Olen ärtynyt uskontohistorian vähättelystä monien uskovaisten keskuudessa. Juutalaisuuden historia alkaen lähes neljä vuosituhatta sitten ja Jeesuksen osa tässä huikeassa näytelmässä on juhlimisen ja muistamisen arvoinen asia, jouluna ja pitkin kirkkovuotta. Seuraavassa pari esimerkkiä. Kristinuskon sisäisissä säpinöissä olisi hyvä aika ajoin kerrata tietoa Israelin, Juudean ja yleensä Raamatun ajan paikallis- ja esihistoriasta.
Olin Kaliforniassa lukuvuoden 1992-93. Claremontin Teologinen instituutti oli eturintamassa, kun niin sanottuja Qumranin tekstejä alkoi tulla tutkijoiden käsiin. Kuulin tuolloin mainion yleisöesitelmän, ja olen seurannut löyhästi Qumran-debattia siitä asti – myös suomalaisten tutkijoiden ansiokasta perehtymistä Raamatun kaanonin muotoutumiseen. Kristinuskoa edeltävinä vuosisatoina Juudeassa vaikuttivat monet voimat mm Egyptin, Assyrian, Babylonian, Persian, Kreikan kulttuurit, usein melskeisten valloitusten muodossa. Aleksanteri Suuren jälkeen syntynyt Seleukidien imperiumi (312-63 EKr) oli mahtava helleenisen kulttuurin voimakeskus ulottuen Anatoliasta Babyloniaan, Persiaan ja kauas Aasiaan. Juudeaa hallinneen Hasmonien dynastian valta päättyi roomalaisvalloitukseen ja Herodeksen aikaan 37Ekr. Roomalaisvalta oli imperiumin ankaran kurin ja hallinnon aikaa. Itsenäisyyttä ajavia aktivistiryhmiä, juutalaisen uskonnon kiivailevia soluja, parantajia, eskatologisia messiasehdokkaita esiintyi lukuisia. Tällaiseen valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen todellisuuteen ilmestyy Jeesus Nasaretilainen ja astuu näin Juudean ja maailman historiaan.
Raamatun arkeologiassa ja raamattututkimuksessa voidaan erottaa kaksi paradigmaa. Toisessa otetaan Raamatun kirjoitettu totuus lähtökohdaksi ja etsitään arkeologiasta ja historiadokumenteista sille todisteita. Toinen tapa on jättää kaikkien alojen tutkijoille työrauha, ja sitten vertaillaan tuloksia ja katsotaan minkä verran yhteensopivuutta löytyy. Seuraava pieni tietoisku lienee esimerkki jälkimmäisen tutkimusetiikan harrastuksesta. Dokumentti tarkentaa huomion ja muodostaa kontekstin Qumran-asiaan.
Qumran oli juutalainen ”oikeampien ja puhtaampien” omaan hurskauselämäänsä eristynyt yhteisö ja kiinnostaa siksi yhtä lailla juutalaisia ja kristittyjä tutkijoita. Tutkimus on selvittänyt paljon, mutta kysymysmerkkejä riittää. Löytöjä seuranneet spekulaatiot ja kiistat ovat kuvaavia. Kun suomalainen kohtaa elefantin, tunnetun kevennyksen mukaan hän ensimmäiseksi pohtii huolestuneena, mitä elefantti ajattelee minusta. Kristillinen maailma alkoi Qumran-löydön jälkeen huolehtia, mitä löydetyt tekstit todistavat kristinuskosta. Juutalaisen tutkimuksen piirissä kohoteltiin aluksi kulmakarvoja, kun nähtiin kristillisen historiantutkijoiden innokkuus nähdä Qumran nimenomaan omaksi asiaksi. Virisi myös salaliittoteorioita, joiden mukaan tutkijat panttaavat tietoja, Vatikaani yrittää piilottaa tuloksia jne. Löydöt todistivat Vanhan Testamentin käsikirjoitusten tekstien säilyneen olennaisesti muuttumattomina 2000 vuoden ajan. Tämä tutkimustulos kääntyi erityiseksi todisteeksi Raamatun totuudesta, vaikka itse asiassa se kertoi tekstitradition ja kopioiden tuottamisen kiitettävästä huolellisuudesta ja historian kunnioituksesta.
Editiohistorian luotettavuus nähtiin tukena sisällön historialliselle totuudelle. Jeesuksen ja Johannes Kastajan mahdollisesta yhteydestä essealaiseen lahkoon ja tämän ryhmittymän yhteydestä Qumraniin voitaneen sanoa, että keskustelu ja tutkimus jatkuvat. Uusimmat vaiheet ovat ison skandaalin makuisia. Vuoden 2002 tienoilla antiikkimarkkinoille ilmestyi yllättäen uusi rypäs Qumran tekstien palasia. Näitä asetettiin 2017 näytteille (Museum of Bible, Washington D.C.). Vuoden 2020 keväällä julkistettiin tieto, että kyse on taidokkaitaista väärennöksistä. Alkuperäisten 1940-50 luvun löytöjen autenttisuutta ei ole kumottu.
