Immanuel Kant: Opus postumum.

Immanuel Kantin viimeinen hanke – Opus postumum

Mikä on Opus postumum ja miten siihen tulisi suhtautua? Tämä artikkeli avaa Opus postumumin syntyhistoriaa, tutkimusta ja uskonnonfilosofiaa.

Johdanto

Vesa Oittinen väittää toimittamansa teoksen Immanuel Kantin filosofia (2013) johdannossa, että Kantiin keskittyvä nykyaikainen filosofinen tutkimus on laajempaa kuin kehenkään muuhun filosofiin keskittyvä tutkimus. Oittinen vertaa Kantiin keskittyvää filosofista tutkimusta teollisuuteen, joka tuottaa suuria määriä tutkimuksia (Oittinen 2013, 9). Nykyaikaisen Kant-tutkimuksen aktiivisuudesta voitaisiin tehdä päätelmä, että Kantin filosofian tuntemus olisi kiitettävällä tasolla ja näin asia epäilemättä onkin. Kantin kirjallisen tuotannon mittasuhteet ovat kuitenkin hyvin laajat, mikä tarkoittaa sitä, että nykyäänkään kaikkiin Kantin teoksiin ei ole perehdytty samalla syvällisyydellä kuin hänen päätöihinsä. Tunnetuimpien teostensa lisäksi Kant kirjoitti uransa aikana monia kirjoituksia, joita ei tunneta samalla laajuudella kuin hänen pääteoksiaan.

Kantin tuotannossa on olemassa yksi erityinen teos, jonka tuntemus on yleisesti hyvin vähäistä niin kansainvälisen, kuin kotimaisenkin filosofisen tutkimuksen piirissä (Förster 1993, 15; Onnasch 2013, 281). Kantin viimeiseksi jäänyt teos, josta on käytetty filosofin kuoleman jälkeen nimitystä Opus postumum, sisältää kirjoituksia, joista Kant oli kaavaillut elämänsä loppupuolella seuraavaa merkittävää teostaan, jonka hän olisi mahdollisesti nimennyt seuraavalla nimellä: ”Siirtymä luonnontieteiden metafysiikasta fysiikkaan” (Förster 2000, 1; Onnasch 2013, 282). Kant ei itse nimennyt teostaan Opus postumumiksi, vaan hän viittasi teokseensa sen keskeisimmän teeman, eli luonnontieteiden metafysiikasta ja fysiikan välisen siirtymän, mukaisesti. Opus postumum (tästä lähtien Op) ei ole kokonainen ja ehyt teos, jonka läpi kulkisi selkeä johtoajatus Kantin edellisten teosten tavoin (Onnasch 2013, 281–282). Op on hyvin keskeneräiseksi jäänyt aihio, jota Kant työsti viimeisinä elinvuosinaan tarkoituksenaan luoda uransa filosofinen pääteos (Förster 1993, 16–17; Onnasch 2013, 281).

Artikkelissani vastaan kolmeen tutkimuskysymykseen. Ensimmäisessä luvussa annan vastauksen kysymykseen, mikä on Opus postumum. Luvussa kerron Op:n historiallisista vaiheista, filosofisista lähtökohdista sekä sen poikkeuksellisesta rakenteesta. Toisessa luvussa annan vastauksen kysymykseen, mikä on Op:n merkitys ja asema Kant-tutkimuksessa. Luvussa esittelen Op:n tutkimukseen vaikuttaneita ennakkoluuloja sekä nykyaikaista suhtautumista Op:iin. Kolmannessa luvussa annan vastauksen kysymykseen, millaisia uskonnonfilosofisia teemoja Op sisältää. Esittelen luvussa Jumalan-käsitettä Op:ssa, joka osaltaan tekee Op:sta poikkeuslaatuisen teoksen (Pasternack & Fugate 2022). Tutkimusmenetelmänäni hyödynnän alkuperäis- ja tutkimuskirjallisuuden systemaattista analyysia (Jolkkonen 2022, 12–19).

Opus postumumin syntyhistoriasta, lähtökohdista ja rakenteesta

Kantin ajattelun ytimen muodostaa hänen kriittinen filosofiansa, jonka katsotaan saaneen alkunsa siitä, kun Kant ”heräsi dogmaattisesta horroksestaan” tutkiessaan brittifilosofi David Humen kirjoituksia (Kant, AA 4:260; 1997, 44). Kriittisellä filosofialla viitataan Kantin ajattelussa tapahtuneen muutoksen jälkeiseen tuotantoon, johon lukeutuvat hänen kolme kritiikkiään sekä muita kirjoituksia (Oittinen 1997, 7; Rohlf 2023). Kriittisessä filosofiassaan Kant muun muassa haastoi aikansa rationalisteja osoittamalla, että tieto on mahdollista ainoastaan, kun kokemusperäinen, eli empiirinen, aines sulautuu yhteen kokemusperäisestä aineksesta erillään olevan ajattelun, eli puhtaan järjen, kanssa (Oittinen 1997, 12). Koska Kantia edeltävät ajattelijat olivat nähneet kokemusperäisestä aineesta erillään olevan tiedon mahdollisena, Kantin käsitys tiedon synteettisestä luonteesta oli uusi ja vanhoja käsityksiä kritisoiva. Nikkarla tosin väittää, että Kant säilytti filosofiassaan rationalistisen otteen vaikkakin hänen kritiikkinsä, kriittisen kauden alkaessa, kohdistuikin Wolffin edustamaan rationalismiin (Nikkarla 2016, 9; Oittinen 1997, 11–12). Kantin kriittisen filosofian saavutukset katsotaan modernin filosofian kannalta keskeisiksi Descartesin ajattelun kanssa, minkä vuoksi kriittisen filosofian voidaan katsoa luovan Kantin filosofisen perinnön ytimen (Oittinen 1997, 14).

