Uskonnollisten yhteisöjen sisällä ja laajalti myös ulkopuolella koetaan turvattomuutta. Nuorten juurettomuus ja mielekkäiden näkymien puuttuminen on hälyttävää. Sodan uhka Euroopan yllä, ilmastokriisi, ympäristön saastuminen, pakolaisuus ja kaduillamme oudot ihmiset. Ahdistus on ymmärrettävää, maailma tuntuu olevan menossa sekaisin. Eri ikäryhmien tuntemukset vaihtelevat. Uskon instituutioiden sisällä useat takertuvat uskomukseen ennalleen palauttavan yliluonnollisen mahdin väliintulosta. Muutamat seuraavat Israelin valtion draamaa ja arvuuttelevat päiviä Harmageddonin alkuun. Osa kansaa rahvaasta mukavasti elävään eliittiin kokee, että maan puhdistaminen vieraan näköisistä ja oudon uskoisista oleskelijoista olisi tarpeen turvallisemman olon palauttamiseksi.
Todellisuuspakoa on ilmiöksi nousseet uususkonnollisuuden ja salatiedon markkinat. Kirkon ja hengellisten yhteisöjen hiipuneen brändin ja kriisin vastakohtana ja korvikkeina näemme viisauksista vihjailevia guruja, taikakonsteja tarot-korteista kristalleihin, meditointi-oppaisiin, noita-kultteihin, mantran hokemiseen ja tuoksuviin savuihin. Uskontotieteen tutkijan Tiina Mahlamäen tärkeä artikkeli Teologia.fi-sivustolla (21.12.2022) käsitteli uushenkisyyden ja esoterian kytköksiä salaliittoteorioihin. Hänen käyttämänsä ilmaisu ”lumon kaipuu” on sattuva (HS Ytimessä artikkeli 20.6.2023). Ilta-lehden suorapuheinen kolumnisti Sanna Ukkola nosti poleemisen tyylikkäästi kissan pöydälle kysyen Suomi-Areenan linjauksesta (IL 15.6.2023). Siellä kun on otettu homeopatia keskusteluteemaksi ilman asiaan kuluvaa opponoivaa tahoa. Ukkolan mukaan ”esittelytekstissä väitetään homeopatiaa tehokkaaksi hoidoksi moniin vaivoihin. [..] Vastaväittäjää ei keskustelussa ole. Äänessä ovat vain homeopatiaa kritiikittä markkinoivat tahot, neljä “diplomihomeopaattia”.
Ei pelkkää kemiaa
Ihmisen psykofyysinen kokonaisuus on ihmeellinen. Keho ja terveys ei ole pelkää kemiaa. Erilaisten hoitomuotojen ja terapiakäsittelyiden osana voi tunnetusti olla placebo-vaikutuksia. Tällaista mahdollisuutta ei pidä kieltää myöskään homeopatian kohdalla, mutta ikävää on, että mukaan ujutetaan uskomus tai väittämä reaalikausaatiosta. Kun itkevä lapsi tai ahdistunut aikuinen pääsee rakastavan luotettavan lähimmäisen syleilyyn, voi tapahtua yllättävää parantavaa vaikutusta. Uskonnollisen sielunhoidollisen keskustelun, terapeuttisten ystäväsuhteiden tai sensuaalisen kosketuksen psykofyysinen vaikutus voi oikeassa tilanteessa olla järisyttävä ja lähes ihmeenomainen. Medikaalisen kausaation sijasta kyseessä voi olla mutkikas moniulotteinen sielullinen ja somaattinen tajunnan, hermoston, psykologisen kokemuksen ja situaation tasapainon löytyminen.
Kristinuskon ja kirkon kielimaisemassa tulisi uskaltaa pohtia laajemminkin hengen ilmiöiden ontologiaa. Seuraan iho kananlihalla kirjoituksia pahojen henkien tunnistamisen ja karkottamisen hiipimisestä suomalaisen kirkon puheeseen. Pyhän Hengen paluun lietsominen on samaa linjaa. Karismaattisuuden laskoksiin piiloutuva sumea taikausko tulisi nähdä.
Vuonna 1939 sanotaan maassamme vaikuttaneen isänmaallisen hengen. Yrityksen työyhteisössä voi suotuisissa oloissa syntyä innovatiivinen ja eteenpäin vievä yhteishenki. Kollektiivisiin sosiaalisiin ja yhteisöpsykologisiin ilmiöihin soveltuu erinomaisesti hengen käsite. Ympäristötietoisuus, muukalaisvastaisuus, euroviisuhuuma, raittiusliike ja vaikkapa uusateismi ilmentävät mielissä vaikuttavaa yksilöstä toiseen tarttuvaa yhteisefektiä, ja taustalla vaikuttava henki on osuva nimitys.
