Lehmän anatomia. Kuva: Wikipedia.

Eläinten syömisestä, sydämen muutoksesta ja kirjojen voimasta

Pastori Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunki -lehteen kolumnin, jossa hän käsitteli tuotantoeläinten surkeaa osaa. (Valitettavasti en voi linkittää tuohon kolumniin, koska Kirkko ja kaupunki on poistanut sen sivuiltaan.) Hätkähdin kolumnin luettuani: En ole koskaan aikaisemmin törmännyt yhdenkään suomalaisen luterilaisen papin näkökulmaan, jossa näin kirkkaalla tavalla sanoitettaisiin sitä teologiaa, joka eläinten syömiseen ja orjuuttamiseen liittyy. Muistan kun aikoinani itse etsin aiheeseen teologista näkökulmaa ja – silloin vielä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä – käännyin oman alueeni piispan, Tapio Luoman puoleen opastusta saadakseni. Ajattelin, että oppinut piispa kyllä osaa ohjata minut oikealle tielle. Muistan myös hämmennykseni, kun piispa ohjasi minut katolisen kirkon johtajan paavi Franciscuksen sanojen äärelle. Mietin, eikö omalla luterilaisella kirkollani ole keskusteluun mitään annettavaa. Ei ilmeisesti ollut.

Olin jo luovuttanut sen suhteen, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suunnasta asiaan koskaan huomiota kiinnitettäisiin. Olinhan itsekin nahoissani kokenut, että aihe on niin tulenarka, ettei siitä yksinkertaisesti voi ääneen puhua. Yllätyinkin perinpohjaisesti, kun huomasin Kuulan tarttuneen haasteeseen. Harmitus oli sitäkin suurempi, kun havahduin Kuulan kolumninsa vuoksi joutuneen myrskyn silmään ja tulleen hylätyksi niin piispojen kuin Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittajankin suunnalta. Toivon Kuulalle voimia tänä vaikeana aikana. Totuuden esiintuominen ei ole helppoa, ja äänen antaminen niille orjuutetuille, joilla ei ääntä ole, on aina itsensä alttiiksi asettamista.

Kuulan kolumni pakottaa meidät kaikki pohtimaan kysymystä luomakunnan ja sen asukkaiden – erityisesti eläimen ja ihmisen –  suhteesta. Jätän teologian tekemisen suosiolla teologeille. Haluan kuitenkin rohkaista niitä kuluttajia, jotka pohtivat omaa suhdettaan eläinten syömiseen. Omasta kokemuksesta tiedän, että muutos on mahdollinen. Elämän suurissa kysymyksissä en kuitenkaan valitettavasti usko järkeilyn taholta lähtevään muutokseen. Elämän suuret muutokset ovat poikkeuksetta sydämen eli tunnetason muutoksia. Ne ovat sellaisia kohtaamisia, joita ihminen kohtaa omalla Damaskoksen tiellään.

***

Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten ennustanut, että minä ryhdyn kasvissyöjäksi, olisin nauranut räkäistä naurua moiselle hullutukselle. Olen aina ollut lihan suuri ystävä ja yhä sitä mieltä, että liha maistuu hyvältä. Vuonna 2012 tapahtui kuitenkin jotain sellaista, jonka seurauksena olen ymmärtänyt, että oman mielihyvän tavoittelu ei ole oikeutettua luomakunnan elävien olentojen kurjuutta lisäämällä. Itse kutsun tuota muutosta kristinuskonkin kreikankielisellä sanalla metanoia, joka viittaa kääntymykseen ja sydämen muutoksen. Joku muu voi kutsua sitä jollain muulla sanalla. En jaksa loukkaantua sitäkään, että joku pilkkaa minua hurahtamisesta.

