Ufo.

Ihmistieteellistä ufotutkimusta

Ufot eli tunnistamattomat lentävät kohteet (unidentified flying objects) ovat olleet niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin julkisuudessa esillä vuosikymmeniä. Nimestä päätellen voisi olettaa, että kyse on neutraalista ilmiöstä – toistaiseksi tunnistamattomista taivaallisista kohteista – jota tutkitaan yhtä neutraalilla asenteella. Populaarissa julkisuudessa ufo-termillä on kuitenkin jo pitkään viitattu Maan ulkopuolelta tulleisiin lentolaitteisiin, joiden Tellus-vierailuista monet ovat hyvinkin vakuuttuneita.

Ufokiinnostus on Suomessakin poikinut melkoisen määrän kirjallisuutta vuosien saatossa. Suurin osa on populaareja teoksia: kuvauksia ufohavainnoista ja -kontakteista tai jopa kristillisiä tulkintoja ufoilmiöstä. Akateemisen maailman ulkopuoliset ufotutkijat ovat julkaisseet uforaportteja, joihin on kerätty vuosittain tietoon tulleita suomalaisia ufohavaintoja. Onpa Suomessa julkaistu muiden akateemisten opinnäytteiden ohella väitöskirjakin ufoilmiöstä. Arvoituksia avaruudesta on kuitenkin ensimmäinen laaja, ufoihin keskittyvä ihmistieteellinen teos Suomessa. Sekä Jaakko Närvä, mainitun väitöskirjan tekijä, että Jussi Sohlberg – esiteltävän teoksen toimittajat – ovat uskontotieteilijöitä. Kaikkiaan teoksen yhdeksästä kirjoittajasta kolme on tohtoria ja kuusi uskontotieteilijää.

Monipuolisessa kirjassa ei käsitellä akateemisella otteella vain toisen maailmansodan jälkeen tutuksi tullutta ufoilmiötä (”lentäviä lautasia”), vaan mukana on kirjoituksia mm. Urantia-kirjasta, Raëlin ufouskonnosta (ainakin minulle uusi tuttavuus) ja ufoelokuvista. Kirjan johdannossa toimittajat selvittävät ufoilmiöön, sen tutkimukseen ja ufojulkisuuteen liittyvää käsitteistöä. Heidän käyttämänsä määritelmän mukaan ufo on ”paranormaali lentolaite, joka esiintyy havaintokokemuksissa ja niiden tulkinnoissa”. Tämä on rajoittavampi määritelmä kuin tavallinen, neutraalimpi luonnehdinta (tunnistamaton lentävä kohde). Lentolaite edellyttää älyä – maanpäällistä tai maan ulkopuolista – joka laitteen on suunnitellut; tämä sulkee pois pelkät oudot valoilmiöt. Kirjoittajien mukaan ilmiö on paranormaali, jos sen selittämiseksi vaaditaan huomattavia muutoksia vallitseviin tieteellisiin teorioihin. Edelleen määritelmässä ei tarkalleen ottaen puhuta havainnoista vaan kokemuksista ja niiden tulkinnoista. Tämä jättää avoimeksi sen, viittaako havaintokokemus todella lentolaitteen kaltaiseen kohteeseen eli määritelmä ei ota kantaa ufohavaintojen todenperäisyyteen.

Määritelmä puolustaa paikkaansa sillä, että se vastaa neutraalimpaa määritelmää paremmin ihmisten yleistä käsitystä siitä, mitä ufoilla tarkoitetaan. Samalla kirjoittajien on helpompi kytkeä ufoilmiö uskonnollisuuteen.

Tämä kytkentä on kuitenkin joissain kirjan artikkeleissa liian vahva tai ainakin epäselvä, vaikka tietysti ymmärrettävä uskontotieteellisesti painottuneessa teoksessa. Johdannon kirjoittajien mukaan yleinen ”ufouskomuksellisuus” (usko ufoihin vieraina avaruusaluksina?), mukaan lukien ufo- ja humanoidihavainnot, ”on tulkittavissa kansanomaiseksi ufouskonnollisuudeksi”. Tässä kohdin jää toivomaan kansanomaisen uskonnollisuuden tarkempaa kuvausta. Miksi tavallisten ihmisten ufohavainnot tai edes heidän uskonsa siihen, että havainto viittaa johonkin ei-inhimilliseen kohteeseen, pitäisi ymmärtää uskonnollisena asenteena? Useimmat havaintojen tekijät tuskin itse näin ajattelevat. Samoin Aleksi Leppäsen sinänsä kiinnostavassa artikkelissa, jossa vertaillaan kristinuskoa ja ufouskonnollisuutta toisiinsa, lukija kaipaa selvitystä, mitä kaikkea kirjoittaja ufouskonnollisuudella tarkoittaa. Ufokontaktiliikkeestä puhuttaessa uskonnollinen tulkinta on toki luonteva; tästä aiheesta kirjassa onkin Närvän ja Sohlbergin valaiseva artikkeli.

Kirjan kansikuva.

Kirjan kansikuva.

Marko Kananen esittelee artikkelissaan takavuosien suomalaista keskustelua ufoista ja muinaisista astronauteista. Jälkimmäistä teoriaa – ihmiskunta on avaruusvierailijoiden alullepanema – on julistanut varsinkin sveitsiläinen Erich von Däniken, jonka lukuisista kirjoista monet on suomennettu. Kanasen artikkelissa on myös kiinnostava luku kristillisistä ufotulkinnoista. Esimerkiksi saarnaaja Leo Meller näyttää vielä 1960-luvulla suhtautuneen ufoilmiöön melko avoimesti, kunnes seuraavalla vuosikymmenellä tulkinta on jo tyypillisen fundamentalistikristillinen: ufojen täytyy olla paholaisen harhautusta.

Monia artikkeleita voisi kommentoida enemmänkin, mutta tyydyn hajahuomioihin. Kirjassa olisi voinut olla enemmän konkreettisia ufohavainto ja -kontaktitapauksia ja niiden analyyseja. Tapauskuvaukset havainnollistavat parhaiten ufoilmiötä. Tähän liittyen kuvitustakin olisi voinut elävöittää. Vaikka toimittajat toteavat johdannossa perustellusti, että kirjassa ei oteta kantaa ufojen olemassaoloon (alkuperään), olisi yksi ilmiötä puhtaasti selittämään pyrkivä artikkelikin mahtunut joukkoon. Tosin Jaakko Närvän kirjoitus ufohavaintojen psykologiasta tarjoaa erilaisia (luonnollisia) selityksiä ufohavainnoille. Myös Heikki Pesosen artikkeli ufoelokuvista on kiinnostava; mutta olisiko jotain voinut sanoa myös ei-länsimaisista avaruuselokuvista (onko niitä ylipäänsä?). Joidenkin kirjan artikkeleiden kieltä olisi voinut sujuvoittaa. Mutta kaiken kaikkiaan Arvoituksia avaruudesta tarjoaa laajan tietopaketin ufoilmiöstä ja ihmiskunnan muistakin kosmisista yhteyksistä.

Arvioitu teos: Arvoituksia avaruudesta: näkökulmia ufouskomuksiin. Jaakko Närvä & Jussi Sohlberg (toim.) Helsinki: Gaudeamus, 2020. 280 s.


Leo Näreaho

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.