Shiva.

Huokauksia nojatuolista

Tämä on myöhässä oleva kommentti tärkeään teokseen, Kari Enqvistin kirjaan Monimutkaisuus (2007), jossa keskeisessä roolissa ovat energia, entropia ja emergenssi. Vastaan tuli Timo Paukun kiinnostava arvostelu teoksesta. Google löysi toisenkin hyvän tekstin, Hannu Reimen Ykkösaamun tiistaikolumnin vuodelta 2009.

Pohdintani liittyy myös Matti Myllykosken äskeiseen artikkeliin maallistumisesta. Näkökulmani on tarkastella maailman selitystä.  Edustan ehkä Paukun artikkelissa mainittuja ”nojatuoliin vajonneita metafyysikkoja”. Viitaan myös Tommi Uschanovin artikkeliin Miten voi tavoittaa menneisyyden kadonneet maailmat (HS 18.6.2017), jossa hän kirjoittaa ateenalaisten maailmanselityksen piirteestä. ”… Kaikki maailmassa tapahtui viime kädessä satojen eri jumaluuksien suopeuden ansiosta.”

Tämä sattuva huomio herättää muistuman vierailustani Intiaan vuonna 2007. Tuolloin juttelin tutun miehen, opiskelijani isän kanssa Hindu-jumalista. Hän oli pohdiskelija ja hieman hymyillen kuvasi, miten hindumytologiassa puhutaan tuhansista jumaluuksista, kun taas hänelle riittää kolme, Brahma, Vishnu ja Shiva. Hieman mutkia oikoen Brahma luo/on luonut kaiken, Vishnu liikuttaa ja pyörittää maailmaa ja Shiva tuhoaa, silppuaa, sekoittaa ja siis kierrättää…. Näiden lisäksi olevaisuudessa hilluu kunnioitettu Ganesh, josta sanotaan ”Ganesha is widely revered as the remover of obstacles, the patron of arts and sciences and the deva of intellect and wisdom.”

Kolme E:tä ja hindujen kuvasto

Mielessäni välähti tuolloin tammikuussa 2007, että hindujen jumalkuvasto on oikeastaan tuon aikainen maailmanselitys, proto-teoria tai tieteen esiaste. Tänään sanomme, että maailmassa hallitsevat tietyt periaatteet, luonnonlait, ”vaikutusvoimat” (vrt mainion lätkähemmon prinsiipit!). Voisimme melkein nähdä vastaavuudet

Brahman – big bang, maailman luominen tyhjästä

Vishnu – gravitaatio (ja muut) materiaalivoimat

Shiva – kaaos, epäjärjestys, vääjäämätön entropian kasvun laki

Niin ja sitten Ganesh – tieto, teknologia, oppitaito ja viisaus.

Mielikuva tulee lähelle Enqvistin kolmen E:n ajatusta. Läntisen rationaalisen tiedekäsityksen rinnalla voisi kuvitella, miten hindulaisessa maailmanselityksessä muotoiltaisiin empiiristen havaintojen selitykset. Ilmiön ”kitka” taustalta voisi löytyä sen selittävä jumaluus, palindromien taiturien kyky nojaisi erityisen sanataiteen jumalolennon suopeuteen jne.

Läntisen maailman sekularisaatio liittyy selvästi siihen, miten selityksessä on pyritty pois animististen olentojen rooleista, nimityksistä ja oletuksista kohti rationaalista järjestystä ja naturalistista selitystapaa. Tieteen kehitys, empirian ja teoriamuodostuksen vuorovedolla on synnyttänyt nähdyn voittokulun ja sen seurauksena käytännön elämän edistyksen. Varjopuolena kehityksestä on tieteelliseen maailmankuvaan hiipivä hybris, joka ilmenee tiedeoptimismin innokkuutena, johtaen tieteenfilosofian vähättelyyn, kriittisen itsetutkistelun vaimeuteen, jopa tieteen itsekorjaavuuden ihanteen vastaisesti. Fysikalismin ylilyönnit tarkoittavat metafysiikan halveksuntaa.

