Helsingissä järjestetään 15.–18.3. Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaali, joka keskittyy tuoreimpaan itä- ja kaakkoisaasialaiseen elokuvaan. Aasian elokuvarintamalla tapahtuu koko ajan paljon, mutta suomalaisille valkokankaille idästä tulevat elokuvat pääsevät kovin harvoin. Pakko tunnustaa, etten tunne aasialaista elokuvaa siinä määrin kuin haluaisin, mutta suhtaudun siihen sitäkin suuremmalla uteliaisuudella.
Tänä vuonna festivaalielokuvien keskeisimpiä teemoja ovat yhteiskunta, #metoo, historia, rikos, kaupunki, eläimet, maailma muuttuu, nuoriso hukassa ja kaipuu. Elokuvien parissa on siis mahdollista tehdä syväsukellus Aasian eri maiden nykypäivään ja menneeseen.
Poimin ohjelmistosta vinkiksi yhteiskunta-kategoriaan valitut elokuvat. Kolme niistä ehdin nähdä ennakkoon: A Taxi Driver vie noin neljänkymmenen vuoden taakse Etelä-Korean kansalaisoikeusliikkeen vaiheisiin. Angels Wear White on #metoo-henkinen puheenvuoro heikommassa asemassa olevien alttiudesta joutua monella tavalla hyväksikäytetyiksi. Dark is the Night vie tavallisten ihmisten arkeen, joka kietoutuu osaksi Filippiinien huumeidenvastaista sotaa.
Ohjelmisto ja esitysajankohdat löytyvät festivaalin nettisivuilta. Festivaalielokuvia on mahdollista nähdä Helsingissä korttelikino Korjaamolla ja Orionissa.
Luvassa on ajankohtaisia, koskettavia ja historiallisesti silmiä avaavia ja siksi suorastaan opettavia elokuvia. Lähdetään siis Aasiaan!
A Taxi Driver
A Taxi Driver perustuu tositapahtumiin. Ymmärsin tietäväni Koreoiden historiasta onnettoman vähän, kun tiedän, että on vapaamielisempi etelä ja suljettu pohjoinen, joiden välillä on vallinnut aselepo mutta ei oikeastaan virallista rauhaa jo 1950-luvulta alkaen. En esimerkiksi tiennyt, että vielä 1980-luvun alussa Etelä-Koreassa elettiin sangen tiukassa sotilasdiktatuurissa ja että Gwanjun alueella alkoi kansanousu, jonka armeijan joukot yrittivät nujertaa brutaalisti.
Elokuva kertoo sekä maan historiasta että ystävyydestä. Vakava saksalainen reportteri ja hilpeäluontoinen yksityistä taksia ajava leskimies tutustuvat, kun toimittaja haluaa lähteä selvittämään, mitä Gwanjussa tapahtuu. Soulissa asuva taksikuski on autuaan tietämätön maan toisella kolkalla liikkeelle lähteneistä tapahtumista, hänellä kun on omat talousmurheensa ja pieni tytär hoidettavanaan. Gwanjun tapahtumista ei kerrota maan medioissa oikeastaan mitään.
A Taxi Driver. Helsinki Cine Aasia.
Matkalla Gwanjuun miehet kohtaavat jos jonkinlaisia hankaluuksia ja heidän silmänsä avautuvat sille, mitä maassa tapahtuu ja miten kansalaisia kohdellaan. Miehillä ei ole yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää, mutta vaarallisten tilanteiden jälkeen he oppivat luottamaan toisiinsa. Aikanaan hurja seikkailu päättyy ja maailma saa kuulla Gwanjusta, mutta miehet eivät tapaa enää koskaan. Ilman tuolloin alkanutta demokratisoitumisliikettä ja kansalaisoikeustaistelua Etelä-Korea saattaisi kuitenkin näyttää tänään toiselta kuin se näyttää.
Journalisti Jürgen Hinzpeterille jäi ainaiseksi tietymättömiin sen taksikuskin nimi, joka hänet kriisialueelle ajoi. Elokuvassa tämä on Kim. Elokuvan ilmestyttyä jo edesmenneen kuljettajan poika kertoi Hinzpeterille isästään.
Erikoislaatuisesti sentimentaalisuuteen ja julmienkin tapahtumien keskellä jopa hupailuun paikoin taipuva elokuva on yksi Etelä-Korean viime vuoden katsotuimmista uutuuksista.
A Taxi Driver (Etelä-Korea 2017). Ohjaus: Jang Hoon. Käsikirjoitus: Eom Yu-na. Pääosissa: Song Kang-ho, Thomas Kretschmann, Ryu Jun-yeol, Park Hyuk-kwon, Yoo Eun-mi.
