Petteri Orpon hallituksen valtaan astumisesta lähtien on usein tullut mieleen kohtaus elokuvasta Casablanca, jossa kapteeni Renault (Claude Rains) sulkee Rickin (Humphrey Bogartin) yökerhon. Kun Rick vaatii selitystä Renault vastaa: ”Minua järkyttää — järkyttää — huomata, että täällä pelataan uhkapelejä!” Sitten peliluolasta tullut mies antaa kapteenille voittonsa.
Kesän rasismikohu on paljastanut, että Suomessa ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat kaupan. Yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa tuetaan, mikäli muu etu ei haraa vastaan. Tätä rasismikohua ei ole ajanut vakaumus vaan opportunismi.
Opportunismin aalto alkoi hallituksen muodostamisesta. Kansallinen kokoomus, jonka valtavirta vuosikausia ajoi avoimempaa ja suvaitsevampaa Suomea, käänsi kelkkansa, kun se sai perussuomalaiset mukaan talouspoliittiseen ohjelmaansa. Avoin ja suvaitsevainen Suomi merkitsee kokoomukselle vähemmän kuin mahdollisuus supistaa kuusi miljardia julkisesta taloudesta. Kaikkien vähemmistöjen puolestapuhujana profiloitunut Ruotsalainen kansanpuolue päätti, että yksi vähemmistö on muita tärkeämpi ja näin hallituksen ovet avattiin sille. Sitten kun media nousi pelon tilasta ja nosti esille pitkään julkisesti saatavilla perussuomalaisten rasistisia kirjoituksia, kokoomus ja RKP nousivat kapteeni Renaultin tapaan järkyttyneinä, että hallituksessa on rasistisia ulostuloja tehneitä ministereitä.
Opportunistista järkytystä on nähty hallituksen oppositiossakin. Viime 15 vuoden aikana perussuomalaiset ovat nousseet maan johtavaksi puolueeksi vetoamalla ihmisten pelkoihin ja ennakkoluuloihin. Samalla harva poliitikko, julkinen henkilö, ja tavallinen kansalainen on pannut itsensä likoon puolueen nousun pysäyttämiseksi.
Edmund Burke sanoi aikoinaan, että kaikki, mitä tarvitaan pahuuden lisääntymiseen, on se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään. On ollut paljon hyviä suomalaisia, jotka eivät ole tehneet mitään perussuomalaisten lietsoman vihan leviämistä ja valtavirtaistamista vastaan opportunistisista syistä. Poliitikot ovat arastelleet arvostella perussuomalaisia toivossa, että he saisivat itselleen puolueen äänestäjiä. On laajalti hyväksytty perussuomalaisten väite, että rasismista puhuminen on ”kärsinyt inflaation.”
En tiedä kuinka monta kertaa olen kuullut vaaliehdokkailta eri puolueista viime 15 vuoden aikana, että rasismista puhuminen vain lisää perussuomalaisten kannatusta. Suomalaisen ääni on tärkeämpi kuin rodullistettujen vähemmistöjen ihmisoikeudet. Polarisoitumista on haluttu välttää rasismin leviämisen kustannuksella.
On keksitty ”tolkun ihminen”, ihannekansalainen, joka on valmis tinkimään ihmisoikeuksista myötäilläkseen vihan voimia yhteiskuntarauhan nimessä. Valtamedia on pelännyt perussuomalaisten trolliarmeijoita. Se on omaksunut perussuomalaisten poliittisen uuskielen tasapuolisuuden nimessä.
Olen katsonut pettyneenä, miten huomattava osa kollegoistani tiedemaailmassa on pitäytynyt ottamasta kantaa poliittiseen rasismiin pelossa siitä että heidän ”puolueettomuutensa” ja rahoituksensa vaarantuvat. Hyvien suomalaisten on vaikea myöntää itselleen koko rasismin ja vierasvihan olemassaolo Suomessa. Rasismi on muka vain amerikkalainen ongelma.
Mutta kun maahan tulee hallitus, johon verrattuna Juha Sipilän hallitus näyttänee tuhlaajapojalta, rasismista ollaan järkyttyneitä. Käydään opportunistista valtataistelua, jossa rasismi ja laajempi vieraskammo ovat vain välineitä eivätkä ongelmia. Jos hallituksen arvostelijat todella haluavat yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa vaalivan maan, heidän on ensiksi katsottava peiliin.
