Euroopan Pohjois-Korea?
Albania on valtio, jota moni ei osaa sijoittaa Euroopan kartalle. Sen paikallistuu helpoimmin suhteuttamalla se sitä tutumpaan naapuriin; ”Italian saappaan koron kohdalta suoraan itään”.
Minulla oli tilaisuus havainnoida Albaniaa ja sen uskontotilannetta toukokuussa 2022 toteutuneen yliopistojen välisen ERASMUS-opettajavaihdon yhteydessä. Havaintoni rajoittuvat Albanian kahteen suurimpaan kaupunkiin, Tiranaan ja Dürresiin, ja ne perustuvat myös sikäläisten kollegojen kanssa käymiini moniin keskusteluihin, kohtaamisiin sekä kirjallisiin aineistoihin. Albanian ortodoksinen kirkkokunta, joka on maan toiseksi suurin kristillinen kirkkokunta, on havaintokenttäni etuosassa.
Se, joka enemmän tai vähemmän humoristisesti rinnastaa Albanian ja Pohjois-Korean, tarkoittanee sillä itseensä käpertynyttä ja ulkoisilta vaikutteilta tietoisesti suljettua maata. Tällaiselle mielikuvalle on kyllä tietty perusteensa, joka löytyy Albanian menneisyyden tunnetuimmasta vaiheesta, Albanian työväenpuolueen pääsihteerin, käytännössä Albanian diktaattorin, Enver Hoxhan (1908–1985) kaudelta.
Enver Hoxha nousi valtaan Albaniassa marraskuussa 1944. Hän haki tukea ja politiikkansa mallia välittömästi toisen maailmansodan jälkeen Jugoslaviasta, vuodesta 1948 alkaen Neuvostoliiitosta ja Josif Stalinin kuoleman jälkeen Mao Zedongin Kiinasta. Mao Zedongin kuoltua Albania sulkeutui muulta maailmalta yhä tiiviimmin. Se erosi sekä Sosialististen maiden talousliitosta että Varsovan liitosta. Vuodesta 1968 alkaen maahan rakennettiin 300000–800000 (lukumäärä vaihtelee eri lähteissä) betonibunkkeria torjumaan Hoxhan vainoharhaisesti pelkäämiä NATO:n tai Varsovan liiton hyökkäyksiä (joita ei koskaan tullut). Emily Jane Glass on tulkinnut bunkkerien olevan symboli rakennusaikansa Albaniasta, muusta maailmasta sulkeutuneesta säiliöstä. Jopa Blendi Fevziu, ensimmäisen tieteellisen Hoxhan elämäkerran kirjoittaja, vertaa Hoxhan kauden lopun Albaniaa tässä suhteessa nykyajan Pohjois-Koreaan.
Hoxha vihasi erityisesti Yhdysvaltoja ja Iso-Britanniaa. Albania katkaisi diplomaattisuhteensa niihin vuonna 1946, ja suhteiden solmiminen aloitettiin uudelleen vuonna 1991. Hoxha piti vuonna 1946 lehdistötilaisuuden Pariisissa. Se oli hänen viimeinen matkansa länsimaahan, ja myös viimeinen kerta, jolloin hän tapasi länsimaisia toimittajia. Vuoden 1960 jälkeen hän ei käynyt kertaakaan ulkomailla.
Vuodesta 1950 alkaen Albanian työväenpuolue oli ollut ainoa sallittu puolue. Kommunismin kausi jatkui Albaniassa vuoteen 1990, ja monipuoluejärjestelmään siirryttiin vähitellen 1990-luvun alkupuolella.
Enver Hoxhan kuollessa 1985 Albania oli Euroopan köyhin ja maailman kolmanneksi köyhin maa. Köyhyys johtui äärimmilleen viedystä maatalouden kollektivoinnista ja käytännössä olemattomasta ulkomaankaupasta. Se on edelleen yksi Euroopan köyhimmistä valtioista. Tänään 14,3 % sen kansalaisista elää köyhyysrajan alapuolella.
Albanialaisia on yhteensä 2,8 miljoonaa. Etnisesti heistä on albaaneja 95%, kreikkalaisia 3% ja muita (valakialaisia, romaneja, serbejä, makedonialaisia ja bulgaareja) 2%.
Uusimman käytettävissä olevan uskontotilaston mukaan 17 % albaaneista on kristittyjä. Koko väestöstä katolilaisia on 10%, ortodokseja 6,8%, protestantteja 0.1% ja muita kristittyjä saman verran.
