Helene Schjerfbeck: Omenatyttö 1928. Kuva: Didrichsenin taidemuseo.
Kuten jo jotkut aikalaiset ennustivat, Helene Schjerfbeckistä (1862–1946) on viime aikoina tullut kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu suomalainen taiteilija. Vuonna 2007 Pariisissa järjestetty näyttely merkitsi läpimurtoa ”kansainvälisen modernismin huippunimien joukkoon” kuten uuden pohjoismaisen Schjerfbeck-näyttelyn pääjärjestäjinä toimivat taidemuseoiden johtajat sanovat.
Helsingin Ateneumissa näyttely pidettiin 1.6.–14.10.2012 ja oli valtaisa menestys. Näyttely on siirtynyt Tukholmaan (Prins Eugens Waldemarsudde, 3.11.2012–12.2.2013) ja siirtyy sieltä edelleen Göteborgin taidemuseoon (16.3.–18.8.2013).
Sekä meille, jotka näimme näyttelyn että niille, jotka eivät siinä käyneet eivätkä lähde Ruotsiin nähdäkseen sen, jää muistoksi erinomainen näyttelyteos, jossa on upeiden ja taiteilijan koko uran kattavien maalausten lisäksi kuusi hienoa artikkelia taiteilijan elämästä ja työstä. Tässä pieni vilkaisu näyttelyn ja kirjan antiin.
Helene Schjerfbeck kaatui 4-vuotiaana portaissa ja jäi vakavasti liikuntarajoitteiseksi. Koulussa huomattiin hänen piirtäjänlahjansa, ja 21-vuotiaana Helene aloitti opintonsa Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Isän kuolema vuonna 1876 ajoi perheen taloudellisesti ahtaalle, mutta Helene menestyi taiteilijana, sai palkintoja ja pääsi Pariisiin opiskelemaan ja maalaamaan. Pariisista, Ranskan maaseudusta ja sittemmin myös Wienistä tuli tuttu ympäristö nuorelle taiteilijalle, jonka uraa sekä vammautuminen ja sairastelu varjostivat.
Jotkin tutkijoiden analysoimat teemat Schjerfbeckin elämänkaaressa ja töiden kehityksessä herättävät ajatuksia, jotka palaavat mieleeni, kun katson hänen teoksiaan.
Kuoleman tematisoiminen ja läsnäolo Schjerfbeckin varhaisteoksissa liittyvät epäilemättä taiteilijan oman elämän hauraus sekä hänen isänsä ennenaikainen kuolema. Varhaiset historialliset maalaukset – muun muassa Haavoittunut soturi hangella (1880) sekä Kaarle-herttua häpäisee Klaus Flemingin ruumista (1879) – kuvaavat harkitusti hetkeä ennen kuolemaa tai sen jälkeen, mikä pysäyttää katsojan aivan toisella tavalla kuin dramaattisen kuolinkamppailun kuvaaminen.
Schjerfbeckin suhde vastakkaiseen sukupuoleen oli tärkeä ja vaikea samanaikaisesti. Hän tiedosti jo varhain yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden naisia kohtaan, mutta näki myös miesmallinsa selvästi empaattisemmin ja siten myös enemmän miehinä kuin hänen aikansa alastonmallien kuvaamistraditio edellytti.
Anja Olavinen toteaa, että kihlauksensa purkauduttua Schjerfbeck käänsi 1890-luvulla maalaamiensa miesten katsetta sisäänpäin jättäen heille oman yksityisyyden sfäärinsä.
Nuoren ja komean, Schjerfbeckin taiteesta innostuneen Einar Reuterin ilmestyminen vuonna 1918 jo 56-vuotiaan taiteilijan elämään johti tämän kiihkeään rakastumiseen ja syvään suruun, kun Reuter pian kihlasi nuoren naisen. Rakastuminen ja sitä seurannut hylätyksi tulemisen kokemus näkyvät vahvasti Schjerfbeckin tuon ajan maalauksista.
Helene Schjerfbeck, Omakuva Saltsjbadenissa 1944. Kuva: Didrichsenin taidemuseo.
Reuterilla oli tärkeä osuutensa Schjerfbeckin modernin maalaustyylin vahvistumisessa. Reuter ja Schjerfbeck pysyivät ystävinä jälkimmäisen kuolemaan saakka, ja Reuterin salanimellä H. Ahtela kirjoittama Schjerfbeckin elämäkerta (1953) tuki taitelijan työn säilymistä jälkipolvien mielissä.
Modernilla kaudellaan Schjerfbeck pelkistää ja yksinkertaistaa, mutta saavuttaa juuri siksi tunnetiloja, jotka tekevät hänen maalaustaiteestaan omintakeisen. Kuvattujen ihmisten sisäänpäin kääntymien ja melankolia, mutta myös hiljaisuuden ja rauhallisuuden vangitseminen ovat jo vuosisadan alusta Schjerfbeckin maalausten tunnusmerkkejä. Vanhuuden omakuvissaan Schjerfbeck kuvaa rehellisesti ja rohkeasti oman ruumiinsa rappeutumista ja kuoleman läheisyyttä.
Schjerfbeck oli nöyrä ammattinsa taitaja, joka alihinnoitteli oman teoksensa. Mutta Schjerfbeckin suuruus ei ole yksin siinä, että hän oli taitava ja tarkkanäköinen. Hänen intiimisyytensä ja herkkyytensä yhdessä hänen rehellisyytensä ja rohkeutensa kanssa tekevät hänestä poikkeuksellisen merkittävän taiteilijan.
Matti Myllykoski
Arvioitu teos:
Leena Ahtola-Moorhouse: Helene Schjerfbeck: 150 vuotta.
Ateneumin taidemuseo, Valtion taidemuseo. 393 s.