Myös yksilön sielunliikkeissä ja esimerkiksi mielenterveyden oireilussa ilmenee usein mutkikkaita vaikutuksia, joita on tapana tulkita henkien ja joskus jopa demonien kielikuvilla. Vainoharhaksi väkevöitynyt epäluulo, patologinen kateus, irrationaaliset ahdistus- ja pelkotilat, aggression tai addiktiivisen käytöksen ilmiöt. Näiden taustalla voidaan sanoa vaikuttavan sielua otteessaan pitävä henki tai demoni. Kuitenkaan emme yleensä oleta, että kyseessä olisi yliluonnollinen arkitodellisuuden taakse kätkeytynyt salattu olio, aineen, energian ja maailman todellisuudesta irrallinen ontologinen realiteetti. Sana henki viittaa pikemmin ihmisen tajunnan, psykologian, tunne-elämän ja neurologisen kentän mutkikkaisiin ilmiöihin, mielen potentiaaliin ja vaikutuksiin.
Pyhä Henki ja ontologinen realismi
Silläkin uhalla, että herkät sielut närkästyvät, kysyn kristinuskon sanastossa keskeisen termin Pyhän Hengen ontologista statusta. Onko kyseessä reaalinen objekti vai pikemmin ilmaus, joka viittaa fenomenologiseen kuvaan, yksilön ja yhteisön tajunnassa ja sosiologiassa manifestoituvaan voimaan. Kun yleisen tiedollisen kehityksen tuloksena ihmiskunta on oppinut ymmärtämään mutkikkaiden ilmiöiden syysuhteita ja todellisuuden muuttujia, vuosisatoja sitten muodostuneet puhetavat, ilmiöiden selitykset ovat vanhentuneet tai jääneet kieleen vertauskuvallisina ilmauksina. Vanhan Testamentin ajan ymmärrykset tähtitaivaan ilmiöistä, sateenkaaresta ukkoseen ja tulviin, maanjäristyksistä komeettoihin ja supernovan räjähdyksiin ovat siirtyneet uusien luonnollisempien ilmausten ja kuvaustapojen piiriin. Myös bioluonnon ilmiöt eliöstön elinkaaresta, sikiämisestä, kasviston ja eläimistön morfologiaan, kasvun ihmeisiin ja lisääntymisen salaisuuteen on nykyihmiselle kokonaan muuttuneen tiedon ja puhekäytäntöjen piirissä. Emme voi peruuttaa aikakauteen ennen solujen, biokemian ja geenitiedon löytymistä.
Miten siis tulisi ajatella kristinuskon kieleen kaiverretusta Pyhän Hengen käsitteestä. Onko kyseessä ontologisesti reaalinen olio vai onko oikeampi tapa ymmärtää se fenomenologisena ilmentymänä, vertauskuvana ja mielen todellisuuden voimavaikutuksena (joka voi olla hyvinkin reaalinen, näkyvin seurauksin!).
Erottautumisen hygienia
Tämä on kohtalonkysymys kristikunnan suuren enemmistön, eurooppalaisten ihmistovereidemme, sodan jälkeisen sukupolven lasten ja lastenlasten parissa. Fundamentalismin ja herätyskristillisen nostalgian ote ei tavoita nykyihmisten enemmistön elämismaailmaa, uskontunnustuksiin puristettu käsityskanta kirjaimellisena kokemuksena viheltää yli. Oppi Pyhästä Hengestä ja ajatus hengen hurmauksen kokemuksesta kristillisen kirkon uudistamisen tienä sysää suuren enemmistön meistä maallistuneista alatien kristityistä ja katujen kulkijoista yhä kauemmas ulkopuolelle.
Ajatus valitusta vähemmistöstä on ikuinen ilmiö, josta varhainen esimerkki oli juutalaisuudessa Qumranin yhteisö ja varhaisen kristinuskon gnostilaiset solut. Vastaavia opin, elämäntavan ja erottautumisen hygienian ortodoksioita on kristillisen uskonnon historiassa vilissyt endeemisenä oireiluna. Hajalle heittävä voima on synnyttänyt tuhannet kristinuskoon assosioituneet ryhmät, liikkeet ja kirkkokunnat. 1960-luvun ripariherätysten nostalgia on nyt isovanhemmiksi kasvaneiden seurakuntalaisten ja heidän sanomastaan syttyneiden jälkeläisten pakoa turvaan maallistumisen ja paheiden vedenpaisumuksen alta. Pyhän Hengen manaus, helluntaikertomuksen uusintaminen, pahojen henkien karkotus kaivetaan kirkkohistorian tarvikevarastosta. Noan tavoin vision toteutuminen merkitsisi eklektistä yhden prosentin ”pelastuvien joukkoa”.
Artikkelikuvassa Pyhä Henki färsaarelaisessa postimerkissä.