Albania on ainoa muslimienemmistöinen Euroopan valtio. Muslimeja on 58,8% väestöstä. Albanian (ja Balkanin) islam eroaa turkkilaisesta tai arabimaiden islamista siinä määrin, että sitä pidetään islamin konservatiivisimpien suuntausten piirissä lähetysalueena, ja Saudi-Arabia onkin investoinut useiden moskeijoiden (joita on yhteensä yli 700) rakentamista Albanian eri osiin.
Ylivoimaisesti suurin osa Albanian muslimeista on sunnimuslimeja. Bektashimuslimeja on parikymmentä prosenttia. Suuntaus syntyi nykyisessä Turkissa 1500-luvulla, mistä syystä sitä pidetään ainoana Euroopan alueella syntyneenä islamin suuntauksena. Se on sufilaisuuden suuntaus, joka levisi laajalle Ottomaanien valtakunnassa. Kun Kemal Atatürk kielsi sen Turkissa 1920-luvulla, se siirsi toimintansa painopisteen Albaniaan, joka onkin koko maailman bektashi-muslimien keskuspaikka. Bektashilaisella suuntauksella on monia yhtäläisyyksiä, kuten kokeneen hengellisen ohjaajan (“baba”) rooli, islamin mystisten suuntausten kanssa,. Sillä on yhtäläisyyksiä myös muiden uskontojen kanssa, kuten kristityiltä omaksuttu yhteisen leivän jakaminen ja syntien tunnustaminen, mikä selittyy suuntauksen islamilaisittain epäortodoksisesta ja mystisestä Koraanin ja Sunnan tulkinnasta käsin. Sillä ei ole omaa oppiperustaa, vaan säännöt ja rituaalit riippuvat hengellisestä ohjaajasta. Bektashimuslimit eivät edellytetä esimerkiksi naisten hunnuttamista eivätkä rukoile arabiaksi.
Toiseen maailmansotaan saakka Albanian bektashimuslimien yhteiskunnallinen merkitys oli suuri. Heitä kuului koulutuksen ja sosiaalisten uudistusten parissa toimineeseen älymystöön, ja eräät heistä ylsivät politiikassa ministerin tehtäviin. Heidän lisäkseen Albanian katolilaiset olivat jokseenkin ainoita, jotka yrittivät hankkia modernia teknologiaa tuolloiseen kovin takapajuiseen Albaniaan. On esitetty väite, jonka mukaan juuri siksi bektashimuslimit ja katolilaiset kärsivät Hoxhan uskontopolitiikan seurauksista kaikkein eniten.
Albanian moniuskontoisuus ei miellytä kaikkia, ja Albanian maaraporteissa on kiinnitetty huolestunutta huomiota ennen kaikkea radikaalin islamin (ja muidenkin uskontojen radikaalien suuntausten) suodattumiseen Albanian nykyiseen maltilliseen moniuskontoiseen yhteiskuntaan.
Albania ei suinkaan aina ole ollut eristäytynyt maa. Se on itse asiassa yksi varhaisimmista kristillisistä alueista. Apostolisena aikana Durrësin satamakaupungissa uskotaan olleen noin 70 kristittyä perhekuntaa. Vanhimpien lähteiden perusteella on mahdollista, että Paavali ja Andreas olivat – toisistaan tietämättä – aktiivisia Epiruksen, nykyisen Albanian, alueilla. Roomassa marttyyrikuoleman kärsineiden luetteloista erottuu pyhä Astio, yksi Durrësin ensimmäisistä piispoista.
Tänään Albanian suhteet lähimpiin naapurimaihinsa Bosnia-Herzegovinaan, Serbiaan, Kreikkaan ja Italiaan ovat hyvät. Kreikka seuraa tarkasti Albaniassa olevan kreikkalaisvähemmistön kohtelua, ja toisinaan asiasta on löytynyt huomautettavaa. Italia on Albanian merkittävin kauppakumppani ja rahallinen tukija.
Albania ei ole Euroopan unionin jäsen. Se jätti jäsenyyshakemuksen vuonna 2009 saaden vuonna 2014 hakijamaan statuksen. Euroopan unioni haluaa Albanialta lisänäyttöjä ennen varsinaisten jäsenyysneuvottelujen aloittamista. Erityisiä haasteita Albanialle ovat hallinnon ja oikeusvaltiorakenteiden kehittäminen, ihmis- ja huumekaupan lopettaminen sekä korruption kitkeminen. Maan hallinto on pahoin korruptoitunut, ja Italian mafialla on luja ote maan talouselämästä. Yhteiskunnallisten perustoimintojen sujuvuus ja jopa eräiden arkisten asioiden onnistuminen riippuu suuresti oikeiden ihmisten tuntemisesta ja oikeisiin verkostoihin kuulumisesta. Epävirallinen talous on vahva. Yhteiskunnalliset erot ovat suuret. Julkinen terveydenhoito ei ole länsimaisella tasolla. Maassa viljellään huumeita, ja Albania on huumekauppaverkostojen risteysalue.
