Ufo.

Ihmistieteellistä ufotutkimusta

Ufot eli tunnistamattomat lentävät kohteet (unidentified flying objects) ovat olleet niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin julkisuudessa esillä vuosikymmeniä. Nimestä päätellen voisi olettaa, että kyse on neutraalista ilmiöstä – toistaiseksi tunnistamattomista taivaallisista kohteista – jota tutkitaan yhtä neutraalilla asenteella. Populaarissa julkisuudessa ufo-termillä on kuitenkin jo pitkään viitattu Maan ulkopuolelta tulleisiin lentolaitteisiin, joiden Tellus-vierailuista monet ovat hyvinkin vakuuttuneita.

Ufokiinnostus on Suomessakin poikinut melkoisen määrän kirjallisuutta vuosien saatossa. Suurin osa on populaareja teoksia: kuvauksia ufohavainnoista ja -kontakteista tai jopa kristillisiä tulkintoja ufoilmiöstä. Akateemisen maailman ulkopuoliset ufotutkijat ovat julkaisseet uforaportteja, joihin on kerätty vuosittain tietoon tulleita suomalaisia ufohavaintoja. Onpa Suomessa julkaistu muiden akateemisten opinnäytteiden ohella väitöskirjakin ufoilmiöstä. Arvoituksia avaruudesta on kuitenkin ensimmäinen laaja, ufoihin keskittyvä ihmistieteellinen teos Suomessa. Sekä Jaakko Närvä, mainitun väitöskirjan tekijä, että Jussi Sohlberg – esiteltävän teoksen toimittajat – ovat uskontotieteilijöitä. Kaikkiaan teoksen yhdeksästä kirjoittajasta kolme on tohtoria ja kuusi uskontotieteilijää.

Monipuolisessa kirjassa ei käsitellä akateemisella otteella vain toisen maailmansodan jälkeen tutuksi tullutta ufoilmiötä (”lentäviä lautasia”), vaan mukana on kirjoituksia mm. Urantia-kirjasta, Raëlin ufouskonnosta (ainakin minulle uusi tuttavuus) ja ufoelokuvista. Kirjan johdannossa toimittajat selvittävät ufoilmiöön, sen tutkimukseen ja ufojulkisuuteen liittyvää käsitteistöä. Heidän käyttämänsä määritelmän mukaan ufo on ”paranormaali lentolaite, joka esiintyy havaintokokemuksissa ja niiden tulkinnoissa”. Tämä on rajoittavampi määritelmä kuin tavallinen, neutraalimpi luonnehdinta (tunnistamaton lentävä kohde). Lentolaite edellyttää älyä – maanpäällistä tai maan ulkopuolista – joka laitteen on suunnitellut; tämä sulkee pois pelkät oudot valoilmiöt. Kirjoittajien mukaan ilmiö on paranormaali, jos sen selittämiseksi vaaditaan huomattavia muutoksia vallitseviin tieteellisiin teorioihin. Edelleen määritelmässä ei tarkalleen ottaen puhuta havainnoista vaan kokemuksista ja niiden tulkinnoista. Tämä jättää avoimeksi sen, viittaako havaintokokemus todella lentolaitteen kaltaiseen kohteeseen eli määritelmä ei ota kantaa ufohavaintojen todenperäisyyteen.

Määritelmä puolustaa paikkaansa sillä, että se vastaa neutraalimpaa määritelmää paremmin ihmisten yleistä käsitystä siitä, mitä ufoilla tarkoitetaan. Samalla kirjoittajien on helpompi kytkeä ufoilmiö uskonnollisuuteen.

Tämä kytkentä on kuitenkin joissain kirjan artikkeleissa liian vahva tai ainakin epäselvä, vaikka tietysti ymmärrettävä uskontotieteellisesti painottuneessa teoksessa. Johdannon kirjoittajien mukaan yleinen ”ufouskomuksellisuus” (usko ufoihin vieraina avaruusaluksina?), mukaan lukien ufo- ja humanoidihavainnot, ”on tulkittavissa kansanomaiseksi ufouskonnollisuudeksi”. Tässä kohdin jää toivomaan kansanomaisen uskonnollisuuden tarkempaa kuvausta. Miksi tavallisten ihmisten ufohavainnot tai edes heidän uskonsa siihen, että havainto viittaa johonkin ei-inhimilliseen kohteeseen, pitäisi ymmärtää uskonnollisena asenteena? Useimmat havaintojen tekijät tuskin itse näin ajattelevat. Samoin Aleksi Leppäsen sinänsä kiinnostavassa artikkelissa, jossa vertaillaan kristinuskoa ja ufouskonnollisuutta toisiinsa, lukija kaipaa selvitystä, mitä kaikkea kirjoittaja ufouskonnollisuudella tarkoittaa. Ufokontaktiliikkeestä puhuttaessa uskonnollinen tulkinta on toki luonteva; tästä aiheesta kirjassa onkin Närvän ja Sohlbergin valaiseva artikkeli.

