Maahanmuuttajiin kohdistuva kritiikki voi olla oikeutettua huolta maan taloudesta, järjestyksestä ja katujen turvallisuudesta mutta ennen kaikkea se näyttäytyy vihamielisyytenä vierasta kulttuuria kohtaan. Ulkoasun, vaatetuksen ja elämäntapojen halveksiva kommentointi on syrjintää ja solvausta. Kiinni jäädessään tällaiseen syyllistyvä voi lausua anteeksipyynnön, mutta jos käytös ei ilmennä aitoa pahoittelua ja mielenmuutosta, mikä lausuman merkitys ja arvo on? Jos vaikkapa vuosien takaiset puheet osoittavat selvän rasistisen ja muukalaisvihamielisen mielenlaadun, miten voisi osoittaa, että on nyt toisella kannalla? Päihdekierteestä vapautunut voi kertoa tarinansa, heräämisen, tahdonponnistuksen ja terapian vaiheet. Rasistisen pöhnän parista voinee parantua, mutta muutosprosessista luulisi jäävän kerrottava tarina. Pelkkä ilmoitus on nollan arvoinen.
Habitukseen kohdistuva syrjintä ja vihamielinen ennakkoluulo on erityisen näkyvää muslimikulttuurin kohdalla. Kannattaa huomata, miten muutamat suomalaisen peruskansan edustajat, ilmeisen vähäisen ellei olemattoman uskonnollisen harrastuneisuuden tai vakaumuksen varassa näyttävät kuin yllättäen löytävän itsestään sisäistetyn uskonnon tai ainakin pätevyyden arvostella muita uskontoja, päätellen tuomitsevasta puheesta ja moitteesta islaminuskoisia kohtaan.
Kulttuurien ja uskonnollisten koodistojen kohtaamisessa toivottavampi tapa olisi dialogi, tasapuoliseen avoimuuteen ja hyvään käytökseen pitäytyvä uskontokeskustelu. Vain uskonnon sisältöihin, kulttuurin rakenteisiin, oppeihin, traditioihin paneutunut tietämys olisi oikea perusta kriittiselle uskontokeskustelulle, ja esimerkiksi maassa omaksuttavien tapojen kritiikille.
Habitusväkivalta
On ilmeistä, että islamin uskonnosta johdettavat pukeutumisen säännöt eivät ole selviä, yksikäsitteisiä tai sitovia. Kyseessä on kulttuurissa omaksutut tavat ja käytännöt. On myös selvää, että pukeutumista voidaan käyttää uhmatarkoituksessa, mielenosoituksena valtakulttuuriin nähden. Tätä voi kutsua habitusväkivallaksi. Heti perään on reilua todeta, että myös länsimaisen pukeutumisen piirissä harrastetaan uhmakasta erikoisuudella säväyttävää habituskoodia. Näitä ovat esimerkisi punk-, skinhead-, baggypant-tyylit, provosoivasti paljastavat asut jne.
Eräät esimerkit ulkomailta kertovat kontrollin vaikeudesta. Kun Ranskassa säädettiin asetuksia huivien käytöstä kouluissa, nuoriso alkoi kapinoida uhma-asenteella. Tytöille ilmestyy nyt koko vartalon peittäviä mustia kaapuja, ja usein käytökseen painostavat miehet (HS 16.7, Latifa Ibn Ziaten). Hallinnon asetusten tai järjestyssääntöjen tapainen ohjaus koetaan väkivallaksi ja vastustus on ymmärrettävää. Kulttuurien ja uskontojen välinen dialogi olisi vaihtoehto. Islamin uskoisten lähimmäistemme toivoisi rohkaistuvan pohtimaan
– mitkä heidän yhteisönsä määräykset nousevat uskonnon perusteluista, mitkä taas ovat kulttuurissa ja perinteessä muodostuneita tapoja?
– mitä säädöksiä ja tapoja voidaan aidosti perustella Allahin/Jumalan määräyksinä?
– mitkä rajoitukset ovat peräisin vaikkapa naisia kontrolloivien miesten taholta?
Mainitsen esimerkkinä islamin naisten käyttämät huivit. Ne ovat usein kauniita, siistejä ja persoonallisia, ja länsimaalaisilla olisi kaikki syy oppia kunnioittamaan, arvostamaan ja jopa nauttimaan viehättävästä muodista. On kaikki syy olettaa, että useimmissa tapauksissa ne osoittavat käyttäjänsä itsenäistä vapaata harkintaa ja pukeutumisen estetiikkaa. On ilmeistä, että muslimiyhteisössä on myös sisäistä painostusta ja kontrollia miesten ja vanhempien sukupolvien taholta. Voimme vain toivoa, että yhteisön sisällä toteutuu dialogi oman perinteen, uskonoppineiden ja ulkopuolisen yhteiskunnan kanssa, ja sopivat maltilliset sopeuttavat käytännöt löytyvät. Ulkopuolelta tapahtuva mestarointi tökkii.
Yhden selvän poikkeuksen tekee kasvot peittävä huivi. On vahvat perusteet säädellä tätä käytäntöä jopa lainsäädännön keinoin. Kasvot ja kasvojen ilmeet välittävät tärkeätä informaatiota. Ne kertovat hyväksynnän ja torjunnan, ilon, epäluulon, pelon, kummastuksen, tyytyväisyyden ja närkästyksen, raivon ja ihastuksen tunnoista. Tämän hienovaraisen tunneviestinnän varassa on yhteisön sisäinen eheys ja luottamus. Kasvohunnun käyttöä koskeva säädäntö on välttämätön turvallisuustekijä. Se turvaa tasapuolisesti sekä hunnun käyttäjän että ulkopuolisen maailman viestinvälitystä, estää väärinkäsityksiä sekä varoittaa, jos epämukavuuden rajoja ylitetään. Viestintä edistää ystävyyttä, tutustumista ja paremman ja viihtyisämmän maailman rakentamista.
Maahanmuuttajien kotoutumiseen voisi kuulua sellaisen sitoumuksen allekirjoittaminen, jossa tulija kertoo ymmärtävänsä tämän ohjeistuksen tarkoituksen, maan tavan ja perustelut. Olen melko varma, että tämän kaltaista yhteiskunnan käytäntöä ei vastusta sen enempää islamin, kristinuskon kuin juutalaisuuden jumala.
