Elämä on pyhiinvaellusta

Raili K. Miettisen toisen romaanin Saaren nainen (2021) päähenkilö, ikääntyvä nainen ostaa sisä-Suomen saaressa olevan mökin ja muuttaa sinne ympärivuotiseksi asukkaaksi. Hän on myös liittynyt ortodoksiseen
kirkkoon noudattaakseen sen kirkkovuosiperinteitä paastoineen ja pyhiinvaelluksineen.

Naisella on muitakin suunnitelmia. Hän on päättänyt kirjoittaa kirjan.
Talo saaressa vertautuu lukijan mielessä erakkoluostariin. Elämä eristyksissä ja satunnaisten kulkuyhteyksien päässä palveluiden ulottumattomissa on kilvoittelua. Luostareita on perinteisesti ollut saarissa ja vaikeiden matkojen päässä kuten vuoristoissa.

Elämä saaressa on olemista erillään ja eristyksissä, isolaatiota. Saari on italiaksi isola. Luovan työn vaatimaa yksinäisyyttä on siis tarjolla. Yksi teema teoksessa on kirjailijaksi kasvaminen. Aikamoista kilvoittelua on kirjoittaminenkin, varsinkin aloittelevalla kirjailijalla: epäusko valtaa mielen välillä, luottamus omiin kykyihin horjuu. Miettisen romaanin minäkertojalla on kuitenkin hyvä ystävä Rebekka, joka sähköposteissaan valaa uskoa ja neuvoo: ”Anna alitajunnan työskennellä.”

Toinen ystävä Ilona sairastaa parantumatonna ja kirjaimellisesti odottaa kuolemaa. Näiden tilanteiden herättämien ajatusten ristitulessa naisen kirja alkaa syntyä. Rebekka purkaa huoliaan omasta parisuhdekriisistään. Kirjoittamisharjoituksista käyvät s-postiviestit, nykyajan kirjeet. Ne vertautuvat hengellisiin harjoituksiin, joita suositellaan tehtäväksi yhtä lailla maailmassa eläen kuin luostariin vetäytyneenä.

Päähenkilö pohtii uskonelämäänsä. Jos syntien sovittaminen vaatii tekoja, eikö kirjan kirjoittaminen kävisi sellaisesta, hän miettii. Itsetunto ei siis ole koko ajan nollilla vaan terveellä tavalla vahvaa ja omiin lahjoihin luottavaa. Syntien tunnustamisessakin hän suhtautuu luontevasti ihmisen eroottisiin tarpeisiin. Miten aviorikoksen voisi tunnustaa synniksi, kun se oli niin ihanaa?  Paastolukemisena saaren naisella on Dostojevskin Karamazovin veljekset  ja Rax Rinnekankaan Mestarin viimeinen toivomus. Siinä kerrotaan, kuinka Rinnekankaan romaani alkoi kehkeytyä Kalle Holmbergin herättämästä ajatusprosessista matkata luostariin ja lukea Dostojevskin romaani pyhiinvaelluksen aikana. Miettisen minäkertoja lähtee saarestaan jouluksi Valamoon; matkalukemisena on hänellä Marja-Liisa Vartion romaani Hänen olivat linnut. Mutta syvimmän rauhan Miettisen tarinan kertoja löytää saarestaan kuin öinen velhotar Lilith profeetta Jesajan kertomuksessa, joka on Miettisen teoksen mottona.

Miettisen romaanissa on viehättävästi johtomotiivin tavoin toistuvana aihelmana Korsunilaisen Jumalanäidin ikoni, joka on tärkeä kertojaminälle. Se on yksi Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikonin muunnelma. Suuriruhtinas Vladimir otti kasteen juuri Korsunissa Krimillä 988. Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikonit ovat tyypiltään Hellyyden Jumalaäitejä eli Eleusa-ikoneita. Yhdistävä piirre niissä on, että Kristus-lapsi painaa poskensa tai huulensa äitinsä poskea vasten.

Arvioitu teos: Raili K, Miettinen: Saaren nainen. Kirjokansi 2021.