Charlie Chaplin elokuvassaan Diktaattori. Kuva: Wikimedia Commons

Hitlerin tuhoisa karisma

Laurence Rees: The Dark Charisma of Adolf Hitler

Laurence Reesin teoksen kansi.

On kiinnostavaa, kuinka tiuhaan Adolf Hitleristä ja kansallissosialismista yhä ilmestyy kirjoja niin saksan- kuin englanninkielisessä maailmassakin. Yksinkertainen selitys on, että aihe myy hyvin.

Mutta miksi se myy? Hitlerin henkilöhistorian ja natsien valtaannousun vaiheethan tunnetaan sangen hyvin. Syvempi selitys lienee se, että Hitlerin ja kansallissosialismin nousu, uho ja tuho muodostavat draaman, jossa on kaikista selityksistä huolimatta jotain vaikeasti käsitettävää.

Kuinka suuri kulttuurivaltio keskellä Eurooppaa saattoi antautua moisten barbaarien johdettavaksi? Selityksiä pohdittaessa on mahdotonta ohittaa Adolf Hitlerin henkilökohtaista roolia. Oliko hän poikkeusyksilö – ehkäpä poikkeuksellisen karismaattinen persoona?

Englantilainen historioitsija ja dokumentaristi Laurence Rees tutkii kirjassaan Hitlerin karisman roolia Kolmannen valtakunnan kohtaloissa. Lähteinään kirjoittaja on käyttänyt paitsi kirjoitettuja muistelmia ja toisten tutkimuksia, myös Hitlerin aikalaisten haastatteluja, joita hänelle on kertynyt dokumentaristin uransa aikana satoja.

Juuri aikalaiskommentit tuovat elävyyttä Reesin kuvaukseen. Ne ovat samalla myös uusia lähteitä, jotka hyvin täydentävät kirjoitettujen muistelmien kuvaa Hitleristä.

Reesen kirja etenee kronologisesti. Hän tarkastelee, kuinka Hitlerin karismaattisuus ilmeni tämän poliittisen uran eri vaiheissa. Reesen ratkaisu kyllä toimii, mutta toisaalta systemaattinen tarkastelu olisi tuonut kirjaan vielä enemmän selkeyttä. Tällöin olisi voinut tutkia lähemmin, miten eri ryhmät tai erityyppiset ihmiset Saksassa kokivat Hitlerin karisman.

Entä millainen oli Hitlerin oma itseymmärrys karismansa suhteen? Kuinka paljon ”Johtajan” karismaattisuudessa oli aikaan sidottuja piirteitä, joiden ilmentymisen edellytyksenä olivat Saksan 1920–30-luvun yhteiskunnalliset ja sosiaaliset olosuhteet?

Puutteena voi myös pitää sitä, että Reesen kirjasta uupuu (Weberiin viittaamista lukuun ottamatta) karisman ja karismaattisuuden teorioiden tarkastelu. Tässä suhteessa Reesen teosta voi täydentää psykologi Len Oakesin tutkimuksella (2010) karismaattisesta persoonallisuudesta. Oakes tarkastelee Hitleriä yhtenä esimerkkitapauksena.

Rees lähtee liikkeelle historioitsija-sosiologi Max Weberin käsityksestä, jonka mukaan karismaattiseen johtajuuteen kuuluu voimakas missionaarinen piirre. Karismaattinen johtaja on eräänlainen kvasiuskonnollinen hahmo. Tämä yleiskuvaus sopii Hitleriin ja kansallissosialismiin erittäin hyvin. Jo Olavi Paavolainen kuvasi 1930-luvulla natsien puoluepäivien uskonnollisia piirteitä valotemppeleineen. Myös Rees viittaa aikalaishuomioihin. Esimerkiksi Hitlerin myöhemmin syrjäyttämä poliitikko Franz von Papen luonnehti syksyllä 1932 kansallissosialismia poliittiseksi uskonnoksi, jonka kannattajilla on mystinen messiaaninen usko Hitleriin.

Rees tuo hyvin esille sen, että myös Hitler itse piti itseään poikkeusihmisenä, joka oli valittu johtamaan Saksa uuteen kukoistukseen. Tämä uskomus ilmeisesti vahvistui Hitlerissä vähitellen.

Hitler esitti usein ”profetioita” ja puhui ”Sallimuksesta”, joka johdattaa häntä; hän viittasi intuitioonsa ja sisäiseen varmuuteen, jota ilman hän ei tee tärkeitä ratkaisuja. Tämä on yhteydessä siihen, että Hitler ei – varsinkaan suurten menestystensä jälkeen – keskustellut ratkaisuista toisten kanssa. Vain hänellä oli oikea ”intuitio”.

Rees esittää kirjassaan useita muita Hitlerin karisman tunnuspiirteitä ja toisaalta ehtoja, joista osa pätee kaikkiin karismaattisiin johtajiin.

Hitlerillä oli selvä visio siitä, kuinka Saksa nousee Euroopan johtavaksi valtioksi; tähän visioon kuului alusta alkaen sota. Visio toki perustui sekopäiseen ideologiaan arjalaisen rodun ylivertaisuudesta, mutta tavallisille saksalaisille tärkeämpää oli Hitlerin vaatimus Versailles’n rauhanehtojen kumoamisesta.