Syksyllä 2012 työskentelin kirjallisuusagenttina perustamassani agentuurissa. Missionani oli saada suomalaiselle kirjallisuudelle lukijoita myös maamme rajojen ulkopuolelta. Lokakuussa matkustin taas kerran maailman suurimmille kirjamessuille Frankfurtiin. Edustussalkussani oli uusi kirjailija, Laura Gustafsson, jonka esikoisromaani Huorasatu oli ilmestymisvuonnaan ehdolla sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon että Finlandia-palkinnon saajaksi. Olin päättänyt avata provokatiiviselle romaanille tien kansainvälisille kirjamarkkinoille.

Muistan, kun luokseni agenttikeskukseen saapui suuren saksalaisen kustantamon kustantaja, joka oli varannut minulta puolen tunnin tapaamisajan kuullakseen, mitä minulla olisi tällä kertaa tarjottavanani. Aloitin Laura Gustafssonin romaanin esittelyn ja kun pääsin kohtaan, jossa kerroin kirjailijan taustasta, mainitsin että Gustafsson on vegaani. Silloisessa maailmankuvassani vegaanina eläminen oli jotain käsittämättömän radikaalia ja poikkeuksellista. Niin, se oli suorastaan sekopäistä. Omaa näkemystäni osoittaakseni pyörittelin silmiäni merkitsevästi. Halusin kai tällä silmien pyörittelyllä osoittaa kustantajalle, että me tolkun ihmiset toki ymmärrämme, miten häiriintynyttä tällainen vegaanihörhellys on, mutta taiteilijat nyt ovat välillä vähän omalaatuisia, suodaan se heille.

Olen yhä vaipua noloudesta kirjoituspöydän alle, kun muistelen tuota hetkeä. Naamanvääntelyni ei nimittäin tuottanut aivan sellaista vastakaikua, kuin olin odottanut. Yllätyksekseni kustantaja nojautui minua kohti, katsoi lempeän intensiivisesti silmiin ja kysyi: ”Niin?” Kävi ilmi, että kustantaja itse on suuri eläinten ystävä ja vegaanisen elämänkatsomuksen kannattaja. Ja minä olin tehnyt itsestäni täyden idiootin, puhumattakaan siitä, miten epäammattimaisesti olin kirjailijaani suhtautunut.

Illalla hotellihuoneessani istuin sängyn reunalla ja häpesin. Kysyin itseltäni, miksi puhuin kirjailijani elämänkatsomuksesta tähän sävyyn. ”Kumpi on hullumpi, se jonka mielestä tuntevien eläinten orjuuttaminen oman mielihyvänsä vuoksi on normaalia ja puolusteltavaa vai se, joka omilla kulutusvalinnoillaan haluaa välttää kärsimyksen tuottamista?” kysyin itseltäni.

Laura Gustafsson, Huorasatu. Kansikuva.

Laura Gustafsson, Huorasatu. Kansikuva.

Tuon kirjamessumatkan jälkeen päätin tutustua eläinten syömiseen aiheena paremmin. Luin kirjoja ja tekstejä, kasvatin ymmärrystäni ja jouduin huomaamaan, miten äärimmäisen sokea ja indoktrinoitu olin suhteessani eläimiin ollut. Erityisen merkittäväksi teokseksi minulle muodostui Jonathan Safran Foerin teos Eläinten syömisestä (suom. Antti Immonen, Atena Kustannus 2011). Muistan lukeneeni kirjaa bussissa työstä palattuani. Bussin ikkunoiden takana oli jo pimeää, Länsiväylällä etenevän bussin unettava liike ja moottorin ääni sai minut uppoutumaan kirjailijan viestiin, kun yhtäkkiä pystyin sisäisesti täysin kokemaan, miltä lehmästä tuntuu, kun sitä viedään teuraalle. Elämässäni on ollut yksi sellainen kokemus, jossa olen totisesti pelännyt kuolevani, ja jossa olen kokenut, että minua kohdellaan kuin teuraseläintä. Odottamatta tuo kokemus heräsi bussin istuimella istuessani eloon samalla, kun sieluni silmillä näin edessäni naudan pelokkaat silmät. Tuo kokemus oli hetkellinen, se oli nopeasti ohi, mutta se hetki muutti omassa ajatusmaailmassani jotain pysyvästi. Myötätunnon voima on valtava.

