Kristikunnan arkea ovat sisäänpäin kääntyneet eksklusiiviset ryhmittymät, jotka kokevat edustavansa lopullisen totuuden aikakautta ja joskus ”vain me” -teologiaa. Olisi hyvä uskaltautua katsomaan pitkää historiaa, joka edelsi uskontomme ilmestymistä maailmaan. Kristinusko maailmanyhteisönä (myös islam) katsoo edustavansa uniikkia valtakuntaa, jonka ulkopuolella ei toivoa ole. Oman yhteisön erityisyyteen uskominen ja muut ulos sulkeva asenne on sosiologisesti ymmärrettävää, mutta se merkitsee silmien sulkemista historialta ja ihmistoveruudelta. Uskonkäsitys ja samanmielisten viiteryhmä on turva-aitaus, jonka ravistelu uhkaa suistaa uskovan mielen nurin. Koheesio saa vahvistusta läheisten tuesta ja lämmön tunteesta mutta myös yhteisökulttuuriin kuuluvasta epäilemisen ja kyseenalaistamisen sanktioista.
Kristikunnan piirissä Raamatun historiallisuutta vähättelevä fundamentalismi on tällainen turvarakenne. Vuosituhansien takaa periytyvät jakeet luetaan yliluonnollisesti saatuna totuutena, jolla astutaan historiallisen tarkastelun ja kritiikin yli uhmaten luonnollisia ymmärryksiä, tietoja ja kokemushavaintoja. Joku ei uskalla epäillä Vanhan testamentin jakeita, joissa kuvataan auringon pysähtyneen taivaalla eli maapallon pyörimisen pysähtymistä, vastoin luonnonlakeja. Toiset eivät tohdi epäillä vedenpaisumuskertomusta, vaikka geologiaa, ilmastohistoriaa ja jääkausia koskeva tieto sekä lukemattomien muinaiskulttuurien perimätieto tarjoaisi runsaasti vaihtoehtoja sovittaa kertomus yhteen ymmärrettävien historiallisten tapahtumien kanssa. On niitä, joiden sielun turvallisuus järkkyy luomiskertomuksen kyseenalaistamisesta. Uuteen testamenttiin taltioitu Jeesuksen lyhyen elämän kuvaus on niin ikään, kaikista kysymysmerkeistä huolimatta, useille uskoville koskemattomaksi julistettu ilmoitusasia. Raamatun tekstien epäileminen on turvallisuutta ja mielenrauhaa koskeva uhka, eksistentiaalinen riski.
Sivuvaikutus on tällaisesta kristinuskon tulkinnasta seuraava suvaitsemattomuus ja suoranainen julmuus, kun historiallinen tarkastelu, ihmiskunnan kokemustieto, vuosisatojen mittaan kertynyt kulttuurinen evoluutio sivuutetaan. Esimerkiksi käy viime vuosikymmenien tulehdusilmiö, suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Vanhan Testamentin muutamat jakeet antavat oikeuden kieltää homoseksuaalisuuden olevan ihmisen biologiaan kuuluva tosiasia ja muotoilla väitteen ”Jumala loi ihmisen alun perin heteroseksuaaliksi”. Tämä outo lausuma on tietoväittämän muotoinen, ei mielipide eikä sellaisena ilmaistu. Tästä seuraa hiuksia nostattava puolustelu homoseksuaalin lähimmäisen murjomiselle. Tämä tapahtuu kääntämällä tuomitseva sana rakkauden teoksi ”koen, että tämä on myös rakkautta homoseksuaaleja ihmisiä kohtaan, että he saavat tietää totuuden Jumalan edessä”. Näin ajattelevan sielullinen turvallisuus ei kestä oman ymmärryksen kyseenalaistamista. Sen sijaan antaa varmuuden väittää Raamatusta luettua tekstiä Jumalalta tulleeksi tiedoksi, jonka voi esittää moitteena, tuomiona ja uhkauksena, mielipidettä selvästi vahvempana auktoriteetin tiedonantona. Tärkeä myönnytys olisi, jos tämän väitteen sanotaan olevan Paavalin mielipide tahi VT:n kyseisten jakeiden kirjoittajan mielipide.
Historian pitkä varsi
Kristikunnan sisäinen teologinen pohdinta, kiistely ja julistus tulisi nähdä laajemmassa kehyksessä. Näkemys historiaan tupsahtaneesta Jumalan interventiosta on toki sinänsä asiallinen näkökulma mutta outo ja harhainen, jos se kuvataan ilman reaalihistorian taustaansa. Samaa voidaan sanoa maailmansodan syttymisestä, Estoniasta, tsunamista tai maanjäristyksistä. Jeesuksen ilmestymisen taustana on vuosituhantinen juutalaisuuden historia ja itse asiassa vielä syvemmälle menneisyyteen ulottuvat henkiset pohjasuonet. Aabrahamia edeltäviä vaiheita ovat Mesopotamian muinaiset korkeakulttuurit mm Sumer, Akkadi, Assyria 3500-700 ekr. Nämä ovat paljolti perustana juutalaisuuden, kristinuskon ja nykysivistyksen rakenteille. Egyptin kulta-aika 3400 vuotta sitten käy yli ymmärryksen. Faaraoiden Amenhotep III, Akhenaten, Tutankhamon jälki historiassa (1390- 1323 ekr.) on mykistävä. Luxorin kaupungin, muinaisen Theban läheltä äskettäin löytyneet Atenin kaupungin hiekkaan hautautuneet rauniot ovat Tutankhamonin haudan löytymiseen verrattava arkeologinen sensaatio.
