Pian sitä taas saa, Rakkautta ja Anarkiaa, juuri sopivassa suhteessa! Tänä vuonna aikuiseen kolmekymppiseen ikään tuleva festari tarjoilee jälleen yltäkylläisesti katsottavaa elokuvien ystäville (ja miksei muillekin).
Mitä sitten valita? Vaikka jokin näistä. Seuraavassa muutama ennakkoon nähty poiminta ajankohtaista poliittista liikehdintää seuraavalle, historiasta kiinnostuneelle, dokumenttien ystävälle tai vaikka filosofiseen pohdiskeluun mieltyneelle – ja ihan vain uusia elokuvatuttavuuksia etsivälle.
Rakkautta ja Anarkiaa leviää Helsinkiin 14.–24.9. Festarin ohjelmisto ja aikataulut löytyvät täältä.
Ajankohtaista – This is Our Land
Oikeistopopulistiset kansallismieliset äänenpainot voimistuvat pitkin Eurooppaa. Ranskalainen This is Our Land onkin tämän hetken ajankohtaisin poliittinen draama. Ilmeisen terävästi ja osuvasti se kuvaa monitasoista poliittista peliä, jolla oikeistopopulistinen, maahanmuuttovastainen puolue kerää kannatusta ja kylvää epäluuloja eritaustaisten ihmisten välille.
This is Our Land. Kuva: R & A.
Elokuva siirtää valtakunnan politiikasta tutut kuviot paikallistasolle ja tavallisten ihmisten elämään. Se seuraamaa sairaanhoitajana työskentelevää yksinhuoltajaäitiä Paulinea, joka houkutellaan ehdolle paikallisvaaleissa. Pauline ajautuu ristiriitaan läheistensä, puolueensa ja ennen muuta itsensä kanssa, kun hän alkaa ymmärtää, mitä kaikkea imagonmuokkauksen ja kielipelien takana on. Puheet miesystävän uusnatsikytköksistä ja puolueen tapa hoitaa asia mutkistavat tilannetta. This is Our Land kuvaa onnistuneesti myös eri sukupolvia kuumenevassa ilmapiirissä.
This Is Our Land (Chez nous, Ranska ja Belgia 2017). Ohjaus: Lucas Belvaux. Käsikirjoitus: Lucas Belvaux ja Jérôme Leroy.
Musiikkihistoriaa – Rumble: The Indians Who Rocked the World
Rumble kuljettaa musiikinystävän Amerikan alkuperäiskansojen historiasta syvän etelän tunnelmien kautta Guardians of the Galaxy -supersankariseikkailun äänimaailmaan! Dokumentti tarjoaa upean musiikkimatkan ja oivalluksia kenelle tahansa, mutta eritoten rockmusiikin ystäville. Rumble hyödyntää runsaasti herkullista arkistomateriaalia ja viihdyttäviä tarinoita tutuilta ja tuntemattomammilta artisteilta.
Rumble. Kuva: R & A.
Kiinnostavaa on kuulla myös Amerikan alkuperäisasukkaiden ja mustien orjien jaetuista kokemuksista ja musiikillisten perinteiden yhdistymisestä. Kokemukset päoikeudenmukaisuudesta, alistamisesta ja riistosta voivat synnyttää myös jotain hyvää.
Rumble (Kanada 2017). Ohjaus: Alfonso Maiorana, Catherine Bainbridge.
Neron ateljeessa – David Lynch: The Art Life
Jos Twin Peaks – The Return on jo nähty ja jokaviikkoisen annoksen puute aiheuttaa vieroitusoireita, kannattaa poiketa kuuntelemassa David Lynchin tarinointia elämästä ja taiteesta. The Art Life tarjoaa pienen ja harkitun kurkistuksen neroksikin mainitun ohjaajan sielunmaisemaan ja menneisyyteen, lapsuuteen, nuoruuteen ja uran alkuvaiheisiin.
David Lynch – The Art Life. Kuva: R & A.
