuisten rangaistusten välillä.

Ihminen on rajallinen. Hänhän on nimenomaan luotu. Jumala yksin on Jumala. Tämä on teologian aapisesta. Ei ole olemassa tilaa, missä ihminen olisi riippumaton, niin omillaan, että hän jotenkin kykenisi ansaitsemaan ikuiset rangaistukset.

Hart muistuttaa myös, että kristinuskon mukaan ihminen on luotu Jumalaa varten. Ihminen vapautuu yhä enemmän hänen lähestyessään Jumalaa. Itse asiassa Jumala vetää ihmistä puoleensa. Vasta Jumala tekee lopulta vapaaksi. Synti, himot ja tietämättömyys ovat sen sijaan orjuuttavia. Jeesuksen kerrotaan opettaneen: ”Jokainen syntiä tekevä on synnin orja.”

“Erämaassa janoon kuoleva mies, joka kieltäytyy juomasta, ei ole osoitus vapaudesta, vaan kertoo häntä orjuuttavista harhaluuloista, jotka pakottavat häntä vastoin luontoaan vahingoittamaan itseään.”

Kyky tehdä valintoja ei siis vielä ole vapautta. Ei ainakaan missään todellisessa mielessä, Hart tähdentää. Ihmiselle “pakottamaton puhdas luopumus” ei ole mahdollinen. Ei edes lankeemus paratiisissa ollut sellainen. Itäisessä kristinuskossa se usein nähdään juuri erehdyksenä ja tietämättömyytenä, Hart muistuttaa.

Opetus kaikkien pelastumisesta voidaan kiteyttää uskoksi Jumalaan. Hän lopulta saa Paavalin sanoin “jokaisen polvistumaan taivaassa, maan päällä ja sen alla” ja näin hän “hallitsee kaikkea kaikin tavoin”.

Hart muistuttaa, että “armon ei tarvitse olla harvinaista ollakseen todella armollista” ja että “armo kaikille annettuna on yhä armoa”.

 

Arvioitu teos: David Bentley Hart, That All Shall Be Saved. Heaven, Hell and  Univeral Salvation. New Haven, CT: Yale University Press: 2019. Artikkelikuvassa kirjan kansikuva.

Kertomus Makarioksesta on kirjasta Gerontikon eli pyhien vanhusten sanomaa (1984).

Lainaukset Uudesta testamentista ovat UT2020-käännöksestä.

 

 


Lars Ahlbäck

Kirjoittaja

Lars Ahlbäck on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.


'Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 5.2.2021 @ 10.00 Felix

    Ikuisen kärsimyshelvetin epäileminen on mielenkiintoinen ja kiitettävä tendenssi nykyteologiassa. Tosin voin kuvitella, että monen traditionaalisen kristityn mielestä siinä on maailmanlopun meininkiä, kun jopa Kotimaa-lehti on järjestämässä universalismiseminaaria ja ortodoksipappi kiittelee Antti Kylliäisen vanhaa kohupamflettia. 🙂

    Ei kylläkään pitäisi unohtaa mittasuhteita. Uskoakseni huomattava osa traditionaalisista kristityistä teologeista, tunnustuskunnasta riippumatta, uskoo edelleen vakaasti helvetin ikuisuuteen ja lopullisuuteen, vaikkei asiasta tohditakaan puhua. Ei taivaastakaan tunnuta ”tiedettävän” systemaattisissa teologioissa paljoakaan. Rivikristityistä ani harva kannattaa apokatastasis-oppia. Suomen kontekstissa ainoa mieleen tuleva henkilö on omaperäinen pohdiskelija Jouko Piho.

    En tiedä mitä Kari Kuula tarkoittaa sanoessaan että ”ikuista helvettiä ei voida avoimesti hylätä”. Mutta tiettyjä isoja ongelmia ja lisäkysymyksiä kyllä syntyy, jos ikuisen helvetin opista luovutaan:

    1. Miten UT:n ja Jeesuksen puheet helvetistä pitää ymmärtää, jos ne eivät tarkoita ikuista kärsimyshelvettiä? Vaikka osan niistä voi ehkä tulkita tarkoittavan annihilaatiota (harhaoppi, mm. Juha Pihkalan tutun dogmatiikan sekä C. S. Lewisin mukaan), määräaikaista ja puhdistavaa ”kiirastulta” niistä on todella vaikea löytää. Sellaista helvetillistä löylytystä, jonka jälkeen kuitenkin päädytään taivaan iloon kuin saunan raikkaina.

