Omituisen näköisiä merkkejä puissa. Samanlaisen merkin muodostavat myös muurahaiset maassa ja lokit merellä. Näin kertovat Muumipeikko ja Nipsu, kun he palaavat metsästä. Viisas Piisamirotta tietää, että outo merkki ennakoi maahan törmäävää punaista pyrstötähteä. Mistä Piisamirotta moisen seikan pystyy päättelemään? Hän vain tietää.
Tove Janssonin Muumipeikko ja Pyrstötähti julkaistiin 1946. Ei ole vaikea oivaltaa, mitä punainen pyrstötähti symboloi. Edellisinä vuosina Jansson oli istunut eräätkin kerrat pommisuojissa. Pommikoneissa oli tunnuksena punainen tähti. Mutta olisiko sota ennakoitu yliluonnollisin merkein?
Kyllä, väittää Satumaarit Myllyniemi. Hän valmistelee aiheesta kulttuuriantropologian alan väitöskirjaa Turun yliopistossa. Myllyniemen mukaan erikoiset kokemukset olivat sodan alla ja sen aikana varsin tavallisia.
Jonkinlaisena ennakkomaistiaisena hän on nyt tuottanut kirjan Yliluonnollinen sota 1939–1945. Kirja muodostuu perinneaineistosta, joka on talletettu Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoihin. Valtaosa on luokiteltu aihekokonaisuuteen ”Enteet ja kohtalo”.
”Tässä viime syksynä 1939 Koiviston miehet näkivät taivaalla sodan merkit, miekan ja hevoset, ja valoisan juovan, joka kulki tähden perästä. Sanottiin, jot sota tulloo. Aina se Jumala näyttää ne merkit edeltäpäin. Vanhat sanoivat, että ennen Turkin sotaa oli ilmestynyt suuri pyrstötähti. Sitä pelkäsivät ja ihmiset kirkoissa rukoilivat, että Jumala suojelisi sodalta. Mutta mikä on tullakseen, se tulloo.”
Sodan enteistä kertovia tarinoita on paljon. Toistuva teema näyttää olleen punertava hanki. Myös eläinten outo käytös saatetaan tulkita sodan enteeksi. Niinpä esimerkiksi kaksi muurahaisjoukkoa kohtasi keväällä 1941 ja syntyi taistelu, jossa muurahaisia kuoli suuret määrät. ”Naapurimme arvelivat, että pian syttyy sota. Ja niinhän se kävikin.”
On myös enneunia, näkyjä ja ennustajia. Jostain syystä Myllyniemi ei mainitse tunnetuinta ennustajaa, viipurilaista Mikko Reposta, joka vuosia ennen sotia ennusti kesken jumalanpalveluksen Viipurin tuomiokirkon tuhoa. Reponen ennusti myös evakkomatkan, mutta vakuutti, että Karjalaan päästään lopulta takaisin. Ennustuksen toteutumista odotettiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Enteiden ohella toisen ison ryhmän muodostavat oudot tiedonannot läheisten kohtalosta. Nainen oli tyytyväisenä ostamassa punaista pukua, kun hän yhtäkkiä herposi voimattomaksi ja kuuli kehotuksen: ”Osta mustaa.” Nainen keskeytti kaupat. Myöhemmin selvisi, että puoliso oli samalla hetkellä kaatunut. Tästä tiedon saatuaan nainen palasi kauppaan ja osti mustan puvun.
Kuoleva voi myös vierailla kotonaan lähdön hetkellä.
”Kun se tuli lähemmäs, tunsinhan minä, että se on poikani, ja luulin, että se on saanut lomaa rintamalta. Yritin jo sanoa, että poikahan sieltä tulee, vaan en kerennyt, kun se hävisi. Kyllä minä jo tiesin silloin, miten siellä on käynyt.”
Muistelmia lukiessa tulee mieleen, paljonko oli sellaisia erikoisia kokemuksia, joilla ei sitten ollutkaan mitään merkitystä. Kävikö sodassa ollut omainen kotona ”kummittelemassa”, vaikkei kuollut? Oliko jotain enteitä, jotka eivät toteutuneetkaan? Myllyniemen kirja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Myllyniemen kirjan suuri ansio on, että hän on kerännyt ison kokoelman näitä kertomuksia. Vastaavat erikoiset kokemukset olivat ja ovat poikkeusaikoina hyvin tavallisia. Myllyniemi väittää, ettei hän halua selittää niitä millään tavoin, mutta lyhyessä johdannossa vie keskustelua jatkuvasti tunteisiin. Redusoituvatko kokemukset jollakin tavalla siihen?
Yhden asian Myllyniemi tekee selväksi. Oudoista kokemuksista ei useinkaan välitetty pitää ääntä hulluksi leimautumisen pelossa. Sama näyttää tapahtuneen Tove Janssonille. Kun hän vuonna 1968 julkaisi uuden version Muumipeikosta ja pyrstötähdestä, yliluonnolliset enteet oli karsittu pois.
Arvosteltu teos: Satumaarit Myllyniemi, Yliluonnollinen sota 1939–1945. Kirjokansi 257. Helsinki: SKS Kirjat, 2021. 227 s.
