Kurt Gödel.

Gödel ja rationaalisuuden sokea piste

Uskonnon maailmankuva erityisesti sen arkaaisessa muodossa on valistuksen ja tieteen edetessä joutunut ahtaalle. Muutamat luonnontieteen kellokkaat ovat saaneet aikaan populistisen materialismin ja uusateismin liikkeen, joka esiintyy uskonnon vastaisena.

Kristinuskon eri suuntausten (ja islamin) vaikutuspiirissä löytyy eri vahvuisena uskontokriittistä ajatustapaa. Olisi kiinnostavaa tietää, onko vaikkapa katolilaisten, protestanttisten ja ortodoksitradition maiden sisällä esiintyvä uskontokriittinen ajattelu samanlaista ja mitä olisivat mahdolliset sävyerot.  Tällainen tutkimus voisi palvella myös ekumenian pyrkimystä.

Uskontokriittisen materialismin linjaa luonnehtii metafyysinen naturalismi ja itsevarma rationalismi. Tämä tarkoittaa aksioomaa, olennaisesti uskoa, jonka mukaan maailmankaikkeuden fysikaalinen todellisuus on kaikki, mitä on olemassa. Toiseksi uskotaan, että ihmisen rationaalinen kognitiivinen varustus, tieteen instrumenteilla vahvistettuna, on periaatteessa kykenevä tajuamaan maailman todellisuuden. Tämä jälkimmäinen – ymmärrettävyysoletus (intelligibility axiom) – on juttuni pääaihe. Koetan pohdiskelun keinoin osoittaa rationaalisen kykymme rajoitukset ja mahdottomuuden arvioida maailman mysteerin syvyyttä ja olevaisen salaisuutta.

Tajunta ja digitaalinen kaksonen

Teknisen ja tieteellisen kielen tärkeä termi on mallin käsite. Muotoilun maailmassa puhumme vaikkapa huonekalun, vaatteen tai kengän mallikappaleesta. Arkikielen käsite ei ole kaukana tieteessä käytettävästä teoreettisen mallin käsitteestä. Havaintoesimerkiksi sopii seuraava. Ajatelkaa rinnakkain kolmea asiaa: (1) venyvään benji-köyteen riipustettu taakka, (2) graafinen kaavio jousi-massa yhdistelmästä ja (3) yhtälö y’’(t) + ay’(t) + by(t) = 0. Jälkimmäinen on jousessa riippuvan massan värähtelyä koskeva matemaattinen malli, jonka laskennallinen ratkaisu kuvaisi benji-köydessä riippuvan massan heilahtelua.

Teknologiassa yleistyy termi digitaalinen kaksonen (digital twin). Sillä viitataan tilanteeseen, jossa tekninen kokonaisuus, kuten ydinvoimalan jäähdytysjärjestelmä tai junanvaunun telisysteemi kuvataan laskennallisen, virtuaalisen mallin avulla. Malli mahdollistaa systeemin kuvauksen, simuloinnin, jäljittelyn ja esimerkiksi muutoksien vaikutuksien tutkimisen.

Tämä havainnollistus on johdanto tiedon filosofiaa koskevaan huomautukseen, jonka arvelen olevan teologisen pohdinnan ja uskontofilosofian kannalta tärkeä. Aihe koskettaa kenties syvintä kysymystä tajunnasta, tiedosta ja tietämisen rajoista.

Aloitan helposta esimerkistä. Kun vastasyntynyt tajuinen olio, konttausta aloitteleva lapsi tai vaikkapa koiranpentu aloittaa haparoivan matkansa, kasvava olio alkaa koota kokemustietoa omista liikkeistään, jäsentensä toiminnasta, ulkoisen maailman muutoksista, esineiden reaktioista liikkujan eleisiin. Vähitellen kerääntyvä kokemus johtaa oppimiseen, vauva tai koiranpentu muodostaa ympäristöstä ja maailman toiminnasta asteittain täydentyvän kuvan, ymmärryksen. Itse asiassa oppivan olion tajuntaan alkaa rakentua ympäristön ja oman mekaniikan malli, johon ympäristössä toimiminen ja sen ehdoilla pärjääminen perustuu. Digitaalinen malli on sopiva vertailukohta, vaikka emme tiedä, miten tajuisen olennon hahmottama ympäristön malli toimii. Se voi olla osin analoginen, voi perustua ns peilisolujen rooliin jne.