    2. Miksi perinteisen kristinuskon edustajat ovat kautta historian uskoneet niin vakaasti ja sankoin joukoin ikuiseen kärsimyshelvettiin, jos se ei ole totta ja jos Raamattu ja Nikean uskontunnustukseen yhtyvien kirkkojen teologiset traditiot eivät sitä juurikaan tue? Ja miksi puheet opista luopumisesta herättävät kristikunnassa yleensä suurta närkästystä ja pahennusta? Vain harva kristitty tänäkään päivänä nimittäisi itseään edes ”toivouniversalistiksi”. Ja ne jotka nimittävät, yleensä vaikenevat.

    3. Jos perinteisen kristinuskon edustajat ovat olleet väärässä uskoessaan ikuiseen kärsimyshelvettiin, missä muussa keskeisessä kysymyksessä he ovat olleet väärässä? Kuten Hart toteaa, kanta tähän kysymykseen vaikuttaa suuresti jumalakäsitykseen, ihmiskuvaan ja tapaan ymmärtää evankeliumi.

    4. Eivätkö taivas ja helvetti käsitteinä edellytä toisiaan, miten ne sitten ymmärretäänkään? Voimmeko pitää toisen ja luopua toisesta? Onko kiirastulimainen, klo 8:sta klo 16:een kestävä helvetti mikään varsinainen helvetti, kadotus per definitionem?

    Vastaa

    • 5.2.2021 @ 17.25 Lars Ahlbäck

      Kiitos kommentistasi. Vastaan osaan siitä.

      Helvetin historia on yllättävän monimuotoinen. Hyvä tapa tutustua siihen on esim. Kuulan kirja. Toki muitakin on. Esim. Ilaria Ramellin kirjat apokatastasiksesta ovat erinomaisia, juuri monimuotoisuuteen tutustumiseen.

      Annihilaatio-opetus ei esiinny ortodoksisessa teologiassa. En ainakaan ole huomannut.

      Toivouniversalismi on melko yleinen nykyajan ortodoksiteologiassa, jopa ”kiirastulimaisuutta” esiintyy. Ks. https://www.kotimaa.fi/blogit/kadotus-katoaa/

      Aleksei Osipovin kirjassa Kuolemanjälkeinen elämä todetaan näin:

      ”Helvetti tuntuu […] olevan olemassa, ei koston tähden eikä loputtomien rangaistusten tähden: se on itse asiassa Jumalan rakkauden viimeinen kaitselmuksellinen väline. […] Jumala on valmistanut helvetin ihmisen pelastukseksi, ei suinkaan kiduttaakseen ihmistä loputtomasti. Taivasten valtakunta ja tulinen Gehenna ovat Jumalan armon seurausta, eivät ansiota tai kostoa. Eikä laupias Jumala luonut järjellisiä olentoja sitä varten, että voisi armotta alistaa heidät loppumattomiin murheisiin ja kärsimyksiin!”

      Osipovin kirja on ihan myynnissä Valamon luostarissa, kaikelle kansalle. Se on tainnut myydä hyvin, sillä vuonna 2020 tuli uusi painos. Ks. https://webtuohus.valamo.fi/tuote/22312004

      Vastaa

  2. 5.2.2021 @ 23.24 Felix

    Sympatiseeraan ja kannatan helvettikriitikoita ”kybällä”, ja valtaosa mainitsemistasi hyvistä kirjoista löytyy omasta hyllystänikin. Mutta ollakseni hetken advocatus diaboli, miten ihmeessä alla olevaa Osipovin näkemystä voidaan perustella Raamatulla:

    ”Jumala on valmistanut helvetin ihmisen pelastukseksi, ei suinkaan kiduttaakseen ihmistä loputtomasti.”

