Turkin kartta.

Erdoğan ja terroristit

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan yllätti Nato-jäsenyyttä hakeneen Suomen terroristien suosimista koskevilla syytöksillään. Samalla Turkin suhde sen itsensä suojelemiin terroristijärjestöihin on jäänyt täysin unohduksiin julkisessa keskustelussa.

Turkki on pitkään toiminut palestiinalaisen Hamas-terroristijärjestön keskeisten johtomiesten asuinpaikkana. Niin Yhdysvallat kuin Euroopan unioni määrittelevät Hamasin terroristijärjestöksi. Turkin presidentti Erdoğan on tavannut henkilökohtaisesti Hamasin sotilaallisen organisaation Izz ad-Din al-Qassam -prikaatien johtomiehen Saleh al-Arourin, joka puolestaan on käyttänyt Turkkia Hamasin finanssi- ja logistiikkakeskuksena. Al-Arouri on koordinoinut Turkista käsin Hamasin terroritoimintaa Länsirannalla.

Erdoğanin lämpimät välit Hamasin poliittisten johtajien Khaled Meshaalin ja Ismail Haniyyan kanssa ovat myös tunnetut. Yhdysvallat on toisinaan lausunut närkästyksensä Turkin tarjoamasta tuesta palestiinalaisterroristeille, mutta Turkki ei ole varsinaisesti joutunut vastuuseen terroristien tukemisesta. Kun al-Arourin, Haniyyan ja Meshaalin kaltaisten terroristijohtajien kanssa veljeilevä valtiomies moittii Suomea terroristien tukemisesta, on kyse silkasta tekopyhyydestä.

Turkilla on toki ollut omat sisäiset huolensa terrorismin suhteen, mutta se on myös saanut ulkopuolista apua terrorismiongelmaansa. Tämän ongelman keskiössä on Kurdistanin työväenpuolueen PKK.

Suomen mahdollisuudet auttaa Turkkia PKK:ta vastaan ovat hyvin rajalliset. Turkki on kuitenkin saanut aiemmin apua mailta, jotka ovat terrorismintorjunnassa huomattavasti Suomea edellä. Kun PKK:n johtaja Abdullah Öcalan vangittiin Nairobissa vuonna 1999, sai Turkin tiedustelupalvelu apua paitsi Yhdysvaltain CIA:lta mahdollisesti myös Israelin Mossadilta. Taustalla vaikutti Turkin ja Israelin pitkäaikainen turvallisuusyhteistyö.

Erdoğanin aikana Turkin ja Israelin suhteet viilenivät. Vahvoilla turvallisuuspoliittisilla siteillä ja vanhoilla palveluksilla ei ollut enää arvoa, kun Erdogan asemoi maansa konfliktiin Israelin kanssa. Erdoğanin tuki palestiinalaisille kulminoitui vuonna 2010 Gazaan suuntautuneen avustussaattueen ympärille syntyneeseen konfliktiin. Rauhanomaisena ja progressiivisena markkinoitu laivasaattue oli pohjimmiltaan turkkilaisjohtoinen provokaatio ja tarkoin orkestroitu mediasirkus. Mikäli Turkki todella sai ratkaisevat tiedot arkkivihollisensa Öcalanin nappaamiseksi juuri Mossadilta, voidaan sanoa, että Israelin Turkilta ”vastalahjana” saama takinkääntö hakee tylyydessä vertaansa.

Turkki on myös pyrkinyt hankkimaan itselleen aktiivisen roolin ja läsnäolon Jerusalemissa Temppelivuorella esiintyen islamilaisen maailman voimatekijänä. Kun tänä keväänä on nähty merkkejä Turkin ja Israelin välien uudesta lämpenemisestä Israelin presidentin Isaac Herzogin vierailtua Ankarassa, ovat monet israelilaiset syystä skeptisiä: voidaanko Turkkiin todella luottaa, vai pettääkö Turkki taas? Hamasin piirissä tämä lähentyminen on herättänyt huolta, mutta vielä ei ole nähty merkkejä Hamasin edustajien karkottamisesta Turkin maaperältä.

Israelin ja Turkin turvallisuusyhteistyö perustui aikoinaan rationaalisille laskelmille yhteisistä intresseistä, mutta Erdoğanin islamilaisen puolueen valtaannousu sotki aiemman sekulaarisen hallinnon nimissä tehdyt sitoumukset. Israelin ja Turkin suhteiden historia kertoo Erdoğanin mukanaan tuomasta arvaamattomuuden elementistä. Erdoğanin Turkki on maa, joka ei anna arvoa saamilleen palveluksille ja maa, jonka sanaan ei voi luottaa.

