Gaia ja olemisen sietämätön outous

Kummallisia ideoita syntyy, kun mutkikkaat ilmiöt yhdistyvät ihmisen haluun saada vahvistusta hellimälleen maailmankuvalle. Sen sijaan, että tyydyttäisiin toteamaan tietomme vajavuus ja maailman loputtomat mysteerit, vastustamaton veto selityksiin ja teorioihin voittaa. Näin syntyvät foliohattujen opit. Olemisen sietämätön outous pelottaa. Joskus arkisista ilmiöistä syntyy tahattomia ylitulkintoja. Tarkastelen muutamia esimerkkejä, joissa sinänsä luonnollinen asia tulee kansantietäjien kaappaamaksi ja taipuu outoihin asentoihin.

Maailmankuulu tiedemies James Lovelock kuoli äskettäin 103 vuoden iässä. Hänen tieteellisen ajattelun ja kokeellisen tutkimuksen uransa on ollut käänteentekevä maapallon biosfäärin, ihmisen ja ympäristön ymmärtämisessä. Hänen oivalluksensa ja herättämänsä kysymykset koskivat esimerkiksi luonnon kemiallista saastumista, ilmakehän otsonin roolia ja ilmaston muutosta.

Eräs hänen ajattelunsa oivalluksista oli niin sanotun Gaia-teorian muotoilu. Se koski maapallon biologisen, biokemiallisen ja geologisen kokonaisjärjestelmän hienovaraista vuorovaikutusta, herkkiä kytkentöjä, rajapintojen ilmiöitä ja tasapainoon vaikuttavia mekanismeja. Näiden johdosta maapallon kokonaisuus käyttäytyy melkein kuin elävän organismin tavoin. Tämä ajatuskehikko tuli nimetyksi Gaia-hypoteesiksi, kreikkalaisesta mytologiasta lainatun maata tarkoittavan jumalattaren nimityksen mukaan.

Gaia ja New Age

Tämä vertauskuvaksi tarkoitettu nimitys sai yhtäkkiä kohusisältöä, kun Gaia-ajatukseen tungettiin ontologista konkretiaa jopa New Age -uskonnollisuuden haaveiluja myöten. Ajatus sai yliviritettyä vetovoimaa myös ympäristöliikkeen taholta. Toisaalta sen ampuivat alas luonnontieteen tosikot kuten Richard Dawkins, koska se sotki evoluutiofundamentalismin ympyröitä.

Itse asiassa James Lovelockin ja Lynn Margulisin muotoilema hypoteesi väitti ainoastaan, että maapallon kokonaisjärjestelmä käyttäytyy ”ikään kuin elävän organismin tavoin”. Tässä termi ”ikään kuin” on keskeinen, koko tapauksen ydin. Gaia-teoria tarkoittaa maapallon miljoonien lajien ja populaatioiden, orgaanisten ja epäorgaanisten elementtien vuorovaikutusta. Maapallon meret, ilmakehä, kasvillisuus, mikrobipopulaatiot, maaperän orgaaniset ja epäorgaaniset komponentit ovat osatekijöitä monimutkaisissa prosesseissa, joissa ilmenee takaisinkytkentöjen muotoista itsesäätelyä, synergiaa ja tasapainohakuisuutta. Jos tähän liitetään oletus elävän olennon tajuisuudesta, on hypätty tarpeettomasti tai tarkoituksellisesti esoteerisen spekulaation ja pseudouskonnollisuuden piiriin. Tajunta on mysteeri; kunnioittakaamme sitä.

Lovelockin ajatus on saanut huomattavaa lisätukea kuluneen vuosisadan mittaan, kun on alettu ymmärtää mannerlaattojen liikettä, materiaalien kierron syklejä, jääkausien geologiaa ja biokemiaa, meren ja ilmakehän vuorovaikutusta, otsonin ja ilmakehän kaasujen reaktioita, evoluution ja lajien co-evoluution ilmiöitä. Kysymysmerkkejä toki riittää, ja on epävarmaa, miten pitkälle Gaia-ajatukseen liittyvä itseregulaatio ja tasapainoon hakeutuvan homeostaasin ajatus voidaan ulottaa. Maailman ekologinen huoli ei poistu vaan korostuu Lovelockin ajatuksien seurauksena.

Huimausta galleriassa

Erilainen mutta samanlaisia ajatuksia herättävä ilmiö on taiteen ja kulttuurin maailmassa havaittu ns Stendhalin syndrooma, jolla tarkoitetaan taide-elämysten äärellä koettua hurmioitumisen tilaa. Nuori mies Stendhal koki Firenzesssä Santa Crocen kirkon maalauksia katsellessa vuonna 1811 voimakkaan liikutustilan, lankesi polvilleen eikä voinut ymmärtää tai selittää, mitä oli tapahtunut. Anna Kortelaisen äskettäin julkaistu teos Hurmio kuvaa ilmiötä.

1970-luvulla Stendhalista kiinnostui firenzeläinen lääkäri. Vastaanotolle oli tuotu turisteja, jotka kertoivat Firenzen taidekohteissa koetuista kohtauksista, johon liittyi pyörtymistä, itkukohtauksia ja jopa ohimenevää sekavuutta. Vastaavanlaisia ilmiöitä on raportoitu muualta huomattavien kulttuurielämysten yhteydessä taiteen, rakennusten, arkeologisten elämysten ja jopa musiikin vaikutuksesta.

