Asuuko Suomenlahden eteläpuolella Euroopan vähiten uskonnollinen ja maailman ateistisin kansa?
Helsingistä meriteitse Tallinnaan saavuttaessa pistävät Tallinnan siluetissa ensimmäisenä silmään tornit – vanhankaupungin kirkkojen pitkät tornit ja liikekortteleiden modernit tornirakennukset. Tornit ovat hyvin puhuttelevia maamerkkejä, vallan ja hengen symboleita. Toiset kertovat henkisistä ja toiset materialistisista arvoista. Jos virolaiselta kysytään, mikä hänelle on tärkeää, hän nimeäisi ensimmäisinä luultavasti perheen, ystävät, terveyden, koulutuksen, työn ja turvatun elämän. Usko tai side kirkkoon eivät olisi todennäköisesti kärkisijoilla luettelossa.
Vuoden 2005 Eurogallupin tulosten mukaan Virossa oli uskovia vain 16 prosenttia, minkä johdosta virolaisten uskonelämästä onkin levinnyt mielipide, että virolaiset olisivat yksi kaikkein vähiten uskonnollisimmista kansoista Euroopassa. Tästä puolestaan on johdettu oletus, että virolaiset olisivat yleensäkin koko maailman ateistisin kansa. Vaikka uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tämä titteli ei kerro uskomuksistamme, näyttää mielipiteestä virolaisten “vähäuskoisuudesta” tulleen virolaisten luonteen kuvauksen tärkeä osa. Yleinen tilanne virolaisten uskonelämän osalta on kuitenkin monitahoisempi ja huolimatta pienestä väkiluvusta (1,3 miljoonaa) Viro on uskonnoiltaan hyvin monipuolinen maa. Sen vuoksi ei ole syytä puhua Virosta vähäuskoisena maana, vaan pikemminkin uskontojen suhteen monipuolisena maana.
Virossa ei ole ollut Suomen kaltaista herätysliikkeiden toimintaa ja vaikutusta, mutta vuonna 2011 järjestetyn väestönlaskennan tietojen mukaan Virossa toimii 90 eri uskonnollista liikettä. Jumalan olemassaoloon uskoo 39 prosenttia Viron asukkaista, kristittyjä on 46 prosenttia (Saar Pollin gallup ”Uskosta, elämästä ja uskonelämästä 2015”).
Kastetilaisuus Kihnun ortodoksisessa kirkossa. Kuva: Kristel Engman
Kaikkein eniten on Virossa ortodokseja (Moskovan patriarkaatin alainen Viron ortodoksinen kirkko, jäseniä noin 170 000 ja Viron apostolinen ortodoksinen kirkko, jäseniä noin 30 000 ja luterilaisia noin 175 000. Näistä seuraavaksi suosituin on Eesti Evangeeliumi Kristlaste ja Baptistide Koguduste Liit (6372 jäsentä) ja roomalaiskatolinen kirkko, johon kuuluu 6000 ihmistä (Viron kirkkojen neuvostojen vuosikatsaus 2015). Maassa toimivat myös metodistit, helluntalaiset, seitsemännen päivän adventistit ja esimeriksi myös eräät armenialaiset ja ukrainalaiset kirkkokunnat.
Ei-kristillisistä yhdistyksistä toimivat taarauskoisten ja maauskoisten Maavalla Koda, juutalaisten seurakunta sekä buddhalaiset ja islamilaiset yhteisöt.
Virolaisia maauskoisia.