Albania on ollut Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäsen vuodesta 2009.
Albania ja Suomi solmivat diplomaattisuhteet vuonna 1956. Tällä hetkellä Suomella ei ole suurlähettilästä eikä edustustoa Albaniassa, vaan sitä koskevat diplomaattiasiat hoidetaan Suomen Kreikan-lähetystössä Ateenassa.
Albania ei toistaiseksi voi olla mukana eurooppalaisten yliopistojen välisessä ERASMUS-ohjelmassa, joka sallii yliopistojen opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuuden, mutta se osallistuu ulkoeurooppalaisille yliopistoille avoimeen ERASMUS+-ohjelmaan, jonka puitteissa omakin vierailuni toteutui, ja joka on yksi pieni osa Albanian integroitumista eurooppalaisiin yhteisöihin.
Enver Hoxhan uskontopolitiikka
”Niin, toveri Enver, syötkö sianlihaa?”, Stalin kysyi yht´äkkiä sekoitellessaan haarukallaan kylmää ateriaansa metallilautasella. ”Syön kyllä”, Enver Hoxha vastasi.”Islam kieltää sianlihan syömisen”, hän huomautti, ja jatkoi: ”Joutava sääntö. Mutta uskonasioita on seurattava tarkkaan ja taisteltava niitä vastaan taitavasti loukkamatta ihmisten tunteita. Ne ovat säilyneet vuosisatojen ajan, joten niiden kanssa on oltava ovela. Ne yhdistävät kansalaisia.”
Blendi Fevziun mukaan tämä keskustelu Josif Stalinin ja Enver Hoxhan välillä käytiin huhtikuussa 1949. Toinen keskustelijoista oli entinen pappisseminaarin oppilas, toinen taas imaamin poika, jonka ensimmäinen koulu oli ollut maktab, islamilainen alakoulu. Siinä pojille opetettiin Koraanin resitoimista, lukemista, kirjoittamista ja kielioppia. Se oli myös ainoa koulu, jota Hoxha koskaan kävi. Tätä taustaa vasten on huomionarvoista, että hän kirjoitti elämänsä seitsemän viimeisen vuoden aikana 13 paksua osaa käsittävän omaa poliittista ajatteluaan koskevan teossarjan, josta 6 osaa on käännetty myös englanniksi.
Enver Hoxhan ajan kulttuuripolitiikkaan kuului maan historian tulkitseminen uudelleen. Kommunistinen ideologia ja sen historiakulttuuri tehtiin näkyviksi; uusia kaupunkeja rakennettiin, kaupunkikeskustat uudistettiin, patsaita ja monumentteja pystytettiin, katujen ja teiden nimiä muutettiin. Kommunismiin ja diktatuuriin sopimattomia rakennettuja ympäristöjä purettiin. Kollektiiviset muistot ja perinteet hävitettiin ja korvattiin uusilla.
Tähän kuului voimakas uskonnonvastainen kampanja, jonka merkeissä 1600 kirkkoa ja suuri määrä moskeijoita tuhottiin, suljettiin tai otettiin muuhun käyttöön. Tämän prosessin huipentumana Albania julistautui ateistiseksi valtioksi vuonna 1967. Siitä alkaen esimerkiksi ristinmerkin tekeminen oli raskaanpuoleinen rikos. Uskonnollinen julistus rinnastettiin rangaistavuudessaan natsipropagandan tekemiseen. Sanat ”Kyrie eleison” kiellettiin, ja niiden sijaan tuli lausua ”Eläköön puolue!”
Hoxhan ateistinen politiikka asettuu mielenkiintoiseen kehykseen. Vähäisestä koulusivistyksestään huolimatta hän on ollut – Fevziun sanoin – lecteur assidu, jonka kirjasto käsitti melkein 22 000 kirjaa. Hoxhan kirjahyllyjen sisällössä kiinnittää huomiota uskonnollisen kirjallisuuden suuri määrä. Uskonnollisen kirjallisuuden kategoriassa hän näyttää olleen erityisen kiinnostunut paavien ja pyhien ihmisten elämäkerroista. Niiden ohella hän näyttää rakastaneen erityisesti poliitikkoja koskeneita salaliittoteorioita käsitteleviä kirjoja vampyyreja käsittelevien teosten ohella. Hän hallitsi ranskan jokseenkin ainoana vieraana kielenään lukien säännöllisesti Le Monde -sanomalehteä, joka tuohon aikaan saapui Tiranaan noin viikon myöhässä.