    Eikö tuo ole aika pitkälle menevää kadotuksen ”hellämielistä” ja revisionistista uustulkintaa? Tässäkö on todella kiteytettynä Jeesuksen, Paavalin tai Ilmestyskirjan kirjoittajan näkemys kadotuksesta? Jos käsitys perustuu juurevasti Raamattuun, eikä ole myötätuntoisen ja järkevän ihmisen päässään keittämää eisegeesiä, niin miksi kummassa minkään kirkkokunnan pääuoma, ortodoksinen kirkko mukaan lukien, ei ole koskaan opettanut noin? Miksi ”vanhemmissa uskonopeissa helvetin ikuisuus ja piina olivat varmoja totuuksia”, kuten Kotimaan sivuilla toteat, viitaten vain 1900-luvun alkupuolella kirjoitettuun Malinovskin dogmatiikkaan? Miksi edelleen v. 2021 lukuisia teologeja pelottaa hylätä oppi ikuisesta helvetistä – sen olemattomuutta tai määräaikaisuutta vain siellä täällä hiljaisella äänellä ”toivotaan”? Ja vielä suurempi joukko on niitä teologeja, joiden mielestä vanhemmissa uskonopeissa ei ole mitään vanhentunutta.

    Niin kannatettavaa ja perusteltua kuin helvetin hylkääminen onkin filosofisesti, eksegeettisesti tulee mieleen Lutherin vertaus, jonka mukaan monilla Raamatun tulkitsijoilla on taipumus antaa Raamatun teksteille ”vahanenä”, jota he sitten taivuttelevat aina kulloinkin haluamaansa suuntaan.

    Oma arveluttava lukunsa on tuo käsitys, jonka mukaan ihmisestä tulee taivaskelpoinen, kunhan häntä vain grillataan tarpeeksi kauan ”parantavalla poltteella”. Mutta en mene tällä kertaa nyt siihen.

    Vastaa

    • 6.2.2021 @ 10.51 Lars Ahlbäck

      Kiitos taas kommentistasi. Saa toki haastaa.

      1900-luvulla toiveikas universalismi oli kasvava ilmiö ortodoksisessa teologiassa. Se on jatkunut uudella vuosituhannella. Sen puolestapuhujat ovat hyvin tietoisia asemastaan vähemmistönä kirkon perinteessä ja historiassa. Facebookissa olen pienen koosteen tehnyt aiheesta. Ks. https://www.facebook.com/larsahlback/posts/10225336898389883

      Mainitsemasi raamatunkohdat ovat tuttuja heille. Toisaalta heille ovat myös tuttuja muut raamatunkohdat. Mielestäni Anthony Bloomin perustelu on kaunis. Hän toteaa, että kaikkien pelastuminen olisi “ilosanoman kokonaisnäyn mukainen”.

      Myös Osipov toteaa, että Raamatusta löytyy kohtia sekä puolesta että vastaan. Toki hän myös maustaa opetuksensa Iisak Syyrialaisella ja Gregorios Nyssalaisella. Osipovin kirja on mielenkiintoinen. Moskovan hengellisen akatemian professori vastaamassa (tavallisen) kirkkokansan kysymyksiin. Siitä on viileä akateemisuus kaukana.

      Thomas Talbott ei ole ortodoksi, eikä siten edusta ortodoksista nykyteologiaa, mutta olen tykännyt hänen ajatuksestaan, että Joonan kirjan rukous voisi olla helvetistä aikanaan pääsevien rukous: “[V]ajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.”

      Vahanenä-huomio taisi olla ihan yleinen keskiaikainen muistutus. Luther itse väänsi yhtä sun toista visionsa mukaiseksi.

      Vastaa

  3. 7.2.2021 @ 13.45 Felix

    On aivan totta, että Raamatusta löytyy kohtia sekä puolesta että vastaan, aiheesta jos toisesta. Ja taipumus ja kiusaus ”vahanenien” muodostamiseen Raamatun teksteistä on ihan kaikilla tulkitsijoilla, myös Lutherilla.