Dokumentti ei ehkä avaa perusteellisesti, mistä Lynchin omintakeiset surrealistiset ideat syntyvät, mutta hidas kamera, historiakuvat, ateljeetyöskentelykatkelmat ja kuvat erikoisista teoksista rauhallisen jutustelun saattelemana vievät tutunoloiseen lynchmäiseen tunnelmaan, johon uppoaa mielellään.
David Lynch: The Art Life (USA, Tanska 2016). Ohjaus: Jon Nguyen, Olivia Neergaard-Holm, Rick Barnes.
Uskonnollisen johtajan valta ja väkivalta – The Venerable W
Uskonnollisten johtajien vaikutusvalta on väkevää. Rauhan ja harmonian sanoma kääntyy helposti vastakohdakseen, mikäli suositut munkit, papit ja saarnaajat käyttävät vaikutusvaltaansa nationalististen, vihamielisten aatteiden ajamiseen, kuten buddhalainen munkki Ashin Wirathu Myanmarissa (Burma).
Wirathu ajaa islamista vapaata Myanmaria. Hän saarnaa seuraajilleen ja opettaa nuorille noviiseille äärimmäisen islaminvastaisia oppejaan ja näin osaltaan lietsoo buddhalaisten ja muslimien välille väkivaltaisuuksia, jotka yltävät uutisiin meilläkin. Munkin näkemyksissä on paljon samaa kuin äärioikeistolaisten eurooppalaisten puheissa.
The Venerable W. Kuva: R & A.
Rauhallisesti ja analyyttisesti esiintyvä Wirathu on kylmäävä vastakohta kiihkeille kuville mielenosoituksista, väkivaltaisuuksista ja tuhosta, jota tämän vaikutusvaltaisen opettajan puheet saavat aikaan.
The Venerable W (Le vénérable W., Ranska & Sveitsi 2017). Ohjaus: Barbet Schroeder.
Naisen paikka? – Lipstick Under My Burkha
Neljä naista intialaisessa kaupungissa. Kaikilla neljällä haaveensa ja toiveensa – ja intohimonsa. Muslimiperheen teini Rehana elää kaksoiselämää vanhempiensa burkhaompelimon ja vapaamielisten opiskelijapiirien ristivedossa. Vanhempi leidi Usha lukee kiihkeitä tarinoita ja haaveilee nuoresta uimamaikasta. Perheenäiti Shirin haluaisi tehdä töitä, mutta puoliso pakottaa hänet lähinnä kotiorjaksi. Leela joutuu taipumaan vanhempiensa määräämään avioliittoon.
Lipstick Under My Burkha. Kuva: R & A.
Naiset ovat kiihkeitä kukin tavallaan ja kaikkia myös rajoitetaan ja hallitaan eri tavoin. Elokuva on määritelty komediaksi, ja erilaisiin hupaisiin edesottamuksiin päähenkilöt päätyvätkin, mutta enemmän Lipstick Under My Burkha kuvaa niitä monentasoisia pakkoja, ehtoja, rajoja ja sääntöjä, jotka määrittävät ja rajoittavat naisten elämää. Nuoret – ja vähän vanhemmatkin – tappelevat vastaan minkä voivat, mutta muutos on hidasta.
Lipstick Under My Burkha (Intia 2016). Käsikirjoitus ja ohjaus: Alankrita Shrivastavan.
Eksistentiaalinen kriisi – Lucky
Lucky (Harry Dean Stanton, joka itsekin on jo 91-vuotias!) on yksikseen elelevä vanha ukko. Päivät karussa ja syrjäisessä pikkukaupungissa seuraavat toisiaan samankaltaisina ja arkisina: aamuvoimistelu, kahvi ja ristikot dinerissa. Tupakkaa ja kuivaa hiekkaista tuulta. – Kunnes yhtenä tavanomaisena päivänä Lucky pökertyy keittiönsä lattialle.
