Maailmalla on monta kaupunkia perustettu hallitsijan kunniaksi. Rooman keisari Augustusta (63 eKr. – 14 jKr.) on laajan imperiumin alueella kunnioitettu usealla Kesareaksi nimetyllä kaupungilla, siis keisarin kaupunkina. Yksi näistä on Välimeren itärannalla ja tunnetaan Kesarea Maritimana, Meri-Kesareana. Tässä vanhassa satamakaupungissa, joka oli Palestiinan hallinnollinen keskus, on säilynyt antiikin ajoilta teatteri, joka on yhä käytössä. Pontius Pilatus asui prefektinä ollessaan samassa kaupungissa. Myöhäisantiikin aikanakin se oli vilkas kulttuurikehto; kirkkoisä Origeneskin ehti siellä toimia.
Herodes Suuren poika Filippos puolestaan perusti oman Kesareansa hallintaansa saamalleen alueelle Hebron-vuoren juurelle kunnioittaakseen hänkin keisari Augustusta. Tätä kaupunkia kutsutaan Filippoksen Kesareaksi, Rakkaalla lapsella on usein useita nimiä. Niinpä kaupunki kantaa myös vanhasta kreikkalaisesta metsän, laidunten, karjan ja paimenten jumalasta Panista juontuvaa nimeä Panea (nykyisin arabiaksi Baneas). Hebronin kupeessa ovat Panin lähteet, joista virtaa vesi Jordaniinkin.
Mikhail Vrubelin näkemys Panista vuodelta 1899. Kuva: Wikipedia.
Pan oli seksuaalisesti aktiivinen, ja hänet kuvattiin usein fallos jäykkänä. Hän iloitteli mainadien kanssa ja olisi tahtonut lempiä nymfejäkin. Panin tavoitellessa virran nymfiä Syrinksiä tämä muutti itsensä ruo’oksi virran rannalle. Hänet löytääkseen Pan solmi yhteen ruokoja pilliksi: näin syntyi panhuilu. Joskus Pan tyytyi soittelemaan vain yksipillistä.
Poiketkaamme vielä hetkeksi Kesarea Maritimaan. Siihenkin liittyy kertomus Filippoksesta, ei kuningas Herodeksen pojasta vaan apostoli Filippoksesta. Apostolien tekojen kirjassa (Ap. t. 8) kerrotaan Filippoksen olleen matkalla Gazaan päin ja tavanneen profeetta Jesajan kirjaa lukevan etiopialaisen eunukkihoviherran, jonka hän kastoi kristinuskoon. Sen jälkeen Filippos saapui Kesareaan. Mutta tämän kaupungin nimi ei ole Filippoksen Kesarea, se sijaitsee Hebronin juurella. Siellä Panin lähteet yhäkin solisevat.
Panin kuolemaa on tulkittu kristinuskon voitoksi, joka tuhoaa antiikin kulttuurin. Näkökulmasta riippuu, kuinka suuri tuon onnettomuuden katsotaan olevan. Itse asiassa kristillinen teologia rakensi paljossa kreikkalaisen klassillisen filosofian, Platonin ja Aristoteleen pohjalle. Eino Leino tarkastelee usein konfliktitilannetta, jossa kristinusko näyttää murskaavan alkuperäisen kansanuskon idyllin, mutta tuloksena onkin historiallisessa perspektiivissä synteesi. Nuoruuden runoelmassaan Tarina suuresta tammesta (1896) Leino kirjoittaa suomalaiseen kulttuuriin soveltaen: ”Ja kautta ilmojen, kautta maan/ soi valtava valitushuuto:/ ’On kuollut Suomen suuri Pan/ on kuollut luonnon laulu!’ – ”
Suomalaisessa mytologiassa kreikkalaista Pania vastaa tässä tapauksessa Väinämöinen, jonka valta näyttää murtuvan: ”näinpä päättyi päivä armas,/ päivä Wäinön aian.” Vahvasti anakronistisessa ja valtiollisestakin itsenäisyydestä unelmoivassa, kansanrunoihin sekä Kalevalaan pohjaavassa teoksessaan Leino ei voi olla kuitenkaan näkemättä ruotsalaisuuden tammen sivistystä tuovaa vaikutusta: ”tiedon terhoja se tammi tarjos.” Spiritualistisen monismin dialektisessa syklissä mikään ei häviä vaan kaikki tulee esiin uudelleen, uusiutuneena; Väinämöinenkin palaa takaisin, ja hänet otetaan vastaan kuin Messias. Vähäinen, mitättömältä näyttävä mies kasvaa sankariksi, joka kaataa päivän valoa estämään kasvaneen tammen. Aatteiden taistelussa Leino tulkitsee vahvan kansallisen kulttuurin mahdollistavan myös poliittisen suvereniteetin.
Oiva Paloheimon teos Pan kuuntelee virttä. Kansikuva.
Oiva Paloheimo julkaisi vuonna 1947 runokokoelman Pan kuuntelee virttä. Sen nimirunossa metsässä elävä Pan saapuu kirkon ovelle, sisällä toimitetaan jumalanpalvelusta. Pan kohtaa Kristuksen, vaikka kirkon ovi pysyy kiinni: aatehistoriallinen runo tämäkin ja kuvaa murroskohtaa kulttuurin kristillistyessä. Yksilötasolla se tarkastelee taiteilijan maailmankatsomuksellista kamppailua Panin rukoillessa ’kaikkien huilujen Kristusta’ hyväksymään hänenkin huilunsa sakraaliksi instrumentiksi. Pohjimmiltaan kaikkien uskontojen ydin näyttäytyy samana, vain ulkoiset muodot vaihtelevat. Mutta kuten laajemminkin Paloheimon kokoelmassa ja erityisesti jo sen nimessä tematisoituu, niin varsinkin tässä nimirunossa aukeaa aisti-iloisen antiikin ja seksuaalikielteisen kristinuskon välille syvä ristiriita, jota pyritään kyllä sovittamaan mutta joka ei täysin laukea.
Vähässä-Aasiassakin on Rooman keisarille omistettu kaupunki Kesarea (nykyisin turkiksi Kayseri, kreikaksi Καισάραια). Siellä syntyi kirkkoisä Basileios Suuri (329 – 379). Hänestä kehkeytyi myös kreikkalainen joulupukki Aï-Bασίλης, Pyhä Vasilis. Joulupukki saapuu Kreikkaan siis Kesareasta, nykyisestä Turkista meriteitse laivalla tai veneellä vuoden viimeisenä päivänä lasten laulaessa joululauluja (kalanda). Vuoden ensimmäinen päivä on paitsi Kristuksen ympärileikkauksen päivä myös Pyhän Basileioksen kuolinpäivä, jolloin ortodoksisissa kirkoissa toimitetaan hänen liturgiansa (kuten eräinä muinakin päivinä). Koska kirkollinen vuorokausi vaihtuu iltakuudelta, uudenvuodenaattoilta on oikein sopiva aika Ai-Vasilin saapua lahjojaan jakamaan.
On mielenkiintoista, että juuri Kreikassa joulupukki ei olekaan muualla tuttu Pyhä Nikolaos, jonka juhla Sinterklaas 6.12. on esimerkiksi Hollannissa on niin tärkeä, että lahjatkin on silloin perinteisesti jaettu. Espanjassa taas lahjat tuo kolme kuningasta niin kuin toivat Kristus-lapsellekin, siis itämaan tietäjät, jotka Espanjaan kuten muuallekin länteen ehtivät vasta epifaniana eli teofaniana, suomalaiselta nimeltä loppiaisena.
Artikkelikuvassa Caesarea Maritima.