Kirjan kansikuva.

Kirjan kansikuva.

Marko Kananen esittelee artikkelissaan takavuosien suomalaista keskustelua ufoista ja muinaisista astronauteista. Jälkimmäistä teoriaa – ihmiskunta on avaruusvierailijoiden alullepanema – on julistanut varsinkin sveitsiläinen Erich von Däniken, jonka lukuisista kirjoista monet on suomennettu. Kanasen artikkelissa on myös kiinnostava luku kristillisistä ufotulkinnoista. Esimerkiksi saarnaaja Leo Meller näyttää vielä 1960-luvulla suhtautuneen ufoilmiöön melko avoimesti, kunnes seuraavalla vuosikymmenellä tulkinta on jo tyypillisen fundamentalistikristillinen: ufojen täytyy olla paholaisen harhautusta.

Monia artikkeleita voisi kommentoida enemmänkin, mutta tyydyn hajahuomioihin. Kirjassa olisi voinut olla enemmän konkreettisia ufohavainto ja -kontaktitapauksia ja niiden analyyseja. Tapauskuvaukset havainnollistavat parhaiten ufoilmiötä. Tähän liittyen kuvitustakin olisi voinut elävöittää. Vaikka toimittajat toteavat johdannossa perustellusti, että kirjassa ei oteta kantaa ufojen olemassaoloon (alkuperään), olisi yksi ilmiötä puhtaasti selittämään pyrkivä artikkelikin mahtunut joukkoon. Tosin Jaakko Närvän kirjoitus ufohavaintojen psykologiasta tarjoaa erilaisia (luonnollisia) selityksiä ufohavainnoille. Myös Heikki Pesosen artikkeli ufoelokuvista on kiinnostava; mutta olisiko jotain voinut sanoa myös ei-länsimaisista avaruuselokuvista (onko niitä ylipäänsä?). Joidenkin kirjan artikkeleiden kieltä olisi voinut sujuvoittaa. Mutta kaiken kaikkiaan Arvoituksia avaruudesta tarjoaa laajan tietopaketin ufoilmiöstä ja ihmiskunnan muistakin kosmisista yhteyksistä.

Arvioitu teos: Arvoituksia avaruudesta: näkökulmia ufouskomuksiin. Jaakko Närvä & Jussi Sohlberg (toim.) Helsinki: Gaudeamus, 2020. 280 s.


Leo Näreaho

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


'Ihmistieteellistä ufotutkimusta' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 8.5.2020 @ 12.40 Matti Taneli

    Hei hyvä Leo,

    Tärkeä ja hyvä kirjoitus sinulta!

    ystävällisesti Matti

    Vastaa

  2. 16.5.2020 @ 16.35 Jaakko Närvä

    Kiitos Leo arviosta. Tarjoaisin tähän vielä joitakin selventäviä ja kirjan näkökulmaa avaavia seikkoja.

    Sanot tuota ”tunnistamatonta lentävää kohdetta” neutraalimmaksi ufon määritelmäksi kuin kirjassa esitetty. Ymmärrän sanavalinnan, mutta on ehkä hyvä selventää, että tunnistamaton lentävä kohde ei tarkalleen ole neutraalimpi ufon määritelmä kuin paranormaaliin lentolaitteeseen viittaava määritelmä. Kuten toteat, kirjassa esitetty määritelmä puoltaa paikkaansa paremman vastaavuutensa takia. Osuvampi, käsitteen epämääräisyyttä ja sivumerkitystulkintojen mahdollisuutta vähentävä määritelmä on aina juuri neutraalimpi, puolueettomampi, kuin epämääräisen lavea määritelmä, jonka antaa mahdollisuuden monenlaisiin sivumerkityksiin.

    Kuten johdannossa selitetään, UFO on termin ”unidentified flying object” (tunnistamaton lentävä kohde) lyhenne. Kaikki lentävät (lentokykyiset tai ilmassa etenevät) kohteet, joita joku ei ole tunnistanut tai tunnista jossakin yhteydessä, ovat tällaisia. Tunnistamattomien lentävien kohteiden osalta ei välttämättä tarvitse puhua ”ufoista” (käsitteenä, ei lyhenteenä) mitään. Joku joka ei ole koskaan kuulutkaan ufoista, saattaa epäonnistua leijan tunnistamisessa ja kysyä, onko tuo nyt lintu vai lentokone. Tämä tunnistamattomuus ei sinänsä tee kohteesta sitä mitä termillä ”ufo” olennaisesti tarkoitetaan. Hänen mielessään ei ole nimenomaan ufon ideaa. Jos kysyjä sitten alkaa epäillä tunnistamattoman lentävän kohteen olevan ihmeellinen, tai paranormaali lentolaite, joita väitetään havaitun Maan piirissä, hänen mielessään muodostuu idea jostakin, jota yleisesti nimitämme ja tunnistamme ”ufoksi”. Kirjainlyhenteen ”tunnistamaton lentävä kohde” sijoittaminen ufon määritelmäksi ei toimi. Se on liian laaja ja epämääräinen ajatellen termin ufo keskeistä käyttöä/merkityssisältöä.