    Tässä nimenomaisessa kysymyksessä Raamattu ei vain ole erityisen hämärä ja monitulkintainen. Juuri siksi apokatastasikseen uskovat ovat jääneet kirkon historiassa vähemmistöksi. Itseäni häiritseekin se mutkattomuus, jolla apokatastasista opettavat ”löytävät” oppinsa Raamatusta ja kääntävät helvetin käsitteen päälaelleen. Vaikka yksittäisiä ”tulen läpi pelastumisesta” puhuvia kohtia onkin (esim. mystinen 1. Kor. 3:15), taivaan ja helvetin peruuttamattomuudesta, yhteydettömyydestä ja erillisyydestä puhuvia kohtia on selvästi enemmän. Niiden mukaan toiset pelastuvat ja toiset tuhoutuvat; toiset herätetään ikuiseen elämään ja toiset ikuiseen kauhuun; toiset otetaan sisälle ja toiset suljetaan ulos; toiset istuvat Karitsan hääaterialla ja toiset itkevät ja kiristelevät hampaita.

    Tämän vuoksi käsitys helvetistä määräaikaisena rangaistussiirtolana tai taivaan esikartanona tuntuu lepäävän aika hataralla ja mielikuvituksellisella pohjalla – siis jos asiaa tarkastellaan pelkästään Raamatun omien opetusten pohjalta. Apokatastasiksen opettajat ymmärtävät syvällisellä ja ihailtavalla tavalla, mitä on todellinen rakkaus, mutta heidän eksegeesinsä jättää toivomisen varaa.

    Vastaa

    • 7.2.2021 @ 20.51 Lars Ahlbäck

      Kiitos taas kommentistasi.

      Mielestäni universalismin puolella on ihan kelpoa eksegeesiä. Aiheellisia huomioita tekevät, eivätkä aina mitenkään mutkattomasti. Itse en ainakaan ole törmännyt sellaiseen heillä.

      Itse kiinnittäisin enemmän huomiota siihen miten Raamattua käytetään, ja myös mitä sieltä otetaan. Raamatussa tunnetusti löytyy vähän kaikenlaista. Eikä Raamattu ole koskaan yksin.

      Otetaan esim. Jean Calvinin suurteos noin 1500 sivulla – Institutio religionis Christianae. Väitetysti koko teoksessa ei kertaakaan viitata raamatukohtaan ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8).

      Vastaa

  4. 7.2.2021 @ 15.03 Andreas C.

    Kiitos hienosta kirjoituksesta, joka epäilemättä sopii tämän alla lukevan Vartijan luonnehdinnan ”kiistanalaiset ja vahvoja reaktioita herättävät asiat, jotka eivät parane vaikenemalla” piiriin.

    Luulen, että tämän nimenomaisen asian ympärillä kirkkohistoriassa vallitsee eräänlainen jännite dogmatiikan ja sanotaan vaikka pastoraaliteologian välillä. Yksityisessä kirjeenvaihdossa ja hengellisessä ohjauksessa y.m., sikäli kun sitä on tuotu yleisesti saataville, esiintyy jatkuvasti, jos ei aivan toiveikkaan universalismin piiriin kuuluvia niin vähintään sitä lähestyviä sanamuotoja. Esimerkiksi sellaisissa äärimmäisissä tilanteissa kuin lohduttaessa ihmistä tämän läheisen äkillisen kuoleman yhteydessä on nähtävissä korostus, että Jumalalle kaikki on mahdollista ja Hänen ei tarvitse rajoittua niihin keinoihin tai ”mekanismeihin”, joita dogmatiikka kuvaa. Usein perään on toki lisätty jotenkin häveliäästi, että täyttä varmuutta tai lupausta tästä ei ole, eikä sitä voi siksi opettaa.