Ensinnäkin on luovuttava harhaluulosta, että Suomi ei jaa muiden maiden ongelmia. On tehty iso numero pääministeri Sanna Marinin rohkeudesta kutsua perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi. Se oli liian vähän liian myöhään: hän uskalsi sanoa sen vasta, kun hänen hallituksensa oli loppusuoralla ja vaalikampanja oli alkanut. Edellinen hallitus ei juuri edistänyt rasisminvastaista diskurssia vaan teki paljon vakuuttaakseen ulkomaailmalle, että Suomi on tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden paratiisi. Pääministeri Marin piti monta kertaa hyvin näyttäviä ulostuloja tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisarvon hyväksi. Ne olivat miltei kaikki ulkomailla, kuten näpäytyksensä lehdistölle Uudessa Seelannissa tai puheensa New Yorkin yliopistossa.
On aika uskaltaa esittää suomalaisille visioita moninaisesta Suomesta – Suomessa. Ei riitä hienojen ohjelmien laatiminen paperille, kuten edellinen hallitus teki. On artikuloitava moninainen Suomi siellä, missä keskustelua käydään.
Toiseksi on otettava rasismin ja muukalaisvihan mahdolliset kohteet mukaan kansalliseen keskusteluun ja vihan vastaiseen työhön. Valkoihoiset kantasuomalaiset ovat dominoineet tämän kesän rasismikeskustelua kuten edellisiäkin rasismikeskusteluita. Maahanmuuttoa käsitellään melkein aina keskustelupaneeleissa, joissa ole yhtään maahanmuuttajaa. Voiko kukaan kuvitella naisten oikeuksista paneelia, jossa ei ole yhtään naista?
Hallituksen rasismitiedonannon toteutumista valvoo käytännössä vain valkoihoinen kantaväestö, jonka enemmistölle rasismi ei ole tähän asti ollut ongelma. Milloin kysytään itse rasismin kohteilta mielipidettä? Pelätäänkö maahanmuuttajan sanovan, että Suomi ei ole se paratiisi, jonka suomalaiset kuvittelevat sen olevan? Nolottaako suomalaisia, jos maahanmuuttaja tietää Suomesta jotakin, mitä he eivät tiedä? Suomen ja Suomen historian tutkijana törmään usein asenteeseen, että vain suomalainen saa kommentoida Suomen asioita.
Kolmanneksi: jos pitää maahanmuuttajia vain taloudellisina hyödykkeinä, heistä ei saa taloudellista hyötyä. Hoetaan, että rasismi on paha asia Suomelle, sillä Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Rasismi vahingoittaa Suomen kuvaa ulkomailla ja se voi vaikuttaa ulkomaankauppaan. Olisiko rasismi hyväksyttävä, jos työntekijöitä ja ulkomaankauppaa ei tarvittaisi? Suomi saa tuottavan työvoiman ulkomailta vain, jos suomalaiset ovat valmiita suhtautumaan ulkomaalaisiin ihmisinä.
Hienot kotouttamisohjelmat ja englanninkieliset palvelut merkitsevät vähemmän kuin kulttuuri, joka ottaa maahanmuuttajia vastaan tasavertaisina ihmisinä eikä jatkuvasti vaadi maahanmuuttajia oikeuttamaan olemassaoloaan Suomessa.
Rasismi ei katoa hallitusta vaihtamalla tai edes hallituspuolueiden murskatappiolla seuraavissa vaaleissa. Rasismi ja vierasviha ovat olleet Suomessa pitkään ennen tätä hallitusta. Kuten moni muu ulkomaalainen, olen hyvin vähän tekemisissä perussuomalaisten kanssa. Koen silti usein vieraskammoa ja toiseuttavaa käytöstä.
On kyllä hyviä suomalaisia, jotka ovat toimineet aktiivisesti vihaa vastaan, mutta heitä on liian vähän. Suomi muuttuu vähemmän rasistiseksi ja vieraskammoiseksi, kun hyvät suomalaiset aktivoituvat vihaa vastaan sekä pitävät maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä ihmisinä eikä opportunismin välineinä.
Artikkelikuvassa kohtaus elokuvasta Casablanca.