Hitlerin visioon kuului niin ikään selvä viholliskuvan määrittely. Karismaattiselle johtajalle on myös tärkeää ehdoton itsevarmuus. Sitä ei Hitleriltä puuttunut ja hän alkoikin pitää itseään monessa suhteessa erehtymättömänä. Tähän liittyy tärkeä piirre. Jos ihminen pitää itseään kohtalon valitsemana johtajana, on suuri houkutus ajatella, että häntä ei myöskään sido tavallinen, konventionaalinen moraali. Tämä näkyy Hitlerin juutalaisia ja vammaisia kohtaa harjoittamassa tuhopolitiikassa.

Miksi miljoonat saksalaiset ja älykkäät, huomiokykyiset ihmiset uskoivat Hitlerin karismaan? Karismaattisen johtajan täytyy myös osoittaa menestystä toimissaan, ja Reesen esityksestä käy hyvin ilmi Hitlerin karisman ja hänen ulkopoliittisten menestystensä suhde. Rees myös muistuttaa oikein, että Hitler säilytti hämmästyttävästi karismansa monien alaistensa silmissä Saksan sotatappioiden alkamisen jälkeenkin.

Tärkeää on muistaa, kuten Rees useissa kohdin esittää, että Hitlerin karisma ei suinkaan tehonnut jokaiseen hänen kohtaamaansa ihmiseen. Hitlerin puheita ihastuneesti kuunnelleilla täytyi olla jo olemassa sisäinen alttius ja tarve uskoa hänen sanomansa. Tässä suhteessa voidaan väittää, että karismaattisen johtajan luovat yhtä lailla häneen uskovat ihmiset.

Hitlerillä oli kyky ilmaista miljoonien saksalaisten toiveet, halut – ja vihan tunteet. Muuten on vaikea uskoa, että hän olisi koskaan päässyt valtaan rauhanomaisin keinoin.

Mutta miten Hitlerin henkilökohtaisesti tavanneet ihmiset kokivat hänet ja hänen mahdollisen karismansa? Reesen kirjassa on kiinnostavia kuvauksia eri ihmisten – poliitikkojen, upseereiden, Hitlerin alaisten – kokemuksista.

Esimerkiksi ruotsalainen diplomaatti Dahlerus kuvasi Hitleriä tasapainottomaksi henkilöksi. Toisaalta monien mielestä Hitlerin karismassa oli jotain magneettisen puoleensavetävää. Eräs henkilö (esimerkki, joka ei ole Reesen kirjassa, mutta jota hän olisi voinut hyödyntää) kuvasi Hitlerin vaikutusta lähes fyysisen magneettikentän kaltaiseksi voimaksi, joka veti ihmisiä puoleensa – mutta joka ei tehonnut kaikkiin.

Reesen mainitsema kreivi von Kielmansegg, joka toimi sodan aikana Saksan armeijan yleisesikunnassa, vertasi Hitlerin vaikutusta eräänlaiseen tartuntaan, jonka sai nimenomaan henkilökohtaisessa kontaktissa Hitlerin kanssa.

Charlie Chaplin elokuvassaan Diktaattori. Kuva: Wikimedia Commons

Charlie Chaplin elokuvassaan Diktaattori. Kuva: Wikimedia Commons

Tällaiset kuvaukset antavat Hitlerin vaikutuksesta mielestäni liian ”yliluonnollisen” kuvan, vaikka ne epäilemättä vastaavat kertojien omia kokemuksia. Rees olisikin voinut pohtia analyyttisesti myös sitä, mitkä Hitlerin henkilökohtaiset ominaisuudet ehkä mahdollistivat ihmisten voimakkaan karismaattisuuden kokemuksen.

Epäilemättä Hitler oli älykäs henkilö, jolla monen todistuksen mukaan oli epätavallisen hyvä muisti. Lisäksi ei tule unohtaa Hitlerin epäämättömiä näyttelijänkykyjä, jotka esimerkiksi Charlie Chaplin tunnisti välittömästi nähdessään Hitlerin puhuvan. Hitler esimerkiksi saattoi tuijottaa tiettyä henkilöä tietoisen intensiivisesti tehdäkseen vaikutuksen kohteeseensa (tästä myös Rees mainitsee).

Vaikka Reesen teos ei tuo esille mitään varsinaisesti uutta Hitlerin ja kansallissosialismin historiasta, on The Dark Charisma of Adolf Hitler aikalaiskuvauksineen erittäin kiinnostava esitys 1900-luvun tuhoisimman poliittisen uskonnon perustajasta.

Leo Näreaho

Arvioitu teos:
Laurence Rees: The Dark Charisma of Adolf Hitler. Croydon: Ebury Press, 2012. 470 s.


Leo Näreaho

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


'Hitlerin tuhoisa karisma' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 20.8.2014 @ 8.45 tablis

    Hitler ja natsit olivat okkultikkoja. Okkultiikka johdatti heidät hyväksymään pahuuden ideologian. Tossa suomeksi tausta natsien okkultiikasta. http://www.kotipetripaavola.com/natsiokkultismi.html

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.