Loogisten järjestelmien hupaisa ominaisuus on tämä. Jos kielen oletuksiin, lähtökohdiksi hyväksyttyihin väittämiin, sisältyy keskenään ristiriitaisia ”aksioomia”, tämän kielisysteemin sisällä voidaan todistaa lähes mitä tahansa. Tämä on tärkeän teoreeman tahallisen pyöristetty löyhä kuvaus, mutta tarkoituksena onkin vain havainnollistaa huolellisen argumentoinnin tärkeyttä. Oikea muotoilu vaatisi selventämään kielen formaaliset rakenteet, kieliopin, aksiooman ja predikaatin käsitteet, päättelyn säännöt ja tavat, joilla kielen lauseet viittaavat maailmaan, jonka asiaintiloja se on tarkoitettu ilmaisemaan.
Ristiriidattomuuden periaatetta sanotaan konsistenssiksi. Epäkonsistentit kielijärjestelmät, loogisesti löperöt tarinat ja kielipelit ovat vaarallisia. Nykyinen valheverkostojen, trollien, salaliittoteorioita rakentelevien aktivistien aika on pelottava esimerkki. Aktivismin tunnettu tehokeino on toden tiedon, osatotuuden, kyseenalaisen tiedon ja suoranaisen valheen taitava sekoittaminen. Jos kyseenalaisen tai valheellisen tiedon ympärille voidaan rakentaa uskottava, perusteltu ja toisaalla todeksi tiedetty asiakehys, tämä paketointi voi olla riittävä menekin takaajaksi. Epäkonsistenttien tarina-alustojen viljely on sananvapauteen kuuluva ihmisoikeus, mutta käyttäjien tulisi tuntea vastuunsa.
Tuoreita esimerkkejä ovat rokotuksia koskevat väitteet. On tiedossa, että rokotteilla on haittavaikutuksia. On tiedossa, että ihmisen immunologinen järjestelmä on äärimmäisen mutkikas ja sisältää monia tuntemattomia ilmiötasoja ja muuttujia. Tiedämme, että tutkijoita ja lääketeollisuutta ohjaavat kunnianhimo ja tarve menestyä. Unohtamalla ja vähättelemällä maailmanlaajuisen pandemian vaarat, riskit ja epävarmuus näistä aineksista voidaan rakentaa huikeita skenaarioita pahantahtoisista valtakuvioista, asiantuntijoiden ja poliitikkojen kataluudesta.
Kelju tapa on ottaa vauhdittajaksi nykyaikaisen tieteen tuoreita, osin futuristisia tuloksia ja spekulaatioita. Luonnontieteen kiehtovat alat, kosmologia, kvanttimekaniikka ja tietojenkäsittelyn huikea edistys tarjoavat tarttuvia termejä, taikasanoja ja scifi-viihteen sävyjä, joita voidaan valjastaa vetoavuksi outoihin projekteihin. Näen tällaisen vaaran tavassa, jolla mediassa on käsitelty professori Reijo Työrinojan suomentamaa teosta Tuomas Akvinolaisen enkeli-opeista.
Tuomas Akvinolainen ja tiede
Keskiajan ajatteluperinteen tutkiminen on arvokasta ja tarpeellista mm., jotta voimme peilata tuon ajan ja sen jälkeisten vuosisatojen tapahtumia, tieteen, tiedonfilosofian ja samalla uskontofilosofian polkuja tähän päivään asti. Terve kriittisyys historian kaikkiin vaiheisiin olisi syytä säilyttää. Tulisi uskaltaa lausua ääneen samalla kertaa kritiikki koskien keskiajan taikauskon hetteikköjä ja nykyajan fundamentalistisen skientismin ylilyöntejä. Lakki päästä ja nöyrää mieltä maailman syvien mysteerien edessä.
