Saksalainen elokuvaohjaaja Wim Wenders sai Vatikaanista vuoden 2013 lopulla tiedustelun, olisiko hän kiinnostunut tekemään elokuvan edellisessä maaliskuussa valitusta argentiinalaisesta paavista. Kyselijä oli Dario Viganò, joka oli tuolloin Vatikaanin televisiokeskuksen johtaja. Häntä ei pidä sekoittaa vuonna 2018 paavi Franciscusta vastaan rajusti hyökänneeseen arkkipiispa Carlo Maria Viganòon. Wenders innostui pyynnöstä, mutta hän asetti ehdoksi, että hän tekisi elokuvan itsenäisesti, ilman Vatikaanin taloudellista tai taiteellista osallistumista. Wenders sanoo saaneensa toimia niinkin itsenäisesti ja omillaan, että hän välillä jo toivoi, että olisi saanut Vatikaanista jonkinlaisia toivomuksia dokumentin luonteesta.
Wenders tunnetaan ehkä parhaiten Berliinin taivaan alla -elokuvastaan. Hän varttui hyvin katolisessa perheessä, mutta innostui 1960-luvulla uusista radikaaleista aatteista ja lopulta erosi kirkosta. Hän on sittemmin palannut kristinuskon piiriin, tosin nyt protestanttina. Hän kuvailee itseään ekumeeniseksi kristityksi.
Wenders päätti tehdä elokuvan paavin kanssa, ei paavista. Hän ei halunnut tehdä tavanomaista henkilökuvaa, jossa ääneen pääsisivät erilaiset puhuvat päät paavia koskevine mielipiteineen. Sen sijaan pääosan saisivat paavin sydäntä lähellä olevat ja koko maailmaa koskevat polttavat ajankohtaiset kysymykset. Elokuvan kohdeyleisönä eivät olisi vain katolilaiset vaan kaikki ”hyvän tahdon ihmiset”. Wendersiä on jonkin verran arvosteltu siitä, että hän ei ottanut paaviin riittävää kriittistä etäisyyttä. Tähän hän on vastannut, että hän tekee dokumentteja ainoastaan ihmisistä, joita kohtaan hän tuntee sympatiaa.
Wim Wenders ja paavi Franciscus. Kuva: DVD:n liitekirjanen.
Wenders halusi katsojasta tuntuvan, että paavi puhuu suoraan hänelle. Teknisesti tämä toteutettiin niin, että dokumentissa haastattelija eli Wenders ei lainkaan näy, eikä hänen kysymyksiään kuulla. Paavin puhumista suoraan kameralle Wenders helpotti interrotron-nimisellä laitteella, jossa haastateltava näkee kameran yläpuolelle sijoitetulta screeniltä haastattelijan kasvot, jolloin puhuminen suoraan kameralle tuntuu luontevalta. Omia vastauksiaan varten paavi ei tarvinnut teleprompteria, koska hän puhui spontaanisti.
Wendersille järjestyi neljä kahden tunnin sessiota paavin kanssa. Hän kertoo, että Vatikaanissa tuskin kukaan edes huomasi, että dokumentti oli tekeillä. Vaikeuksia oli rauhallisten ja akustisesti sopivien kuvauspaikkojen löytämisessä. Ainoaa ulkona Vatikaanin puutarhassa kuvattua haastattelun osaa tulivat häiritsemään papukaijat, jotka alkoivat kaakatuksen suoraan kuvausryhmän yllä.
Dokumentin budjetti oli varsin maltillinen, ja Wenders toteaakin, että häneen vaikutti siinä suhteessa Franciscuksen oma eetos ja esimerkki. Hän sanoo, että dokumentin teon tunnussana oli cinema povere. Tämä toteutui erityisesti siinä, miten dokumenttiin ripotellut kohtaukset Franciscus Assisilaisen elämästä toteutettiin. Wenders halusi, että mukana olisi viittauksia Assisilaiseen, onhan hän paavin suuri esikuva. Katsottuaan kaikki Assisilaisesta vuosikymmenten kuluessa tehdyt elokuvat Wenders totesi, että dokumenttia varten täytyisi filmata omat kohtaukset. Ne toteutettiin kolmen näyttelijän voimin ja minimaalisella lavastuksella sekä puvustuksella. Kun ne kuvattiin mustavalkoisina ja 1920-luvulla tehdyllä kameralla, ne onnistuvat luomaan vakuuttavan tunnelman oikeasti vanhasta elokuvasta.
