Pirkko Kotirinnan Hilma af Klintin arvoitus (2021) on kattava tutkimusmatka ruotsalaisen taiteilijan Hilma af Klintin (1862–1944) taiteelliseen työhön. Af Klint on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi vasta vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen. Hän määräsi testamentissaan, ettei hänen abstrakteja maalauksiaan saa asettaa näytille ennen kuin hänen kuolemastaan on kulunut 20 vuotta. Taiteilija itse uskoi, ettei aika ollut kypsä hänen näkemyksilleen. Tosiasiassa af Klintin teokset vaipuivat taiteilijan kuoleman jälkeen unholaan lähes 40 vuodeksi. Vuonna 1986 teokset nostettiin esiin Los Angelesin County Museum of Artsin The Spiritual in Arts: Abstract Painting 1890–1985 -yhteisnäyttelyssä, ja Hilma af Klint koki taiteilijana sensaatiomaisen uudestisyntymisen.
Hilma af Klintin massiiviset ja värikylläiset abstraktit maalaukset ovat nousseet taidehistoriallisen kiinnostuksen kohteeksi myös siksi, että hänen on katsottu jääneen abstraktin taiteen edelläkävijänä miespuolisten kollegoidensa, kuten Wassily Kandinskyn, Kazimir Malevitšin, Piet Mondranianin ja František Kupkan, varjoon.
Hilma af Klintin harjoittama esoteerinen henkisyys, josta hän taidetta luodessaan vahvasti ammensi, kiehtoo 2020-luvultakin käsin. Af Klint osallistui aktiivisesti spiritistisiin istuntoihin, joissa hän ystävättäriensä kanssa koki saavansa nimetyiltä hengiltä tarkkoja ohjeita maalaustensa toteuttamiseksi. 1900-luvun taiteilijapiireissä esoteerinen maailmankatsomus ei ollut mitenkään tavatonta. Hilma af Klintille tärkeä henkinen opettaja oli erityisesti antroposofisen liikkeen johtaja Rudolf Steiner, jonka luona Dornachissa af Klint vieraili. Kotirinta kirjoittaa, ettei af Klint maalannut vain taiteen vuoksi, vaan koki tehtäväkseen välittää korkeammilta henkiolennoilta saamaansa ilmoitusta jälkipolville.
Kotirinnan tietokirja on jaettu kahteen osaan, josta ensimmäinen osa keskittyy Hilma af Klintin taiteelliseen työhön ja verkostoihin. Toisessa osassa Kotirinta dokumentoi af Klintin teosten kohtaloa tämän kuoleman jälkeen. Af Klint testamenttasi yli tuhat teostaan ja yli sata muistikirjaansa veljenpojalleen Erik af Klintille. Tärkeänä mahdollistajana af Klintin maalausten uudelleenlöytymiselle oli suomalaissyntyinen antroposofi Olof Sundström, joka luetteloi af Klintin teokset ja toi luettelon mukanaan Turkuun, uskontotieteelliseen ja kulttuurihistorialliseen tutkimukseen erikoistuneeseen Donner-instituuttiin, jossa Sundström työskenteli. Donner-instituutin perustajat, Olly ja Uno Donner, olivat hekin antroposofeja. Uno Donner perusti vuonna 1923 Suomen Antroposofisen Seuran.
Pirkko Kotirinta on kirjaa kirjoittaessaan tehnyt vaikuttavan tutkimustyön ja kulkenut ihan fyysisestikin Hilma af Klintin jalanjäljissä päästäkseen lähemmäs tutkimuskohdettaan. Af Klint jää lukijalle kuitenkin lopulta etäiseksi, sillä taiteilija tuhosi kaikki henkilökohtaista elämäänsä koskevat muistiinpanot ennen kuolemaansa. Kotirinta kirjoittaa vetävästi, kirjailijan omaa ääntä ja subjektiivista näkökulmaa ei teoksessa ole häivytetty taka-alalle. Lukijana minua häiritsee jonkin verran toistuva spekulatiivinen kysymyslauseilla leikittely, kuten ”tapasivatko he täällä?”, ”kävikö Hilma tuolla?” Kustannustoimittaja olisi voinut tarmokkaammalla otteella karsia myös turhaa toistoa, jota tekstiin on jäänyt.
Hilma af Klintin arvoitus on julkaistu myös äänikirjana, lukijana Karoliina Kudjoi.
Arvioitu teos: Pirkko Kotirinta: Hilma af Klintin arvoitus. Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa. Tammi 2021.
Tämän tekstin kirjoittamista on apurahalla tukenut Suomen Tietokirjailijat ry.