Virossa asuu muutama tuhat muslimia, mikä tekee heistä suurimman ei-kristillisen uskonnollisen yhdistyksen tässä maassa. Kansanvälisen terrorismin leviämisen ja pakolaiskriisin vuoksi voidaan kysyä oikeutetusti, minkälainen on Islam-seurakunta Virossa. Huhtikuussa ilmestyneen Viron suojelupoliisin vuosikirjan 2015 mukaan Viron muslimiyhteiskunta on yleensä hyvin perinteinen ja rauhanomainen mutta sisäisesti ristiriitainen. Eri tahojen välillä syventyneet jännitteet ovat keskittyneet pääasiallisesti Tallinnan Keevis-kadun Islam-keskukseen ja ilmenneet keskuksen johdon epäselvänä ja väitettävästi omia etuja tavoittelevana johtamistapana. Radikaalisuuden ilmenemät Viron muslimiyhteisön jäsenten joukossa ovat valitettavasti yleistyneet näkyen enimmäkseen terrorijärjestöjen symboliikan esittämisenä. Yksittäiset muslimit Virossa ovat edelleen kiinnostuneita matkustamaan kriisipesäkkeisiin. Myös Viron katukuvassa voidaan yhä enemmän nähdä islamin tapoja noudattavia henkilöitä.
Ketkä pitävät yllä uskontoa ja siihen liittyviä arvoja ja perinteitä?
Vaikka Viro on saanut uskontotilastojen osalta kansainvälistä huomiota kaikkein vähiten uskonnollisena maana Euroopassa, on uskonnollisten riittien määrä kuitenkin yllättävän korkea. Tämä kertoo, että kristinuskolla on yhteiskunnassa edelleen olennainen kulissi-rooli (Remmel, Uibu 2015). Virolle on tyypillistä, että kristinuskon puoltajia on enemmän kuin kristittyjä. Virolaisista 72 prosenttia on sitä mieltä, että Euroopan kulttuurin pitäisi säilyä kristillisenä.
Mutta keitä ovat nämä uskonnon säilyttäjät ja perinteiden jatkajat? Tarton yliopiston uskontososiologi Lea Altnurmen mukaan Virossa on levinnyt niin sanottu sijaisuskonnollisuus (vicarious religion), jossa ei-kristitty enemmistö haluaa, että kristillinen vähemmistö säilyttäisi enemmistön puolesta kristilliset arvot, perinteiset tavat ja moraalin. Kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa kristillisen kulttuurin ja normien säilyvän tutkimuksen ”Uskosta, elämästä ja uskonelämästä 2015” tulosten mukaisesti.
Tämä näkyy myös tuessa kirkon mukanaololle valtiollisesti tärkeissä tapahtumissa – noin puolet (54 %) väestöstä on sitä mieltä, että kirkko saisi olla mukana valtiollisesti tärkeiden pyhien tai tapahtumien järjestelyissä – samalla kun kirkon edustajien osallistuminen näihin juhlatapahtumiin on herättänyt tietyissä piireissä myös paheksuntaa. Vastustajien pääasiallinen väite on, että koska Virossa ei ole valtionkirkkoa, ei ole perusteltua myöskään kirkon edustajien osallistuminen valtiollisesti tärkeisiin juhlapäiviin. Toinen argumentti on virolaisten vähäinen uskonnollisuus.
Samalla kun kristillisten kirkkojen jäsenistö ei ole viime vuosina merkittävästi kasvanut, erilaisista henkisistä praktiikoista ja joogan harrastuksesta on tullut suosittua. Kun aikaisemmin luettiin innolla horoskooppeja, ja niitä oli lähes kaikkien julkaisujen viihdesivuilla, ovat viime vuosina hyvin suosituiksi tulleet noidat, selvännäkijät ja heilurin käyttäjät.
Vuoden 2011 väestölaskennan mukaan 29 prosenttia virolaisista piti itseään johonkin uskontoon taipuvaisena, ja heistä 96 prosenttia piti itseään kristittyinä. Siten johonkin uskoo vähintään kolmas Viron asukkaista. Virolaisten usko Jumalaan on hyvin yksilöllistä. Sen eräänä tunnuksena on ajattelutapa, että uskovaisena oleminen ja suhde Jumalaan ei edellytä siteitä kirkkoon instituutiona tai jumalanpalvelukseen osallistumista, vaan uskoa voi harjoittaa myös yksin. Tämä vahvistaa Grace Davien believing without belonging -teorian pätevyyttä myös Virossa. Tästä johtuen Virossa on yleistä, että sunnuntaisin kirkossa käy vaatimaton määrä ihmisiä, mutta suurina kirkollisina juhlapyhinä ovat kirkot kansaa tulvillaan.