Kant julkaisi vuonna 1790 teoksen Kritik der Urteilskraft (suom. Arvostelukyvyn kritiikki), jonka esipuheessa hän ilmoittaa saaneensa valmiiksi kriittisen filosofiansa (Kant, AA 5:170; 2018, 5:170; Förster 1993, 16; Hall 2015, 1). Vuoteen 1798 sijoittuva Kantin käymä kirjeenvaihto Christian Garven kanssa osoittaa kuitenkin sen, että hän on myöhemmässä vaiheessa ryhtynyt epäilemään saavutustaan ja näkemään kriittisen filosofiansa jokseenkin keskeneräisenä. Kirjeessään Kant puhuu konkreettisesta aukosta, joka voisi jäädä hänen kriittiseen filosofiaansa, ellei hän korjaisi tilannetta (Kant, AA 10-13:256–258 [21.09.1798]; Förster 1993, 16; Hall 2015, 2). Kantin huoli kriittisen filosofian epätäydelliseksi jättämisestä toistuu hänen kirjeenvaihdossaan useasti (Förster 1993, 16; Hall 2015, 2). Hallin mukaan Kantin kirjeenvaihdosta ei pysty vielä päättelemään sitä, mikä hänen kriittisessä filosofiassaan on vielä ratkaisematta (Hall 2015, 2). Kant itse kuvaili kriittisen filosofian puutetta tarpeella ”siirtyä luonnontieteiden metafyysisitä perusteista fysiikkaan” (Kant, AA 10-13:256–258, 258–259 [21.09.1798, 19.10.1798]; Förster 1993, 16; Onnasch 2013, 282).

Kant oli aikaisemmin käsitellyt luonnontieteiden metafysiikkaa teoksessaan Metaphysische Anfangsgründe der Naturwissenschaft (suom. Luonnontieteen metafyysiset alkuperusteet, 1786; Hartwig 2013, 12; Kant, AA Band 4). Försterin mukaan tässä teoksessa Kant ei vielä antanut ymmärtää, että tulevaisuudessa syntyisi tarve siirtyä luonnontieteiden metafysiikasta fysiikkaan (Förster 1993, 34). Teoksessaan (1786) Kant katsoo, että luonnontieteiden tulee perustua empiirisestä osuudesta erillään olevaan aprioriseen osuuteen, minkä seurauksena luonnontieteiden tuottama tieto voitaisiin, Kantin mukaan, katsoa tiedoksi (Onnasch 2013, 288; Watkins & Stan 2023). Tämä ajattelu noudattaa Kantin kriittisen filosofian periaatetta, jonka mukaan tieto syntyy apriorisen ja aposteriorisen aineksen yhteistyön tuloksena (Oittinen 1997, 12).

Onnasch väittää, Försteriä vastoin, että Kant olisi teoksensa (1786) laatimisen aikana kohdannut haasteen fysiikan tieteellisen ymmärtämisen suhteen (Onnasch 2013, 290; Förster 1993, 34). Kantin huomaama ongelma liittyi fysiikan aprioristen ehtojen muodostumiseen, jonka Kant katsoi tapahtuvan aposteriorisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että Kant havaitsi fysiikan aprioristen, eli kokemuksesta erillään olevien, ehtojen muodostuvan aposteriorisesti, eli kokemuksen jälkeisesti, koska fysiikka on empiirinen tiede (Onnasch 2013, 290). Tämä oli Kantille ongelma, koska hän pyrki luomaan fysiikalle, luontoa tutkivana tieteenä, apriorisia ehtoja, jotka kuitenkin näyttivät muodostuvan aposteriorisesti fysiikan kokemusperäisen luonteen vuoksi, minkä vuoksi fysiikan aposterioriset ehdot eivät voineet muuttua apriorisiksi (Onnasch 2013, 290; Watkins & Stan 2023). Kant oli teoksessaan (1786) osoittanut sen, että osa empiirisesti havaittavista ilmiöistä on mahdollista olettaa a priori, kuten painovoiman lait. Kuitenkin ongelman muodosti se, että ei ole olemassa selkeää keinoa osoittaa sitä, että fysiikan apriorisen aineksen ja aposteriorisen aineksen välillä on olemassa yhteys, jolloin tavoite fysiikan tieteeksi osoittamisesta kaatui tähän ongelmaan. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Kant ryhtyi elämänsä viimeiseen filosofiseen ponnistukseen (Onnasch 2013, 289–291; Förster 1993, 34).

Förster tarjoaa kattavan katsauksen Op:n historiaan. Hänen mukaansa Kant suhtautui tulevaan työhönsä suurella vakavuudella. Kantin viimeisinä vuosina käymän kirjeenvaihdon perusteella voidaan todeta, että hän kantoi suoranaista huolta Op:n valmistumisesta, mikä havaintona korostaa sitä, että Kant tosiasiallisesti koki jättävänsä kriittisen projektinsa vajaaksi, ellei hän saisi hankettaan saatettua päätökseen. Kantin menehdyttyä vuonna 1804 Op:n käsikirjoitus päätyi Kantin ystävän haltuun, ja tästä lähti liikkeelle yli sata vuotta kestänyt tapahtumien ketju, minkä päätteeksi Op julkaistiin kriittisenä editiona vuosina 1936 ja 1938. Yli sadan vuoden mittaiseen toimitusprosessiin on mahtunut joukko erilaisia tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet nykyisen kriittisen edition muodostumiseen. Ennen kriittisen edition julkaisua vuosina 1936–1938 Op oli julkaistu kerran Rudolf Reicken sekä hänen yhteistyökumppaninsa toimesta Altpreussische Montasschrift -nimisessä lehdessä yhdeksässä eri osassa kahden vuoden aikavälillä ensimmäisen julkaisun ilmestyessä vuonna 1882. Julkaisu sai kuitenkin hyvin marginaalisen huomion, koska tekstin toimitusprosessi oli monin paikoin epäammattimaista ja huolimatonta. Seuraavan kerran osia Op:sta julkaistiin Albrecht Krausen toimesta vuonna 1888 teoksessa, joka sisälsi osia Op:sta sekä Krausen laatimia kirjotuksia näistä teksteistä. Monimutkaisten toimitusvaiheiden jälkeen De Gruyter -kustantamo julkaisi Op:n vuosina 1936 ja 1938 kahdessa osassa (Förster 1993, 16–23).

