Bismarckin Preussin ja liittolaisten voittoisa sota Ranskaa vastaan synnytti Saksan, suurvallan, joka 1800-luvun lopun kartoissa on kita auki itää kohti. Itärajan takana oli Venäjä, joka yhdessä Preussin kanssa oli syönyt Puolan vuosisataa aiemmin. Nykyinen yhdistynyt Saksa ei halua siirtää itärajaansa minnekään vaan elää sovussa naapuriensa kanssa. Vladimir Putinin Venäjä sen sijaa näkisi mielellään Venäjän sellaisena kuin se oli 1800-luvulla, laajimmillaan olevana suurvaltana. Saksan ja Venäjän historiallinen ero on siinä, että Saksa aloitti ja hävisi kaksi maailmansotaa, mutta Venäjä voitti niistä jälkimmäisen. Kun kysytään, kuka aloitti toisen maailmansodan, odotettu vastaus aina kuuluu, että Hitler – hän kun hyökkäsi Puolaan. Siinä tosin on vain puolet Puolasta ja puolet totuudesta. Hitler toteutti ainoastaan 23. elokuuta 1939 solmitun, Ribbentropin ja Molotovin allekirjoituksilla siunatun hyökkäämättömyyssopimuksen salaista lisäpöytäkirjaa, jossa itäinen Eurooppa jaettiin natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kesken: edelliselle Puolan länsiosa, jälkimmäiselle sen itäosa sekä Baltian maat ja Suomi. Stalin ainoastaan myöhästyi hieman Hitlerin vauhdikkaasta aloituksesta.
Toisen Maailmansodan hävinnyt Saksa oli mitätön varjo Bismarckin suurvallasta. Vuonna 1945 se ei ollut edes Saksa, vaan neljään miehitysalueeseen jaettu maa, jossa Neuvostoliiton hallitsemasta itäosasta kuoriutuisi vuonna 1949 Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa, sekä Iso-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen miehittämästä länsiosasta Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa. Vuosien 1945 ja 1949 välisenä aikana Saksaa ei ollut; lännessä oli kolme miehitysaluetta, joiden muodostamaa kokonaisuutta kutsuttiin hauskasti Trizonesiaksi – olihan Indonesiakin vuonna 1945 julistautunut itsenäiseksi Alankomaista.
Vuoden 1948 historian kohtalon lyömissä läntisen puolen asukkaissa herätti hilpeyttä Trizonesien Song, Karl Berbuerin säveltämä, sanoittama ja esittämä mainio iskelmä. Hän lohdutti maanmiehiään: ”Hyvä ystävä, vanhat ajat ovat ohi; naurettinpa tai itkettiin, maailma menee eteenpäin yks, kaks’, kolme. Pieni joukko diplomaatteja tekee nyt suurta politiikkaa, luo alueita ja muuttaa valtioita. Vaan mitä onkaan meillä juuri nyt: me olemme Trizonesian alkuasukkaat, heidi-tschimmela-tschimmela-tschimmela- tschimmela-bumm! Emme tosin ole ihmissyöjiä, mutta sitäkin parempia suutelemaan. Sinullekin vierasmaalaiselle tiedoksi, että trizonesialaisella on huumoria, kulttuuria ja henkeäkin – siitä ei ole kenelläkään syytä moittia. Goethekin oli kotoisin Trizonesiasta, ja Beethovenin kehto tunnetaan. Sellaista ei ole Kinesiassa [missään muualla, suom. huom.] ja siksi me olemme ylpeitä maastamme!”
Saman vuoden kesällä rahan arvo laski trizoneisialaisten parissa: rahaa oli liikaa, hyödykkeitä taas paljon vähemmän. Maan taloutta päätettiinkin panna kuntoon valuuttareformilla: vanhan valtakunnanmarkan tilalle tuli uusi Saksan markka, joka oli edeltäjäänsä selvästi kalliimpi. Niin hinnat nousivat ja palkkojen ostovoima heikkeni. Tilanteen puki sanoiksi Kurt Feltz ja säveliksi Jupp Schmitz vuonna 1949 iskelmällään Wer soll das bezahlen. Sunnuntaisin, kun kostea seurue istuu nurkassa kantapaikassaan, isäntä tarjoilee auliisti aina puoliyöhön saakka, mutta sitten alkavat olla taskurahat vähissä. Edellisenä sunnuntaina isäntä oli tuonut pöytään kierroksen toisensa jälkeen, ja kello kahta kohden koko seurue oli kysynyt, että sanohan, isäntä, rehellisesti: kenen tuo pitäisi maksaa, kuka sen on tilannut, kenellä on niin paljon rahaa? Vähän aikaa sitten, kun istuin kotona vaimoni kanssa, hän vetäytyi pois ja halusi riemastuttaa minua: ajattelin, että mitäpä muutakaan, tämähän tunnetaan. Mutta kun hän tuli takaisin, hänellä oli uutta yllään: alusvaatteet, sukat ja kengät. Ja niin minä huusin kauhistuneena: kenen tuo pitäisi maksaa, kuka sen on tilannut, kenellä on niin paljon rahaa?
Vuonna 1948 trizonesialaisia viihdytti uutukaisen boogie-woogien tahtiin jalkapalloiskelmä Der Theodor im Fussballtor. Siinä maalivahtina on Theodor, voittamaton sankari, jota miehet ja naiset katselevat ihaillen. Jalkapallosta tulikin sittemmin trizonesialaisten pelastaja hävityn sodan ja maan rakoon vaipuneen itsetunnon kurimuksesta. Oli elämää suurempi kokemus, kun Saksan liittotasavalta voitti jalkapallon MM-kisat Bernissä vuonna 1954. Vieläkin puhutaan Bernin ihmeestä, kun Saksa löi loppuottelussa voittamattomana pidetyn Unkarin numeroin 3-2.
Matti Myllykoski
