Hongkongilaisen ohjaajan Wong Kar-Wain elokuvat ovat ihastuttaneet elokuvayleisöä jo 1980-luvulta saakka, vaikka ohjaaja on ohjannut vain 10 elokuvaa yli 30-vuotisen uransa aikana. Ohjaaja ei välitä kiireestä ja saattaakin uppoutua yhden elokuvan tekemiseen yli viideksi vuodeksi. Siksi kaikki hänen teoksensa ovat aivan omalla tyylillään toteutettuja visuaalisia runoteoksia, joilla on oma sielunsa ja kielensä. Vuonna 2001 valmistunut In the Mood for Love on ohjaajansa mahdollisesti pidetyin elokuva, joka kuuluu heittämällä maailman parhaimpien ja kauniimpien elokuvien joukkoon. Elokuva on visuaalista runoutta, matka rakkauteen, missä tunnetaan valtavasti mutta tunteiden näyttäminen on pirun vaikeaa.
Elokuva sijoittuu vuoden 1962 Hongkongiin, missä lehtitoimittaja Chow Mo-Wan (Tony Leung) on muuttanut yhdessä vaimonsa kanssa uuteen asuntoon. Liitto ei ole kuitenkaan onnellinen: vaimo viettää aikaa toisaalla ja mies on keskittynyt työhönsä. Samaan kerrostaloon on hiljattain muuttanut myös nuori sihteeri Su Li-zhen (Maggie Cheung) miehensä kanssa. Heidänkään liittonsa ei ole onnellinen: mies on jatkuvasti poissa kuin häntä ei olisi olemassakaan – Chow ja Su muodostavat täydellisen vastinparin. He alkavat kohdata toisiaan päivittäin samaan aikaan asunnon rappukäytävällä. Pian heidän välilleen alkaa muodostua kiinteä suhde, mikä ei kuitenkaan ole rakkautta perinteisessä mielessä: he eivät halua toistaa avioliittojensa virheitä, joten heidän suhteestaan muodostuu puhtaan platoninen. Muutenkin aika ja kulttuuri estävät rakkauden palon pääsemisen täyteen liekkiin.
Chow ja Su Li alkavat viettää aikaa yhdessä kahviloissa ja kaduilla kävellen ja puhuen menneisyydestään. He alkavat pukeutua ja käyttäytyä kuten toistensa puolisot, keksivät vuorosanoja, joita toisen kumppanit olisivat voineet sanoa, käyttäen samanlaisia vaatteita kuin kumppaninsa. Mikään ei kuitenkaan tule johtamaan mihinkään: rakkautta tarvittaisiin, mutta ympäröivä maailma on kaiken tiellä, ehkä myös pääparin omat estot tekevät rakkaudesta mahdottoman. In the Mood for Love onkin tarina myös käytösnormeista: mikä on soveliasta ja mikä ei. Vuoden 1962 Hongkong ei varmasti suhtautunut hyvin pettämisiin ja varattujen ihmisten rakkauteen. Kaikki on hyvin muodollista, eikä omien tunteidensa näyttäminen ole soveliasta, etenkään vastakkaiselle sukupuolelle.
Hongkong ahtaine asuntoineen ja katuineen luo elokuvan tunnelman ja on käytännössä elokuvan kolmas päähenkilö. Neljäs sitten musiikki. Hongkong kuvataan paikkana, mihin ihmiset katoavat tunteineen, tilaan, missä jokainen saa unelmoida ja surra aivan yksin. Elokuvan yksi mahdollinen tulkintapa onkin, että tapahtumat ovat vain jommankumman päähenkilön kuvitelmaa. Kaihoisa ja surumielinen mahdollisuus mutta samalla hyvin runollinen ja kaunis.
Kuvakerronnan – kuvauksen ja puvustuksen – ohella tärkeää elokuvassa on musiikin käyttö. Shigeru Umebayashin kirjoittama surumielinen Yumeji’s Theme soi, kun pariskunta tapaa asunnon rappukäytävillä ja kaduilla. Kuten sävelmässä, on päähenkilöiden suhteessa jatkuvasti läsnä kaihoisa surumielisyys. Nat King Colen laulut ovat isossa osassa elokuvan kerrontaa, ja ne tuovat muutenkin tunnelmaa menneestä maailmasta. Elokuvan nimi tulee Jimmy McHughin säveltämästä ja Dorothy Fieldsin sanoittamasta kappaleesta. Musiikki ei ole ehkä koskaan ilmentänyt näin taidokkaasti ihmisen käsittelemiä tunteita missään elokuvassa.
Wong Kar-Wain elokuvat syntyvät kuulemma usein hetkessä. Tekijöilläkään ei ole täyttä varmuutta, mitä kunakin päivänä kuvataan, kuvat syntyvät tunteella. Tämä tietysti sopii elokuvan teemaan. Elokuvaa katsoessa ei improvisointi kuitenkaan näy: kaikki kuvat näyttävät tarkkaan suunnitelluilta, ja koska kyseessä on epookkielokuva, on lavastajille varmasti syntynyt harmaita hiuksia tekoprosessin aikana. Elokuvan loppu oli tekijöilläkin tiedossa vasta, kun leikkaus oli valmis.
Elokuva on kestänyt aikaa kuin vuosikertaviini eikä sen charmi ole kahdessakymmenessä vuodessa kadonnut minnekään. Aihe on tietysti ajaton: suurkaupunkien mukanaan tuoma yksinäisyys ja rakkauden kaipuu. Nämä teemat ovat ajankohtaisia varmasti niin kauan kuin ihmiset ovat olemassa. Wong Kar-Wai ei kuitenkaan sorru kliseiden kierrättämiseen vaan tekee aivan omanlaistaan tulkintaa ihmisen kokemasta yksinäisyydestä ja sosiaalisesta eristäytymisestä. In The Mood For Love tuo kuitenkin mieleen Michelangelo Antonionin elokuvat, erityisesti elokuvan La Notte (1961), missä pariskunta on ajautunut erilleen toisistaan ja tahoillaan kärsii siitä.
Toinen elokuva, joka tulee mieleen, on Alan Resnaisin Hiroshima, rakastettuni (1959), joka In the Mood for Loven tapaan käsitteli rakkautta, muistia ja unohtamista. Samalla tavalla näiden elokuvien päähenkilöt ovat omien opittujen käyttäytymisnormiensa vankeja. Molemmissa elokuvissa maailmanpoliittiset myllerrykset vaikuttavat yksittäisten ihmisten arkeen ja sitä kautta kahden ihmisen väliseen rakkauteen – voiko mikään päättyä onnellisesti?
In the Mood for Love on osa löyhää trilogiaa, jonka keskimmäinen osa se on. Sitä edelsi Days of Being Wild ja seurasi elokuva 2046, nimi, joka viittaa vuoteen mutta samalla myös huoneeseen, joka näytteli merkittävää osaa In the Mood for Lovessa. Elokuvien keskeisenä henkilönä toimii Tony Leungin esittämä herra Chow. Vaikka elokuvat toimivat itsenäisinä tarinoina, ne käsittelevät samoja teemoja. Days of Being Wild on myös tulossa takaisin Suomen teattereihin.
In the Mood for Love on palannut Suomen valkokankaille uuden 4K-restauroinnin siivittämänä.