Kun lopulta nousin omalla pysäkilläni pois, tiesin etten enää voisi omalla toiminnallani osallistua siihen väkivaltaan, jota tuotantoeläinten syöminen väistämättä on. Avasin kotioven, kuljin keittiöön ja kerroin puolisolleni, etten tästä lähtien enää syö eläimiä. Olin varma, että makkaraan ihastunut mieheni protestoisi, mutta hän ilmoittikin olevansa mukana tässä uudessa kokeilussa. En ollut uskoa korviani.

Tuosta hetkestä on jo yli kahdeksan vuotta ja sinä aikana olemme pikku hiljaa muuttaneet ruokailutottumuksiamme. Kumpikaan meistä ei enää kaipaa eläimiä lautasillemme, sillä olemme saaneet tilalle jotain paljon parempaa. Muutos, joka oli ensisijaisesti eettinen, on sittemmin osoittautunut myös ekologisesti kestävämmäksi ja yksilötasolla terveellisemmäksi. Olen vakuuttunut siitä, että jokainen lemmikkieläimen omistaja ja ystävä pystyy halutessaan perustelemaan itselleen sen, miksi tuotantoeläinten syöminen on väärin.

 

***

Mutta miten Laura Gustafssonin Huorasadun kävi? Hylkäsikö saksalainen kustantaja ehdotukseni typeryyteni vuoksi?

Ei hylännyt. Muutama viikko messujen jälkeen sain kustantajalta tarjouksen, ja Huorasatu julkaistiin saksaksi Gabriele Schrey-Vasaran käännöksenä vuonna 2013. Ranskaksi teos julkaistiin huhtikuussa 2014 Claire Saint-Germainin käännöksenä ihailemani Grasset-kustantamon ohjelmassa.

En voi kyllin ihailla niitä kustantajia, jotka ovat niin sitoutuneita korkeampaan päämäärään – taiteeseen! – ettei edes ymmärtämätön kirjallisuusagentti saa heitä horjumaan kutsumuksensa äärellä. Samanlaista rohkeutta toivoisin nyt kirkon johdolta ja muilta kirkollisilta vaikuttajilta. Että he seisoivat uskollisen työntekijänsä rinnalla silloin, kun myrskytuulet puhaltavat eivätkä antaisi pelon ja suuttumuksen sumentaa sitä tosiasiaa, että vain vaikeista asioista puhumalla me voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta kaikille luomakunnan asukkaille.

Artikkelikuvassa malli lehmän anatomiasta. Kuva: Wikipedia.


Tiina Kristoffersson

Kirjoittaja

KTM Tiina Kristoffersson työskentelee helsinkiläisen teatterin hallintojohtajana. Taide, erityisesti kirjallisuus ja teatteri, ovat Kristofferssonille rakkaita. Kirkolliseen keskusteluun hän on osallistunut mm. Taantuvan tasa-arvon kirkko -antologian (toim. Anni Tsokkinen) yhtenä esseistinä. Vapaa-ajallaan Kristoffersson suunnittelee kristillisiä rukousnauhoja ja yrittää pitää viherkasvejaan hengissä. Kuva: Markku Pihlaja.


'Eläinten syömisestä, sydämen muutoksesta ja kirjojen voimasta' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 25.1.2021 @ 21.24 Matti Taneli

    Kiitos tästä. Todella hieno, tyylikäs ja monin tavoin viisas kirjoitus.

    Vastaa

  2. 25.1.2021 @ 21.48 Felix

    O sancta simplicitas. Ei eläinten syöminen sinänsä ole ihmisen kohdalla sen moraalittomampaa kuin muidenkaan ravintoketjuun kuuluvien eliöiden kohdalla. Eikö tämä ole jo pelkän biologian ja evoluutioteorian pohjalta aivan selvä asia? Vain äärimmäinen hedonisti määrittelisi jokapäiväisen ravinnontarpeensa ensisijaisesti ”oman mielihyvän tavoitteluksi”. Useimmat ihmiset eivät kai elä syödäkseen vaan syövät elääkseen.