Angels Wear White
Angels Wear White kuvaa, miten heikoimmassa asemassa olevilla nuorilla naisilla (ja lapsilla) voi olla hyvin vähän mahdollisuuksia pitää puoliaan. Vielä teini-ikäinen Xiaomi on siivoojana merenrantahotellissa. Elämä on hiljaista ja viipyilevää. Välillä hän tuuraa vähän luvattakin työtoveriaan hotellin vastaanotossa, kun tämä on omilla menoillaan.
Yhtenä tällaisena iltana hän näkee, kun keski-ikäinen mies menee huoneeseen kahden hyvin nuoren koulutytön kanssa tyttöjen selvästä vastustelusta huolimatta. Hyväksikäyttötapausta aletaan selvittää, mutta Xiaomi on hiljaa. Hän on paperiton ja koditon ja siksi itsekin sangen haavoittuvassa asemassa.
Angels Wear White. Helsinki Cine Aasia.
Taitavasti tarina seuraa toisiinsa kietoutuvia ihmiskohtaloita ja sitä, miten monella tasolla eri-ikäisten naisten elämää säätelee joku muu kuin he itse. Nekin ihmiset, joiden pitäisi olla turvallisia, voivat olla kuka mistäkin syystä jotain muuta. Rakenteet, joiden pitäisi suojella, ovat korruptoituneita ja näyttäytyvät käsittämättöminä. Nuorten näyttelijöiden työ on koskettavaa katsottavaa.
Angels wear White (Kiina, Ranska 2017). Ohjaus ja käsikirjoitus: Vivian Qu. Pääosissa: Vicky Chen, Zhou Meijun.
Dark is the Night
Dark is the Night on sekä tarinaltaan että ulkoasultaan karu. Keski-ikäinen filippiiniläinen Sara tekee putiikissaan muun kaupankäynnin ohella pientä huumekauppaa. Hän vastaa epämääräisistä hommistaan aluetta hallussaan pitävälle konnalle, Kidlatille.
Presidentti Rodrigo Duterte on julistanut laajamittaisen huumeidenvastaisen sodan Filippiineille, mutta Kidlatin kaltaisten huumekauppaa pyörittävien isojen tekijöiden maksamat lahjukset antavat Saran kaltaisille pikkudiilereille tilaisuuden jatkaa toimintaansa. Kaikki osapuolet hyötyvät, kun poliitikon suosio kasvaa, lahjusten vastaanottajien kukkaro kasvaa, huumepomojen tulot säilyvät ja pahnan pohjimmaiset pikkudiilerit voivat jatkaa kituuttamistaan.
Dark is the Night. Helsinki Cine Aasia.
Käy kuitenkin niin, ettei Kidlat enää suojele Saraa, ja Duterten mobilisoimat poliisivoimat saavat luvan tappaa katukauppiaat. Sara päättää puolisonsa kanssa lopettaa huumekaupan, ennen kuin on liian myöhäistä. Samoihin aikoihin pariskunnan jo mierontielle joutunut poika kuitenkin katoaa epämääräisesti. Poikaansa etsimään lähteneen Saran tilanne lähtee lipeämään käsistä ja luisuu kohti onnetonta loppua.
Yksilöiden inhimillisyyttä ei juuri tunnusteta eikä tunnisteta, kun huumeidenvastaisen sodan uhriluku ja väkivalta vain kasvavat. Ja silti: Sara käyttää Dutertea tukevaa rannenauhaa, vaikka juuri tämä häilyy jossakin siellä hänenkin ongelmiensa takana.
Dark is the Night (Filippiinit 2017). Ohjaus ja käsikirjoitus: Adolfo Alix Jr. Pääosissa: Gina Alajar, Phillip Salvador, Bembol Roco, Felix Roco.
Glass Garden
Glass Garden on reaalifantasiaelokuvia biologista ja rakkaudesta luontoon ja ehkä vähän ihmiseenkin. Festivaali-infon mukaan elokuva kertoo nuoresta biologista, joka ajautuu suhteeseen professorinsa kanssa ja löytää turvan – biologille sopivasti – metsästä. Kuvioissa on mukana omien ongelmiensa kanssa kamppaileva kirjailija, joka kiinnostuu biologista.
Glass Garden. Helsinki Cine Aasia.
Biologi ja hänen elämänsä eivät vaikuta olevan tavanomaisimmasta päästä, sillä hän uskoo, että luonto on muutakin kuin se, minkä voi nähdä silmin: puilla voi olla sielu ja kasvit ja ihmiset ovat jollakin tasolla yhdistettävissä. Menneisyydessä langenneen kirouksen seurauksena hänen oma jalkansa on puuta.
Tällaiset fantasiapiirteet tekevät elokuvan asetelmasta kiinnostavan, ja se on ehkä pakko nähdä.
Glass Garden (Etelä-Korea 2017). Ohjaus ja käsikirjoitus: Shin Su-won. Pääosissa: Moon Geun-young, Kim Tae-hun.