    Ufoilmiön kytkentä on joissakin artikkeleissa mielestäsi liian vahva tai ainakin epäselvä. Kysymys ufouskomusten uskonnollisuudesta onkin moniulotteinen ja hankalakin. Sitä, miksi yleinen ufouskomuksellisuus ja ufo/humanoidihavainnot (ja ainakin osin maltillinen ja osin sen virallisetkin muodot) voidaan pääosin nähdä kansanomaisena ufouskonnollisuutena, on selitetty sivuilla 22-29 ja tarkastelu enemmän sivuilla 33-53. Lisävalaisua antaa myös psykologialukuni ufohavaintojen osalta. Siinä kerrotaan, kuinka ne ovat yliluonnollisia elämyksiä ja eivät yleensä ole esimerkiksi mielisairauden oireita tai huijauksia (tai tosia ufokuvauksia), vaan sopivat juuri mielekkääseen uskontomääritelmään, ja modernin kansanuskon kuvaan. Uskonnollisuudeksi määrittelyn kannalta sillä taas ei ole väliä, mitä kokijat itse ajattelevat elämyksensä uskonnollisuudesta (aineisto ja menetelmä erotettava; keskustakaan ei voi poliittisesti määrittää keskustapuolueen tutkimuksen käsitteitä). Mutta varmasti selvitystä olisi voinut parantaakin, ja tulevia ajatellen olisin mieluusti lukenut, mihin voisi kiinnittää huomiota. Johdannossa oleva ufouskonnollisuuden määrittely ja jäsentely toimii muiden lukujen lähtökohtana, kuten johdannossa mainitaan, joten Leppäsen lukuakin lukiessa voi palata johdannon määrityksiin.

    Ehkä tosiaan tiettyä etnografista otetta, kokemuskertomusten kuvauksia, olisi voinut olla enemmän. Joitakin kuitenkin on ja olennaista on, että kirjan yleis- tai perustietouden antamisen idean mukaisesti eri kokemustyypeistä esitetään hyvät yleiskäsitykset. Suomalainen ufokirjallisuus (ja esimerkiksi SUT ry:n kaikille avoin laaja ufohavaintotietokanta) kun on jo täynnä tapauskuvauksia.

    Pohdit, että yksi havaintotapausta ufotutkimuksellisesti (ufon objektiivisuus ja alkuperä) selittävä tarkastelu olisi ollut paikallaan. Mutta kuten toteatkin, tällainen analyysi ei ollut kirjan tarkoitus, vaan ihmistieteellinen painotus. Suomalaiset ufokirjat edustavat jo pääosin ufotutkimuksellista totuusnäkökulmaotetta. Tähän kirjaan nimenomaan pyrittiin saamaan totuuskysymysten suhteen mahdollisimman neutraali linja. Psykologinen lukunikaan ei väitä (etkä näin väitäkään), etteikö ufoja voisi olla, siinä vain selvitellään, miten ufohavainnot muodostuvat psykologisesti, silloin kun muodostuvat (pääosin kylläkin). Sinänsä pidän ufotapausten ufotutkimuksellista analysointia kiinnostavana ja tarpeellisena.

    – Jaakko Närvä

    Vastaa

  3. 16.5.2020 @ 18.48 Heikki Tikkala

    En ole tuota mainiota ufokirjaa lukenut, mutta juohtu mielee, että onkohan siinä pohdittu ufoilmiöitä ennen ufoaikaa? Tarkoitan vanhaa kansanuskoa, jossa yöllisiä valoilmiöitä jonkin verran käsitellään. Hämärästi muistelen, että osa niistä saattaisi liittyä hautausmaan ”väkeen”. Ufothan luonnostaan yhdistetään maapallon ulkopuoliseen toimintaan. Jos sellaista on, havaintoja varmaan löytyy jo ajalta ennen kuin ufot ilmiönä eriytyivät muusta kansanuskosta.

    Vastaa

    • 17.5.2020 @ 19.05 Jaakko

      Kyllä kirjassa käsitellään jonkin verran myös modernin ufo- ja humanoidiperinteen taustaa, eli mystisiä ilmalaivoja, kummituslentokoneita ja aaveraketteja ja edelleen kauemmas historiaan ulottuvia vastaavanlaisia uskomusolentokertomuksia (kirjassa esimerkkinä olennaisesti eurooppalaiset keijukokemukset, joita suomalaisittain vastaavat parhaiten maahis- ja haltijakertomukset, ja kristilliset jumalanäyt). Tarkastellaan myös ufokontakti- ja sieppausliikkeen taustaa, joka esoteerinen (kuten teosofia) kristillisine, kansanuskonnollisine, samanistisine ja tieteisfiktiivisine aineksineen.

      Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.