Hevosmiesten tietotoimisto

Kun 2000-luvun alussa estradille astuivat neljä kirjoittajaa, ”The Four Horsemen”, uusateismin retoriikan kellokkaat, he saivat aikaan maailmanlaajuisen kulttuuriaallon, joka on kaikkialla etenevän maallistumiskehityksen eräs tekijä.  Uusateismin liike on tarpeellisella asialla, sammuttamassa taikauskon virvatulia, yliluonnollisten agenttien mellastusta. Mutta haulikolla ammuttu uskontokritiikki on ollut vahingollista, koska sen mukana on tuhrittu myös nöyrempi maailmankatsomus, joka kunnioittaa maailman peritodellisuuden mysteeriä ja tästä nousevaa uskontoihin taltioitunutta filosofista traditiota.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan koettanut ymmärtää aistimillemme avautuvaa todellisuutta, pohtien kaiken perustaa, animististen myyttien ajoista alkaen. Luonnonfilosofinen pohdinta on tieteen esiaste. Rationaalisuuden ja myyttien yhdelmänä syntyi luonnonmystiikka, jonka jälkiä näimme tieteellisen vallankumouksen suurten nimien ajattelussa, vaikkapa Isaac Newtonin esimerkin mukaisesti. Empirian ja rationaalisuuden voittoisa saaga on synnyttänyt ajatuksen mysteerin pölyjen pois pyyhkiytymisestä. On jäänyt huomaamatta tärkeä juonne, jonka alku on yhtä vanha kuin ihmisen haave todellisuuden ymmärtämisestä. Tarkoitan ns. ymmärrettävyysoletusta (intelligibility axiom), joka merkitsee ihmisen kognitiivisen kyvyn ja maailman peritodellisuuden vastaavuutta niin, että ihminen kykenee aistimiensa ja rationaalisen kojeistonsa avulla tajuamaan maailman tapahtumia, ilmiöitä ja päättelemään niiden suhteita. Ts. tajunnassa oleva maailman kuvaus ja käsitekartta on ”oikea” kuva maailmasta.

Platon ja luolamies

Heti on huomautettava, että tajuntamme muodostama maailmanmalli, empirian, rationaalisen päättelyn ja mielten välisen kommunikaation tuottama asteittain täydentyvä ymmärryksen kartta, on ainoa mitä meillä on. Kohtalokas kysymys on, mitä jää kaiken tietämisen ja ymmärtämisen ulkopuolelle. Tämän kysymyksen ensimmäisiä oivaltajia oli Platon, jonka kuuluisa luolavertaus on ilmiselvä kuvaus, miten tajuntamme operoi mielemme varjostimelle heijastuvan varjojen leikin tapaan. Taustalla oleva peritodellisuus jää kätköön. Antiikissa syntynyt skeptikkojen koulukunta pohti varman tiedon mahdollisuutta ja debatoi myös eri suuntaisia ylilyöntejä vastaan. Kuvaava on mainio paradoksi, jonka mukaan väite ”emme voi tietää mitään” on sinänsä väittämä, jota vilpittömän skeptikon tulisi siis epäillä!?

Ajanlaskun alun juutalainen filosofi Filon Alexandialainen kuvasi, miten pyhiä kirjoituksia tulee lukea myös vertauskuvina eikä vain tosiasioiden kuvauksina. Tätä ajattelijaa pidettiin arvossa myös kristinuskon vuosisatoina ja kristillisen mystiikan perinteessä. Mestari Eckartin itseironinen ajatus osuu Platonin oivalluksen ytimeen: ”Kaikki mitä väitämme Jumalasta, on väärin”. Samaan traditioon liittyy uuden ajan huomattavan ajattelijan Immanuel Kantin muotoilema käsite mielemme tavoittamasta tiedosta ja sen suhteesta peri-todellisuuteen ”Das Ding an sich”, jota siis tajuntamme ei voi oikeasti saavuttaa.