Försterin mukaan on mahdollista, että Op:n nykyinen 13-osainen editio ei sisällä kaikkia alkuperäisiä kirjoituksia, jotka ovat mahdollisesti kadonneet käsikirjoituksen mutkikkaan historian aikana. Op:n kokonaisuus käsittää 527 sivua tekstiä, jotka liittyvät Kantin hankkeeseen. Op:n tekstien mukana on myös kulkenut teksti, joka on liittynyt Kantin aikaisempaan teokseen Der Streit der Fakultäten (suom. Tiedekuntien riitely, 1798), ja tätä tekstiä ei ole tulkittu osaksi Op:in kokonaisuutta, koska se ei käsittele luonnontieteiden metafysiikan ja fysiikan väliseen siirtymään liittyviä seikkoja, josta Kant Op:ssa kirjoittaa. Näin ollen osaksi Op:ia luetaan tekstit, joita Kant työsti elämänsä loppupuolella ja jotka käsittelevät tätä nimenomaista siirtymää (Förster 1993, 24; Onnasch 2013, 282).

Försterin mukaan Op:n tutkiminen antaa sisältönsä lisäksi kiinnostavan näkökulman Kantin hyödyntämään kirjoitusprosessiin, joka alkaa hyvinkin sattumanvaraisten muistiinpanojen tekemisestä, näiden pohjalta laadittavasta luonnoksesta, Kantin oppilaan tekemästä kopiosta ja tämän version korjauksesta ja painatuksesta. Op:n osat edustavat kolmea ensimmäistä vaihetta, minkä vuoksi Op:n kriittisen edition tekstit ovat keskeneräisiä, ja tämän vuoksi ne ovat vaatineet tarkkaa toimitustyötä (Förster 1993, 24; Thomson 2022, 9). Näin ollen Op:n lukeminen on lähempänä filosofin muistiinpanojen kuin viimeistellyn teoksen lukemista, ja tämä ilmenee Op:lle tyypillisenä toistona ja saman teeman useaan kertaan käsittelemisenä. Tämän vuoksi Förster katsoo, että Op tuo lisäarvoa Kantin työskentelytapojen tutkimiselle (Förster 1993, 24–25; Onnasch 2013, 283).

Op:n tutkiminen on vaatinut osaltaan myös tekstihistoriallista tutkimusta, koska jo 1800-luvulla tekstien toimittamisen keskeisenä haasteena oli tekstien heikentynyt kunto ja alituisesti vaihtunut järjestys, mikä on luonut merkittäviä haasteita kirjoitusten kriittisen edition muodostamisessa. Koska Op on kesken jäänyt työ, se sisältää paljon erillisiä ja varsinaisesta leipätekstistä irrallisia muistiinpanoja, jotka täyttivät liuskojen ylä- ja sivumarginaaleja (Förster 1993, 18). Vaikkakin Op ei saavuttanut Kantin elämänaikana viimeisteltyä muotoaan, käsikirjoitus sisältää ylä- ja alatason otsikoita, joista keskeisimpiin kuulunee neljännen osan ylätason otsikko: ”Ubergang von den metaph. Anf. Gr. der Naturwissenschaft zur Physik” (Kant, AA 21:373; engl. “Transition from the metaphysical foundations of natural science to physics”; Kant 1993, 21:373), jonka voidaan katsoa määrittelevän Op:n keskeisimmän sisällön (Förster 1993, 24). Käsikirjoitus sisältää myös kiinnostavia väliotsikoita, kuten ”Was ist Gott?” ja ”Ist ein Gott?” (Kant, AA 21:9; engl. ”What is God?; Is there a God?”; Kant 1993, 21:9), jotka avaavat mahdollisuuksia Op:n uskonnonfilosofiselle analyysille, mihin palaan artikkelin viimeisessä kappaleessa.

Försterin mukaan Op:n ensimmäinen osa on Op:n osista kaikkein tuorein, mikä johtuu siitä, että tekstissä Kant antaa ymmärtää saavuttaneensa filosofisen projektinsa huipun, mikä käy ilmi ensimmäisen osan sisällöstä, jossa Kant käsittelee transsendentaalista filosofiaansa (Förster 1993, 43). Ensimmäinen osa sisältää seuraavan otsikon: ”Der Transscendentalphilosophie höchster Standpunkt in den zwey auf einander bezogenen Ideen Gott und die Welt” (Kant, AA 21:35; engl. ”The highest standpoint of transcendental philosophy in the two mutually related ideas, God and the world”; Kant 1993, 21:35). Förster katsoo, että tämänkaltainen otsikointi ja tyyli kertoo Kantin alkuperäisestä tarkoituksestaan käsikirjoituksen suhteen (Förster 1993, 43–44).

Kuten edellä mainitsin, Kant itse ei nimennyt keskeneräiseksi jäänyttä teostaan Opus postumuiksi, vaan hän oli laatimassa laajaa filosofista tutkielmaa, joka olisi vastannut Kantin tarpeeseen aloittaa siirtymä fysiikkaan luonnontieteen metafysiikasta (Förster 1993, 16; 43–44; Förster 2000, 1; Onnasch 2013, 282). Näin ollen Op:n ensimmäisen osan voidaan katsoa kuvaavan parhaalla tavalla Kantin näkemystä työn alla olevan käsikirjotuksensa merkityksestä suhteessa hänen kriittiseen filosofiaansa. Op:n tekstihistoriallisen tutkimisen merkityksestä kertoo myös se, että Op:n ensimmäinen osa on viimeisimpiä kirjoituksia, joita Kant on laatinut teostaan varten. Försterin mukaan yksinkertainen selitys tälle on se, että viimeisintä kirjoitusta on säilytetty Op:n fyysisen kokonaisuuden päällimmäisenä osana (Förster 1993, 43–44). Tämä puolestaan alleviivaa Onnaschin tekemää huomiota Op:n kriittisen edition matalalaatuisuudesta. Näin ollen Op:ia tutkittaessa on otettava huomioon tekstihistoriallinen näkökulma (Förster 1993, 24–29; Onnasch 2013, 281, 283–284).

Opus postumumin merkityksestä ja asemasta tutkimuksessa

 Tässä osiossa keskityn tarkastelemaan Op:n merkitystä ja siitä käytyä keskustelua. Op:iin on sen olemassaolon aikana suhtauduttu eri tavoilla, joista voidaan hahmottaa kaksi yleisintä suhtautumisen tapaa. Op:iin kevyesti ja sen sivuuttavasti suhtautuvat tutkijat ovat katsoneet Kantin vanhuuden ja sen tuomien haasteiden vaikuttaneen tekstiin, sen sisältöön ja laatuun (Cassirer 1981, 409; Förster 1993, 17; Thomson 2022, 10). Jopa Kantin yhteistyökumppani, E. A. C. Wasianski, jolle Op:n käsikirjoitus päätyi ensimmäisenä Kantin menehtymisen jälkeen, katsoi Kantin vanhuuden näkyvän Op:n teksteissä (Förster 1993, 17).

