Emil Anton, Kahden virran maa.

Erinomainen tietokirja idän kirkosta

Kirkkohistoriassa ja kristinuskon historiassa on ollut hyvin yleistä keskittyminen läntisen, Rooma-keskeisen kirkon historiaan. Ei ole tiedetty eikä tajuttu, että se on hyvin yksipuolinen näkökulma. Vielä 500-luvulla tyypillisempi kristitty oli mesopotamialainen talonpoika kuin urbaani roomalainen. Antonin teos on omiaan korjaamaan tätä vääristymää.

Teologisessa tiedekunnassa oli aikanaan tenttikirjana Ilmari Soisalon-Soinisen Israelin kansan historia. Se oli kova paikka monille; jotkut tenttivät sitä useamman kerran ennen kuin pääsivät läpi. Kirjan vaikeus johtui ennen muuta Lähi-idän historiallisen kehityksen monihaaraisuudesta. Kirjassa käsiteltyjä hallitsijoita ja hallituskausia oli vaikea pitää kirkkaana mielessä.

Emil Anton on ollut saman tosiasian edessä kirjoittaessaan oman kirjansa. Miten kirjoittaa tieteellisesti täsmällistä tekstiä ja selkeää kronologiaa ja miten pitää samalla lukijan mielenkiinto yllä? Jos lukija on yleensä kiinnostunut historiasta, hän nauttii tästä kirjasta, vaikka yksityiskohtia suorastaan tulvii vastaan kirjan sivuilta. Lukemista rytmittää ja auttaa se, että päätekstin keskeyttävät muutaman sivun välein tietolaatikkotyyppiset tarkennukset tai katsaukset esimerkiksi aramean kielen kehitysvaiheisiin, zarathustralaisuuteen, syyrialaisten ja eurooppalaisten lääkäreiden vertailuun tai monofysiitin ja miafysiitin eroihin.

Termien selvä avaaminen onkin aivan keskeisen tärkeä asia kirjassa, jossa käsitellään eri kristittyjen ryhmien joskus varsin hienosyisiä teologisia ja kansallisia eroja ja ominaispiirteitä. Mitä eroa on assyrialaisella ja syyrialaisella, itäsyyrialaisella ja länsisyyrialaisella, keitä ja mitä olivat jakobiitit, kaldealaiset, mandealaiset, nestoriolaiset, saabilaiset ja niin edelleen? Teoksessa on kiitettävästi henkilö- ja paikannimihakemiston lisäksi sanasto, jossa edellä mainittuja termejä avataan.

Anton on jakanut teoksensa kuuteen päälukuun, jotka ovat otsikoiltaan Sumerin ja Akkadin perintö, Assyrian ja Babylonian valtakunnat, Imperiumien aika, Babylonista uuteen Jerusalemiin, Kaksoisvirranmaan kristityt, Arabien ja mongolien aika ja Moderni historia. Kuten jo kirjan nimikin sanoo, kyse ei ole pelkästään kristinuskon historiasta vaan pidemmästä kaaresta, sivilisaation historiasta.

Kirjassa on kaksi liitettä, joista varsinkin toinen, taulukko Antiokian ja idän kirkon haaroista on tuiki tarpeellinen. Sillä vaikka Anton pystyykin johdonmukaiseen esitykseen, ei hänkään voi mitään sille, että kirkkojen kehitys Kaksoisvirranmaassa on ollut niin kiharainen, että eri haaraumia on välillä vaikea pitää mielessä ja hahmottaa.

Antonin teos paikkaa merkittävän aukon suomalaisten tietämyksessä itäisen suunnan kristinuskosta. Hän on paneutunut ja sujuva kirjoittaja, joka osaa tehdä historian eläväksi ja löytää valaisevia vertailukohtia ja yhtymiä nykyaikaan. Tekijän omat juuret Irakissa ja niiden reflektoiminen tuovat oman erityisen mielenkiintonsa tekstiin.

Teos kuuluu ilman muuta jokaisen vähänkin historiallisesti suuntautuneen teologin kotikirjastoon. Luin tämän kirjan jälkeen Irene Vallejon teoksen Papyrus, joka käsittelee kirjan historiaa kreikkalaisella ja roomalaisella ajalla. Näkökulma oli erilainen, mutta yhtymäkohtiakin löytyi  hauskasti.

Arvioitu teos: Emil Anton, Kahden virran maa. Sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina. Kirjapaja 2020. 288 s. Kuv.


Avatar photo

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.