Marlina the Murderer in Four Acts
Kuten elokuvan nimikin kertoo, Marlinan tarina on väkivaltainen. Yksin syrjäseuduilla elävä Marlina joutuu rikollisten uhriksi, mutta ei jää vain nuolemaan haavojaan. Hän lähtee kostoretkelle.
Elokuva vaikuttaa lupaavasti sekä tarinalta voimakkaasta naisesta että kuvaukselta yhteiskunnan miesvaltaisista rakenteista. Marlina ei ole retkellään yksin, mutta naisten kokemukset miesvallasta ovat samankaltaisia.
Marlina the Murderer in Four Acts. Helsinki Cine Aasia.
Käyn tarkistamassa tämän vielä elokuvateatterissa, mutta Marlina taitaa saada kostonsa.
Marlina the Murderer in Four Acts (Indonesia/Ranska/Malesia/Thaimaa, 2017) Ohjaus: Mouly Surya. Pääosissa: Marsha Timothy.
Silent Mist
Silent Mistissä eletään pikkukaupungissa, jonka ilmapiiri vaikuttaa tutulta: kaikki tietävät toistensa asiat, ehkä juorutaankin, mutta silti ei oikeastaan puhuta, jos jotain aidosti vakavaa tapahtuu.
Tässä kylässä tapahtuu useita raiskauksia, joita viranomaiset eivät kuitenkaan ala selvittää tapahtumien vaatimalla perusteellisuudella. Ilman viranomaisille annettavia lahjuksia uhrit jäävät auttamatta, rikokset selvittämättä ja rikolliset vapaalle jalalle.
Silent Mist. Helsinki Cine Aasia.
Erityisen kiinnostavan traagisesta ja yhteisöä kriittisesti tarkastelevasta elokuvasta tekee se, että tapahtumat perustuvat aitoihin selvittämättä jääneisiin rikoksiin.
Silent Mist (Kiina 2017). Ohjaus: Zhang Miaoyan. Pääosissa: Hu Chunlan, Zhao Zhuojun, Yang Xiaojiang, Wang Gufu.
Walking Past the Future
Walking Past the Future on elokuva siirtolaisuudesta, irrallisuudesta ja juurettomuudesta, sukupolvien erosta – koko tästä ajasta. Nyt tapahtumapaikka on Kiina.
Yaotingin tehdastyöläisperhe palaa entisille kotiseuduilleen, kun työt kaupungissa ovat menneet alta. Perheen maat ovat kuitenkin jo muilla. Työ ja todellisuus ovat jotain muuta kuin itsestään selvä pelastus katastrofin kaupungissa kokeneelle perheelle.
Työhön ja elämän taloudellisiin edellytyksiin perustuva siirtolaisuus ei ole vain yksilöiden asia vaan vaikuttavat helposti useampiin sukupolviin kerralla. Se on myös laajojen massojen asia. Kiinassa on paitsi naapurimaista tulleita siirtolaisia myös maan sisäistä siirtolaisuutta. Liike työn perässä on monitahoista: työt siirtyvät uusiin maihin ja kiinalaisissa kaupungeissa jäädään työttömiksi.
Walking Past the Future. Helsinki Cine Aasia.
Aikanaan maalta kaupunkiin työn perässä muuttaneiden vanhempien lapsista on kasvanut kaupunkilaisia, joille vanhempien kotiseudulle muuttaminen ei takaa mitään. Sukupolvien välillä on kuilu, jonka ylittäminen on monella tasolla hankalaa.
Asetelma, jossa kerrotaan irralleen jäämisestä, vaikeuksista sopeutua muutoksiin ja toisistaan kauaksi jäävistä todellisuuksista kuulostaa aidosti myös universaalilta: nämä ovat kokemuksia, joita kenellä tahansa voi olla missä päin maailmaa tahansa.
Walking past the Future (Kiina 2017). Ohjaus ja käsikirjoitus: Li Ruijun. Pääosissa: Yang Zishan, Yin Fang.
Bamseom Pirates: Seoul Inferno
Bamseon Pirates on dokumentti eteläkorealaisesta, vuonna 2010 perustetusta punk-rock-jazz- metallibändistä, joka halusi antaa ”yhteiskunnalle mitä se ansaitsee”. Sekametelisopalta kuulostavan bändin kerrotaan soittavan 100 biisiä kymmenessä minuutissa ja musisoivan sillä välineellä mikä käteen osuu. Klubikeikoille joukkio ei antaudu vaan ilmaantuu sinne missä milloinkin tapahtuu. Bändin tuottaja joutuukin toisinaan pidätetyksi turvallisuuslakien rikkomisesta.
Bamseom Pirates: Seoul Inferno. Helsinki Cine Aasia.
Kuulostaa juuri niin angstiselta, että tämä bändi täytyy nähdä. Vai?
Bamseom Pirates: Seoul Inferno (Etelä-Korea 2017). Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Jung Yoong-suk. Pääosissa: Kwon Yong-man, Jang Sung-gun, Park Jung-geun.