Vanhuuden leima on vaikuttanut Op:n tutkimukseen ja tämä on yksi syy sille, minkä vuoksi Op:iin keskittyvää tutkimusta on olemassa vielä suhteellisen vähän. Luonnollisesti myös tekstin keskeneräisyys on osaltaan voinut vaikuttaa tähän. Yksi keskeinen syy siihen, minkä vuoksi Op on usein sivuutettu Kant-tutkimuksessa, on se, että vuosina 1936–1938 julkaistua kriittistä editiota pidetään huonolaatuisena ja sekavana, mikä johtuu toimituksen valinnasta saattaa käsikirjoituksen tekstit ilman editointia kriittiseen editioon, minkä vuoksi Op:n toimitustapakin oli hyvin poikkeava (Förster 1993, 15–17; Hall 2015, 3–4; Onnasch 2013, 281–284).

Op:iin on suhtauduttu sen toimitushistorian aikana myös suurella intohimolla, josta parhaimpana esimerkkinä voidaan pitää Albrecht Krausea, joka piti 1800-luvun loppupuolella Op:n tekstejä hallussaan ja katsoi sen olevan merkittävin Kantin kirjoittama teos. Krause kutsuu Op:ia Kantin päätyöksi (saks. Hauptwerk) kirjoituksessaan, jonka hän julkaisi vuonna 1884 Kuno Fischeriä, joka vastusti Op:n julkaisemista, vastaan (Förster 1993, 19–20; Krause 1884).

Nähdäkseni on mielenkiintoista havaita, miten vaihtelevat tavat suhtautua Op:iin vaikuttavat nykyaikaiseen tutkimukseen, jota Op:sta tehdään määrän pysyen silti suhteellisen maltillisena. Förster ja Thomson väittävät, että Op:n tutkimuksen tulisi perustua Op:n kontekstualisointiin, jossa Op:ia peilataan Kantin muuhun tuotantoon (Förster 1993, 29; Thomson 2022, 10). Hall katsoo, että Op:n ja kriittisen filosofian välisestä kytköksestä ei ole olemassa selkeää tietoa, ja Op:n sisältämää filosofiaa on usein kutsuttu Kantin jälkikriittiseksi (post-critical) filosofiaksi. Näin ollen Op:n filosofian pitäminen jälkikriittisenä ottaa huomioon sen näkökulman muutoksen, minkä vuoksi Kant yleensäkin ryhtyi työskentelemään Op:n tekstien parissa. Hall katsoo tärkeäksi sen, että kriittisen ja niin sanotun jälkikriittisen ajattelun vaihdoksen merkitystä ei rinnasteta Kantin esikriittisen ja kriittisen kauden vaihdokseen, jolloin Op:n kutsumista jälkikriittiseksi filosofiaksi voidaan pitää lähinnä hyödyllisenä apuvälineenä jäsentäessämme Kantin ajattelun vaiheita (Hall 2015, 2). Thomson tutkii väitöskirjassaan tapoja tulkita Op:ia ja väittää, että Op:n tarkasteleminen tapahtuu osaltaan peilaamalla Op:ia Kantin tuotannon kokonaisuuteen ja että tämä on yksi määrittävä tekijä, joka vaikuttaa tapaan tulkita Op:ia (Thomson 2022, 10). Pohdittaessa Op:n merkitystä on muistettava se, että Kant itse koki työn alla olevan työnsä erittäin merkittäväksi (Förster 1993, 16–17). Tämä on seikka, joka sivuutetaan liian helposti filosofin vanhuuteen vetoamalla (Friedman 2003, 215; Onnasch 2013, 284).

Op:iin suhtautumista määrittelee usea tekijä. Keskeisin syy, minkä vuoksi teksti on usein jätetty omaan arvoonsa antamatta sille juurikaan vakavaa tieteellistä huomiota, on liittynyt tekstin kirjoittamisen ajankohtaan Kantin elämässä ja Kantin iäkkyyteen. Iäkkyyteen vetoaminen perustuu siihen havaintoon, että Op:n ja Kantin kriittisen kauden kirjoitusten ero on ilmeinen, minkä vuoksi Op:n liittäminen osaksi kriittistä projektia on mahdollisesti haastavaa (Cassirer 1981, 409; Förster 1993, 17; Onnasch 2013, 284; Thomson 2022, 10). Försterin mukaan Op:n poikkeuksellisuus tekstinä on vaikuttanut siihen, että tekstin julkaiseminen on Kantin menehtymisen jälkeen kestänyt poikkeuksellisen pitkään (Förster 1993, 23).

Nykyaikainen tutkimus suhtautuu Op:iin aikaisempiin asenteisiin verrattuna myötämielisemmin (Onnasch 2013, 284). Försterin mukaan Op on tärkeä teos siitä syystä, että se antaa käsityksen filosofisista teemoista, joihin Kant oli elämänsä loppupuolella orientoitumassa ja näin ollen teos on avainasemassa tutkittaessa Kantin ajatteluja ja sen kehitystä (Förster 2000, 174). Op:n katsotaan parhaimmillaan olevan myös teos, jonka tutkiminen avaa uusia näkökulmia kriittisen projektin ymmärtämiselle (Watkins & Stan 2023).

Tutkijat ovat havahtuneet siihen, että Op:ia koskeva tutkimus on ollut vähäistä, ja näin ollen Op:iin liittyvää tutkimusta tehdään nykyään selkeästi aikaisempaa enemmän (Scaglia 2019, 141; Förster 1993, 15). 1990-luvulla sekä vuosituhannen alussa Op:sta on tehty tieteellisiä julkaisuja, joista mainittakoon Förster (2000) Kant’s Final Synthesis: An Essay on the Opus postumum. Tuoreimmat julkaisut Op:sta tällä hetkellä ovat Basile & Lyssyn Perspectives on Kant’s Opus postumum (2023) sekä Howardin Kant’s Late Philosophy of Nature: The Opus postumum (Elements in the Philosophy of Immanuel Kant; 2023). Myös Hallin The Post-Critical Kant – Understanding the Critical Philosophy through the Opus postumum (2015) sekä Thorndiken Kant’s transition project and late philosophy: connecting Opus postumum and Metaphysics of morals (2018) kuuluvat ajankohtaisten, Op:sta tehtyjen tutkimusten joukkoon.