Vanha tervaskanto on kovassa kunnossa, vaikka ei käänny kapakan ovelta pois ja polttaa askin tupakkaa päivässä. Lääkäri ei löydä pökertymiselle muuta syytä kuin iän, vanha keho alkaa hapertua, vaikka miehen mieli on vielä veitsen terävä. Terävyys korostuu, kun elämän rajallisuus käy päälle. Seuraa piikikästä ja oikukasta mutta monella tavalla viisasta keskustelua ja äkäistä väittelyä elämästä, kuolemasta ja kaiken merkityksestä.
Lucky. Kuva: R & A.
Kuvat eksistentiaaliseen kriisiin ajautuvasta vanhuksesta ovat liikuttavia. Syvissä vesissä liikkumisesta huolimatta Luckyn vire on toiveikas ja lämmin. Elämä on liian hyvä hukattavaksi, eikä sitä ole tarkoitettu otettavaksi liian vakavasti.
Lucky (Lucky, Yhdysvallat 2017). Ohjaus: John Carroll Lynch.
Rikinkatkuista animaatiota – Zombillenium
Ranskassa on huvipuisto Zombillenium, jossa zombit, noidat, ihmissudet ynnä kaiken alamaailman sarvipäät viihdyttävät ihmisiä. Tarkastaja menee lukemaan huvipuistolle madonlukuja ja uhkaa sulkea koko paikan, mutta päätyykin itse osaksi hullua kuolon karusellia. Kotiin jää kaipaamaan tytär, joka ei muuta ole toivonutkaan kuin päästä käymään Zombilleniumissa.
Huvipuistossa harjoittelijana työskentelevä terävä punkkarinoitatyttö päätyy auttamaan molempia, vaikka harjoittelupaikan työehdot ja etenemisnäkymät ovat mitä sattuu.
Zombillenium. Kuva: R & A.
Ranskalaisanimaatiossa on virkistävä idea ja hykerrytävän anarkistisia hahmoja. – Ja tilanteen uhatessa livetä käsistä otetaan skypepuhelu koko ruljanssia taustalla vaativan yritysjohtajan tapaan pyörittävälle Paholaiselle.
Vauhdikas, kenties vähän isomman katsojan animaatio piikittelee lempeästi nykytyöelämän vaatimuksia ja hyödyntää vinkeästi klassisia, myyttisiä kauhutarinoiden hahmoja.
Zombillenium (Zombillénium, Ranska 2017). Ohjaus ja käsikirjoitus: Arthur de Pins ja Alexis Ducord.
Hidastempoisesti historiaa – Vazante
Brasilialaisella kaivostilalla sademetsän siimeksessä eletään vuonna 1821 melkein pitkästyttävyyteen asti hidastempoista elämää, jossa ajankulun huomaa vain raskaana olevien naisten vatsan kasvamisesta.
Vazante kuvaa historiaa, jolloin orjuus oli vielä voimissaan ja Brasilia oli Portugalin siirtomaa. Niinpä valkoinen mies käyttää valtaa paitsi perheeseensä myös ympäristöönsä ja tietenkin Afrikasta tuomiinsa orjiin.
Kaivosbisneksiä hoitavan Antonion (Adriano Carvalho) vaimo ja ensimmäinen lapsi kuolevat synnytyksessä. Uusi nuorikko löytyy vaimon veljentyttärestä Beatrizista (Luana Nastas). Vähäeleisen ja synkän Antonion henkilökohtainen elämä on kriisissä, mutta niin on rooli isäntänäkin, kun eri heimoista tulevat orjat kapinoivat.
Vazante. Kuva: R & A.
Katsoja on jotenkin tarkkailevassa asemassa pienen ja syrjäisen yhteisön hitaasti mutta vääjäämättömästi kriisiytyvässä tilanteessa. On selvää, ettei traagisilta käänteiltä säästytä, mutta niitä kohti käydään tuskastuttavan hitaasti, varautuneesti ja epäluuloisesti. Lapsekkaasta Beatrizista kasvaa vahva nuori nainen, joka taitaa saada viimeisen sanan.