Näkökulmaa tulisi laajentaa vieläkin kauemmas esihistoriaan. Vaikka rajoitumme tarkastelemaan ihmiskunnan kehityksen niitä vaiheita, joita luonnehtii korkeakulttuuri, järjestynyt yhteiskunta, kirjoitustaito, taide ja ilmeiset maailman pohdintaan ja jumaluuden palvontaan viittaavat uskontoilmiöt, on menneisyytemme huikaiseva tarina. Miljardit ihmiset, kaltaisemme, ovat eläneet, iloinneet ja kärsineet, jumaliaan ja maailman outoutta ihmetellen vuosituhansia ennen Aabrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen ilmestymistä. Ihmiskunnan vaellukset ulottuivat Amerikoiden mantereelle kenties yli 20 000 vuotta sitten. On arkeologisia todisteita, joiden mukaan Beringin salmen kautta kulkeneet reitit toivat asutuksen Etelä-Amerikan eteläiseen kärkeen jo noin 10 000 eKr. Nykyisen Perun rannikolta löytynyt hämmästyttävä Caral-kulttuuri on peräisin ajalta noin 3000-1600 eKr. Azteekkien, mayojen ja inkojen korkeakulttuurit ovat varsin myöhäisiä ilmiöitä. Eräs vanhimpia Keski-Amerikan kulttuureja olivat olmeekit alkaen noin 2300 eKr. Viime vuosina moderni Lidar-keilaukseen ja maaston kuvantamiseen perustuva arkeologia on paljastanut eteläisen Meksikon ja Guatemalan viidakoiden kätköstä ilmeelliset kehittyneiden Maya-kulttuurien jäännökset, temppelirauniot ja georakentamisen aikaansaannokset, joiden alkuperä on noin 2000 eKr. Vaikuttavat kaupungit olivat olemassa jo 750-500 eKr. eli Salomonin muinaisen temppelin aikoihin.
Nasaret ja uskontohistorian nivel
Kristinuskon syntyminen Nasaretin Jeesuksen lyhyen elämän ja hämmästyttävän toiminnan seurauksena on huikea, maailmanhistoriaa mullistanut ihme ja kulttuurin käännekohta, joka ansaitsee arvonsa ja seuraajien sitoutumisen, tutkimisen ja hartauden. Kuitenkin on huomautettava, että Jeesuksen ilmestymisen taustana on vuosituhantinen historia, juutalaisen uskonnon syvä perinne, henkisen kulttuurin ja kilvoituksen vuosisadat ja itse asiassa vielä syvemmälle menneisyyteen ulottuvat pohjasuonet Mesopotamian, Egyptin ja Persian imperiumien kulttuureissa. Korkeakulttuuri, moninainen sivistys ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat vallinneet maailmassa tuhannet vuodet ennen juutalaiskristillistä aikaa ja ensimmäisiäkään Raamatun, Tooran tai evankeliumien jakeita. Teologian ja erityisesti rigorististen oppirakenteiden pystyttäjien, tunnustustekstien ja juristeriaa muistuttavien rituaalisten muotomenojen vaalijoiden olisi hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä rabbi Hillel tai Nasaretin Jeesus, ihmisveljemme olisivat lausuneet edeltäneiden vuosituhansien ihmistovereille toisilla mantereilla ja valtamerten takana, lähimmäisillemme, joita ei ole kastettu ja joille ei ole luettu pyhiä tekstejämme ja hartauskirjojamme.
Sitä merkittävämmäksi nousee uskontomme alkuperän, juutalaisuuden ja Jeesuksen merkitys, Nasaretin kylästä lähteneen puusepän pojan lyhyt elämä ja puheet. Jeesus oli juutalainen, uskontonsa eettisiä syvyyksiä alleviivannut herättäjä. Kestoltaan vähäinen ja vain tiedon muruina dokumentoitu ura oli sinapinsiemen, jonka elämänvoima näkyy historiassa, myös traagisella tavalla voimien mittelöissä. Jeesuksen puheisiin ja esimerkkiin palautuva ja juutalaisuuden perinteestä löytyvä opetus lähimmäisyydestä, myötätunnosta, armahduksesta, vikapään syntisen, köyhän, vaivaisen ja yksinäisen asemaan asettumisesta on vuosituhantisessa historiassa leimahtanut ilmestys, kuin soihdun syttyminen aavikon pimeydessä. En moiti niitä, jotka tulkitsevat Jeesuksen ilmestymisen juutalaisuuden täyttymyksenä. Historiallinen tapahtuma, jolle vertailuna voisi olla meteorin isku Jukatanille 66 miljoonaa vuotta sitten. Molempia voidaan tarkastella luonnollisen historian tapauksena tai toki nähdä kosmisen suunnitelman manifestoitumisena. Tuskin todistettavissa tai kumottavissa oleva näkemys.
Artikkelikuva: Kukulcanin temppeli Chichen Itzassa. Kuva: Wikipedia.
