Hiekkamyrsky. Kuva: Netflix.

Hiekkamyrsky kertoo äidin ja tyttären hiljaisesta kapinasta

Israelilaisen Elite Zexerin esikoisohjaus Hiekkamyrsky on elokuva, johon törmäsin Netflixillä sattumalta. Olen kuluneen vuoden aikana yllättynyt siitä, että Netflixin valikoimaan mahtuu muutakin kuin englanninkielisiä elokuvia ja sarjoja. Ilman Netflixiä tuskin olisin nähnyt esimerkiksi turkkilaista Ethos-sarjaa (suosittelen!) tai tätä arabiankielistä Hiekkamyrskyä, josta juuri kirjoitan.

Hiekkamyrsky kertoo Israelin eteläosissa asuvasta beduiiniperheestä, joka juhlii häitä. Suliman-isä (Hitham Omari) on ottanut itselleen uuden vaimon, ja vaikka moniavioisuus onkin yhteisössä hyväksytty perhemuoto, on ensimmäisen vaimon Jalilan (Ruba Blal) vaikea hyväksyä uutta tulokasta. Erityisesti Sulimanin nuoremmalle vaimolleen rakennuttama koristeellinen talo makuuhuoneessa vilkkuvine värivaloineen kaihertaa neljän tyttären äidin mieltä, eikä tilannetta paranna se, että kotityöt ja tyttäret jäävät häiden jälkeen täysin hänen hoidettavakseen. Kaiken keskellä sähköä tuottava aggregaatti hajoaa juuri, kun isä on uuden vaimonsa kanssa häämatkalla. Ei sillä, että isä onnistuu sitä korjaamaan matkalta palattuaankaan. Naisten on pestävä pyykit käsin. Ruoka pilaantuu jääkaappiin.

Tyttäristä vanhin Layla (Lamis Ammar) edustaa elokuvan alkaessa uuden elämän mahdollisuuksia. Hän käy koulua ja opettelee isänsä ohjauksessa ajamaan autoa. Nopeasti katsoja kuitenkin ymmärtää, että myös Laylan tuleva elämänpolku on tiukasti miesten määrittelemä.

Hääjuhlissa Jalila saa tietää, että Laylalla on salainen poikaystävä oman heimon ulkopuolelta. Äiti tekee kaikkensa estääkseen nuorten rakastavaisten tapaamiset, mutta nuoret ovat päättäneet ylittää rakkautensa esteet, ja Layla luottaa isänsä tukeen. Siinä, missä Laylan vanhemmat kokevat olevansa perinteisiin kahlittuja – ja siirtävät pakonomaisesti näitä ennalta määrättyjä askelmerkkejä myös jälkikasvulleen – Layla näkee elämässä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Laylan nuoruuden vilpittömyyteen ja tulevaisuuden uskoon haluaa takertua myös keski-ikäinen katsoja. Liekö länsimainen romanttinen elokuvakerronta tuudittanut minutkin sellaiseen ajatukseen, että jokainen satu päättyy onnellisesti.

Kielletyt romanssit ja järjestetyt avioliitot eivät tietenkään ole elokuvakerronnassa harvinaisia teemoja. Hiekkamyrsky ei kuitenkaan ole ensisijaisesti tarina kahden nuoren romanttisesta suhteesta. Elokuvan intensiivisyys kumpuaa perheenjäsenten välisistä suhteista ja erityisesti naisen osasta perinteiden puristuksessa. Elokuvan puoliväliin asti olen varma, että pääsen julistamaan Laylan äidin osuutta tyttärensä alistamiseen. Patriarkaattihan ei pysyisi pystyssä ilman naisia, jotka syystä tai toisesta asettuvat naista alistavan järjestelmän tukijoiksi, ja tällaisena patriarkaatin pönkittäjänä ensimmäinen vaimo Jalila näyttäytyy silmissäni hyvän matkaa. Tuuli kuitenkin kääntyy. Kun alussa niin edistyksellinen isä päättää naittaa esikoistyttärensä satunnaiselle kylänmiehelle, äidistä kuoriutuu esiin uusia puolia.