Dokumentissa nähdään paljon Franciscuksen puhetta suoraan katsojalle. Epäselväksi ei jää, mitkä koko ihmiskuntaa koskettavat kysymykset ovat päällimmäisenä hänen mielessään. Köyhien puolella oleminen on niin tärkeä asia, että paavi haluaa sanoa kaksi kertaa ”niin kauan kuin kirkko laittaa toivonsa mammonaan, Jeesus ei ole siellä.” Franciscukselle köyhyys on evankeliumin ytimessä. Hän korostaa ”korvan apostolaattia”, kuuntelemisen merkitystä. Paimenilla on oltava aikaa laumalleen. ”Välinpitämättömyyden globaalistuminen” on suuri vaara, koska se saa ihmiset tottumaan toisten kärsimyksiin. Ilmastonmuutos on hänen suurimpia huolenaiheitaan, samoin nuorten tulevaisuuden näköalattomuus.
Dokumentissa on eräitä tuokioita paavin matkojen yhteydessä lentokoneessa pidetyistä lehdistötilaisuuksista, joissa paavi on antanut anteliaasti aikaansa keskustelulle toimittajien kanssa. Näissä välähdykissä hän vastaa muun muassa ”gay lobbya” ja hyväksikäyttöskandaaleja koskeviin kysymyksiin. Nollatoleranssi hyväksikäyttäjäpappeja kohtaan on paavin linja. Piispojen rankaisemisesta ei vielä tässä ole puhetta.
Välähdyksiä on Franciscuksen vierailuista pakolaisleireillä, Rio de Janeiron köyhissä kaupunginosissa, napolilaisessa lähiössä, YK:ssa, Yhdysvaltain kongressissa ja Ground Zero -muistomerkillä, lastensairaalassa Keski-Afrikan tasavallassa, Yad Vashemissa, Lampedusan saarella ja Auschwitzissa. Ainoa ”puhuva pää” esiintyy Brasilian-vierailua koskevassa pätkässä, jossa Franciscus huomaa kadun varrella olevan yleisön joukossa vanhan ystävänsä, sisar Eufemian ja pysähtyy halaamaan tätä. Dokumentissa sisar Eufemiaa haastatellaan lyhyesti.
Pope Francis: A Man of His Word.
Katsoin elokuvan Saksasta hankittuna dvd:nä. Se sisälsi myös kirjasen, jossa on koko dokumentin ”libretto” sekä pitkähkö saksankielinen Wendersin haastattelu elokuvan tekoprosessista ja hänen omista lähtökohdistaan. Suomenkielisillä teksteillä varustettua tallennetta en ole vielä missään nähnyt, sen sijaan englanninkielistä tekstitystä ja audiota löytyy paitsi Saksasta myös Englannista saatavista tallenteista. Suomen Netflixissä dokumenttia ei vieläkään ole, vaikka muissa maissa se on ollut jo pitkään nähtävissä. Tämä liittyy ilmeisesti siihen, mitä markkinointipäällikkö Liisa Sauri Finnkinosta on tämän kirjoittajalle kertonut, nimittäin että elokuva ei tullut teatterilevitykseen Suomessa eikä muissa pohjoismaissa, sillä yleisöpohja elokuvalle on ”melko pieni”. Näin epäilemättä on, jos ajatellaan, että kyseessä on vain katolilaisille tarkoitettu uskonnollinen elokuva. Mutta näinhän ei ole. Netflixissä dokumentille voisi löytyä yllättävän paljon katsojia.
Wim Wendersin dokumentti on hienoa työtä ja katsomisen arvoinen ei ainoastaan uskonnosta kiinnostuneille tai uskonnollisille vaan kaikille ”hyvän tahdon ihmisille”.
Dokumentin lopuksi Franciscus kertoo, mitä hän vastaa jos häneltä kysytään esimerkkiä arkipäivän kauneudesta, jolla ihminen voi auttaa ja ilahduttaa toista ihmistä: hymy ja huumorintaju.
Artikkelikuvassa Franciscus puhuu suoraan katsojalle Wim Wendersin dokumentissa. Kuva dokumentista.
Arvioitu elokuva: Pope Francis: A Man of His Word. Ohjaus ja käsikirjoitus: Wim Wenders. Ensi-ilta Cannesissa 13.5.2018.