Luin Työrinojan kirjaa koskevia kommentaareja Kotimaasta (tässä ja tässä) ja Kirkosta ja kaupungista ja viimeksi Vartijasta. Työrinojan haastattelun mukaan hän vaikuttaa suhtautuvan Tuomaksen enkeliteorioihin sympaattisesti mutta terveesti kieli poskessa, historiaa havainnoiden mutta tunnistaen nykyihmisen perustellun vaikeuden sujahtaa Tuomas Akvinolaisen ja Albertus Magnuksen ajan maailmaan. Joissain kirjoituksissa sen sijaan flirttaillaan nykyajan hengellisyys-kulttien ja esoteeristen enkelioppien viihdekäytön kanssa.
Seuraava Kotimaan blogissa (Olli Seppälä) ollut luonnehdinta on mielestäni asiallinen: ”Työrinojan mukaan Akvinolaisen ja muiden keskiajan filosofien enkelipohdinnat olivat eräänlaisia ajatuskokeita.” Tämä korostaa kaikkien aikojen terveellisen uteliaan ja etsivän ajattelun ja tiedonhankinnan hyvettä. Seuraava lainaus (Järveläinen, Kotimaa 31.08.2021) sen sijaan vie osin kummalliseen suuntaan. ” Tuomaalle enkelit olivatkin eräänlaisia ladattuja tiedostoja, joiden ajattelutoiminnot perustuivat johtopäätösten suoraan tavoittamiseen alkuehdoista ilman loogisen päättelyn tarvetta”. Alkutekstiä lukematta en osaa tarkentaa kritikoidako Tuomas Akvinolaista vai hänen tekstiensä tulkitsijoita. Postuloitu ajattelutoiminto, joka perustuisi johtopäätösten suoraan tavoittamiseen alkuehdoista ilman loogisen päättelyn tarvetta on kummallinen, outo ja kyseenalainen.
Tajunta, intuitio ja innovaatio
Enkelien siirtyminen paikasta A paikkaan B käymättä välillä matkan välipisteissä on aineettoman olion maailmassa toki mahdollinen ajatus. Meistä jokainen voi testata ideaa siirtymällä mielikuvituksessaan vaikkapa maasta Mars-planeetalle ja edelleen Andromedan galaksiin. Ajatuskokeen todistusvoimaa ja tarkoitusta voi kyllä kysyä.
Kuvittelu johtopäätöksiin pinkovasta ajattelusta on samaa sukua. Siitä tulee melkein vahingollista, jos tämän perusteella arvioidaan vaikkapa tieteellisen uurastuksen ja innovaatioiden syntymistä kuin vihjaten, että tutkijoiden ja arkisten keksintöjen parissa ahkeroivien tuotokset edustavat jotain yliarkista – ei luonnollista – kyvykkyyttä ja intelligenssiä.
Ihmisen tajunnan koneisto on mutkikas, jännittävä ja monin osin tuntematon. Alitajuiset prosessit työskentelevät taustalla rationaalisen kurinalaisen ajattelun ohella. Niin sanottu intuitio ja oivaltaminen voi perustua alitajunnan ja rationaalisen apparaatin yhteistoimintaan ja tapahtuu siten luonnollisen kognitiivisen kykymme puitteissa. Keksijä ja innovaattori Thomas Edison taisi lausua suurin piirtein, että keksiminen on 99% hikoilua ja 1% hyvää tuuria – inspiraation osumia. Perustutkimuksen merkitys ja kiireettömän puhtaan uteliaisuuden salliminen sopivassa suhteessa tieteen, tutkimuksen ja teknologisen kehityksen maailmassa on kyllä ehdottoman tärkeää.
Tieteen taikasanojen viljely ärsyttää. On totta, että kvanttimekaniikan tutkimuksessa on kohdattu äärimmäisen kiinnostavia ilmiöitä, kuten niin sanottu lomittuminen ja kvanttitilojen kytkeytyminen etäisyyden yli. Tämä ja tarina Schrödingerin kissasta kertovat miten isoja aukkoja ymmärryksessämme on. Ajatuksen ratsujen ohjaksia on syytä pitää kireällä eikä ottaa näitä vaikkapa enkelioppien tueksi. Odotetaan 50 vuotta, mitä kiinnostavaa avautuu kvanttitutkimuksen tuloksena.
