Tapani Vauhkosen romaanissa Jouluna pääsiäinen on monta kiinnostavaa juonen ja kerronnan tasoa – mutta niitä on aivan liikaa yhteen teokseen.
Jouluna pääsiäinen alkaa preesensistä, jolle annetaan tarkka ajanmääre: prologi sijoittuu aikaan ennen pääsiäistä 2012. Kehyskertomusta muistuttavan alun jälkeen siirrytään ajassa taaksepäin, ja kertomus Hiltusesta ja Napista alkaa.
Hiltunen ja Nappi ovat hyviä ystäviä, ja heillä on kunnianhimoisia tavoitteita. Hiltunen aikoo kirjoittaa kirjan, joka kertoo totuuden Jeesuksen viimeisistä vaiheista. Nappi taas haluaa selvittää presidentti Kennedyn murhan.
Sekä Hiltusen että Napin tavoitteet ovat aivan järjellisiä, mutta ne asettuvat uuteen kontekstiin, kun paljastuu, että molemmat ovat Ruusulinna-nimisen mielisairaalan potilaita.
Pian käy ilmi romaanin kerroksisuus. Aluksi (1) romaani siis kertoo Hiltusen ja Napin ystävyydestä. Sitten käy ilmi, että romaani sisältää myös (2) romaanin, jota Hiltunen kirjoittaa Jeesuksesta.
Kolmanneksi juonteeksi rakentuu Hiltusen tarina (3). Siinä hahmotetaan hänen elämänsä vaiheita ja valaistaan niitä psykososiaalisia oloja, joiden vuoksi hän joutui hoitoon.
Veijariromaanin suuntaan (4) Jouluna pääsiäinen kääntyy, kun Hiltunen ja Nappi pääsevät juonittelemalla kahdestaan Tukholman-reissulle, joka päättyy traagisesti. Lopussa paljastuu vielä uusi taso (5) kun romaanin ”kirjoittaja” astuu romaaniin.
Juonenjuonteina on aivan liikaa. Jo Hiltusen psykohistoriasta olisi saanut romaanin. Toisen olisi saanut Jeesuksen viimeisten (tai siis ”romaanin” mukaan ei aivan viimeisten) vaiheiden kuvaamisesta. Tämä rakentuu paljossa Simonin ja Pauluksen (Paavalin) keskustelun varaan. He ovat molemmat roomalaisessa vankityrmässä odottamassa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Tässä tilanteessa Simon paljastaa totuuden huonoryhtisen ja selkävaivaisen rakennustyömiehen eli Jeesuksen tarinasta. En henno paljastaa tarinan ideaa enkä osaa arvioida sen uskottavuutta tai innovatiivisuutta teologisessa mielessä, mutta näin maallikosta se kuulostaa aivan järjelliseltä.
Kun juonentynkien runsauteen lisätään metafiktiivinen lisäjuoni ja sen mukanaan tuoma uusi taso, alkaa Jouluna pääsiäinen olla jo liian moniaineksinen romaani. Hyvät ideat jäävät puolitiehen, eikä mikään niistä kanna kovin hyvin. Juonet monet ainekset samoin kuin kerronnalliset tasot syövät pahasti toistensa tehoa.
Vaikka ainekset ovat Jouluna pääsiäisessä hyvät, eivät ne tule kunnolla käytetyiksi. Lopputulos on amatöörimäinen. Päälle päätteeksi oikoluku on tehty huolimattomasti. Etenkin repliikkien merkitsemiseen käytetyt lainausmerkit ovat missä sattuu. Niin sanottu johtolause ja repliikki menevät siis sekaisin. Tekstin ymmärtämistä tämä ei haittaa, niin kuin ei haittaa auton kulkua linnunpaska konepellillä. Yhtä lailla arvoa alentavia silti ovat kummatkin.
Lasse Koskela
Arvioitu teos:
Tapani Vauhkonen: Jouluna pääsiäinen. Il Messaggero 2013. 190 s.