Historian haaste teologialle
Kristillisen ajattelun tulisi olla äärimmäisen kiinnostunut tästä(kin) uskontohistorian osuudesta. Qumranin yhteisön, essealaissuunnan ja Johannes Kastajan kertomuksien yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tausta, näiden mahdolliset yhteydet ovat tärkeä osa pohdittaessa Jeesuksen roolia. Jeesuksen radikaali eettinen julistus ja elämäntarina, Paavalin avaama tulkinta pakanoiden mukaan pääsyn oikeudesta, historian kysymysmerkitkin huomioon ottaen, antaisi vakavia uudistamisen ja parannuksen teon suosituksia monelle taholle, kuten
(1) jokaiselle kristitylle ja tämän kirjoittajalle erityisesti yksilönä kaikessa vaelluksen laadussa.
(2) juutalaiselle uskontoeliitille, joka historian kuluessa kadotti osittain uskontonsa syvän oivalluksen ja ihanteen. Ensimmäinen käsky tuomitsee kaikkien ihmisen konstruoimien esineiden, aineellisten ja aineettomien, palvonnan sakraaleina kuvina. Tilalle kasvoi vuosisatojen mittaan valtaisa rigoristinen laki ja muotojen koodisto kuin koralliriutta. Juutalaisuuden suuri sanoma laupeudesta, lähimmäisvastuusta, henkisestä kilvoituksesta peittyy sakraalin elämäntapajäykistelyn alle. Toinen käsky kieltää pölisemästä Jumalan nimissä, aivan kuin jotain tietäisimme tuosta mysteeristä. Juutalaiseen henkiseen perintöön kuuluukin vahva kunnioitus jumaluuden absoluuttista tuonpuoleisuutta kohtaan.
(3) katoliselle kirkolle kuuluisi tarkistuslaskenta sen hulvattomista opeista (Marian palvonta, kiirastulioppi, pyhimykset, maagiset rukousnauhat,…). Kaikkea rekvisiittaa en tässä paheksu. Kulttuuriset ornamentit, hartauden symbolit, muistamisen esineet ja kunnioittavat tavat ovat ok; paheksun sakralisoituja oppiväittämiä. Kaikkien kirkkojen tulisi avata ensimmäisen tuhannen vuoden kristologiakiistat ja palata oppireput tyhjinä Jeesuksen (ja Paavalin) edustamaan radikaalijuutalaisuuteen. ”Sapatti on ihmistä varten! Tutkikaa kaikki ja pitäkää se mikä hyväksi näkyy!”. Kristillisten ryhmittymien piirissä tulisi paneutua toisen käskyn väkevään viestiin. Sanan palvonnasta voimaantuvat yhteisöt vaativat tai edellyttävät jäseniltään tradition tai auktoriteetin jakelemia tapoja, oikeiksi saneltuja ajatuksia, käsityksiä, mielipiteitä, mm tietoa koskevia väittämiä. Ajattelun kaidepuut tulisi korvata radikaalin etiikan kehyksellä, Jeesuksen ohjeella paneutua lähimmäisen elämän ja ihmistoveruuden kunnioittamiseen. Tapojen ja habituksen vapaaehtoisuus normiksi!
(4) yllä sanottu koskee erityisesti useita fundamentalistisia suuntauksia, jotka vähättelevät uskontohistoriaa ja nostavat Raamatun tekstin yliluonnolliseksi esineeksi, palvonnan kohteeksi, turvaan historiallisen kriittisen tutkimuksen alta.
Katolisen kirkon osalta pelkään suorastaan maailmanrauhan kannalta. USA:ssa lähes militantin katolisen raamatunpalvonnan leirissä on omaksuttu katolisen kirkon universaali oikeus hallita sieluja, Jeesuksen kuninkuuden ajatus ja siinä sivussa trumpilainen ideologia. Esimerkkejä ovat mm seuraavat some-vaikuttajat: Dr Taylor Marshall, Life Site News ja Church Militant/The Vortex. Covid-rajoitukset, YK:n ja WHO:n rooli ovat maailmanherruutta, joka uhmaa katolisen julistuksen, Jeesuksen kuninkuuden asemaa. Jopa läntisen maailman liberaali demokratia nähdään kavalaksi juoneksi muuttaa maailmaa ihmisen yhteiskunnallisena ponnistuksena sen sijaan, että sen tulisi ilmeisesti olla katolisen kirkon hengellisen vallan ohjaamaa pastoraalista ohjausta.