Perustellusti voidaan todeta, että Op:ia kohtaan on herännyt nykyisen Kant-tutkimuksen kentällä uudenlainen mielenkiinto (Onnasch 2013, 284; Watkins & Stan 2023). Syynä tähän lienee Scaglian kirja-arvostelussaan ilmaisema huomio Op:iin liittyvän kommentaarikirjallisuuden puutteesta (Scaglia 2019, 141). Silti on syytä muistaa, että Op:iin liittyvä tutkimus ei ole tällä hetkellä erityinen trendi Kant-tutkimuksessa. Op:ista tehtävä tutkimus on osa laajempaa Kantin filosofiasta tehtävää tutkimusta, jonka puitteissa Op:n ja kriittisen projektin välille pyritään luomaan yhteyksiä ja tästä meillä on ajankohtaisimpina esimerkkeinä Hall (2015), Thomson (2022) sekä Thorndike (2018) (Hall 2015, 2–3). Tämä tendenssi liittyy ajatukseen, jonka mukaan Op:n merkitys muodostuu kontekstualisoimisen mahdollisuudesta.  Tähän väitteeseen nojaten lienee perusteltua todeta, että Op itsessään ei välttämättä tarjoa suuria mielenkiinnon kohteita, jos tekstin tutkimus rajautuisi ainoastaan Op:iin itseensä, vaan tutkimuksen tulisi lähtökohtaisestikin pohjautua laajempaan tarkasteluun (Förster 1993, 29; Förster 2000, 174; Thomson 2022, 10).

Uskonnonfilosofia Opus postumumissa

Op:in uskonnonfilosofisia sisältöjä on tutkittu vielä suhteellisen vähän. Op sisältää uskonnonfilosofisia aiheita, joiden tutkiminen syventäisi käsitystämme Op:sta sekä Kantin uskonnonfilosofisesta ajattelusta. Op:n uskonnonfilosofisista aiheista ollaan kuitenkin tietoisia, koska väitteet Jumalan olemassaoloon liittyen, joita Kant esittää Op:ssa, ovat herättäneet kiinnostusta tutkijoissa (Byrne 2007, 5; Pasternack & Fugate 2022). Koska Op:n tutkiminen ja ymmärtäminen perustuu Op:n ja Kantin kriittisen kauden filosofian keskinäiseen yhdistämiseen, katson, että Op:ssa esiintyviä uskonnonfilosofisia aiheita tulee lähestyä samalla tavalla (Förster 1993, 29; Hall 2015, 2–3; Thomson 2022, 10).

Kant kirjoittaa Jumalasta Op:ssa hyvin erilaisella tavalla kuin kriittisen kautensa töissä (Byrne 2007, 5). Esimerkiksi Kritik der praktischen Vernunft -teoksessa (KpV) Kant kuuluisasti postuloi Jumalan olemassaolon käytännöllisen järjen postulaatiksi (Kant AA 5:125–132; 2016, 5:125–132). Tämä tarkoittaa sitä, että Kant katsoi Jumalan olemassaolon asiaksi, joka tuli moraalin vuoksi hyväksyä (saks. annehmen; Kant AA 5:125; 2016, 5:125; sanakirja.org). Op:ssa Kant jatkaa KpV:ssa esitettyjä väitteitä Jumalasta käsittelemällä Jumalaa moraalin kannalta välttämättömänä käsitteenä (Kant, AA 22:48–60, 115–131; 1993, 22:48–60, 115–131). Op:n seitsemännessä osiossa Kantin kiinnostus kohdistuu erityisesti Jumalan olemassaoloon, mistä hän kirjoitti seuraavasti:

Es ist ein Gott in der moralisch / practischen Vernunft d.i. in der Idee Beziehung des Menschen auf Recht und Pflicht. Aber nicht als sein Wesen ausser dem Menschen” (Kant, AA 22:60). Sama englanniksi: “There is a God in moral-practical reason, that is, in the idea of the relation of man to right and duty. But not as a being outside man” (Kant 1993, 22:60). Ja suomeksi: “Jumala on olemassa moraaliskäytännöllisessä järjessä eli ideassa ihmisen suhteesta oikeuteen ja velvollisuuteen, mutta ei ihmisen ulkopuolella olevana olentona.” Kirjoittajan suomennos perustuu AA-versioon sekä Försterin ja Rosenin käännökseen.

Nähdäkseni tämä on erittäin kiinnostava kohta Op:ssa, koska Kant esitti tässä, muiden kohtien lisäksi, erittäin suoran, ja jopa yksiselitteisen, kantansa Jumalan olemassaolosta (Pasternack & Fugate 2022). Kantin uskonnonfilosofisesta ajattelusta ja suhteesta Jumalan käsitteeseen on tehty tutkimusta, joista mainittakoon Byrnen (2007) Kant on God, jossa Byrne tuo esiin Kantin poikkeavan tavan kirjoittaa Jumalasta Op:ssa. Byrnen mukaan Op on luonut mahdollisuuden käsitellä Kantia uskonnollisena antirealistina, ja tämä asettaa merkittävän haasteen sille, että Kantin katsottaisiin uskoneen mielen ulkopuolella olevaan Jumalaan. Byrne tuo esiin kaksi tapaa suhtautua Op:ssa esiintyviin väitteisiin Jumalan olemassaolosta: ne voidaan tulkita irrelevanteiksi vedoten Kantin vanhuuteen ja tekstien poikkeuksellisuuteen, tai ne voidaan katsoa osaksi Kantin kriittistä projektia Guyerin ehdottamalla tavalla (Byrne 2007, 5; Guyer 2000).