Siinä missä Kant oli myös uskonnollinen ajattelija, uuden ajan kellokkaita ovat olleet uskomuksia kritisoivat filosofit.  Sir Bertrand Russell oli presbyteerisen kasvatuksen ja teinivuosien epäilyjen jälkeen päätynyt ateismiin.  Hänen tietoteoreettinen pohdintansa koski haavetta saattaa mielen rationaalinen prosessi formalisoitavan sääntöpohjaisen kalkyylin kaavioon. Toisaalta hän tuli muotoilleeksi tärkeän paradoksin, joka oli johtamassa tietoteorian sokean pisteen kuvaukseen Kurt Gödelin työssä. Russellin oppilas Ludwig Wittgenstein oli uskontoa ja kielen ilmaisuja syvätasolta purkava filosofi, jonka tunnettu lause kuuluu: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. Tämä on kuin kunnioittava tiivistys Platonin, Mestari Eckartin ja Kantin ajatuksista koskien tietoa ja varmuuden haihtuvaa haavetta.

Brittiläinen ja lopulta Intiaan päätynyt omaperäinen monitieteilijä J. B. S. Haldane oli biologian ja genetiikan tutkija, jonka radikaalit sekulaaria humanismia ja marxismia koskevat ajatukset johtivat lähtöön Britanniasta. Hänen hieno oivalluksensa kuultaa sitaatista: “My own suspicion is that the universe is not only queerer than we suppose, but queerer than we can suppose.” Terveellinen haaste, ellei suorastaan märkä rätti, heitetyksi ideologisen tiedeoptimismin kopeaan naamariin.

Ekeberg ja kosmologian kysymysmerkit

Yksi kiinnostava kaveri 2020-luvulta on professori Björn Ekeberg, tieteenfilosofi, joka on paneutunut kosmologian ja fysiikan maailmankuvan perusteisiin ja osoittanut, miten filosofian nojatuolia kaihtava tiedeoptimismi on vaarallista. Tieteen teoriat perustuvat joukkoon oletuksia, lähtökohtia, jotka otetaan annettuina, mutta joita ei voida perustella. Toki ymmärrettävää koska perusteiden perustelut johtavat vain päättymättömään miksi-miksi-miksi regressioon. Paroni Munchausenin tavoin ratsastajan (tieteen pohtijan) on tuloksia saadakseen vain kiskottava itsensä ylös hetteiköstä saappaidensa remmeistä pidellen (bootstrapping). Ekebergiä siteeraten, maailmankaikkeuden pimeän aineen ja energian havainnot pakottavat kysymään, onko fysiikan ja kosmologian perusteissa jotain klappia. Vaikka kaikki toimii linnunradan mittakaavassa, muuttuuko jotain, kun skaala on miljardeja valovuosia?

Amerikkalaisen Donald D. Hoffmanin tuoreet ajatukset haastavat materialistisen maailmanselityksen perusteita tavalla, joka on melkein kuin Platonin luola-vertauksesta. Hän on kognition psykologiaa, tajuntaa ja mind-body ongelmaa tutkiva tiedemies. Hänen ajattelustaan saa käsityksen TED-luennosta :” Do we see reality as it is”.

Hän katsoo tajuisuutemme olevan kuin käyttöliittymä (user interface) todellisuuteen, jonka perimmäiseen pohjaan emme voi nähdä.  Donald on toki omanlaisensa optimisti, joka uskoo kognitiopsykologian ja aivotutkimuksensa matemaattisten mallien avulla ”ratkaisevan” tajunnan mysteerin. Epäilen tätä mutta Hoffman on havainnut ongelman ja katsoo sitä kiinnostavasta kulmasta.

 

Artikkelikuvassa on hindujumala Shiva. Kuva: Wikimedia Commons.


Avatar photo

Kirjoittaja

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


'Huokauksia nojatuolista' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.