    Myös jonkinlainen ”raadollis-pragmaattinen” kanta, jonka mukaan toiveikas universalismi on periaatteessa oikein, mutta sitä ei voi opettaa kaikelle kansalle, koska se johtaisi käytännössä säädyttömään elämään, on kai melko vanha: esimerkiksi Maksimos Tunnustajan kohdalla (josta Bentley Hart näköjään toteaa, ettei tämän teologia jätä tilaa muunlaisillekaan johtopäätöksille, mutta se debatti ei mahdu tähän teokseen) on mainittu, että tämä oli periaatteessa apokatastasiksen kannalla, mutta ei jakanut tätä tietoa kuin ”hengellisesti edistyneimmille” seuraajilleen (https://web.archive.org/web/20020626234845/http://www.medaille.com/hope.htm).

    Vastaa

    • 8.2.2021 @ 11.16 Lars Ahlbäck

      Toivouniversalismi on yllättävän yleistä (ja avointa) ortodoksisessa nykyteologiassa. Itsekin yllätyin, kun vähän aloin ”tilastoimaan”. Ks. Facebook-linkki yllä kommentissani.

      Toisaalta ymmärrän hyvin Hartin kritiikin sitä kohtaan ja kuten Andrew Louth on todennut, Hart pitää sitä nähtävästi vähän ”lily-livered” kantana. Ks. https://afkimel.files.wordpress.com/2021/02/project_muse_777533.pdf

      Maksimos Tunnustaja mielenkiintoinen kirkkoisä tässä yhteydessä. Todella mielenkiintoinen. Hänhän itse asiassa käsittelee Gregorios Nyssalaisen apokatastasis-opetusta. Maksimoksen teologia tosiaan ajatellaan johtavan kakkien pelastumiseen, muttei hän jää apokatastasis-käsitteeseen kiinni.

      Hart tosiaan kirjansa viimeisessä luvussa käsittelee tuota ”raadollis-pragmaattista” kantaa. Hän käyttää Gregorios Teologia esimerkkinä.

      Kiitos hyvästä kommentista.

      Vastaa

  5. 8.2.2021 @ 9.12 Felix

    Mitä arvelet, Lars, miksi ajatus ikuisesta piinahelvetistä on ollut kirkoissa niin suosittu ja yleinen viimeisen 2000 vuoden ajan, jos Raamattu puoltaa pikemminkin universalismia ja se on evankeliumin kokonaisnäyn mukainen? Jälkimmäisestä olen kyllä samaa mieltä Anthony Bloomin kanssa.

    Mielenkiintoinen tieto tuo Calvin-anekdootti!

    Vastaa

  6. 14.2.2021 @ 10.25 Matti Taneli

    Kiitos paljon oikein hyvästä ja kiinnostavasta kirjoituksestasi!

    Mutta eiväthän kaikki halua ”päästä” taivaaseen. Miten heidän käy, joutuvatko he kuitenkin taivaaseen? Näin monet ovat minulle kommentoineet aihetta, siksi kysyn.

    Itse olen kyllä teisti.

    ystävällisesti Matti Taneli

    Vastaa

    • 14.2.2021 @ 19.21 Felix

      Matti,

      Mahtaako joku ihminen todella haluta mieluummin helvettiin kuin taivaaseen? 😈 Mitä sellainen halu voisi merkitä?

      Huumorillahan tietysti voi heittää kaikenlaista, jos ei oikein vakavissaan jaksa uskoa kumpaankaan päätepysäkkiin.

      Vastaa

    • 15.2.2021 @ 9.38 Lars Ahlbäck

      Ihan aiheellinen kysymys. Hart käsittelee sitä jonkun verran kirjassaan. Aihepiiri toki esillä muuallakin universalismissa tai vaikkapa Sokrateksella.

      Kirjaesittelyssäni aihe on pintapuolisesti esillä tässä kohdin: ”Hart muistuttaa myös, että kristinuskon mukaan ihminen on luotu Jumalaa varten. Ihminen vapautuu yhä enemmän hänen lähestyessään Jumalaa. Itse asiassa Jumala vetää ihmistä puoleensa. Vasta Jumala tekee lopulta vapaaksi. Synti, himot ja tietämättömyys ovat sen sijaan orjuuttavia. Jeesuksen kerrotaan opettaneen: ’Jokainen syntiä tekevä on synnin orja.’ ’Erämaassa janoon kuoleva mies, joka kieltäytyy juomasta, ei ole osoitus vapaudesta, vaan kertoo häntä orjuuttavista harhaluuloista, jotka pakottavat häntä vastoin luontoaan vahingoittamaan itseään.'”