Tietämisen horisontti
Nykyajan kosmologiaa koskevassa tieteenfilosofiassa on esillä painavia kysymyksiä maailmankaikkeuden rakenteesta, materiasta, ajasta ja etäisyyksistä. Pimeä energia ja pimeä aine pakottavat fysiikan tutkijat pysähtymään mysteerien äärelle. Professori Björn Ekeberg on haastanut kysymään, millä perustuksella lepää oletus siitä, että omassa galaksissamme tutut luonnontieteen lait pätevät samalla tavalla kaikkialla.
Olisiko niin, että gravitaatio koko maailmankaikkeuden mittakaavassa toimii siten, että kotigalaksissamme kaikki mittaukset pätevät 10 desimaalin tarkkuudella mutta miljardien valovuosien asteikolla jokin menee hieman pieleen. Einstein oli loppuun asti huolissaan ns. kosmologisen vakion mysteeristä. Jotain puuttuu. Onko se jotain, joka aikanaan sopii ihmisen kognitiivisen kyvyn luomaan selitysmalliin vai olemmeko kohtaamassa kokonaan tuntemattoman horisontin…?
Etäisyyden ja ajan käsitteet murentuvat oudosti, kun edetään äärimmäisen pienuuden maailmaan, kuten 10-35 metrin etäisyyteen tai aikaan, jonka valo tarvitsee kulkeakseen tällaisen ”Planckin mittatikun” matkan. Etäisyys, aika ja gravitaatio pakenevat ikään kuin ymmärryksemme ulottumattomiin ääripäissä, kosmologian mittakaavassa ja kvarkkien skaalassa.
Tekoäly ja hybris
Tietojenkäsittelyn maailmassa ns. tekoäly (Artificial Intelligence) on syystäkin isojen uutisten aiheena. Jotkin uutiset (ChatGPT) ovat hämmentäviä ja pelottavia, koska ne nostavat esiin osin perustellut scifikuvitelmat ihmisälyn ylittävistä koneista. Tämäkin näyttää olevan aihe vihjaista Tuomas Akvinolaisen enkeliteorian yhteydestä tekoälyyn ja rajoittamattomaan laskentatehoon. Leikkimielisen rinnastuksen mielessä miksipä ei – mutta AI:n mystifiointi on tarpeetonta ja vahingollista, jos se rohkaisee uskontoväittämiin trollien etiikan tapaan.
Tekoälyn kehityksen pioneeri Geoffrey Hinton erosi juuri Googlen hallituksesta koska halusi säilyttää riippumattomuutensa kritisoida kehitystä, jonka vaarat hän näkee. Ihailtava eettinen teko. Mielestäni tekoälyn moraalinen arvio voitaisiin rinnastaa ydinvoimaan. Ihmiskunta on ottanut käyttöön hirmuisen energialähteen, jonka kahtalainen luonne siunauksena ja samalla tuhon uhkana on käynyt selväksi. Kehittyneen tekoälyn muodossa ihmiskunta on valjastamassa käyttöön suunnattoman datamäärän analysointiin kykenevät ja mykistävän voimakkaat laskenta-algoritmit. Näiden tuhovoima joidenkin hyötyjen ohella luovat skenaarion, digi-Hiroshiman, jota on syytä pelätä samalla tavalla kuin ydinteknologian vaaroja.
Kuitenkaan mistään mystisestä enkelien viisauden ja tietämisen mahdista ei ole kysymys. Tämä olisi tarpeetonta tieteen ja tiedon mystifiointia. Tuhti lukiosivistyksen avulla pääosin aukeava tietopaketti/kurssi löytyy täältä. Esimerkiksi Sara Heinämaan ja Ilkka Tuomen teos Ajatuksia synnyttävät koneet: tekoälyn unia ja painajaisia (1989) asettuu tässä asialliseen yhteyteensä. Teoksen jälkeinen 30 vuoden kehitys on kyllä ollut huimaava.
Artikkelikuvassa Tuomas Akvinolainen.