Vazante (Vazante, Brasilia ja Portugali 2017). Ohjaus: Daniela Thomas.
Kaikenlaisen kestävä parisuhde – Mr. & Mrs. Adelman
Kirjallisuudenopiskelija Sarah ja kirjailijaksi aikova Victor tapaavat villillä 1970-luvulla. Heidän välillään on poikkeuksellista sähköä, joka – yhdessä Sarahin kirjallisen tarkkanäköisyyden ja ankaran kritiikin kanssa – siivittävät Victorin uraa alkuun. Pari kasvaa yhdessä aikuisiksi, perheellistyy, keski-ikäistyy – ja ajautuu erilleen, ei vähiten sen vuoksi, että Victor on huikentelevainen luonteeltaan.
Väriä ja rajuilmoja ei Sarahin ja Victorin vaiheista puutu, vaikka elokuva ei synkistelekään kuljettaessaan pariskuntaa yhdessä ja erikseen seitsemänkymmentäluvulta aina vuoteen 2016 ja vanhuuteen.
Mr. & Mrs. Adelman. Kuva: R & A.
Vähän kuin varkain kepeään tunnelmaan luikertelee jotain epämääräistä ja painostavaa, joka pitää jännitteen yllä mutta ei johdakaan sotkuiseen kaaokseen, mihin parisuhde-elokuva voisi ajautua. Kuitenkin lopussa, juuri kun luulee nähneensä tarinan koko kaaren, odottaa vielä yllätys, joka – oli se sitten näkyvissä koko ajan tai ei – asettaa pitkän parisuhteen jälleen uuteen asentoon.
Kiinnostavan keskushenkilöiden suhteesta tekee myös se, että näyttelijät Doria Tillier ja Nicolas Bedos ovat pari myös tosielämässä, he ovat käsikirjoittaneet elokuvan yhdessä ja Bedos on ohjannut sen. Mitä kaikkea tästä voikaan sitten päätellä.
Mr. & Mrs. Adelman (Monsieur & Madame Adelman Belgia & Ranska 2016). Ohjaus: Nicolas Bedos.
Unelmia yhteiskunnan marginaalissa – The Giant
Ruotsalainen The Giant on arkinen mutta vähän anarkistinenkin kuvaus kehitysvammaisuudesta ja vammaisten asemasta ”tavallisten” yhteiskunnassa. Se on myös elokuva unelmista ja fantasian piirteitä saava urheiluelokuva.
Rikard (Christian Andrén) on kehitysvammainen, epämuodostunut, pienikokoinen ja vaikeasta kommunikoiva kolmekymppinen mies. Hänellä on unelmia. Ensinnäkin hän haluaisi olla äitinsä kanssa, jonka osoitteen kyllä tietää, mutta josta erossa on elänyt koko ikänsä. Säännöistä ja sopimuksista viis, Rikard lähtee tapaamaan äitiään, joka elää omissa maailmoissaan.
The Giant. Kuva: R & A.
Toiseksi Rikhard haluaa osallistua petankin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. Petankki on hänen intohimonsa. Kaksi hankalasti yhteen sovitettavaa maailmaa risteävät, kun vammaisuutensa vuoksi paikallisesta petankkiseurasta sivuun tuupattu Rikard tavoittelee paikkaa kansainvälisissä kisoissa. Tukenaan hänellä on suurisydäminen ystävä Roland (Johan Kylén).
Maagiset elementit murtautuvat Rikhardin arkeen. Kun tuntuu pahalta, hän voi kuvitella olevansa jättiläinen, yhtä aikaa irrallaan kaikesta, omassa maailmassaan ja kuitenkin läsnä ja jonkin isomman harteilla.
The Giant (Jätten, Ruotsi ja Tanska 2016). Käsikirjoitus ja ohjaus: Johannes Nyholm.