      Pahoittelen myöhäistä vastausta. En ollut huomannut kommenttia.

      Vastaa

      • 15.2.2021 @ 13.02 Felix

        Tuossa Larsin laatimassa Facebookin luettelossa on kiinnostavaa se, että Venäjän ortodoksinen kirkko edustaa ikuista piinahelvettiä v. 2020 julkaistussa dokumentissa. Mahtaako löytyä netistä?

        Venäjän kirkko on kuitenkin iso osa ortodoksista kristikuntaa ja ainakin itse pitää itseään kristillisen tradition aidoimpana vaalijana.

        Vastaa

        • 15.2.2021 @ 14.52 Lars Ahlbäck

          Venäjän ortodoksisen kirkon katekismuksen opillinen osa löytyy netistä. Ks. http://theolcom.ru/events/121-basic-orthodox-part1

          Vastaa

          • 16.2.2021 @ 9.38 Felix

            Kiitos linkistä. Dokumentti näyttää tosiaan edustavan lyhytsanaisesti mutta selkeästi perinteistä käsitystä. Helvetti on ikuinen kärsimyksen tila, UT opettaa sen peruuttamattomuutta ja helvettiin joutuminen on ihmisen oma valinta.

            Vastaa

  7. 25.2.2021 @ 9.12 Tapio Tuomaala

    MATTI TANELI: ”Mutta eiväthän kaikki halua ”päästä” taivaaseen. Miten heidän käy, joutuvatko he kuitenkin taivaaseen? Näin monet ovat minulle kommentoineet aihetta, siksi kysyn.”

    Ps.68:7 ”Jumala, joka antaa hyljätyille kodin ja johtaa vangitut onneen. Vain niskoittelijat asuvat kuivassa maassa.”

    Sitten ”taivaalliseen”.

    Ps. 68:19 ”Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.”

    Hartin näkemykset ovat yhdenmukaisia Uuden testamentin kanssa. Koska Hart on ortodoksi, niin häntä ei rasita Augustinuksen kehittämä perisyntioppi, joka on myrkyttänyt katolisen kirkon ja sen oppiperillisten ihmiskuvaa. Luterilainen kadotusoppi on saatu aikaiseksi väärentämällä alkutekstien sanamerkityksiä kirkon virallisiin Uuden testamentin käännöksiin. Kreikan ajallista tuhoa tarkoittava sana on kaikissa mahdollisissa tekstiyhteyksissä käännetty iankaikkisuutta tarkoittavaksi kadotukseksi. Todellakin, kaikella valheen voimalla on väännetty kieroon alkutekstejä. Toki paljon muutakin kirkko on väärentänyt, jotta sen teologia vaikuttaisi loogiselta. Ja looginen se onkin, jos ei tarkista, mitä alkuteksteissä lukee, väärentämisen mestariteos. On merkittävää edistystä, että artikkelin lainaukset ovat UT2020-käännöksestä. Päädyin pitkälti samoihin käännösratkaisuihin kymmenen vuotta sitten Rauhan julistuksessa. Oli uskomatonta huomata, miten minua ja kristikuntaa on surutta kusetettu.

    Mikä sotkee, on pelastusoppi. Eivät kaikki suinkaan pelastu, vaan ainoastaan valitut. Tai paremminkin heidät pelastetaan. Pelastus tarkoittaa ikään kuin temmata turvaan päälle syöksyvän kuorma-auton pyörien alta. Pääasia lienee uskoa Paavalia, joka kertoo lopputuloksen. Kuten kaikki kuolivat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. Kukin vuorollaan. Valitut ovat sadon ensihedelmä, joka kootaan käsin vietäväksi Herran eteen viljanleikkuun uutislahjana. Mooses kertoo esikuvallisesti paljon näistä asioista ja Jeesus täydentää.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.