Toimiva ekumeeninen yhteistyö
Yksi Viron uskonnollisen elämän erityispiirteitä on tiivis ekumeeninen yhteistyö. Tällä on historialliset syyt (kirkkojen yhteiskunnan reunoille painettu asema neuvostoaikana) ja se, että yksikään kirkko ei ole ollut uudelleenitsenäistymisen jälkeen vallitsevassa asemassa. Viron suurimpia kristillisiä kirkkoja yhdistävä ekumeeninen kattojärjestö Viron kirkkojen neuvosto (EKN) perustettiin vuonna 1989 Kuremäen luostarissa, kun Viron uudelleenitsenäistymiseen oli aikaa vielä kolme vuotta. Neuvostoon kuuluu 10 jäsenkirkkoa. Kirkkojen neuvosto on toiminnallaan korostanut kristittyjen arvojen painottamista Viron (sekulaarisessa) yhteiskunnassa, esittänyt mielipiteitään yhteiskuntaelämän olennaisissa kysymyksissä (pakolaisten vastaanottamiseen, avoliittolaki ja niin edelleen) ja järjestänyt useita uskonnollissosiologisten aiheiden käsittelyjä.
EKN:n puitteissa tapahtuu myös Viron kristillisten kirkkojen yhteistyö tasavallan hallituksen kanssa. Yhteistyön perustana on yhteisten kiinnostuksen kohteiden pöytäkirja. EKN:n edustajat osallistuvat myös valtiollisiin lautakuntiin ja työryhmiin. Useat EKN:n jäsenkirkot ovat osallistuneet valtion kutsumina sotapakolaisten vastaanoton suunnitteluun, ja seurakunnat ovat luvanneet antaa käytössään olevia asuntoja sotapakolaisten käyttöön. Lähivuosina on Viron kristillisten kirkkojen ja valtion yhtenä tärkeänä tapahtumana Viron tasavallan 100-vuotisjuhlan yhteinen viettäminen.
Yhä uudestaan kysytään, minkälainen on valtion tuki kirkoille ja kenen hallinnassa on huomattava osa Viron muinaissuojelukohteista. Kirkot saavat hakea valtionapua pyhättöjen kunnostukseen Pyhättöjen ohjelman puitteissa, mutta valitettavasti tämän ohjelman rahavarat ovat monta kertaa pienemmät kuin todellinen tarve, ja usein pyhättöjen hallinto ja talous käyvät erityisesti pienemmille seurakunnille ylivoimaiseksi. On vain ajan kysymys, milloin näille kirkoille on alettava etsiä muuta käyttöä. Tällä hetkellä seurataan huolestuneesti Narvan Aleksanterin luterilaisen Suurkirkon kohtaloa. Seurakunnan ottamat velat veivät seurakunnan konkursiin, minkä jälkeen historiallinen kirkkorakennys laitettiin myyntiin.
Rabbi Shmuel Kot ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves.
”Lyön samalla tavoin niin piialle kuin rengille, emännälle ja isännälle, eikä kukaan voi minua siitä moittia.”
Tämä teksti on kaiverrettu yhteen Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevan Pühavaimu-kirkon (Pyhän Hengen kirkon) kolmesta kellosta. Kysymykseen, ovatko kirkot Virossa näkyviä ja kuuluvia, voidaan vastata, että tilanne ei ole suinkaan huono. On huomattavaa, että esimerkiksi vuonna 2015 Viron yleisradio teki 12 lähetystä suuremmista kirkkopyhistä ja muista tapahtumista. Kirkkojen edustajat osallistuvat myös säännöllisesti mietiskelysarjan Tähendamisi (Huomioita) tekemiseen ja pitävät yleisradiossa aamuhartauksia. Kirkonkellot kertovat kirkkojen olemassaolosta säännöllisesti hyvin monissa Viron paikoissa.