Pasternack ja Fugate katsovat myös, että Op:issa esitettyjä uskonnonfilosofisia väitteitä kohtaan on tutkijoiden kesken suhtauduttu edellä mainituilla tavoilla (Pasternack & Fugate 2022). Byrnen havaintojen perusteella voidaan todeta, että Op:n uskonnonfilosofisten väitteiden suhteuttaminen Kantin kriittiseen projektiin ei ole suoraviivaista, koska Op:n suhde kriittiseen filosofiaan ei ole täysin selvä (Byrne 2007, 5; Hall 2015, 2). Näin ollen on perusteltua väittää, että Op:n sisältämien uskonnonfilosofisten väitteiden yhdistäminen kriittiseen projektiin avartaa ymmärrystä Kantin uskonnonfilosofiasta sekä Op:sta, jolloin Op:n uskonnonfilosofisella analyysillä on selkeä panos Kantin uskonnonfilosofian sekä Op:n tutkimukselle (Pasternack & Fugate 2022).

Kuten edellä mainitsin, Byrnen mukaan Guyer on katsonut Op:ssa olevien Jumalaa koskevien väitteiden olevan osa Kantin kriittistä projektia (Byrne 2007, 5; Guyer 2000). Pasternack ja Fugate ehdottavat, vaihtoehtoisesti, että yksinomaan Op:n viimeistelemätön luonne voisi antaa selityksen poikkeuslaatuisille uskonnonfilosofisille väitteille. Koska Op ei koskaan valmistunut, voidaan mahdollisesti olettaa, että uskonnonfilosofiset väitteet kuvastaisivat ajattelun prosessia, jota Kant olisi käynyt läpi Op:in tekstejä kirjoittaessaan (Pasternack & Fugate 2022), Tämä näkökulma on mahdollinen, koska Förster väittää, että Op:n tutkiminen on samalla Kantin työskentelytapojen tutkimista (Förster 1993, 24–25).

Näin ollen Op:ssa olevat uskonnonfilosofiset haasteet muodostavat tutkimuksellisen ongelman. Ongelman ytimeen kuuluvat kysymykset siitä,  kuinka suurella vakavuudella Jumalan olemassaoloon liittyvät väitteet tulisi ottaa, ja jos ne tulee ottaa suurella vakavuudella, millaisia filosofisia jatkokysymyksiä nämä väitteet luovat (Pasternack & Fugate 2022; Byrne 2007, 5). Kantin esittämän väitteet Jumalan olemassaoloon liittyen Op:ssa tulisi suhteuttaa Kritik der reinen Vernunft -teoksessa (KrV) esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan Jumalan olemassaolon todistaminen on mahdotonta. Koistinen väittää, että Kant katsoisi uskon, eli tässä tapauksessa Jumalaan kohdistuvan uskon, hyödylliseksi asiaksi tilanteessa, jossa Jumalan olemassaolosta ei pystytä todistettavasti väittämään mitään (Koistinen 2013, 18). Op:n ja KrV:n väitteiden keskinäinen rinnastaminen noudattaisi linjaa Op:n kontekstualisoimisesta. Etenkin Hall katsoo, että Op:n tulkitseminen jatkumoksi Kantin teosten kokonaisuudessa on mahdollisuus ymmärtää Op:ia (Förster 1993, 29; Hall 2015, 2–3; Thomson 2022, 10).

Nähdäkseni uskonnonfilosofia on yksi mahdollinen tapa tutkia Op:ia. Tarkoitan tällä sitä, että Op:ista voidaan hahmottaa filosofinen ongelma, joka liittyy Jumalaan ja Jumalaan olemassaoloon. Tämä perustuu Byrnen tekemään havaintoon, jonka mukaan Op tulee ottaa huomioon tutkittaessa kantilaista näkemystä Jumalasta ja Jumalan olemassaolosta yleiselläkin tasolla. Byrnen havainto perustuu Kantin muuhun tuotantoon verrattuna poikkeavaan tapaan ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon liittyviin kysymyksiin Op:ssa (Byrne 2007, 5, 126; Förster 1993, 43–44). Op:n uskonnonfilosofian ymmärtäminen auttaa mahdollisesti ymmärtämään Op:n asemaa Kantin kirjoituksissa (Pasternack & Fugate 2022). Tämä perustuu Hallin sekä Friedmanin väitteeseen siitä, että Op ei ole erillinen osa Kantin filosofisessa tuotannossa (Friedman 2003, 215; Hall 2015, 2-3). Näin ollen uskonnonfilosofisten väitteiden kontekstualisointi kriittisen kauden uskonnonfilosofisiin väitteisiin olisi merkittävä edistys Op:n kokonaisvaltaisemman ymmärryksen saavuttamiseksi (Pasternack & Fugate 2022).

Johtopäätökset ja pohdinta

Olen artikkelissani esitellyt Op:n, siitä tehtävää tutkimusta sekä uskonnonfilosofisia sisältöjä. Analyysin tulos on se, että Op on teoksena poikkeuslaatuinen, ja tämän ymmärtäminen on tärkeää siinä esitettyjen väitteiden ymmärtämisen kannalta. Uskonnonfilosofian kannalta Op tarjoaa monipuolisia näkökulmia Kantin uskonnonfilosofisiin kantoihin etenkin Jumalasta koskevien väitteiden muodossa. Op:n uskonnonfilosofinen analyysi on konkreettinen esimerkki mahdollisuudesta luoda kytköksiä Kantin kriittisen kauden ja Op:n välille (Pasternack & Fugate 2022; Thomson 2022, 9-10).

Op:in tutkimus on tarpeellista, koska se tarjoaa kiinnostavia näkökulmia Kantin ajatteluun ja sen kehitykseen (Förster 2000, 174). Onnasch katsoo, että Op:ia tulisi tutkia enemmän, ja että aikaisemmat virheet tekstin käsittelemisessä ovat johtaneet teoksen tutkimisen laiminlyöntiin (Onnasch 2013, 281). Friedmanin mukaan kannat, jotka vetoavat Kantin korkeaan ikään tekstien laatimisen aikana ja sen mahdolliseen vaikutukseen, ovat vanhentuneita ja Op:n tutkimiseen tulisikin katsoa tutkivan Kantin ajattelun muutoksia hänen elämänsä myöhäisessä vaiheessa sen sijaan, että se hylättäisiin sillä perusteella, että se ei ole tyylillisesti ja sisällöllisesti yhtenevä kriittisen kauden teosten kanssa (Friedman 2003, 215; Onnasch 2013, 284; Cassirer 1981, 409; Thomson 2022, 10). Näin ollen Hallin mainitsema siirtymä kriittisestä ajattelusta jälkikriittiseen ajatteluun näyttäisi olevan perusteltu lähestymistapa Op:in tutkimuksessa (Hall 2015, 2). Onnaschin mukaan Op:n tutkimuksen kannalta on tärkeää korjata menneisyydessä tehtyjä virheitä Op:n kriittisen edition koostamisen suhteen, millä on katsottu olevan vaikutusta tutkimuksen vähäisyyden kanssa (Onnasch 2013, 281, 284; Förster 1993, 15, 23). Onnasch katsoo Försterin ja Rosenin kääntämän englanninkielisen Op:n olevan tämänhetkisen tutkimuksen kannalta hyvä lähde, vaikkakin se ei ole käännös koko Op:sta (Onnasch 2013, 281: viite 2 s. 353).