Oliko Hoxhan ateistinen politiikka lainaa Stalinin ja varsinkin Mao Zedongin opeista, joita Hoxha muutenkin sovelsi, vai pitikö hän uskontoja ylivoimaisina (ja sellaisina välttämättä eliminoitavina) kilpailijoina albanialaiselle kommunismin versiolle? Fevziu on jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Todisteina hän esittää paitsi Hoxhan kirjaston Uskonnollinen kirjallisuus -luokan yllättävän laajuuden, myös selvästi uskonnollisen terminologian ja uskoa kuolemanjälkeiseen elämään edellyttävät ilmaisut, joita sekä Hoxha itse että hänen vaimonsa Nexhmije toisinaan käyttivät.
Emme saa koskaan tietää.
1960-luvulla Albanian lähetystö Roomassa otti vastaan erään nunnan kirjoittaman kirjeen. Hän pyysi, että hänen vakavasti sairas 80-vuotias äitinsä saisi luvan matkustaa Albaniasta Italiaan saamaan kunnollista hoitoa. Kirjeen kirjoittaja oli itsekin albaani, mutta kertoi lähteensä kotimaastaan jo vuosikymmeniä aikaisemmin, eikä ollut sen koommin nähnyt äitiään eikä myöskään äitinsä tavoin Albaniaan jäänyttä sisartaan. Nyt olisi käsillä ehkä viimeinen tilaisuus tavata heidät molemmat. Hän ei ollut edes kuullut äidistään ja sisarestaan mitään kymmeneen vuoteen. Hänen kirjeensä heille jäivät sensuurin kynsiin. Häntä ei oltu päästetty palaamaan Albaniaan.
Kirjeen oli lähettänyt Gonxhe Bojaxhiu, joka tunnettiin jo tuolloin paremmin Äiti Teresana.
Kaikki hänen yhteydenotto- ja auttamisyrityksensä torjuttiin. Edes Vatikaanin vetoomus ei auttanut asiassa, mikä Albanian uskontopolitiikkaa ajatellen ei yllätä suuresti. Jopa Ranskan presidentti Charles de Gaulle ja Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Jacqueline Kennedy vetosivat Hoxhaan – turhaan. Äiti kuoli heinäkuussa 1972 ja sisar seuraavana vuonna. Hänkään ei saanut olla äitinsä luona tämän viimeisinä aikoina.
Äiti Teresa sai viimein luvan vierailla Albaniassa vuonna 1990, muutamaa kuukautta ennen kommunistihallinnon sortumista. Salaisen poliisin tarkasti vartioimana hän sai vierailla äitinsä kotitalossa ja viedä kukat äitinsä ja sisarensa haudoille.
Ennen vuotta 1967 Albanian ortodoksisella kirkolla oli 440 ortodoksipappia. Vuonna 1991 heitä oli elossa 22.
YLÖSNOUSEMUS
Heinäkuussa 1991 Tiranan lentokentälle saapui virka-asuun pukeutunut pappi, joka toimitti muutamaa päivää myöhemmin ensimmäisen ortodoksisen liturgian 24 vuoteen Tiranan keskustassa sijainneen kirkon raunioilla. Hän oli kreikkalainen Anastasios Yannoulatos (s. 1929), Ateenan yliopiston vertailevan uskonnontutkimuksen professori. Ekumeeninen patriarkaatti nimitti hänet Tiranan, Durrësin ja koko Albanian ortodoksisen kirkon arkkipiispaksi 2.8.1992. Tätä kirjoitettaessa hän hoitaa samaa virkaa. Hänen ja kolmen metropoliitan samanaikainen nimitys oli osa ekumeenisen patriarkaatin suunnitelmaa Albanian ortodoksisen autokefaalisen kirkon toiminnan uudelleenkäynnistämiseksi.
Arkkipiispa Anastasios. Kuva: Risto Aikonen.
Arkkipiispa Anastasioksella on ollut tavallaan kolme uraa: uskonnonhistorian professorina ja dekaanina Kreikassa, lähetystyöntekijänä Afrikassa ja arkkipiispana Albaniassa. Hänellä on ollut merkittäviä tehtäviä Kirkkojen Maailmanneuvostossa, hän on mm. ollut sen presidentti vuosina 2004-2013.
Anastasios on kirjoittanut kolmisensataa artikkelia ja raporttia, joita on käännetty ainakin 15 kielelle, ja julkaissut 24 kirjaa, joita on käännetty ainakin yhdeksälle kielelle. Hänen viimeisin kirjansa on nimeltään Coexistence. Peace, Nature, Poverty, Terrorism, Values (2021). Hän puhuu sujuvasti viittä kieltä ja auttavasti neljää muuta, ja on parinkymmenen yliopiston kunniatohtori. Hän on ollut ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
“En usko kenenkään vaikuttaneen häntä enemmän Albanian muuttumiseen vapaaksi eurooppalaiseksi valtioksi”, sanoi Albanian pääministerinä kolmeen otteeseen, viimeksi vuosina 2002-2005 toiminut Fatos Nano.
