Denial-elokuvan juliste.

Holokaustin kiistäjän uho ja tuho

Yhdysvalloissa tapahtui vastikään ilmeisesti maan historian pahin juutalaisvastainen attentaatti. Presidentti Trump on hämmästellyt, että vielä nykyäänkin juutalaisia vastaan hyökätään. On mahdoton sanoa, onko hän todella hämmästynyt vai onko kyseessä vain hänelle tyypillinen retorinen möläytys. Juutalaisvastaiset, antisemitistiset, piirit ovat Yhdysvalloissa nykyään kuitenkin vahvoilla, eikä vähiten sen vuoksi, että Trump itse on tviiteissään yhtynyt näiden tahojen näkemyksiin.

Yksi nykyajan myrkyllisimpiä juutalaisvastaisuuden muotoja suoranaisen tappamisen jälkeen on holokaustin kiistäminen, joka tarkoittaa natsien tappamien juutalaisten määrän rankkaa vähättelyä ja tappamisen suunnitelmallisuuden epäilemistä.

Denial kertoo maailman nimekkäimmän holokaustin kiistäjän, englantilaisen David Irvingin (Timothy Spall) alkuun panemasta oikeudenkäynnistä ja sen tuloksesta. Irving on itseoppinut historioitsija, joka on ylpeillyt sillä, että hän ei ole saanut alalle mitään akateemista koulutusta. Hän on ahkera arkistojen penkoja, joka on pyrkinyt saamaan käsiinsä kaiken materiaalin, joka kertoo jotakin Hitleristä ja kolmannesta valtakunnasta.

Irving haastoi amerikkalaisen historioitsija Deborah Lipstadtin (Rachel Weisz) oikeuteen 1996. Syynä oli se, että Penguin Books oli julkaissut Englannissa Lipstadtin teoksen Denying the Holocaust, joka oli ilmestynyt Yhdysvalloissa 1993. Siinä Lipstadt kutsui Irvingiä holokaustin kiistäjäksi, väärentäjäksi ja kiihkoilijaksi ja sanoi Irvingin vääristelevän ja manipuloivan aitoja dokumentteja. Irvingin haasteen syy oli kunnianloukkaus. Englantilaisessa oikeusjärjestelmässä kunnianloukkauksesta haastetun on osoitettava, että hänen väitteensä pitävät paikkansa.

Penguin Books oli valmis puolustamaan Lipstadtia. Se hankki hänen tuekseen valmistelevaksi asianajajaksi Anthony Juliuksen, joka oli hoitanut muun muassa prinsessa Dianan avioeroasian, ja oikeudessa esiintyväksi asianajajaksi Richard Ramptonin (Tom Wilkinson). Kummatkin olivat kokeneita ja maineikkaita asianajajia. Lisäksi ”joukkueeseen” kuului useita avustajia ja asiantuntijatodistajia, kuten Cambridgen modernin historian professori Richard J. Evans, amerikkalainen holokaustin historioitsija Christopher Browning, saksalainen historioitsija Peter Longerich sekä hollantilainen arkkitehtiasiantuntija Robert Jan van Pelt. Evans ja Pelt ovat myös elokuvassa hahmoina mukana. Kukin heistä on kirjoittanut myös kirjan oikeudenkäyntiä varten tekemästään työstä. Lipstadtin oma kirja on nimeltään History on Trial: My Day in Court with a Holocaust Denier.

Deborah Lipstadt: History on Trial (2005).

Deborah Lipstadt: History on Trial (2005).

Lipstadtin kannalta oikeudenkäyntiin liittyi eräitä häntä harmittavia seikkoja. Hän olisi halunnut suoda holokaustista selvinneille mahdollisuuden toimia todistajiana, ja nämä itsekin pyysivät sitä Lipstadtilta. Asianajajat päättivät kuitenkin, että selviytyjien esiintyminen olisi riski sekä näille itselleen että tuloksen kannalta. Aiemmissa oikeudenkäynneissä, jossa Irving oli ollut vastakkain selviytyjien kanssa, hän oli pilkannut näiden huonoa muistia ja sekoittanut heidän ajatuksensa omalla tietomäärällään. Strategia ei näin sallinut selviytyjien panosta. Toinen merkittävä asia oli, että asianajajat halusivat Lipstadtin pysyvän vaiti; Richard Rampton olisi ainoa, joka puhuisi oikeudessa puolustuksen puolesta. Lipstadt suostui pitkin hampain kumpaankin ehtoon.

David Irving edusti itsevarmasti oikeudessa itseään; hänellä ei ollut tukenaan asianajajia. Hän myös suostui puolustuksen strategiseen pyyntöön pitää oikeudenkäynti ilman valamiehistöä ja jättää tuomio yksinomaan tuomarin käsiin. Puolustus vetosi siihen, että käsiteltävät asiat olisivat liian monimutkaisia ”kadunmiehen” käsiteltäviksi, ja Irving oli samaa mieltä. Todellinen syy puolustuksella oli kuitenkin estää Irvingiltä valamiehistöön kohdistuvan show’n esittäminen.

Elokuvan merkitävimpiin kohtauksiin kuuluu Lipstadtin ja Ramptonin vierailu Auschwitzissa. Mukana heillä on myös Robert Jan van Pelt, joka tutee hyvin Auschwitzin arkkitehtuurin. Lipstadt pitää aluksi Ramptonin suhtautumista ylimielisenä eikä ymmärrä, mikä merkitys käynnillä on. Myöhemmin kuitenkin osoittautuu, että Ramptonin ”rikospaikalla” tekemät konkreettiset havainnot ovat tärkeitä oikeudessa esitettyjen argumenttien tukemisessa ja Irvingin esittämien väitteiden kaatamisessa. Elokuvassa korostuu myös oikeudessa käyty kiistely siitä, mihin tarkoitukseen oikeastaan Auschwitzissa käytettiin myrkkykaasu Zyklon B:tä.

Deborah Lipstadt: Denying the Holocaust. Kirja, joka toimi sytykkeenä oikeudenkäynnille.

Deborah Lipstadt: Denying the Holocaust. Kirja, joka toimi sytykkeenä oikeudenkäynnille.

 

Oikeudenkäynti päättyi Irvingin tappioon. Loppulausunnossaan tuomari Gray totesi, että Irving oli ideologisista syistä tahallaan vääristellyt ja manipuloinut historiallista todistusaineistoa. Samasta syystä Irving oli esittänyt Hitlerin aiheettoman positiivisessa valossa erityisesti suhteessa juutalaisten kohteluun. Gray totesi Irvingin aktiiviseksi holokaustin kiistäjäksi, antisemiitiksi ja rasistiksi, joka liikkuu uusnatsismia kannattavissa äärioikeistolaisissa piireissä. Näin ollen Lipstadtin kirjassaan esittämät väitteet osoittautuivat oikeutetuiksi.

Denial on elokuva, joka on valaiseva ja hyödyllinen vaikkapa opettajille, jotka puhuvat holokaustista ja sen kiistämisestä. Elokuvan katsominen oppilaiden kanssa voi synnyttää mielenkiintoista keskustelua. Se on myös jännittävä oikeussalidraama, vaikka tulos onkin yleisesti tunnettu.

Arvioitu elokuva: Denial. Ohjaaja: Mick Jackson. Käsikirjoitus: David Hare.

Pääosissa: Rachel Weisz, Tom Wilkinson, Timothy Spall.

Iso-Britannia 2016, 110 minuuttia.

Artikkelikuvassa Denial-elokuvan juliste.


Mikko Ketola

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Holokaustin kiistäjän uho ja tuho' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.