Sakraalin ikonin asemasta irrotettu Raamattu voisi herätä eloon toisella tavalla. Arvostamani ystävän ja rovastin kanssa olemme äskettäin käyneet virkistäviä keskusteluja Jobin kirjasta. Siinäpä on rehtiä kuvausta meidän ihmispolojen kamppailuista, uskomisen ja moraalin kriiseistä, jumaluuden mysteeristä, hyvän ja pahan jännitteistä jne. Kun Jobin kirjaa lukee, ei yliluonnollisena Jumalan puheena, vaan ihmisveljiemme epätoivon ja kilvoittelun kokemuksena, kuin Kohtalo-oopperan librettona, siihen tulee vahvoja sävyjä.
Puheenvuoro puun takaa: Reza Aslan ja Zealot
Adventin aikaan kiinnitin huomion Reza Aslanin tapaukseen vuosikymmenen takaa. Voi olla asiaa tunteville menneen talven lumia, mutta tarjoaa myös kiinnostavan palan maailman uskontokeskusteluun. Reza muutti 6-vuotiaana USA:han Iranista Khomeinin vallankumouksen alta. Kasvoi lapsuutensa Kaliforniassa, kohtasi 15-vuotiaana kristinuskon ja kääntyi shialaisesta islamista evankelikaaliseen kristinuskoon ja päätti omistaa elämänsä Jeesuksen tutkimiseen. Hänellä on teologian yliopistotutkinto (BSc, MSc) sekä tohtorin tutkinto uskonnon sosiologiasta Harvardista ja 20 vuotta kestänyt kirjallinen ura.
Reza Aslanin Zealot. Kansikuva.
Reza Aslanin elämän yllättävä vaihe on hänen paluunsa islamin pariin yliopistovuosina. Käänne jättää ymmärrettävän kysymyksen, miksi? Tuo askel on Reza Aslanin tapauksen kuumottava kohta. Osasyitä voi aavistella. Reza Aslan koki Jeesus Nasaretilaisen tarinan ilmeisen syvältä ja voimakkaasti, haltioitui sekä tunteen, uskonnollisen elämyksen ja historiallisen kiinnostuksen tasolla. Hän kuitenkin pettyi raskaasti kohtaamansa evankelikaalisen kristinuskon piirtämään esoteeriseen kiiltokuvaan ja ilmeiseen ristiriitaan historiallisen juutalaisen Jeesuksen ja kristinuskon alkuvuosisatoina leivotun kosmisen kristushahmon välillä. Vakavan etsinnän ja tutkimustyön tuloksena syntyi teos Zealot: The Life and Times of Jesus of Nazareth (Random House 2013). Kirja herätti kohun. Fox News haastattelija tivasi millä oikeudella muslimi kirjoittaa Jeesuksesta. Haastattelu sai ansaitsemansa tyrmäyksen ja kirja nousi New York Timesin bestsellerlistan kärkeen. Teoksesta on kirjoitettu useita terävänäköisiä arviointeja (Dale Martin/New York Times, Stuart Kelly/The Guardian, Stephen Prothero/Boston University, Warren Larson/Columbia International University). Netistä löytää nimekkään katolisen piispan Robert Barronin kriittisen YouTube-analyysin. Hän vähättelee teoksen viestiä, tosin samalla luettelee teoksen asiakuvauksen antia. Barron halunnee kertoa, että teos luettelee tosiasioita, jota eivät ole oikeastaan uutisia. Moitteena on, että se ei mainitse tärkeintä, eli Jeesuksen kosmista jumalallisuutta.
Reza Aslan nostaa esiin provosoivan mutta aiheellisen kysymyksen, oliko Jeesus ensisijaisesti juutalainen, Jumalan valtakunnan tulon julistaja vai yliluonnollinen kosminen valo-olento. Jeesuksen perhekunta, aikalaiset ja silminnäkijät Jerusalemissa tunsivat edellisen version, Paavali rakensi ja julisti jälkimmäistä tulkintaa. Jerusalemin alkuseurakunnan johtaja Jaakob, Jeesuksen velipoika oli tunnollinen juutalainen, kosher-sääntöjen ja ympärileikkauksen kannalla. Paavalin innovaatio oli oven avaaminen pakanoille ja juutalaisen lakihurskauden vaatimuksien kumoaminen. Tuloksena oli lopulta Jaakobin ja Paavalin teiden eroaminen. Jeesus itse oli tämän kiistan aikaan jo poissa. Mahdollista ja todennäköistä on, että Jeesus olisi nähnyt Paavalin soveltavan Jeesuksen radikaalia juutalaisen humanismin etiikkaa juuri siten kuin hän oli sen tarkoittanut.
Voi kysyä, puuttuuko tämä näkökulma tulkinnasta, joka korostaa liian voimakkaasti Jeesuksen roolia juutalaisena kapinallisena, kiivailijana ja itsenäisyyspyrkimyksen symbolina. Rooman kulttuurin ja julman esivallan kahleiden lisäksi Jeesuksen puheet ja esimerkki haastoivat myös kosher-sääntöjen, muotohurskauden ja totteluun nojaavan paradigman häkin. Tällainen Jeesuksen kuvaus on aiheellinen mainospala ja teologinen haaste myös ihmisveljillemme islamin maailmassa.
