Mooses, telepatia ja paholainen -teoksen kansi.
Psykoanalyyttisesta musiikintutkimuksesta väitellyt Markus Lång on viime vuosina suomentanut useita Sigmund Freudin teoksia. Mooses, telepatia ja paholainen -kirjaan on koottu Freudin kirjoituksia, jotka käsittelevät uskontoa ja eräitä paranormaaleiksi tulkittavia ilmiöitä. Tekstit on käännetty saksan kielestä. Käännöskieli on sujuvaa ja suomen lauserakenteita kunnioittavaa. Kääntäjällä on kiinnostava taipumus kehitellä uudismuodosteita, kuten ”kiinnoste” (saksan Interesse?).
Kirjan alkuosassa Freud käsittelee muun muassa unen ja telepatian suhdetta sekä erästä 1600-luvun tapausta, jossa henkilö tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Kirjan analyysien perustana ovat luonnollisesti Freudin omat tiedostamatonta sielunelämää koskevat teoriat, jotka ovat viime vuosikymmeninä joutuneet – ainakin akateemisessa psykologiassa – huonoon huutoon.
Kieltämättä nykypäivän lukijasta Freudin analyysit tässä(kin) kirjassa vaikuttavat kovin spekulatiivisilta. Freud löytää unista ongelmitta seksuaalisymboliikkaa ja oidipuskompleksin ilmaisuja. Toisaalta on myönnettävä, että psykoanalyysin perustaja kehittelee selityksiään terävästi ja usein osuvia huomioita tehden.
Lisäksi on yllättävää, kuinka avoimesti Freud suhtautuu esimerkiksi telepatian mahdollisuuteen. Mutta olipa uni (ennakkoaavistus) telepaattinen tai ei, sen sisältö on Freudin mukaan analysoitava psykoanalyysin välinein. Telepatialla ei ole mitään tekemistä unen olemuksen kanssa eikä se siten voi lisätä unen sisällön analyyttistä ymmärtämistä.
Freudin ihmiskuvan ytimessä on ajatus tiedostamattomasta, alitajuisesta sielunelämästä. On helppo ymmärtää, että tämä ajatus on kiehtonut niin taiteilijoita, tutkijoita kuin eri alojen kulttuurikeskustelijoitakin. Tiedostamattomilla prosesseilla on kätevä selittää ihmisten toimintaa ja käyttäytymistä, koska ”ei-tietoinen” on sopivan epämääräinen käsite. Itse asiassa luonnontieteellinenkin tutkimus perustuu toistaiseksi tuntemattomien luonnonlakien paljastamiseen.
Ihmisen toiminnan selittämisen kohdalla tilanne on kuitenkin erilainen, koska ihmisen käyttäytymistä voidaan tulkita paljon useammalla tavalla kuin luonnonilmiöitä. Alitajuisten prosessien kohdalla tilanne on vieläkin mutkallisempi, sillä emme voi ”luottaa” lähtökohtaisesti henkilön omaan tulkintaan käyttäytymisestään. Henkilön sanomisen sisältö voidaan tulkita juuri päinvastaisen alitajuisen impulssin vaikutukseksi. Siksi tiedostamattomaan vetoaville selityksille on määriteltävä rajat ja ehdot, joiden vallitessa niitä sovelletaan. Muuten mikä tahansa käyttäytyminen voidaan ymmärtää piilotajuisten prosessien ilmauksena, jolloin selityksistä tulee erittäin spekulatiivisia.
Tämä periaatteellinen ongelma tulee näkyviin Mooses, telepatia ja paholainen -teoksen pisimmässä kirjoituksessa, joka on käännös Freudin viimeisestä teoksesta. Se käsittelee Moosesta ja juutalaisuuden syntyä psykoanalyysin näkökulmasta. Freud esittää kirjoituksessaan omaperäisen psykologisen tulkinnan juutalaisuuden alkuperästä. Siinä historiallisten tapahtumien kuvaus on alistettu psykologisen selittämisen logiikalle; ja yksilöpsykologiasta haetaan rohkeasti selityksiä yhteisöllisille kehityskuluille. Freudin reduktionistinen kanta on, että uskonnollisia ilmiöitä pitää ylipäänsä selitttää ainoastaan yksilön neuroottisiin oireisiin perustuvan mallin pohjalta.
Freudin mukaan Mooses oli syntyjään egyptiläinen, ei vain korkea-arvoisen egyptiläisperheen kasvattama juutalainen. Mooses oli kannattanut faarao Ikhnatonin (Ekhnatonin) uskontoreformia, jossa aurinko (Aton) – tai auringon kautta ilmenevä jumalallinen voima – julistettiin ainoaksi jumalaksi. Juutalaisten monoteismi, kuten ympärileikkauksin, on siten peräisin Egyptistä.
