Eri hakukriteereillä löytyy eri tietokannoista hyvin vaihteleva määrä holokausti-elokuvia. Yksi tämän teoksen tehtävistä on listata aidosti siihen luokkaan kuuluvat elokuvat. Se tarkoittaa narratiivisia elokuvia tai tv-elokuvia, jotka käsittelevät joko juutalaisia, jotka joutuivat kärsimään saksalaisten tai näiden liittolaisten käsissä toisen maailmansodan aikana, tai niitä, jotka joko auttoivat tai vahingoittivat juutalaisia holokaustin aikana.
Kirjan tekijällä Rich Brownsteinilla on työkokemusta Hollywoodista, mutta ennen kaikkea hän on tullut tunnetuksi holokaustia käsittelevien elokuvien asiantuntijana. Hänellä on pesti luennoitsijana Yad Vashem International School for Holocaust Studies -instituutissa Jerusalemissa. Brownsteinilla on selvä näkemys siitä, mitkä elokuvat täyttävät kriteerit, ja hänen elokuvatuntemuksensa on muutenkin massiivinen. Vaikka teema kaikkiaan on vaikea ja surullinen, tekijän käsittelytavasta ei puutu huumoria ja sarkasmia, silloin kun niiden käytölle on perusteita.
Kirja sisältää katsauksen holokausti-elokuvien yleiseen historiaan, tilastollista tarkastelua ja elokuvien määrittelyä ja luokittelua eri tavoin. Tilastot kertovat sen, että noin puolet aihepiirin elokuvista on tehty joko Yhdysvalloissa tai Saksassa. Niitä seuraavat Ranska, Iso-Britannia, Israel ja Puola. Suomea ei listalla ole. Suomessakin aikanaan, lähinnä senaikaisen vähäisen kanavamäärän vuoksi suuren katsojamäärän saanutta Polttouhrit-sarjaa (Holocaust, 1978) Brownstein arvostaa lähinnä edelläkävijänä ja tietoisuuden lisääjänä, mutta muuten sen keskeisen sisällön olisi hänen mielestään voinut tiivistää pariin tuntiin.
Brownstein on laatinut teoksensa erityisesti amerikkalaisia kasvatusalan ammattilaisia varten tai amerikkalaisia muutenkin ajatellen. Se näkyy esimerkiksi siinä, kun hän on listannut elokuvat ja ilmoittanut niistä tietyt piirteet kuten genren, alagenren ja pituuden sekä näiden lisäksi sen, mistä tiedot ovat peräisin ja mistä elokuva on saatavilla. Se tarkoittaa verkkokirjakauppojen lisäksi erilaisia striimauspalveluita. Hänen pääluettelossaan on listattu myös sellaiset elokuvat, jotka eivät ole saatavilla, ja ne on merkitty omalla tavallaan. Elokuvien genret ovat uhri, ei-juutalainen auttaja (Righteous Gentile), selviytyjä, tekijä ja holokaustia sivuava (tangential).
Toinen lista kertoo elokuvien saamista palkinnoista, kolmas elokuvan arvosanasta Internet Movie Databasessa. Erityisesti kasvattajille tarkoitetussa liitteessä elokuvien sisällöstä on tiivistelmä ja maininta ikärajoituksesta, joiden tietojen avulla he voivat arvioida, mikä elokuva millekin luokka-asteelle voisi olla sopiva. Hyödyllinen ja kiinnostava on myös liite elokuvista, jotka usein virheellisesti määritellään holokausti-elokuviksi. Usein syynä virheelliseen luokitteluun on ollut, että ne käsittelevät toista maailmansotaa lähinnä yleisellä tasolla, ja holokaustin kuvaaminen on vain vähäisessä roolissa. Esimerkiksi tv-sarja Taistelutoverit (Band of Brothers) kuuluu tähän joukkoon.
Varmaankin kaikkein kiinnostavin on Brownsteinin valinta parhaaksi narratiiviseksi holokausti-elokuvaksi. Se on Tim Blake Nelsonin ohjaama The Grey Zone (2001). Sen ytimessä on kaksi tapahtumaa Birkenaussa: yhtäältä erään tytön selviytyminen kaasukammiossa ja toisaalta vankien kapina, jonka yhteydessä kaksi krematoriota tuhoutui. Näihin kytkeytyvien eettisten kysymysten käsittely nostaa Brownsteinin silmissä elokuvan omaan luokkaansa. Tämä hieno elokuva ei vain ole järin tunnettu Yhdysvalloissa eikä muuallakaan. Itse hankin sen aikoinaan Huuto.netistä, jossa sitä nytkin näyttää olevan saatavilla alimmillaan 50 sentin hintaan. Suosittelen sen katsomista, ja Brownsteinkin kehottaa kirjan lukijaa katsomaan elokuvan, ennen kuin lukee, mitä hän sanoo elokuvasta.
Teoksen keskiössä on Brownsteinin listaus 52 parhaasta tai suositellusta holokausti-elokuvasta. Näiden päätteeksi hän listaa vielä eri kategorioittain ”The Very Best” elokuvat. The Grey Zone on ykkönen uhri-kategoriassa. Auttaja-kategorian ensimmäinen on Kjell Greden 1990 ohjaama ruotsalainen God afton, Herr Wallenberg . Selviytyjä-kategoriassa se on amerikkalaisen Hal Ashbyn ohjaama Harold and Maude vuodelta 1971. Tekijä-kategorian ykkonen on amerikkalais-brittiläinen Elijah Moshinskyn 1993 ohjaama Genghis Cohn ja sivuava-kategoriassa Alan J. Pakulan ohjaama Sofien valinta vuodelta. 1982. Pakulan elokuva kuuluu kyseiseen kategoriaan sen vuoksi, että elokuvan päähenkilö, jota Meryl Streep esitti, ei ollut juutalainen vaan katolilainen. Sivuava-kategoriassa kolmantena on Quentin Tarantinon Inglourious Basterds, jonka merkittävästä populaarikulttuurisesta vaikutuksesta Brownstein toteaa, että sen ansiosta monet amerikkalaiset nuoret luulevat, että Hitler kuoli Ranskassa elokuvateatterin palossa.
Arvioitu teos: Rich Brownstein, Holocaust Cinema Complete. A History and Analysis of 400 Films, with a Teaching Guide. McFarland & Co, 2021. 480s. Kirja on saatavilla HELMET-kirjastoista.