Vuonna 1994 Albanian ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti Sali Berisha halusi hankkiutua eroon Anastasioksesta esittämällä lakiuudistusta, jonka mukaan Albanian arkkipiispan tulisi olla albanialaissyntyinen ja valituksi tullessaan ainakin 20 vuotta Albaniassa elänyt. Hallitus tuki uudistusta, ja Anastasios pakkasi laukkunsa poistuakseen maasta. Kaikkien yllätykseksi uudistusesitys kaatui parlamentissa, jossa sitä vastustettiin yli uskonto- ja etnisten rajojen.
Vuonna 1996 arkkipiispa joutui uudelleen ajojahdin kohteeksi. Häntä syytettiin kreikkalaisten ystäviensä suosittelemisesta Albanian kolmelle metropoliitan istuimelle. Nämä kolme yhdessä Anastasioksen kanssa, näin väitettiin, olivat ekumeenisen patriarkaatin agentteja Albanian ortodoksisen kirkon kreikkalaistamiseksi. Tämä ei ollut suinkaan ainoa kerta, jolloin arkkipiispaa pidettiin “Troijan hevosena”, jonka turvin Albania ja sen ortodoksinen kirkko saatetaan hellenistisille vaikutteille alttiiksi.
Näihin väitteisiin vastatessaan arkkipiispalla oli tapana muistuttaa, että Albania on itsenäinen valtio, jossa on albaanien lisäksi kuusi etnistä ryhmää. Albanian ortodoksisessa kirkossa käytetään kolmea kulttikieltä; pohjoisessa kirkkoslaavia, maan keskiosassa albaniaa ja eteläisimmissä osissa kreikkaa. Kirkon on palveltava kaikkia.
Vuonna 1997 suurin osa Albanian väestöstä menetti säästönsä ja sijoituksensa pyramidihuijauksen myötä. Maa ajautui lyhytaikaiseen kaaokseen ja oli anarkian partaalla. Anastasios puhui radiossa ja televisiossa kehottaen kansalaisia rauhallisuuteen. Hän osallistui konkreettiseen avustustyöhön kuljettaen ruokaa ja muita avustustarvikkeita jopa kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Tiranasta oleviin kyliin. Koska ulkomaalaiset avustustyöntekijät olivat paenneet maasta, kirkko oli ainoa toimija, jolla oli valmius ja organisaatio avustustyöhön. Kaksi vuotta myöhemmin Anastasios oli jälleen tapahtumien keskipisteessä tuhansien Kosovon albaanien paetessa serbien tieltä. Se, että suurin osa Kosovon albaaneista oli muslimeja, ei merkinnyt hänelle mitään. Hänen johdollaan kerättiin nopeasti 12 miljoonan dollarin pääoma, jolla perustettiin leirejä 3000:n pakolaisen majoittamiseksi ja auttamiseksi.
Viimeistään näiden tapahtumien jälkeen Anastasios oli tunnettu ja tunnustettu kirkonmies kaikissa Albanian etnisissä ja uskonnollisissa yhteisöissä. Hän on käyttänyt monissa kannanotoissaan sanontaa “Uskontojen ei tule olla öljy, joka sytyttää konflikteja, vaan öljy, joka hoitaa haavat ja rauhoittaa sydämet”. Sitä hän käytti myös Kosovon kriisin yhteydessä.
Arkkipiispan ensimmäisen virkahuoneen ikkunassa oli panssarilasiin pysähtynyt, häneen osumaan tarkoitettu luoti, jota hän ei suostunut poistattamaan. “Annan sen olla siinä muistuttamassa, että elämä voi päättyä sekunnissa. Emme saa hukata yhtään päivää”, hän selittää asiaa ihmetteleville.
Kysymykseen Balkanin alueen tulevaisuudesta arkkipiispa vastaa muistuttamalla Balkanin kansojen pitkästä yhteydestä. Ne ovat olleet Rooman, Bysantin ja Ottomaanien ja viimeksi vielä kommunistisen järjestelmän alaisia. Miksi balkanilaiset eivät sitten kykenisi elämään yhdessä sovussa demokraattisessa järjestelmässä, arkkipiispa kysyy. Hänestä ainoa ratkaisu Balkanin ongelmiin on rauhanomainen valtioiden välinen yhteys. Hän muistuttaa ortodoksisen kirkon painottaneen aina jokaisen ihmisen ikuista arvoa, joka ei ole riippuvainen esimerkiksi etnisestä taustasta.”Teologiamme on selkeä. Jokaisessa ihmisessä on Jumalan kuva, joka ei häviä, vaikka usein epäonnistummekin.”