Kun reformi kumottiin, Mooses liittoutui juutalaisten kanssa. Hän sai juutalaiset pitämään itseään Jumalan valittuna kansana ja johdatti heidät pois Egyptistä. Kapinoiva kansa kuitenkin surmasi Mooseksen ja omaksui väkivaltaisen Jahven kultin. Perimätieto moosekselaisesta monoteismista silti säilyi ja olosuhteiden muuttuessa kansanjumala Jahvesta tuli ainoa oikea juutalaisten Jumala.
Seuraavaksi Freud liittää juutalaisten tarinan osaksi yleisempää uskontoteoriaansa, jonka hän oli esittänyt jo varhemmassa teoksessaan Toteemi ja tabu. Uskonnon synty palautuu yhteisön torjuttuihin seksuaalis-aggressiivisiin patoumiin, mille löytyy vastaavuus yksilön neuroottisessa kehityksessä.
Freud tukeutuu teoriaan ihmiskunnan varhaishistorian alkulaumasta, jota hallitsi vahva uros. Jossain vaiheessa pojat liittoutuivat keskenään yksinvaltaista isää vastaan – he surmasivat ja söivät hänet. Poikien keskinäinen taistelu vallasta päättyi eräänlaiseen sopimukseen, joka oli järjestäytyneen yhteiskunnan alku. Isää ei kuitenkaan voitu unohtaa, vaan hänet korvattiin toteemieläimellä. Mahtavaa toteemieläintä kunnioitettiin, mutta toisaalta erityisenä juhlapäivänä eläin tapettiin ja syötiin eli eläin koki saman kohtalon kuin kantaisäkin.
Heimon suhtautuminen toteemieläimeen heijastelee ambivalenttia suhtautumista kantaisään. Freudin mukaan kristillinen ehtoollistoimitus toistaa tarkasti muinaista toteemiateriaa.
Tämä psykologinen prosessi voi kertautua myöhemmin yhteisön historiassa. Juutalaisille kantaisä oli Mooses. Ajan myötä Mooseksen monoteismi vahvistui juutalaisten uskontulkintana, mutta samalla vahvistui myös Mooseksen surmaan liittyvä syyllisyys kansan kollektiivisessa tajunnassa. Tämä näkyi vähitellen yhä pikkutarkemmiksi muuttuvissa uskonnollisissa käskyissä ja määräyksissä.
Freudin mukaan psykologisesti ymmärrettynä määräykset edustavat itserankaisua, joka on seurausta juutalaisten syyllisyydentunnosta. Kiinnostava juutalaisuuden muunnos on Paavalin perustama kristinusko. Freudin mukaan Paavali johti syyllisyydentunnon oikeaan esihistorialliseen lähteeseensä. Hän kutsui kantaisän surmaan liittyvää syyllisyyttä perisynniksi.
Kristinuskon oivallus oli sovittaa isänmurhasta seurannut syyllisyys pojan uhrikuolemalla. Tosiasiassa Kristus on ylösnoussut Mooses, joka näin kantaisänä on palautettu pojan hahmossa isälle kuuluvalle paikalle.
On myönnettävä, että Freudin spekulaatioissa on jotain kiehtovaa. Ongelmana on, että hänen analyysinsä niin juutalaisuudesta kuin uskontojen historiasta ylipäänsä perustuvat hyvin hataralle historialliselle pohjalle, vaikka hän tukeutuu myös joihinkin oman aikansa uskonnontutkijoihin. Esimerkiksi puhe alkulaumasta ja sen psykologisesta dynamiikasta vaikuttaa aika fantastiselta.
Juutalaisuuden egyptiläisiä perintötekijöitä on toki myöhemmässä tutkimuksessa pohdittu, mutta Mooseksen murha -teoriaa ei ole yleisesti hyväksytty. Samoin uskonnon juurien johtaminen totemismiin on erittäin kyseenalaista. Kuitenkaan kaikkia Freudin huomioita ei mielestäni voi sivuuttaa. Hänen tekstinsä valaisevat psykologisesti uskontoon liittyviä riippuvuuden, syyllisyyden ja anteeksiannon teemoja.
Arvioitu teos:
Sigmund Freud: Mooses, telepatia ja paholainen: soveltavaa psykoanalyysia 1899–1939. Suom. Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2014.
Sigmund Freudin kuva Wikimedia Commonsista.