    Jos myötätunto nautaa kohtaan on jonkun mielestä sitä myötätuntoa, jota kärsimystä tiukkuva maailma kipeimmin kaipaa, niin good for him/her, eläköön oppinsa mukaan. Mutta tähän sävyyn kirjoitettu ”I have seen the light”-kääntymiskertomus on sitä paljon puhuttua moraalista poseerausta pahimmillaan. Ennen olin sokea ja ymmärtämätön, suorastaan häpeällisessä tilassa. Nyt näen. Toisin kuin te, jotka edelleen syötte lihaa hyvällä omallatunnolla.

    Lihaa syövät harvoin kommentoivat tai moralisoivat kasvissyöjien ruokavaliota sen koommin julkisesti kuin yksityisestikään. Heidän toiveensa ja vakaumuksensa huomioidaan kyllä ruokapöydässä ja heille järjestetään nurisematta niiden mukaista syötävää. Kuinkahan moni hurskas kasvissyöjä pystyy tekemään saman palveluksen lihaa syövälle ihmiselle? Epäilen että vain harva, vaikka yhtään eläintä ei tarvitse käydä omakohtaisesti tappamassa lihaa sisältävää ateriaa varten.

    Teologian tekeminen on todellakin kirjoituksessa jätetty teologeille.

    Raamatulliset esikuvammekaan eivät olleet kasvissyöjiä:

    ”Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin…” (Luuk. 22:15)

    ”Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden, sillä: ’Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on’.” (1. Kor. 10:24-26)

    Vastaa

    • 26.1.2021 @ 13.51 Kai Sadinmaa

      Olisi reilua, jos jokainen vastaisi omalla nimellään, eikä piiloutuisi pelkurimaisesti nimimerkin taakse ja ampuisi puskista.

      Vastaa

      • 26.1.2021 @ 23.24 Felix

        Kai,

        Vartija ei näytä edellyttävän kommentoijilta mitään rekisteröitymistä tai koko nimen käyttöä, ja niillä ehdoilla mennään.

        Minusta on kiva lukea artikkeleita ja toisinaan kysyä tai kommentoida jotain, mutta en ole julkisuushakuinen tai tunnettu henkilö. Ei nimimerkin käyttö ole automaattisesti pelkuruutta.

        Tarkoitus ei ollut ammuskella ketään. Ihmettelin vain ääneen sitä ehdottomuutta, jolla kasvissyönti, myötätunto ja korkea moraali yhdistettiin artikkelissa toisiinsa. Minulla ei ole mitään kasvissyöntiä vastaan enkä vilkuile toisen ihmisen ruoka-annoksia. Mutta monen kasvissyöjän katse viivähtää turhan usein lihaa syövän lautasella ja on itseriittoinen ja tuomitseva. Seurauksena on usein äänekkäitä, julkisia manifesteja.

        Eikä kritiikki rajoitu vain siihen asialliseen ja aitoa huolta herättävään huomautukseen, että tuotantoeläimiä kohdellaan toisinaan huonosti, etenkin maailmalla, vaan ylipäätään tuomitaan kategorisesti kaikki eläinten syöminen ja toisinaan jopa eläinperäisten tuotteiden syöminen. Se on minusta epäkorrektia ja yliampuvaa. Sillä ei ole mitään tekemistä korkean moraalin tai vaikkapa juutalais-kristillisen tradition kanssa.

        Vastaa

    • 6.2.2021 @ 15.39 Antti Kivivalli

      Minullekin (ei-kristittynä) ihminen on kehittynyt evoluution kautta, mutta jossain vaiheessa on tapahtunut jotain ratkaisevaa. Enkä nyt tarkoita peukaloa, jota tuskin nyt käytän edes välilyöntien kirjoittamiseen, vaan fyysisen evoluution kanssa tapahtunutta mielen evoluutiota, joka minulle on olennaisempaa. Minulle ihmiset eivät ole eläimiä, vaikka meillä onkin jäljellä eläimelliset perustarpeet eli -vietit: ravinnon saaminen, lepo, pelko/turvallisuushakuisuus ja lisääntyminen. Minulle ihminen on enemmän kuin nämä.