Edelleen hän muistuttaa ortodoksisen kirkon kannattavan ihmisoikeuksia ja yhteisöjen oikeutta vapaaseen kehittymiseen rauhanomaisen yhdessä elämisen rinnalla. On siis ymmärrettävä ihmisarvon kunnioittaminen ja jokaisen kansallisen vähemmistön tunnustaminen ainoina keinoina turvata Balkanin alueen kehitys.
Ajankohtaiseen kysymykseen Ukrainan ja Venäjän sodasta arkkipiispa vastaa yhdellä sanalla: “Madness”.
Vuosina 1992-2002 arkkipiispan johdolla maahan rakennettiin 83 uutta kirkkoa, 140 raunioitunutta kirkkoa ja viisi luostaria kunnostettiin, perustettiin teologinen seminaari (johon monen ihmetykseksi hyväksyttiin myös naisopiskelijoita), konventti ja arkkipiispan virasto. Vähitellen kirkko perusti kouluja, sairaaloita (joista eräässä hoidettiin Enver Hoxhan leskeä), nuorisokeskuksia, lastenkoteja ja päiväkoteja. Arkkipiispan perusajatus oli, että kirkon perustamat laitokset ovat avoimia kaikille uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta. Albanian ortodoksinen kirkko onkin merkittävä sosiaalinen toimija. Se ylläpitää korkeatasoista sairaalaa ja useita terveyskeskuksia, kouluja, päiväkoteja, orpokoteja ja musiikkioppilaitosta. Näin ollen se täydentää merkittävästi valtion tarjoamia sosiaali- ja kasvatusalan palveluja (Albaniassa yksityiset toimijat ovat yleisiä esimerkiksi terveys-, sosiaali- ja koulutusaloilla). Se rahoittaa kulttuuriperinnön restaurointia, jossa arkkipiispa on ollut hyvin aktiivinen. Se osallistuu monella tavalla humanitaariseen toimintaan, ja on ollut useaan otteeseen ensimmäinen toimija katastrofitilanteissa.
Vaikka Anastasios on aina ollut vaatimaton itsensä ja omien saavutustensa suhteen, hän pitää silti merkittävänä suuresti edistämäänsä Tiranan ortodoksisen katedraalin valmistumista. Se rakennettiin lähelle paikkaa, jolla sijaitsi kommunistien tuhoama edellinen katedraali (jonka paikalla on nyt yksi Tiranan tasokkaimmista hotelleista). Anastasios sanoo uuden katedraalin nimen (“Ylösnousemus”) kuvastavan itse asiassa koko Albanian viime vuosikymmenien historiaa.
Ylösnousemuksen katedraaliin liittyy kulttuuri- ja konferenssikeskus, jossa on 850-paikkainen amfiteatteri. Albanian kansallisooppera järjestää esityksensä siinä. Katedraalin toisessa siivessä ovat Albanian Pyhän Synodin kokoontumispaikka sekä arkkipiispanviraston tilat. Katedraali sijaitsee Tiranan keskustassa kivenheiton päässä Keskusaukiolta – ja saman matkan päässä moskeijasta. Katedraali rakennettiin vuosina 2004-2011, tosin kaikki sen maalaukset eivät ole vieläkään täysin valmiita. Sen ulkoasu muistuttaa suunnitellusti ja tietoisesti Hagia Sofiaa. Katedraalin kupolin korkein kohta on 29,2 metriä ja katedraalin kokonaislaajuus on 1660 neliömetriä. Katedraalin maamerkkinä on Anastasioksen ideoima 46 metriä korkea kellotorni. Se rakentuu itse asiassa neljästä toisiinsa yhdistetystä kynttilänmuotoisesta tornista, jotka ovat neljän ylösnousemuksesta raportoineen evankelistan symboleja.
Albania on ollut tunnettu uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan. Paavi Franciscus on ylistänyt Albaniaa sen osoittamasta suvaitsevaisuudesta, jota hän suosittelee malliksi kaikille muille. Tiranassa, vuoden 2014 Albanian-vierailunsa yhteydessä pitämässään puheessa Paavi Franciscus kiinnitti erityistä huomiota “uskontojen rauhalliseen rinnakkainelämiseen tässä maassa” painottaen sen olevan erityisen tärkeää aikoina, jolloin ”ääriryhmät pyrkivät vääristämään uskontojen aitoa henkeä”.