Tietämisen reuna

Seuraa hyppy syvään päähän. Tajunnan toiminta luo kuvan ympäröivästä maailmasta, jonka olennaisia piirteitä ovat kolmiulotteinen tila, etäisyydet, suunnat, kulmat. Lisäksi aistimuksemme synnyttävät aineen, massan ja sen erilaisten olomuotojen käsitteet ja mielikuvat. Lopulta ajan, liikkeen, kiihtyvyyden, hitausvoimien aistimukset, sokerina pohjalla valo ja värit.

Tiedon prosessointi, ajattelu ja päättely tapahtuu meissä asuvan tajunta-apparaatin, aistimisen, kognitiivisten prosessien ja tajuntalogiikan muodostaman kojeiston varassa. Meillä ei ole reittiä pois tästä olemisen ja fyysisen eksistenssin välttämättömyydestä. Emme voi kurkistella oman tajuntakokemuksemme validisuutta jostain objektiivisesta tarkastelupisteestä. Sellaista näkökulmaa ei ole, on vain mahdollisuus tyytyä sen puuttumiseen.

Emme tiedä, tuleeko tiede paljastamaan jotain tajuntaprosessin luonteesta. Onko kyseessä vaikkapa kvanttitason alapuolinen ilmiö ja logiikka? Mikäli tällaisia ”kvantroniikka” -selityksiä joskus ilmaantuisi, sekin vain sysäisi tajuisuuden, minäkokemuksen ja olemassaolon mysteerin yhtä kerrosta syvemmälle. Tämä on tietämisen reuna, kolmas horisontti, jonka vuoksi esimerkiksi tieteellisen maailmankuvan ja uskonnollisen ajattelun tulisi lakata kinaamasta turhanpäiväisyyksistä. Se on turhaa kuin ympyrän neliöinti, jota antiikista lähtien yritettiin.

Tiedon aristokratiaa edustava matematiikka on löytänyt merkittäviä tuloksia, jotka antavat syyn alentaa järjen uhmakasta varmuutta. Kuuluisan loogikon Kurt Gödelin tulokset merkitsevät, että jokaisen riittävän vahvan formaalin järjestelmän, symboleista, kieliopista ja päättelysäännöistä koostuvan kielen ilmaisuavaruudessa on väittämiä, joiden totuutta tai epätotuutta ei voida tuon kielen keinoin todistaa.

Kevyt havainnollistus olisi tämä: kokonaislukuja koskien on olemassa lukuteoreettisia väitteitä, joita ei voida todistaa oikeiksi tai vääriksi. Vuosisatoja on pohdittu jaottomia lukuja koskevaa twin prime -hypoteesia. Kahden perättäisen jaottoman luvun pareja (5,7), (11,13), …, (71,73), (101, 103),…. kutsutaan nimellä twin primes. Niitä tunnetaan miljoonia, mutta kukaan ei toistaiseksi ole onnistunut selvittämään, onko niitä ääretön määrä! Sitäkään ei tiedetä, onko tämä Gödelin teoreeman tarkoittama väite, jota ei voida osoittaa todeksi eikä vääräksi.

Selittämätön todellisuus

Tällaiset esimerkit antavat syyn pohtia ihmisen tietokyvyn rajoja. Onko meidän kognitiivinen varustuksemme, tietämisen, havaitsemisen, käsitemuodostuksen, päättelyn järjestelmä validi, luotettava, oikea ja pätevä. Siis siten, että se toimii itse todellisuuden vastineena, maailman ontologisen rakenteen kuvauksena eli pääkoppamme sisällä maailmaa ”oikein” simuloivana mallina. Lisäksi olisi otettava huomioon epätäydellisyyden haaste. Onko meitä ympäröivässä todellisuudessa sellaisia ilmiöitä ja tosiasioita, joita kognitiivinen järjestelmämme ei edes periaatteessa voi ymmärtää ja selittää, väittämiä, joita ei voida osoittaa oikeaksi eikä vääräksi ihmisen havainto/ajattelukyvyn piirissä.

