Aivot hoi – onko ketään kotona.

Henkisyys, köyhän miehen uskonto

Henkisyys on sumea käsite, joka liehuu jossakin uskonnon seutuvilla. Yritän saada termiin lisää ryhtiä sijoittamalla sen dissonanssiteorian kehykseen.

Leon Festingerin 1950-luvulla kehittelemän kognitiivisen dissonanssin teorian mukaan pyrimme sopusointuun, konsonanssiin, mielemme kognitiivisten elementtien eli tietojen ja ajatusten välillä. Vastaavasti vältämme ristiriidassa eli dissonanssissa olevia elementtejä. Dissonanssin määrä riippuu ristiriidassa olevien kognitiivisten elementtien tärkeydestä ja resistenssistä, vastustuskyvystä muutosta kohtaan.

Minuuden ja maailman suhde aiheuttaa dissonanssia, koska pelkään kärsimystä ja kuolemaa ja tiedän, että maailma on varannut osalleni kosolti kärsimystä ja väistämättömän kuoleman.

Jos minuus ja maailma ovat ristiriidassa, minulla on neljä strategiavaihtoehtoa: voin muuttaa itseäni tai maailmaa tai – ellei suora muuttaminen ole mahdollista – voin muuttaa käsitystä itsestäni tai maailmasta. Näin saamme kauniin nelikentän:

Nelikenttä strategiavaihtoehdoista.

Nelikenttä strategiavaihtoehdoista.

Uskon strategia

Viime aikoihin saakka kärsimys ja kuolema ovat olleet konkreettisesti läsnä kaikkien arkielämässä. Objektiivisen todellisuuden resistenssi muutosta kohtaan on ollut korkea. Sen sijaan käsitystä maailmasta on voitu helposti muuttaa. Dissonanssisuhteeseen on voitu lisätä lievennykseksi uusia kognitiivisia elementtejä: armollinen, kaikkivoipa Jumala ihmistä varjelemaan, kuoleman jälkeen autuas elämä paratiisissa – ja vääräuskoisille vihollisille se kuumempi paikka! Koska kyse on subjektiivisista lisäyksistä, joita ei voi suoraan havaita ulkoisessa todellisuudessa, on tärkeää, että kaikki uskovat niihin samalla tavalla.

Maailmanparantamisen strategia

Tieteen ja teknologian kehitys on vähentänyt kärsimystä. Tauteja on nujerrettu, on syntynyt tieteellinen utopia, jossa jopa kuolema lopulta voitettaisiin. Kommunismi ym. utopiayhteisöt ovat luvanneet yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden lakkaamista. Maailman resistenssi suoraa muutosta kohtaan on vähentynyt ja samaten dissonanssin kokonaismäärä. Tieteen kokoaman faktatiedon myötä resistenssi subjektiivista maailman muuttamista kohtaan sen sijaan on kasvanut. Jumalasta on tullut aukkojen jumala, jonka turvapaikat ovat jatkuvasti vähentyneet. Mutta myös monet tieteelliset utopiat ovat sortuneet ja korvautuneet dystopioilla.

Menestymisen strategia

Tieteen aiheuttama kärsimyksen vähentyminen on tehnyt tilaa strategialle, jossa ei pyritä muuttamaan maailmaa tai käsitystä siitä. Näkökulma rajataan mikrotasolle: pyritään ottamaan tarjolla olevasta hyvästä mahdollisimman suuri osuus ja välttämään vastaan tulevaa kärsimystä mahdollisimman pitkään. Menestymisen strategialle on tyypillistä nuoruuden ja terveyden palvonta. Olemme nuoria viisikymppisiksi; sen jälkeen olemme nuorekkaita. Uskonsotia syntyy mahdollisimman terveellisistä ruokavalioista. Luulosairaus on kansantauti, kun kuolemanpelosta kärsivät pyrkivät lääkäreitä ja puoskareita kiertämällä parantamaan taudit, joita ei vielä ole syntynytkään. Jos kuolema kuitenkin voittaa, perverssi hätäratkaisu on pakastuttaa ruumiinsa odottamaan tulevaisuuden lääketieteen parannuskeinoja.

Tekemällä itsestään muiden silmissä mallikelpoisen ellei jopa ainutlaatuisen menestymisen strategiaa noudattava voi vähentää kärsimystä aiheuttavien elementtien suhteellista osuutta. Kilpailu, julkisuus, ennätykset! Dissonanssi vähenee edelleen, kun kärsimys mahdollisuuksien mukaan suljetaan pois arkielämästä ja piilotetaan. NIMBY. Vammaiset, sairaat ja vanhukset pois silmistä hoitolaitoksiin. Ennen tällainen kärsimyksestä eristäytyminen oli mahdollista vain kuninkaallisille ja aatelistolle, nykyään hyvinvointivaltioiden väestön enemmistölle.

Ja eipä unohdeta alkoholia ja huumeita. Minuuden suoran muuttamisen keinoina ne ovat menestymisen strategian ikiaikaisia seuralaisia.

Valaistumisen strategia

Dissonanssiteoriassa on keskeistä sitoutumisen (commitment) käsite: kognitiiviset elementit voivat aiheuttaa dissonanssia vain, jos henkilö on omalla toiminnallaan sitoutunut niihin. Olemme kaikki vahvasti sitoutuneita käsitykseen minuuden ja maailman erillisyydestä, koska kasvaminen normaaliksi aikuiseksi, itsestään tietoiseksi ihmiseksi, edellyttää erillisyyttä. Valaistumisen strategiassa tämä sitoutuminen kokemuksellisesti puretaan, dissonanssisuhde lakkaa ja olemassaolo hahmottuu uudella tavalla. ”Kärsimys on, vaan ei ketään kärsijää.”