Uskon, että Op:ssa on paljon tutkimisen arvoisia asioita. Yksinkertainen syy tälle on se, että teosta ei ole tutkittu kovinkaan suurella intohimolla (Hall 2015, 2; Onnasch 2013, 281; Scaglia 2019, 141). Tämä fakta puolestaan mahdollistaa sen, että Op:ista on löydettävissä vielä asioita, jotka parhaimmassa tapauksessa lisäävät ymmärrystämme Kantin filosofiasta (Förster 2000, 174).

Lähteet ja kirjallisuus

 Basile, Giovanni Pietro & Lyssy, Ansgar (toim.) (2023). Perspectives on Kant’s Opus postumum. New York: Routledge.

Byrne, Peter (2007). Kant on God. New York: Routledge.

Cassirer, Ernst (1981). Kant’s Life and Thought. Kääntänyt James Haden. New Haven & London: Yale University Press.

Friedman, Michael (2003). Eckart Förster and Kant’s Opus postumum. Inquiry 46 (2), 215-227. [https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1080/00201740310001209]

Förster, Eckart (2000). Kant’s Final Synthesis: An Essay on the Opus postumum. Cambridge & London: Harvard Univeristy Press.

Förster, Eckart (1993). Introduction. Kant, Immanuel. Opus postumum. Förster, Eckart (toim.), Kääntäneet Eckart Förster ja Michael Rosen. Cambridge: Cambridge University Press, 15-52.

Guyer, Paul (2000). Kant on freedom, law and happiness. Cambridge: Cambridge University Press.

Hall, Bryan Wesley (2015). The Post-Critical Kant: Understanding the Critical Philosophy through the Opus postumum. New York & London: Routledge.

Hartwig, Frank (2013). Kantin metafysiikan kritiikki ja metafysiikka järjen tieteenä ja sivistyksenä. Suomentanut Ilmari Jauhiainen. Oittinen, Vesa (toim.), Immanuel Kantin filosofia. Helsinki: Gaudeamus. 12–23.

Howard, Stephen (2023). Kant’s Late Philosophy of Nature: The Opus postumum (Elements in the Philosophy of Immanuel Kant). Cambridge: Cambridge University Press.

hyväksyä (s. a.). sanakirja.org. www.sanakirja.org/search.php?q=hyväksyä&l=17&l2=16. (luettu 31.03.2024).

Jolkkonen, Jari (2022). Systemaattinen analyysi tutkimusmetodina: metodiopas. Joensuu: Finnish Methodology Society.

Kant, Immanuel (1789). An Christian Garve (21.09.1798). Bands 10–13. Briefweschel. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999, 257-258.

Kant, Immanuel (1798). An Johann Gottfried Carl Christian Kiesewetter (19.10.1798). Bands 10–13. Briefweschel. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999, 258-259.

Kant, Immanuel (2018). Arvostelukyvyn kritiikki. Suomentanut Risto Pitkänen. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der Urteilskraft, 1790).

 Kant, Immanuel (1798). Der Streit der Facultäten. Band 7.  Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999, 3-119.

Kant, Immanuel (1798). Kritik der Praktischen Vernunft. Band 5. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999.

Kant, Immanuel (1781/1787). Kritik der reinen Vernunft. Band 3. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999.

Kant, Immanuel (2016). Käytännöllisen järjen kritiikki. Suomentanut Markus Nikkarla. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der Praktischen Vernunft, 1788).

Kant, Immanuel (1786). Metaphysische Anfangsgründe der Naturwissenschaft von Immanuel Kant. 1786. Band 4. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999, 467-565.

Kant, Immanuel (1936-1938). Opus postumum. Bands 21–22. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999.

Kant, Immanuel (1993). Opus postumum. Förster, Eckart (toim.), Kääntäneet Eckart Förster & Michael Rosen. Cambridge & New York: Cambridge University Press.

Kant, Immanuel (1783). Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, die als Wissenschaft wird aufreten können. Band 4. Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. InteLex Corporation, Charlottesville; Virginia; USA 1999, 255-383.

Kant, Immanuel (1997). Prolegomena. Suomentanut Vesa Oittinen. Helsinki: Gaudeamus (Alkuteos Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, die als Wissenschaft wird auftreten können, 1783).

Kant, Immanuel (2013). Puhtaan järjen kritiikki. Suomentaneet Markus Nikkarla & Kreeta Ranki, Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der reinen Vernunft 1781/1787).

Kant, Immanuel (1998). Tiedekuntien riitely. Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen julkaisuja 14. Suomentanut Heikki Kirjavainen. Helsinki: Luther-Agricola-seura. (Alkuteos Der Streit der Facultäten 1798).

Koistinen, Olli (2013). Johdatus Puhtaan järjen kritiikkiin. Kant, Immanuel. Puhtaan järjen kritiikki. Helsinki: Gaudeamus, 13–46. (Alkuteos Kritik der reinen Vernunft, 1781/1787).

Krause, Albrecht (1884). Immanuel Kant wider Kuno Fischer, zum ersten Male mit Hülfe des vrloren gewesenen Hauptwerkers: Vom Übergang von der Metaphysik zur Physik verteidigt. Lahr: Druck und Verlag von Moritz Schauenburg.

Nikkarla, Markus (2016). Johdatus Käytännöllisen järjen kritiikkiin. Kant, Immanuel. Käytännöllisen järjen kritiikki. Helsinki: Gaudeamus, 7–41. (Alkuteos Kritik der praktishcen Venrunft, 1788).