Elokuvan käänteentekevässä kohtauksessa Layla päättää jättää vanhan elämän taakseen. Hän pakkaa laukkunsa, istahtaa vanhan lava-auton ratin taakse ja lähtee ajamaan poikaystävänsä ohjeistusten saattelemana kohti uutta elämää, kohti vapautta. Hänen täytyy vain ajaa auto tunnelin läpi, ja siellä poikaystävä jo odottaa häntä. Laylaa jännittää, mutta tunnelin päässä loistaa valo. Mielessäni ajattelen tunnelia väylänä, jonka kautta Layla syntyy uuteen elämään. Mutta uudestisyntyminen keskeytyy. Vapaudella on hintansa, ja kysymys kuuluu, kuka maksaa hinnan. Solidaarisuus, jota Layla äitiään ja sisariaan kohtaan tuntee, sinetöi nuoren naisen kohtalon ja liittää hänet osaksi perinteiden helminauhaa.

Hiekkamyrsky on kaikessa vähäeleisyydessään vahvasti puhutteleva elokuva, joka ei mässäile väkivallalla eikä esitä perheenjäseniä mustavalkoisina karikatyyreinä tai helposti luokiteltavina hyvyyden ja pahuuden ruumiillistumina. Elokuvan miljöö ja aihe voi ensin tuntua kovin vieraalta ja kaukaiselta Suomesta käsin katsottuna, mutta ohjaaja Zexer onnistuu luomaan tarinan, joka on samaistuttava ja jollain epätavallisella tavalla voimaannuttava. Jos hiekkamyrskyn haluaa nähdä naisia sortavan järjestelmän kaikkialle leviävänä symbolina, ei tarvitse kuin muistella tänäkin talvena lumihangillemme laskeutunutta Saharan hiekkaa. Elokuvassa perheen äiti ja tyttäret puhdistavat yhä uudestaan kotinsa lattiat, mutta jo kymmenen minuutin päästä lattiat ovat taas hiekassa.

Katsojan ei tarvitse olla naimakauppojen kohteena tai saavuttamattoman rakkauden runneltavana ymmärtääkseen, miten vaikeaa vanhojen tapojen muuttaminen on. Jokainen muutosta elämässään ajanut ihminen tietää tämän ja on saanut tuntea sen nahoissaan. Se on vaikeaa kaikille, mutta erityisen vaikeaa se on niille, jotka järjestelmässä on sysätty marginaaliin. Valtarakenteita ei noin vain horjuteta ja niiden murtaminen vaatii sitkeyttä ja joukkovoimaa. Ehkä lohtua tuo Hiekkamyrskyn rivien väliin kirjoitettu ajatus siitä, että lohduttomuudenkin keskellä kasvaa uusi sukupolvi. Ehkä jo Jalilan seuraava tytär saa luoda elämälleen itsenäisemmät puitteet. Ehkä on niin, että jokainen sukupolvi tuo oman panoksensa siihen muutokseen, jonka hedelmistä tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan. Tai sitten hiekkamyrsky voittaa ja hautaa meidät kaikki lopulta alleen. Elite Zexerin esikoisohjaus jättää katsojan päätettäväksi, kumpaan tulevaisuuden kuvaan hän päättää uskoa.

Arvioitu elokuva: Hiekkamyrsky. Ohjaus ja käsikirjoitus: Elite Zexer. Israel 2016. Netflix.


Tiina Kristoffersson

Kirjoittaja

KTM Tiina Kristoffersson työskentelee helsinkiläisen teatterin hallintojohtajana. Taide, erityisesti kirjallisuus ja teatteri, ovat Kristofferssonille rakkaita. Kirkolliseen keskusteluun hän on osallistunut mm. Taantuvan tasa-arvon kirkko -antologian (toim. Anni Tsokkinen) yhtenä esseistinä. Vapaa-ajallaan Kristoffersson suunnittelee kristillisiä rukousnauhoja ja yrittää pitää viherkasvejaan hengissä. Kuva: Markku Pihlaja.


'Hiekkamyrsky kertoo äidin ja tyttären hiljaisesta kapinasta' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.