Kuunnellessani ilmiöstä kertovaa, hyvin asiallisesti toteutettua podcastia kiinnitin huomiota, miten asiaa kommentoineet ehättivät korostamaan, että kuvatussa hurmioitumisen kokemuksessa ei ollut kysymys uskonnollisesta elämyksestä. Kysyn, olisiko tuo hieman hätiköity tai tarpeetonta tendenssiä sisältävä arvio. Voisiko olla niin, että uskonnollisissa kokemuksissa on joskus mukana samanlainen tunnereaktion ja kognitiivisen monitulkintaisen hämmennyksen yhdistelmä. Maailmankaikkeuden mysteerin, olevaisen syvyyden, ihmisen pienuuden, traagisten kohtaloiden ja koskettavien läheisyyden ja armollisuuden kokemusten tunnevyöry voi oikeanlaisessa tilanteessa luoda Stendhalin syndrooman kaltaisen sielua vapisuttavan elämyksen. Kulttuurisen elämyksen ja uskonnollisen kokemuksen erottelu on ehkä tarpeetonta. Yhteyden näkeminen voisi korostaa molempien hienoutta ja arvoa.

Kosmologian nopeusmittaus

Kolmas esimerkkini koskee rystyset valkoisina pinnistämällä ylläpidetyn Raamattu-uskon ja luonnontieteen yhteen nitomista. Satuin kuuntelemaan Youtube-luentoa, jossa julistajan aiheena oli pulma, joka koskee maailmankaikkeuden ikää, nykytieteen spekulaatioita miljardien valovuosien takaa tulevasta valosta ja toisaalta Raamatusta päätellystä luomisen aikataulusta ja maailman historian kestosta. On ymmärrettävää, millaista päänsärkyä syntyy, kun koettaa sovittaa yhteen maailman luomisen muutamia tuhansia vuosia sitten ja toisaalta Hubble-teleskoopin kaltaisten kosmologisten havaintolaitteiden kuvat, joiden päätellään tulevan miljardien valovuosien päästä.

Muutamat fysiikkaan perehtyneet ja fundamentalistiseen kristinuskon tulkintaan sitoutuneet nuorukaiset ovat keksineet ratkaisun. Valo kulkee menosuuntaan eri vauhtia kuin paluusuuntaan. Oivalluksen perustelu on tämä. Valon nopeuden mittaaminen perustuu valon edestakaiseen matkaan, jossa valo heijastuu peilistä ja mitataan edestakaiseen matkaan kulunut aika. Entä jos valon nopeus ei olekaan sama matkalla maasta kuuhun kuin kuusta maahan? Tämä kekseliäs spekulaatio antaa siis aiheen arvella, että maailmankaikkeuden toiselta laidalta tuleva valo pinkoo luoksemme hetkessä ja maailmankaikkeuden ikämääritys voidaan sovittaa yhteen fundamentalistisen Raamatun luennan kanssa. Tieteen selitykset ovat taatusti vaillinaisia nekin, mutta vuosituhansien takaa periytyvät arkeologiset tekstit ovat kosmologian arvoituksissa tuskin hyödyksi.

Korttien läiskettä ja taikuutta

Viimeisenä mainitsen äskettäin nousseen pienoiskohun Tarot-korteista ja niiden käytöstä kirkollisissa yhteyksissä vaikkapa hengellisen ohjauksen, itsetuntemuksen ja terapian välineenä. Kirkko ja kaupunki -lehden artikkeli synnytti poleemista ja huolestunutta kirjoittelua. Huoli on mielestäni aiheellinen. Tarot-harrastuksen maailma vilisee esoteerista terminologiaa, johon kätkeytyy vihjauksia salaisuuksista, tulevaisuuteen näkemisestä, energioista, symbolien kätketyistä merkityksistä. Uushengellisyys, astrologia, spiritismi; salatut voimien, siunauksen ja armon lähteet saavat minut poistamaan suojuksen henkiä haistelevasta ilmaisimesta. Psyyken tunnettu alttius suggestioihin on perustelu ottaa vakavasti vanhat opit noituuden vaaroista.

Toisaalta korttien visuaalisten teemojen ja symbolien selaamista oman mielen kätkettyjen tuntemusten, alitajuntaan vajonneiden muistojen, tietojen ja oivallusten herättelemiseksi voi ajatella myös arkisemmin ja ilman uskonnollista dramatiikkaa. Moni on joutunut työnhaun yhteydessä tehtyyn vaativaan soveltuvuustestaukseen, jonka osana on kuuluisa Rorschachin mustetahratesti. Sen avulla arvellaan voitavan saada tietoa tutkittavan mielen toiminnasta ja taipumuksista. Tämänkaltainen mielen sisältöjen analysointi Tarot-korttien avulla saattaisi toimia vastaavassa tarkoituksessa. Jään siis osaksi epäilevälle kannalle, onko Tarot-korttien pakanallisen uushengellisyyden uhkakuvaa liioiteltu. Jääköön pohdittavaksi eri osapuolten palavereissa. YleAreenan Horisontti-podcast käsitteli taannoin (3.6) aihetta asiallisesti.

Esittelin neljä esimerkkiä kyseenalaisia väittämiä sisältävistä tapauksista. Gaia-hypoteesin suurentelu, Stendhal-ilmiön tulkinta, valon nopeus -jippo ja Tarot-kortit. Foliohattupalkinnon saakoon…?

 

Artikkelikuvassa on Santa Crocen basilika Firenzessä.


Avatar photo

About

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.