Paavi Franciscus Albaniassa v. 2014. Kuva: Gent Shkullaku.
Paavin ylistämästä albanialaisesta suvaitsevaisuudesta voi nostaa esille pari esimerkkiä. On hyvin tavallista, että kirkkorakennus ja moskeija sijaitsevat lähellä toisiaan, saman kadun varrella tai saman aukion eri puolilla, kuten Tiranassa. Kristittyjen ja muslimien väliset seka-avioliitot ovat aika yleisiä ja yleisesti hyväksyttyjä. Keski-Albaniassa sijaitsevan Beratin kaupungin museossa on näytteillä albanialaisen ikonimaalauskoulukunnan töitä, joissa yhdessä, 1700-luvulta peräisin olevassa, kristillisen aiheen taustaksi on kuvattu moskeijoita ja minareetteja epätavallisena eri uskontojen aiheiden yhdistelmänä ikonissa. Sitä onkin alettu esittää Albanian uskonnollisten olojen kuvallisena symbolina.
Kukaan ei oikein osaa sanoa, milloin muslimienemmistöiseen, 60 kilometriä Tiranasta pohjoiseen sijoittuvan Malbardhin kylän Pyhän Nikolauksen kirkko rakennettiin eikä myöskään tiedetä kuka sen rakennutti. Keskiaikainen se kuitenkin on. Se ei silti säästynyt rappeutumiselta viimeistään Hoxhan aikana. Vuonna 1992 Malbardhin kylän muslimit olivat aloitteellisia kirkon kunnostamisessa normaaliin jumalanpalveluskäyttöön. Yhdessä kylän katolisten asukkaiden, joita on 10 % kylän noin 2500:sta asukkaasta, kirkko saatiin kuntoon. Vaikka siinä vietetään messua harvakseltaan, se on kylän asukkaille pyhä paikka – heidän uskonnostaan riippumatta.
Samankaltaista tapahtui Malbardhista 20:n kilometrin päässä olevassa Dervenin kylässä. Muslimit auttoivat kylän katolisia kristittyjä korjaamaan kommunistien vuonna 1967 tuhoaman ja häpäisemän kirkon.
Malbardhin kyläläisiä avioliittoon vihittäessä on perinteisesti oltava läsnä todistajia molemmista uskontokunnista.
Albanian kristityt ja muslimit viettävät uskonnollisia juhliaan yli uskontorajojen. Esimerkiksi vedenpyhitysjuhla on ollut vuosien ajan avoin muslimeillekin, ja vastaavasti monet kristityt ottavat mielellään osaa Ramadanin päättävään Id-juhlaan. Tämänkaltainen toistuva ja merkityksellinen uskontojen kohtaaminen tuottaa molemminpuolista ymmärrystä ja kunnioitusta.
Albaniassa ei ole epätavallista, että samassa suurperheessä on eri uskontokuntien jäseniä. Uskonnonvapauden laajentuessa syntyi uusia uskonnollisia yhteisöjä. Erityisesti muslimeja muuttaa Albaniaan runsaasti. Arkkipiispa ei pidä sitä ongelmallisena asiana. Hänen mukaansa enemmistö Albanian muslimeista on maltillisia. Albania haluaa olla maailmalle esimerkki uskontojen välisestä dialogin ja rauhallisesta rinnakkainelämisen mahdollisuudesta.
Albanian perustuslaki määrittelee Albanian sekulaariksi valtioksi, jossa on uskonnonvapaus ja jonka on huolehdittava uskonnonvapauden toteutumiselle sopivien olosuhteiden rakentumisesta. Valtio antaa uskonnollisille yhteisöille toimintavapauden, mutta ei tue eikä avusta niiden toimintaa. Perustuslain 24. artikla myöntää kaikille kansalaisille vapauden uskonnon tai katsomuksen valintaan ja vaihtamiseen sekä oikeuden uskonnollisen vakaumuksen tai katsomuksen yksilölliseen ja kollektiiviseen ilmaisuun uskontokasvatuksessa, uskonnonharjoituksessa ja tavoissa. Uskontoon tai katsomukseen perustuva syrjintä on kielletty. Uskonnollisten kohteiden ja rakennusten vahingoittaminen ja uskonnonharjoituksen estäminen ovat rangaistavia rikoksia. Kouluissa ei anneta uskonnonopetusta.
Albaniassa toimivat uskonnolliset yhteisöt vaativat kommunismin kaudella menetetyn omaisuuden palauttamista. Ortodoksinen kirkko odottaa 890:n kiinteistön palauttamista. Sekä katolisella kirkolla että muslimiyhteisöillä on omat vaatimuksensa.
