Koulussa pojat syrjäytyvät, koska heidän psykososiaalisia kehitystekijöitään ei kyetä ottamaan riittävästi huomioon. Tytöt ahdistuvat perfektionismitaipumuksensa takia. Ennen muuta kysymys on siitä, että koulusta on tullut ”arvosana- ja kurssitehdas,” joka on työntämässä syrjään ihmiseksi kasvun, samalla kun kilpailusta ja siinä menestymisestä on tullut itseisarvo.
Humanismin ihanteista kyllä puhutaan usein koulun juhlapuheissa. Sen arvot ovat kuitenkin ristiriidassa ajan hengen kanssa, jossa korostuu pääsykoepisteiden kerääminen sekä kansallisissa että kansainvälisissä rankingeissa menestyminen.
Matti Taneli.
Teknologisesta ja välineellisestä järjestä on tullut ensi sijassa kaikkea kasvatusta ohjaava tiedonintressi. Siinä myös ihminen ja hänen osaamisensa nähdään taloudelle alisteiseksi tuotannontekijäksi ja vaihtosuhteeksi, jonka arvoa voi mitata.
Jyrki Kaarttinen.
Koulukasvatus voi olla kadottamassa mittaamattoman arvokkaan, antiikista lähtien vaalitun, humanistisen sivistysperinnön tilanteessa, jossa kasvatus halutaan aikaisempaa voimaperäisemmin ymmärtää lähinnä koulutusteknologiana. Tämän takia koulusta ei saa tehdä liikeyritystä, jossa ihmisistä ”tuotetaan” uusliberalismin hengessä maailmantapahtumien suhteen kritiikittömiä sivustakatselijoita.
Saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Max Horkheimer (1895–1973) toteaa puhuttelevasti: ”Useimpiin lähihistorian suuriin onnettomuuksiin on vähintään yhtä lailla syynä hyvin ihmisten toimettomuus kuin pahojen toimeliaisuus.”
Jos me emme pidä huolta humanistisesta sivistysperinnöstä, olemme pulassa. ”Kasvatus tarvitsee taistelevaa humanismia kaikkialla, missä vallanpitäjät ovat pukeutuneet väärän tietoisuuden valepukuun,” kuten Georg Henrik von Wright on osuvasti sanonut.
Erityisesti nyt, koronavirusta vastaan kamppaillessamme, tarvitsemme epäitsekkäitä ja toinen toisistamme huolta pitäviä, eettisesti vahvoja, kanssaihmisiä. Tässä tilanteessa henkisesti kanssaihmistä lähellä olevasta – humanistisesta – elämänasenteesta, on varmasti apua.