Veikkaan, että tajunnan ja tietoisuuden ymmärtäminen voi olla tämän kaltainen ikuiseksi mysteeriksi jäävä asia. Maailman kosminen alkuperä ja materian syvimmän olemuksen tajuaminen voi niin ikään olla lopullisen ymmärryksemme ulottumattomissa. Maailman aineellisen ja fysikaalisen ulkopuolelle kenties jäävä tuonpuoleisuus, materiaalisten aistiemme ja kognition ulottumattomiin jäävä peri-olevainen on varmaan myös ikuisesti avoimeksi jäävä oletus, asia, jota emme edes periaatteessa voi ymmärtää. Kiista luomisuskon, intelligent design –spekulaatioiden ja kosmologisen alkusyyolettaman välillä voi olla tällainen kaikkien selitysten verkonsilmien läpi sujahtava ratkeamaton kysymys.

David Bentley Hart ja nahistunut dogma

Lars Ahlbäckin mainio artikkeli Vartijassa referoi David Bentley Hartin ajattelua kristinuskon dogman, ajattelun ja traditioiden historiasta. Hartin pohdinnat koskettelevat kristityn mielen liikkeitä koskien transsendentin alaa ja artikuloituja tietoväittämiä.  Hän huomauttaa, miten dogmaksi ja tietoväittämiksi muotoiltu uskonnollisuus on oikeastaan myöhäinen korruptoitunut kehitelmä, kuin korpuksi kuivettunut leivos. ”Once upon a time, Christianity grew and endured and even flourished over the course of many generations in total and blissful ignorance of any officially defined dogma, any single universally recognized canon of scripture, anything remotely like the systematic or dogmatic theologies of the coming ages of Christendom.”

Hän jatkaa huomauttamalla, että useille ensimmäisille kristittyjen sukupolville joku piispojen neuvoston hyväksymä oppimuotoilu olisi ollut lähinnä outoa pinnistystä: ”The point to make here is that, for the first several generations of Christians, anything so precise as a doctrinal symbol authorized by an episcopal council would have been either a curious superfluity of or ponderous encumbrance upon the faith.” David Bentley Hart muotoilee mystiikan kunnioitukseen ja syvälliseen pehmeään eksegeesiin viittaavan jännitteen ”tradition and disruption”, jonka voisi tulkita kehotukseksi tradition alituiseen hereillä pysymiseen ja pysähtyneiden kaavioiden tarkistukseen.

Toisaalla Hart muotoilee hieman ikävästi rajaavan kristinuskon tunnusmerkin, kuin testin, joka tuntuu jättävän ulkopuolelle meistä monet kristinuskon traditioon liittyneet ja Jeesuksen opetuksien kutsun kuulleet. Hart määrittelee uskon(ton)sa kuin heittäytymiseksi tradition syliin, moraalisten ja älyllisten hyveiden harjoittamiseen tavalla, joka kuulostaa kehotukselta lakata liikaa kyselemästä.  ”It is the conviction that one has truly heard a call from the realm of the transcendent.” Tuo jättää minut oikeastaan reputtaneiden joukkoon. En voi sanoa kuulleeni viestiä tiedon horisontin takaa transsendentin alueelta. En kuitenkaan liity heihin, joilla on syy tai uskallus väittää, että mitään tuonpuoleista ei ole. Arvelen pikemmin, että ihmisen tajuntaan saapuva tieto ja ymmärryksemme ulottuvissa oleva maailman selitys on vain samea valotäplä, pelkkä kosketus maailman peritodellisuuden salaisuuteen.

Sen sijaan jään sivustakatsojaksi ja kurttuotsaiseksi epäilijäksi suhteessa kaikenlaisiin tietäjiin, jotka tarjoilevat esoteerisia luentoja, selityksiä tai teorioita transsendentin alueelta, puheita illuminaation tai valaistumisen kautta vastaanotetusta salatusta tiedosta, mystisistä voimista ja henkisen todellisuuden tasoista, myös yliluonnollisella tavalla maahan laskeutuneista kirjoituksista.

Maailma on ihmeitä täynnä, yliluonnollinen ei ole pois suljettua. Mutta ”teosofisen” oppikirjani teksti on lyhyt, yhden merkin – kysymysmerkin (?) mittainen. Jään odottamaan uteliaana opetuslapsen asenteella, mitä ilmi tulee. Juutalaiskristillinen traditio on yli 3000 vuoden ajan jatkunut pohdinnan, ihmettelyn ja hiljentymisen historia. Liityn samoja ajatuksia, pyhyyden, kauhistuksen ja hurmaavan kauneuden tuntoja kokeneiden ihmistovereiden sukulinjaan.


Kirjoittaja

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


'Gödel ja rationaalisuuden sokea piste' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.