Logos-yliopisto, vierailun isäntäyliopisto, on vuonna 2009 perustettu yksityisen säätiön ylläpitämä yliopisto, jonka kampukset sijaitsevat Tiranassa ja Durrësissa. Yliopiston alullepanija ja sitä ylläpitävän säätiön johtaja on arkkipiispa Anastasios. Yliopistossa on 51 opettajaa, joista teologian opettajia on 7. Yliopistolla on kaksi kampusta, Tiranassa sijaitseva pääkampus sekä hieman Durrësin keskustan ulkopuolella sijaitseva, Shën Vlash -luostarin skiittaan ja sen alueille rakennettu kampus. Siellä annetaan pelkästään teologian opetusta. Siellä oli aiemmin pappisseminaari, jossa 1990-luvun alusta alkaen koulutettiin pappeja ja jumalanpalveluksissa tarpeellisia työntekijöitä ortodoksisen kirkon palvelukseen. Arkkipiispa Anastasios halusi laajentaa seminaarin toimialaa ja muuttaa sen korkeatasoiseksi akateemiseksi laitokseksi. Se liitettiinkin vähitellen Logos-yliopistoon.
Logos-yliopistossa on kolme tiedekuntaa: taloustieteen, soveltavien tieteiden ja ihmistieteiden sekä viestinnän. Teologian opetus sisältyy näistä viimeksi mainittuun kuuluvaan Teologian ja kulttuurin osastoon. Teologian koulutusohjelman nimi on ”sosiaalisen teologian ja uskonnontutkimuksen koulutus”. Se aloitti toimintansa vuonna 2018, ja siinä voi suorittaa Bachelor-tasoisen alemman korkeakoulututkinnon, joita suurin osa Logos-yliopiston tutkinnoista on.
Tutkinnon fokus on ortodoksisessa teologiassa sisältäen eksegetiikan, patristiikan, systemaattisen teologian, uskontojen historian sekä Albanian autokefaalisen kirkon historian ja perinteen opintoja. Lisäksi opetussuunnitelmassa on viestintä- ja kieliopintoja. Varsinaisia tutkielmaopintoja siihen ei sisälly. Opintojen päätavoitteena on oppia ymmärtämään ja kehittämään uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutusta yleensä ja ortodoksisen teologian ja yhteiskunnan vuorovaikutusta erityisesti.
Opintojen ohessa huolehditaan myös opiskelijoiden spiritualiteetista. He osallistuvat päivittäin liturgisiin palveluksiin, viikottaisiin keskusteluihin ja seminaareihin, joissa keskitytään hengellisen elämän ja kristillisen kasvatuksen kysymyksiin.
Yliopiston mukaan teologian koulutusohjelmasta valmistuneet voivat työllistyä ”uskonnollisten instituutioiden, ihmistutkimuksen ja median” alueille. Tutkinto on avoin kaikille opiskelijoille heidän taustastaan riippumatta.
Teologian ja kulttuurin osasto on julkaissut omaa tieteellistä julkaisusarjaa vuodesta 2020 alkaen. Sen nimi on ”Theology & Culture. The Academic Journal of the Department of Theology and Culture University College Logos”, jossa julkaistaan vertaisarvioituja artikkeleita teologian, uskonnontutkimuksen, kasvatustieteen, kirjallisuuden ja sosiaalitieteiden aloilta.
Lisäksi Logos-yliopistossa on erityinen Uskonnollisen turismin koulutusohjelma, jossa voi suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Kyseessä on uusi tutkinto, jolla Logos-yliopisto pyrkii vastaamaan Albaniassa jatkuvasti kasvavan ja sen tulevaisuuden sekä kansantalouden kannalta keskeisen turismin asettamiin haasteisiin. Tutkinto rakentuu useiden eri tieteenalojen varaan ollen kuitenkin taloustieteellisesti suuntautunut. Sen tavoitteissa korostuvat kestävän kehityksen varaan rakentuva turismi sekä Albanian materiaalisen ja immateriaalisen kulttuuri- ja uskonnollisen perinteen vastuullinen hyödyntäminen turismin edistämisessä.
KIRJALLISUUS
Archbishop Anastasios Yannoulatos (2016). In Albania. Cross and Resurrection. St Vladimir´s Seminary Press. New York.
Fevziu, Blendi (2016). Enver Hoxha. The Iron Fist of Albania. I.B.Tauris & Co. Ltd. London.
Myhrberg, Karin (2011). Heritage from the Communist Period in Albania – An Unwanted Heritage Today? Degree project for Master of Science (Two Years) in Conservation. Department of Conservation. University of Gothenburg.
Artikkelikuva: Uskontodialogia Albaniassa. Kuva: Jill Conway.