      Ihminen pystyy mm. miettimään tekojensa vaikutuksia. Ihminen pystyy ymmärtämään kaikessa elävässä olevan ”halun” jatkaa elämää. Ihminen pystyy tuntemaan empatiaa eläimiä kohtaan, eikä siinä ole mitään outoa. Suomessakin on syystäkin Eläinsuojelulaki, jotta eläimiä ei kohdeltaisi miten tahansa (ei nyt mennä siihen, mitä asetukset oikeasti sallivat…). Eläinten kärsimystä pyritään välttämään.

      Mitä sitten ihmisen pitäisi tehdä tässä tilanteessa, jossa ”elävät olennot syövät eläviä olentoja” (tämä löytyy myös sanskriitiksi eikä siis ole mikään uusi kysymys tai pohdinta)? Täysin rationaalinen valinta on välttää eläinten syömistä ajatuksena kohdistaa välillinen kärsimyksen tuottaminen vähemmän kehittyneisiin eliöihin.

      Minulle on ymmärrettävää, että kristinuskon opetuksista ei löydy tukea sille, että ihmisen on parempi olla syömättä eläimiä, mutta tätä keskustelua olisi hyvä jatkaa, sillä lihansyönnin puolesta esitettävät argumentit yleensä tiivistyvät ”viisauteen”: ”Minä pidän lihasta” tms..

      ”Mielihyvän” ottaminen esille on siis perusteltua, koska mitään varsinaisia ravitsemuksellisia syitä lihan syömiselle ei ole.

      Lisäksi voisin sanoa, että lihaa syövät ihmiset todellakin kommentoivat ja ”moralisoivat” (”Tuo on väärin”, perusteita ei tietenkään ole…) kasvissyöjien valintoja. Yksityisesti ja julkisesti. En tiedä, onko ensimmäiset ”Lihaton lokakuu” -ryhmät jo poistettu Facebookista, mutta ne olivat todellisia ”vastakommentoijien” pyydyksiä. Perustettiinhan myös ”vastaryhmiä”… ihan vaan sen vuoksi, että jotkut halusivat edistää lihatonta ruokavaliota maassamme, jossa lihattomuus edelleenkin on marginaalissa suuresta mediahälystä huolimatta.

      Olen itse ollut yli 30 vuotta syömättä lihaa ja siis minun lautaselleni on vilkuiltu. Itse en ole koskaan ollut kiinnostunut lihaa syövien ihmisten valinnoista tai antanut katseeni ”viivähtää heidän lautasellaan”(!) ja kun olen yli 20 vuotta ollut palveluammatissa ja usein syönyt asiakkaiden kanssa, niin olen aika monta kertaa ollut tilanteissa, missä muut ihmiset ottavat esille kasvissyöntini. Niissä siis minulle on joko tarjottu liharuokaa (josta olen valitettavasti kieltäytynyt) tai minulta on kysytty enkö tai miksi en syö lihaa yms.. Olen tilanteen vuoksi pitänyt keskustelun minimissä, mutta saanut perinteisiä ”mulla on sopimus kanien kanssa” (niin mullakin!), ”Minä Kyllä Syön Lihaa”, ”mä en kyllä pysyis hengissä ilman lihaa”, ”mäkin olisin kasvissyöjä, mutta perhe haluaa lihaa” jne. jne.

      Näiden kertominen ei todellakaan ole mitään moraalista poseerausta. Minulle tosin moraali ei ole edes mikään poseerausaihe, vaan väline henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen kehityksen ohjaamiseen.

