Vartija-lehtiä vuosien varrelta.

Ihminen – usko – kulttuuri

Vuoden 1960 alusta Vartijan kansilehdelle ilmestyi sen linjaa osuvasti kuvaava trias: kirkko, kulttuuri, yhteiskunta. Päätoimittaja Erkki Niinivaara oli jo tätä ennen vienyt lehteä avarampaan suuntaan, pois ahtaasta kirkollisesta keskustelukulttuurista. Vuodesta 1979 kirkko sai väistyä triaksessa toiselle sijalle kulttuurin jälkeen, ja vuoden 1991 aikana päätoimittajat Heikki Räisänen ja Martti Mäkisalo pudottivat kirkon kokonaan pois.

Nyt lehden tunnuksena oli kulttuuri – uskonto – yhteiskunta. Muutos alleviivasi sitä, että Vartija ei enää ollut kirkollinen lehti vaan kulttuurilehti. Se ei enää assosioitunut yhteen instituutioon vaan haki suhdetta laajemmin kulttuurisiin, uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Mutta varsin pian perinteen kuormittama tunnus koettiin kömpelöksi. Vuoden 1998 alusta Mäkisalo ja Räisänen luonnehtivat lehden linjaa sanoilla ihminen – uskonto – kulttuuri. Muutos oli hyvä: heidän käsissään lehti oli ollut ja olisi jatkossakin oleva inhimillisyyden asialla.

Oltuani jonkin aikaa Vartijan päätoimittajana ehdotin työtovereilleni, että lehden motoksi sopisi vieläkin paremmin ihminen – usko – kulttuuri. He hyväksyivät ajatuksen, eikä kukaan kokenut, että uskonnon muuttaminen uskoksi ottaisi etäisyyttä uskontotieteeseen tai lähentäisi Vartijaa hengellisiin lehtiin, joita Suomessa on runsaasti monenlaisten lukijoiden tarpeita tyydyttämään.

Olen kokenut asian niin, että Vartija on säilyttänyt suhteensa kirkkoon, yliopistoon – ja siellä etenkin teologiaan – sekä koululaitoksiin juuri siksi, että lehteämme ei kirjoiteta instituutioista huolta kantaen vaan nimenomaan ihmisille, jotka hakevat työhönsä omaa henkistä motivaatiota ja uusia näkökulmia. Vartijan aihepiiri pysyy laajana, mutta se hakeutuu rajapinnoille, kohti elämänkatsomuksellisesti haastavia asioita.

Muuttuvien ja kehittyvien medioiden maailmassa Vartija on marginaalinen julkaisu, jonka täytyy lunastaa olemassaolonsa oikeutus työllä, jota lehden kirjoittajat ja lukijat tekevät. Ainakin toisinaan vakuutun siitä, että toista Vartijan kaltaista lehteä tässä maassa ei ole, mutta siitä meidän on kiittäminen lehden lähes 130-vuotista historiaa.

Teemojensa kanssa 129-vuotias Vartija on omalta pieneltä paikaltaan saanut todistaa suurten rattaiden liikettä. Pitkää 1800-lukua Ranskan vallankumouksesta ensimmäiseen maailmansotaan on luonnehdittu edistyksen vuosisadaksi, jonka optimismi murtui barbaariseen sotaan. Vartijan ensimmäiset päätoimittajat ja kirjoittajat olivat modernien virtausten kriitikkoja, jotka haikailivat luterilaisen yhtenäiskulttuurin perään.

Lyhyt 1900-luku vei heidät kuitenkin vielä kauemmaksi vanhoista ihanteista: siitä tuli ihmisyyden vuosisata. Inhimillisen todellisuuden hallitsemiseen pyrkineiden aatteiden ja kahden sodan myllerryksessä ihmisyydestä tuli luovuttamaton ydinkysymys, kaiken hyvä elämän kriteeri. Sen valossa sortuivat natsismi, kommunismi, antisemitismi ja monet muut ihmisyyttä alaspäin katsovat ideologiat.

Yli 1900-luvun nationalismi muutti muotoaan, ja teknisen kehityksen siunauksen rinnalle nousi myös sen tuoma kirous: ihminen kuluttaa yhteisiä luonnonvaroja kohtuutonta vauhtia, ja ilmastomme on muuttumassa kohtalokkaalla tavalla.

1900-luvun voi ajatella päättyneen kommunismin luhistumiseen, Euroopan yhteisön kasvuun, islamismin nousuun ja tietotekniikan vallankumoukseen. 2000-luvusta on jo nyt tullut identiteetin vuosisata. Ihmisyyden kunnioitusta oppineet eurooppalaiset joutuvat uudestaan kysymään, keitä me olemme. Yhteiskuntamme ovat monikulttuurisia, ja Suomessakin syntyy uusi suomalaisuus, uusi ”me”, josta kantaväestöllä ei sukupolvi sitten ollut vielä aavistustakaan. Mikä erottaa ”meidät” ”heistä”, ja keitä ihmeessä olemme me ja keitä ovat he? Missä kulkee hämärä raja?

Tietotekniikan ja median mullistukset ovat mekanisoineet maailmamme ja tuoneet kaikenkarvaisen informaation alati läsnä olevaksi. Tiedon kasvaessa informaatiolukutaito on heikentynyt. Kriittisyyden tilalle tulee todellisia ja kuviteltuja kriisejä kohdattaessa helposti pelko, viha ja negatiivisuus, joiden voimalla rakennetaan kovaa mutta onttoa identiteettiä. Samalla viihde korvaa tiedon, suunsoitto syrjäyttää viisauden ja helppo valhe nujertaa vaikeasti hahmotettavan totuuden. Yhdysvaltojen presidentinvaalissa tapahtui jotakin, jonka ei toivoisi leviävän Eurooppaan.

Matti Myllykoski
Vartijan 1/2017 pääkirjoitus.


Vartija

Kirjoittaja

Tällä nimimerkillä julkaistaan Vartijan printtiversiossa ilmestyneitä juttuja sekä Vartijan vain verkkoon tarkoitetut artikkelit.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.