Kyllä sitä osattiin 1930-luvulla Suomessakin – ei vain Neuvostoliitossa: yötä halkovat auton valot, ovea jyskytetään ja kommunismista epäilty mies revitään autoon, kuljetetaan itärajalle ja ammutaan perään. Lapuan liike on voimansa tunnossa.
Muilutuksesta henkiin jäänyt Jussi Ketola löytää pian itsensä sairaalasta Petroskoista eikä kotiinpaluu näytä mitenkään mahdolliselta. Valtiollinen poliisi ei ota sellaista ideaa ollenkaan todesta vaan tahtoo ilmiantajan ja tietoja.
Antti Tuurin tosipohjainen Ikitie-romaani on siirtynyt hienosti valkokankaalle ja vetää katsojan mukaansa elokuvan ensi minuuteista lähtien.
En muista, että 60-luvulla kouluni historianopetuksessa olisi puhuttu puolta sanaa suomalaisista Amerikkaan lähteneistä siirtolaisista, jotka palasivat työttömyyden ajamina Neuvostoliittoon uutta maailmaa rakentamaan. Eipä silti, hyvin kevyesti koulussa sivuutettiin myös Stalinin vainot, tekaistut oikeudenkäynnit ja ihmisten karkotukset vankileireille tiettömien taipaleiden taakse.
Amerikan oppeja saaneita suomalaisia idealisteja Karjalaan tuli noin 6000, heistä vainoissa kuoli pari tuhatta. Suomalaistaustaisia teloitettiin kaikkiaan noin 25 000 – 30 000.
Ikitiessä eletään aluksi auvoisaa alkua. Petroskoin ilmassa on kiihdyttävä uuden tulevaisuuden ja vapauden lupaus.
Kolhoosi Hopeassa taas elämä sujuu liki alkuseurakunnan tyyliin: työ ja tulokset jaetaan, yhteisö vahvistuu, oma pappi jakaa ehtoollista, kastaa ja vihkii. Siihen joukkoon myös uuden nimen saanut Jussi Ketola vastahakoisesti solahtaa, löytää uuden vaimonkin ja yrittää tasapainoilla valtiollisen poliisin urkinnan ja yhteisöä kohtaan tuntemansa solidaarisuuden välillä.
Tommi Korpela on Ketolana vaikuttava hahmo, mutta niin ovat myös ihanteensa menettävä Ville Virtanen Hopean johtajana Joe Hillinä. Vallan linnakkeesta tuttu Sidse Babett Knudsen nähdään Ketolan uutena Sara-vaimona.
Saako valtiollinen poliisi Kallonen (Hannu-Pekka Björkman, oik.) houkuteltua Jussi Ketolalta (Tommi Korpela) hyödyllisiä tietoja?
Suorastaan hyytävän roolin tekee lupsakkaan hymyilevä Hannu-Pekka Björkman valtiollisen poliisin Kallosena. Hänen kovuutensa on aluksi kätketty silkkihansikkaaseen.
1930-luvun puolivälin jälkeen Stalinin puhdistukset ehtivät Karjalaan. Amerikasta työläisten paratiisia rakentamaan tullut ihminen muuttui epäilyttäväksi, suorastaan vakoojaksi. Hopean koko olemassaolo ja tyyli oli uhka yhdenmukaisuudelle ja kontrollille.
Ikitie tiivistää koko ajan otettaan. Katsoja voi vain kuvitella, mitä liikkuu niiden vanhempien mielessä, joiden lapset riistetään heiltä muualla uudelleen kasvatettaviksi. Tai miltä tuntuu kun unelma, johon on satsannut oman ja läheistensä elämän, revitään hajalle.
Ikitie ei kuitenkaan jää pelkäksi historian kuvitukseksi. Sen kertoma tarina puhuu vakavasti myös omalle ajallemme siitä, mitä totuuden omistamisesta voi pahimmillaan seurata.
Ikitie, ohjaus AJ Annila. Parhaillaan elokuvateattereissa.