Missä tilanteessa Erdoğan mahdollisesti perääntyy vaatimuksistaan ja miten häneen voidaan vaikuttaa? Lähihistoriaa tarkasteltaessa voidaan nostaa esiin yksi ennakkotapaus: venäläisen hävittäjän alas ampuminen 24.11.2015 Turkin ja Syyrian rajan tuntumassa. Turkin mukaan maan F-16 hävittäjä ampui venäläisen Suhoi Su-24M-hävittäjän sen loukattua Turkin ilmatilaa välittämättä lukuisista varoituksista. Venäläinen versio tapauksesta poikkesi tietenkin merkittävästi turkkilaisesta. Kesäkuussa 2016 Erdoğan lähetti Venäjän presidentti Vladimir Putinille kirjeen, jossa hän pahoitteli tapausta ja esitti surunvalittelunsa kuolleen venäläislentäjän omaisille. Kremlissä tämä tulkittiin anteeksipyynnöksi. Erdoğanin taivutteluun oli tarvittu talouspakotteita, sotilaallisten suhteiden katkaiseminen ja todennäköisesti kulissien takaista kovistelua putinilaiseen tyyliin.

Erdoğanin politiikka on kuin suoraan mörkövaltion manuaalista. Erdoğan on uhitellut kansainvälisessä politiikassa lähes kaikille kuviteltavissa oleville tahoille. Nato-liittolaisista vanha kilpakumppani Kreikka joutuu jatkuvasti sietämään Turkin uhkailua. Edes Yhdysvallat ei ole säästynyt Turkin vihamielisiltä tempauksilta. Heinäkuussa 2016 Turkki katkaisi vallankaappausyrityksen yhteydessä sähköt Yhdysvaltain lentotukikohdalta Incirlikissä. Taktisten ydinaseiden säilytyspaikkana toimiva tukikohta oli pakotettu turvautumaan varavirtageneraattoreihin ja amerikkalaiset pohtivat, voiko Turkkiin enää luottaa liittolaisena. Turkilla on ollut varaa toimia näin, koska se kuuluu strategisesti merkittävimpiin Nato-maihin.

Turkki on sijalla 13 Global Firepower rankingissa eli globaalin sotilasmahdin vertailussa. Suomi on Turkkiin verrattuna pikkutekijä kansainvälisessä voimapolitiikassa. Maamme strateginen merkitys on Turkkia huomattavasti pienempi, ja yksin emme voi odottaa saavamme Erdoğanin päätä käännettyä. Suomen onkin syytä varautua pitkitettyyn piinaan.

Kuten alas ammutun venäläishävittäjän jälkipyykki osoittaa, voidaan Erdoğania kuitenkin onnistuneesti painostaa ja saada oma agenda läpi. Tämä vaatii sotilaallista ja taloudellista selkänojaa sekä vahvaa johtajuutta. Kahta edellistä edustaa Yhdysvallat. Erdoğan on silti ollut valmis uhittelemaan jopa Yhdysvalloille. Tämä oli mahdollista vuonna 2016 Barack Obaman osoitettua heikkoutensa Syyriassa ja muualla Lähi-idässä.

Vuonna 2022 joudummekin kysymään, miten Joe Biden ja muut keskeisten Nato-maiden johtajat onnistuvat tehtävässään. Turkista on muodostunut kummajainen Naton sisällä. Antaako Biden Turkin lamauttaa Naton, vai onnistuuko hän osoittamaan vahvaa johtajuutta ja laittamaan mörköliittolaisen kuriin? Tämä on sekä moraalinen että strateginen dilemma Natolle. Onko Natosta arvoyhteisöksi? Pystyykö Turkki lamauttamaan Naton yhteisten arvojen lisäksi puolustusliiton strategisen toimivuuden? Suomen kohtalon kannalta nämä ovat ratkaisevia kysymyksiä.


Kirjoittaja

André Swanström on Åbo Akademin kirkkohistorian dosentti, joka on tutkimuksissaan käsitellyt niin suomalaisia SS-miehiä ja sotilaspastoreita kuin antisemitismiä ja 1700-luvun radikaalipietismiä. Kriitikot ovat tuloksetta yrittäneet lokeroida häntä poliittisesti. Poliittinen sitoutumattomuus ei kuitenkaan merkitse haluttomuutta ottaa kantaa historiantutkimuksen polttavimpiin kysymyksiin. Kuva: Riitta Kantinkoski.


'Erdoğan ja terroristit' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.