      Jos sanon, että eläinten syöminen on turhaa ja väärin eläimiä kohtaan, se on minun mielipiteeni, eikä sinänsä kohdistu lihaa syöviin ihmisiin, vaikka tiedän sellaisia olevan. Samoin ei Kuulan kolumni varsinaisesti kohdistunut maatalousyrittäjiin, vaikka se olikin turvallinen argumentti esim. piispoille yrittää vaientaa kiusallinen aihe.

      En tunnista hurskautta, joten en tiedä tunnenko sellaisia kasvissyöjiä, mutta nämä eivät ole aivan yhteismitallisia: lihaa syövä tarjoaa kasvissyöjälle kasvisruokaa tai kasvissyöjä tarjoaa lihaa syövälle liharuokaa.

      Minun mielestäni on siis mm. eettisesti väärin syödä eläimiä, joten en tarjoa niitä myöskään ystävilleni. Minua ei haittaa liharuokien laittaminen (vaikka ne jotkut haisevatkin kauhealta!), mutta en ole niitä päätynyt laittamaankaan, vain joskus kääntelemään appivanhempien makkaroita samalla kun grillaan maissintähkiä toisella grillillä.

      Jos nimimerkillä on kertoa joku syy, miksi olisi eettisesti tai jotenkin muuten väärin lihaa syövän ihmisen tarjota (vieraalleen, perheenjäsenelleen?) sellaista ruokaa, jota tämä syö, niin ihan mielelläni lukisin siitä. Tähän aihepiiriin liittyy niin paljon asioita, eikä kaikkea todellakaan ole keskusteltu, ja keskustelu näyttää olevan tarpeen.

      Vastaa

  3. 6.2.2021 @ 14.54 Antti Kivivalli

    Kiitos tästä kertomuksesta. Siihen sisältyy yksi ajatus, jonka monet ovat sisäistäneet, mutta jota olen nähnyt kovin vähän auki kirjoitettuna niinä muutamana vuosikymmenenä, mitä olen näitä asioita pohtinut:

    Ihmisen on vaikea suhtautua ymmärtävästi eläinten oikeuksiin, jos hän esimerkiksi syö eläinten lihaa tilanteessa, jossa lihan syöminen ei ole välttämätöntä.

    Tuo on minusta psykologisesti ymmärrettävää. Toki me ihmiset pystymme lähes mihin tahansa, mutta jos syö eläinten lihaa, on se selvässä ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että eläimellä olisi oikeus omaan elämäänsä tai että eläinten ei tulisi kokea sellaisia ympäristöjä ja käsittelyä, mitä ne nykyisessä lihantuotannnossa kokevat.

    Tässä tapauksessa kirjoittaja pysäytettiin avokämmenellä ja hän päätyi hankkimaan tietoa eläinten tilanteesta. Toisinaan ihmiset ensin lopettavat lihansyönnin ja sen jälkeen syitä tiedostamattakin pystyvät paremmin ymmärtämään eläinten oikeuksia ja puhumaan niiden puolesta.

    Monet veget todellakin puhuvat eläinten oikeuksista – koska heitä haastetaan sitä tekemään: Aivan kuten tässä kertomuksessa kirjoittaja otti esille kirjailijan vegaaniuden, ”valinnan tehneisiin” kohdistetaan ajatuksia suoraan ja epäsuorasti. Oli kiinni kirjoittajan fiksuudesta ja tilanteen asetelmasta, että hän ei sanonut mitään muuta nokkelaa aiheesta, josta hänellä oli selvästi mielipide! 🙂

    Lisäksi olen tietenkin iloinen, että kirjoituksessa on mukana kaksi e:tä jo 80-luvulla ”miksi et syö lihaa”-kysymysten vuoksi kehittämistäni ”kolmesta e:stä”: Lihattomuus on eettistä ja ekologista. Lisään siihen ekonomisen, sillä lihaton ruokavalio on taloudellisempaa sekä yksilön, että varsinkin yhteiskunnan ja koko maailman ruokatalouden kannalta. Terveys on tietenkin kiva ylimääräinen bonus. 🙂