Suuri ero idän ja lännen välillä on, että idässä tapahtui siirtymistä uskon strategiasta valaistumisen strategiaan ja lännessä maailmanparantamisen strategiaan. Ero voi johtua siitä, että lännessä kulttuurin yhtenä perustana ovat Lähi-Idän aavikkokansojen uskonnot, joissa vain yhteisö, valittu kansa, on keino päästä yhteyteen jumaluuden kanssa. Luonto puolestaan on pelkkää tomua ja tuhkaa, jota voidaan manipuloida tieteen keinoin. Idän immanenttisissa uskonnoissa jumaluus löytyy (ihmis)luonnostakin.

Viimeistään new age -liikkeiden myötä valaistumisen strategia tuli pintaan myös lännessä. Tätä voi selittää sillä, että tiede on 1) maailmaa parantamalla vähentänyt dissonanssin kokonaismäärää sekä 2) lisännyt maailman resistenssiä subjektiivistä muutosta kohtaan ja 3) vähentänyt minuuden resistenssiä subjektiivista muutosta kohtaan.

Alhainen dissonanssi on tarpeen, koska sitoutumisen purkaminen on pitkällinen prosessi, josta ei ole apua akuuteissa kriisitilanteissa; kriiseissä turvaudutaan uskon strategiaan.

Luonnostaan reduktionistinen tiede on viime aikoina suhteellistanut minuuden erillisyyttä mm. seuraavasti:

1) Medikalisaatio selittää geenitutkimuksen keinoin oireilun, joka aiemmin sälytettiin ihmisen itsensä niskoille. Synnin tilalla on nyt sairaus, Jumalan armon tilalla lääkärintodistus: en minä vaan geenini minussa.

2) Aivotutkimus osoittaa, ettei aivoissamme ole ketään kotona (Daniel Dennett). Päässämme ei ole kartesiolaista teatteria, jossa pikkumies tai -nainen kokoaa yhteen ulkoisen maailman informaation ja päättää jatkotoimista. Aivot toimivat hajautetusti, rakentavat keskenään kilpailevia kertomuksia minuudesta ja maailman tilasta ja joku niistä valikoituu toiminnan lähtökohdaksi.

Aivot hoi – onko ketään kotona?

Aivot hoi – onko ketään kotona?

3) Meemiteoria selittää minuuden itsekkäiden meemien muodostamaksi kokonaisuudeksi, meemipleksiksi. Niillä meemeillä on kilpailuetua, jotka ovat minun ajatuksiani.

Ehdotan, että henkisyys on valaistumisen strategian soveltamista. Henkisyys on köyhän miehen uskonto siinä mielessä, ettei kaikilla enää ole varaa ottaa käyttöön uskon strategian kautta saatavaa täyden palvelun pelastusta: hinta (resistenssi) on liian korkea. Valaistumisen strategian kautta hankittava pelastus on puolestaan rakennussarja, jossa on korkea oman työn osuus.

Kolmeen ensimmäiseen strategiaan liittyy oireilua, sekundaarista dissonanssia. Uskon strategiassa vaaditaan kaikkia uskomaan samalla lailla. Maallisten utopioiden tavoittelijatkin haluavat omalle ratkaisumallilleen erikoisaseman. Menestymisen strategian valinneet haluavat kaikkien tunnustuksen ylivertaisuudelleen. Mikään näistä pyrkimyksistä ei koskaan täysin toteudu. Valaistumisen strategiaa on vapaa oireilusta, koska siinä olevainen pyritään ottamaan vastaan sellaisenaan, ilman suodattimia ja sensuuria.

Neljä strategiaa ovat kaikki edelleen käytössä, monilla kaikki neljä yhtä aikaa. Henkisyys/valaistumisen strategia näyttäisi kuitenkin olevan voittamassa kannattajia muilta strategioilta. Uskon strategia vuotaa siihen päin, kun kirjaimellinen myytintulkinta hiljalleen vaihtuu symboliseksi. Oivallus mielestä meemien temmellyskenttänä sai meemiteorian kehittäjän Susan Blackmoren pyrkimään pois harhaisen minuuden vallasta harrastamalla meditaatiota. Menestymisen strategian petettyä sen harrastaja on yksilöllisyyttä korostavana virittynyt jatkamaan valaistumisen strategian suuntaan. Odotettavissa siis on – taas yksi utopia! – tieteen ja uskonnon vastakkainasettelun lientyminen ja länsimaisen kulttuurin eheytyminen. Ellei sitten uskon strategia koe uutta kukoistusta internetin kuplissa, joissa samanmieliset pääsevät vahvistamaan toistensa uskoa ennennäkemättömän helposti.

Kirjoitus on alustus Lappeenrannan ev. lut. seurakuntien järjestämässä Henkisyys ja hengellisyys -seminaarissa Joutsenossa 23.-25.8.2019.

Päälähde:

Heikki Tikkala, Markku Myllykangas, Raimo Tuomainen: Sekularisoituminen vai uskonnollistuminen? Malli elämänkatsomuksista kognitiivisen dissonanssin vähentämisstrategioina. Kirkon tutkimuskeskus, sarja C, nro 39. 1991.

 


Heikki Tikkala

Kirjoittaja

Heikki Tikkala on eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja/FM, joka 1970-luvulla opiskeli uskontotiedettä eikä koskaan toipunut siitä.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.