Virolaisten tiedot uskonnoista ovat hyvin puutteellisia, mikä auttaa uskontoihin liittyvien ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten leviämistä. Ongelmana on myös uskonnonopetuksen vähäisyys Viron kouluissa. Viime vuosikymmenen aikana on kuitenkin perustettu paljon kristillisiä kouluja. Yhtenä ongelmana julkisen keskustelun kannalta pidän sitä, että mielipidejohtajien joukossa on niin vähän teologeja.
Kuten kaikkialla muuallakin Euroopassa, uskonto ei enää kuulu nykyajan ihmisen perustarpeisiin – ja näin on myös Virossa. Runsas osanotto joulujumalanpalveluksiin ja kirkkoon liittyvien aiheiden enimmäkseen neutraali käsittely sanomalehdistössä kertovat, etteivät virolaiset suhtaudu niin vähättelevästi uskontoon, kuin tilastojen perusteella voitaisiin päätellä. Lea Altnurme on vakuuttunut, että kristinusko ei katoa meidän sukupolvemme aikana, mutta on ajan kysymys, millaiseksi se muotoutuu. ”Nykyään voidaan odottaa toisaalta konservatiivisen suunnan vahvistumista ja toisaalta uusia hengellisisiä vaikutuksia saaneen kristinuskon muodostumista. Kristinuskosta tyhjäksi jääneitä alueita ovat todellakin alkaneet täyttää uudet hengellisyyden muodot ja käytännöt”, Altnurme toteaa (Tagel 2015).
Vanha viisaus kertoo, että olemme juuri niin vahvoja kuin olemme rehellisiä. Tämä pätee myös Viron kristillisten kirkkojen tulevaisuuteen. Vähentyvä ja vanhentuva jäsenistö, seurakuntien toimintaan vaikuttavat demografiset muutokset, uskonnollisen maaston muuttuminen kirjavammaksi, kristillisten seurakuntien tiukka taloudellinen tilanne, vastaaminen yhteiskunnan ja oman jäsenistön tarpeisiin, nuorten pappien vähäisyys ja kirkon
Kirjoittaja Kristel Engman. Kuva: Hille Hanso.
työntekijöiden puute, yleinen uskontoon liittyvien tietojen matala taso ja muiden uskontojen huono tunteminen, minkä pakolaiskriisin aikana on huomannut entistä selvemmin, ovat vain muutamia yksittäisiä ajankohtaisia ongelmia. Nämä tunnistettaessa ja järkevästi toimittaessa voidaan toivoa, että Viro on ja pysyy kristillisenä maana vielä usean sukupolven ajan riippumatta kristinuskon tunnustajien virallisesta määrästä ja tilastoista.
Kristel Engman
Kirjoittaja on diplomaatti ja Viron evankelisluterilaisen kirkon pastori.
Artikkeli kuvaa kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä.
Kirjallisuus:
Remmel, Atko; Uibu, Marko (2015). Outside Conventional Forms: Religion and Non-Religion in Estonia. Religion and Society in Central and Eastern Europe 8 (1): 5–20.
Tagel, Liisa (20015). Kolmveerand eestlastest usub tervendajatesse, palve väge vaid kolmandik. Postimees, Nro 362, 21.11.2015, sivut 2–3.
Artikkelikuvassa on näkymä Tallinnaan mereltä päin. Kuva: Brandungslücken/Flickr (CC). Muistathan, että Vartijan numero 5–6/2015 oli Viron erikoisnumero – lue myös Viroon liittyviä muita Vartijan artikkeleita.