Oittinen, Vesa (2013). Johdanto: Kant tänään – entä huomenna?. Oittinen, Vesa (toim.), Immanuel Kantin filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 7–11.

Oittinen, Vesa (1997). Kant ja filosofian ”kopernikaaninen käänne”. Kant, Immanuel. Prolegomena.Helsinki: Gaudeamus, 7–34. (Alkuteos Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, die als Wissenschaft wird aufreten können, 1783).

Onnasch, Ernst-Otto (2013). Kantin viimeinen teos, oliko sitä? Opus postumum – käsikirjoituksen asema Kantin kriittisessä filosofiassa. Suomentanut Ilmari Jauhiainen. Oittinen, Vesa (toim.), Immanuel Kantin filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 281–300.

Pasternack, Lawrence & Fugate, Courtney (2022). Kant’s Philosophy of Religion. Zalta, Edvard N (toim.), Stanford Encyclopedia of Philosophy. https://plato.stanford.edu/entries/kant-religion/

Rohlf, Michael (2023). Immanuel Kant. Zalta, Edward N. & Nodelman, Uri (toim.), Stanford Encyclopedia of Philosophy. https://plato.stanford.edu/entries/kant/

Scaglia, Lara (2019). Ressenyes: Basile, Giovanni Pietro (2013) Kant’s “Opus postumum” und seine Rezeption. Enrahonar. An International Journal of Theoretical and Practical Reason 63, 141-142. [https://doi.org/10.5565/rev/enrahonar.1256 ]

Thomson, Terrence (2022). Variations on Transition: A Study in Kant’s Opus postumum. Väitöskirja. Kingston University.

Thorndike, Oliver (2018). Kant’s transition project and late philosophy: connecting Opus postumum and Metaphysics of morals. New York: Bloomsbury Academic.

Watkins, Eric & Marius, Stan (2023). Kant’s Philosophy of Science. Zalta, Edward N. & Nodelman, Uri (toim.), Stanford Encyclopedia of Philosophy. https://plato.stanford.edu/entries/kant-science/


Lauri Mäenalanen.

Kirjoittaja

Lauri Mäenalanen on Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan väitöskirjatutkija, joka perehtyy väitöskirjatutkimuksessaan Immanuel Kantin uskonnonfilosofiaan.


'Immanuel Kantin viimeinen hanke – Opus postumum' kirjoitusta on kommentoitu

  1. Avatar photo

    5.5.2024 @ 9.26 Tarja Kaltiomaa

    Kiitokset tästä Immanuel Kantin nyt juhlavuonnaan käsittämästä koosteesta hänen kirjoituksiinsa ja ajatteluunsa. Kaikkea kirjoitettua tulee suhteuttaa aikaan ja paikkaan. Katsoin Wikipedia-tiedot Kantista ja sen mukaan hän on elänyt elämänsä puhtaan valaistuneen elämänä, jolloin on voinut keskittyä ajattelemiseen ja kartuttaa lukeneisuuttaan. Hänen vuosisatansa 1700 on ollut heräävää filosofisen keskustelun ja ajattelun aikaa. Hän ei ole elänyt seurapiirien keskiössä, jossa ajattelua olisi pyrkinyt häiritsemään joko seurapiireissä esiintyminen tai niiden ulkopuolella eläminen. Hän on saattanut itse valita elämäntapansa, jossa valinnassa on tietenkin ollut myös pakottavaa sävyä vanhempiensa kuoleman vuoksi. Hänen on ollut pakko itsenäistyä ihmisenä ja siten hän on voinut kirjoittaa kirjoituksiaan riippumattomasti ja puolueettomasti. On luonnollista, että Kant on elämän loppupuolella ihmisenä jo oman itsenäisen täyteyden saavutettuaan jo hieman luovuttanut filosofista kamppailuistaan ja ajattelussaan jättänyt kriittiseen filosofiaansa ”aukon” tai aukkoja. Ei luultavasti juuri kukaan ajattelija tarvitse sellaista ajatusrakennelmaa, jossa ei aukkoja olisi. Kantin merkitys filosofina näyttää aukeavan nykyään hänen syntymänsä 300-vuotisjuhlinnan aikana. Hän antaa meille ihmisille rauhan ikuisina etsijöinä ja epäilijöinä. Miten mikään kyläyhteisö maailmassa voisi saavuttaa rauhan ja uskonnon tuoman luottamuksen elämään, jos ihmisen epäily esimerkiksi Jumalaa kohtaan olisi kuten kuitenkin vielä nykyään on. Se, mikä mielestäni on keskeinen ja yksi tärkeimmistä Kantin tuottamista ajatuksista on (kirjoitin vihkooni), että ”Jumalan olemassaolo on moraalin kannalta välttämätön käsite” ja tällä hän perustelee uskonnon välttämättömyyden liikkuu ihmisten, ajattelijoitten ja filosofien parissa minkälaisia väitteitä tai kritiikkiä liikkuukaan. Ajattelijoitten pitäisi suoda tavallisille ihmisille heidän uskonsa ja elämänkäsitys, mihin liittyy toivo (myös elämän jatkumisesta) taivaallisesta levosta. Taivaalliselle levolle ei voida antaa mitään tarkkaa aikataulua tai ajankohtaa, mutta se (taivaallinen lepo) pitäisi voida suoda yksilöille ja niille ihmisille, jotka sitä esimerkiksi nykyisessä kiireisessä maailmassamme sitä tarvitsevat. Tätä käsitystä kristillinen oppi ja sanoma tuottaa ja tätä käsitystä mielestäni kerrotaan myös nykyisessä evankelis-luterilaisessa kirkollisessa opissa. Kullekin tarvitsemansa. Viiteluettelossa ei käsittääkseni oltu mainittu Immanuel Kantin teosta ”Ikuiseen rauhaan”, jonka onnistuin antikvaari.fi palvelusta tilaamaan. Jo otsikko kertoo siitä, että hektisessä maailmassamme kaipuu ikuiseen rauhaan elää, mutta tavallisesti ihmiselle – kuten nykyään jo on mahdollista – riittää, että saa levätä, kun lepoa tarvitsee. Ihmistä ei ole luotu orjuuteen, vaan – kuten usein väitän – ihminen on luotu ajattelemaan. Tämän Immanuel Kant on elämässään täyttänyt. 5.5.2024 Tarja Kaltiomaa

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.