Tietokirjailija ja pappi Kaisa Kariranta matkusti pitkin Eurooppaa tutustumassa ihmeitä tekeviin ja kristittyjen siksi pyhinä pitämiin paikkoihin. Hän kirjoitti kokemuksistaan virkistävän sekä viehättävän matkakirjan reissun päällä ja niiden jälkeen. Ihmeellinen matkakirja johdattaa lukijansa Espanjasta Ranskaan, Viron kautta Venäjälle, Kreikkaan ja lopulta kotimaan kamaralla Valamon ja Lintulan luostareihin. Niin lännen katolista kuin idän ortodoksista kristillistä perinnettä tarkastellaan luterilaisten silmälasien läpi lempeästi ja ihmetellen. Usko Kristukseen ja pyhään on yhteinen, vaikka oppijärjestelmät ja kirkot ovat
erilaisia.
Pyhiinvaellus ei luterilaisessa kontekstissa ole uusi tai outo käsite, sillä Santiagon reitti ja Lourdes ovat meille Pohjolan kristityille tuttuja siinä missä muuallakin kristillisessä maailmassa. Kaisan ihmeellisten matkojen tarkoitus ei kuitenkaan ole vain vaeltaa pyhän luokse, vaan selvittää miksi tietyt paikat ovat alkaneet tuntua pyhiltä tai muuttuneet pyhiksi niissä tapahtuvien ihmeiden myötä. Termi “ohut paikka” oli itsestäni viehättävä määritelmä ihmeellisten paikkojen kuvaamiseen. Ikään kuin Jumalan ja ihmisen välissä olisi tietyissä
paikoissa näkymätön ikkuna, josta pyhyys aivan erityisesti valaisee maailmaa ja tekee ihmeet mahdollisiksi.
Eniten Ihmeellisessä matkakirjassa kiehtoo kirjoittajan avoimuus ja rehellisyys. Pyhää ja ihmeitä ei voi selittää, ymmärtää tai järkeistää, ne täytyy kokea, elää ja tuntea. Kirjoittajan päiväkirjamaiset merkinnät vaelluksestaan ihmeiden perässä ja pyhyyden keskellä ovat suorapuheisuudessaan hersyvää ja samaistuttavaa luettavaa. Aina kävely ei ole hauskaa, kengät hiertävät ja rinkka painaa, hotellihuoneet ovat homeessa ja nälkä kurnii vatsassa. Mutta matka jatkuu ja tie vie. Pyhän luokse on mentävä.
Arkisten kommellusten ja matkan yllätyskäänteiden keskeltä löytyy merkityksellisiä kohtaamisia ja kauniita paikkoja, ihmeiden äärellä hiljaisuutta, hämmennystä ja selittämätöntä rauhaa. Kahvikupillinen tuntemattoman seurassa voi olla jaettu hetki elämää tai jotain syvempää. Jumala on keskellämme ennen kaikkea toisissa ihmisissä, tässä hetkessä tai jo edesmenneiden parissa.
Ihmeellisen matkakirjan voi lukea niin konkreettisena matkakertomuksena kuin hengellisenä oppaana pyhyyden olemuksen pohdinnasta ja ihmisen kaipauksesta jotain suurempaa kohti. Varsinaisia majoitusvinkkejä tai vaellusohjeita kirjoittaja ei sen kummemmin jaa, mutta hänen matkapäiväkirjansa toimii oivallisena innoittajana ottamaan pyhistä paikoista enemmän selvää. Erityisen kiehtova on etenkin kirkkohistorioitsijan sydäntä lämmittävä ajatus ihmeellisten paikkojen pitkästä historiasta. Useat kirjoittajan vierailemat paikat, nähdyt reliikit tai kohdatut ikonit ovat vuosisatoja vanhoja. Pyhiinvaellusperinne elää edelleen ja ihmeiden kokemisen tarve ei ole vähentynyt. Jumalaa ja konkreettisia merkkejä Hänestä etsitään ja kaivataan tässäkin ajassa.
Kaisa Kariranta. Kuva: Uzi Varon/Kirjapaja.
Kaisan kuvaamista paikoista olen itse käynyt Valamossa, Lintulassa ja Montserratin luostarissa Barcelonan lähellä. Varsinkin viimeisin teki vaikutuksen huikealla sijainnillaan vuoren rinteessä. Spontaani itku pääsi Montserratin kauneuden keskellä. Ajattelen, että silloin pyhä kosketti. Ihmeitä en todistanut, mutta Kaisan tavoin ajattelen, että ihmettä oli päästä näkemään ja kokemaan tuo vuosisatoja kunnioitettu “ohut paikka”. Kenties pyhyys ja ihmeet näyttäytyvät parhaiten juuri tuollaisissa pienissä suurissa hetkissä. Ihmettähän on sekin, että saa elää tässä kauniissa ja kiehtovassa maailmassa.
Arvioitu teos: Kaisa Kariranta: Ihmeellinen matkakirja. Kirjapaja 2018, 184 sivua.