    Vastaa

  4. 6.2.2021 @ 16.15 Tiina Kristoffersson

    Kiitos kaikille kommentoijille ja kaikille, jotka lukivat tekstini. Kun lähetin tämän tekstin Vartijan päätoimittaja Mikko Ketolalle, totesin hänelle, että tekstini tulee aiheuttamaan sen, että joku syyttää minua moraaliposeerauksesta. Näin myös ennalta-arvatusti kävi. Itselleni tarinassani kyse on kuitenkin ensisijaisesti siitä, että suostuu tunnustamaan olleensa väärässä ja pyrkii tämän tunnustuksen ja uuden tietoisuuden pohjalta kilvoittelemaan kohti jotain parempaa, kohti kärsimyksen vähentämistä. Tätä kutsun sydämen muutokseksi, joka on kaikkien suurten uskontojen ytimessä. Täydellisyys on tavoittamaton päämäärä, mutta pyrkimys on siitä huolimatta tavoiteltavaa. Kristinuskossa sitä kutsotaan kilvoitteluksi.

    Vartijan motto on kirjattu näin: ”Meitä kiinnostavat kiistanalaiset ja vahvoja reaktioita herättävät asiat, jotka eivät parane vaikenemalla tai kotiin päin vetämällä vaan käymällä kohti, tutkimalla ja keskustelemalla. Ihmisyyteen kuuluu hävytön uteliaisuus, uskoon rehellinen epäilys ja kulttuuriin tinkimätön kriittisyys.” Tämä on mielestäni hieno ja arvostettava missio mille tahansa julkaisulle. Tämä motto mielessäni kirjoitin tekstini. Se on hyvin henkilökohtainen teksti, eikä sellaisen kirjoittaminen ole minulle helppoa tai vaivatonta. Tästä näkökulmasta katsottuna on tietysti arvostettavaa, jos vastakommentit – varsinkin persoonaan käyvät – esitetään henkilökohtaisesti omalla nimellä, eikä nimimerkin takaa puskista huudellen. Näin silloinkin, kun julkaisu itse ei sitä edellytä.

    Vastaa

  5. 7.2.2021 @ 18.39 Andreas C.

    Tapaus Kuulan ympärillä vellovassa keskustelussa tuntuu jääneen aika vähälle huomiolle, että koko kristikunta on ainakin ohjeen tasolla noudattanut paastosäännöksiä kirkkohistorian ensimmäiset 1500 vuotta ja merkittävä osa siitä noudattaa niitä edelleen. Tässä ei tietenkään ole kyse täydestä veganismista (pikemminkin jonkin Suomen ortodoksisen kirkon lausuman mieleenpainuvaa sanamuotoa ulkomuistista lainaten ”kristittyjen kutsumisesta kohtuulliseen askeesiin”) eivätkä sen perustelut ole varsinaisesti eläinoikeudelliset, mutta eläintuotannon ja sen lieveilmiöiden mittakaava olisi varmaankin aivan toinen, jos kansa seuraisi tässä suhteessa vielä Suomessakin myöhäiskeskiajalla noudatettua tapakulttuuria ja esimerkiksi kokoliha miellettäisiin yhä juhlaruoaksi.

    Nykyluterilaisuuden piirissä paaston (heille, jotka haluavat perusteluja Raamatulla, mainittakoon vaikka Vuorisaarnan sanamuoto ”kun te paastoatte…” – ei ”jos”, vaan ”kun”) ja sen teologian katoaminen keskustelusta lienee osa laajempaakin ilmiötä, jossa nyky- ja varsinkin lähimenneisyyden luterilaisuus on jollakin tapaa ”luterilaisempaa kuin Luther itse” – kuten tiedetään, Luther itse piti esimerkiksi paastoa hyödyllisenä työkaluna ”lihan kurittamiseen” ja kannusti siihen, kuten myös mm. ristinmerkkien tekemiseen, vaikka myöhempi luterilaisuus onkin usein suhtautunut näihin epäillen omavanhurskautena tai katolilaisina vaikutteina.

    Vastaa

    • 8.2.2021 @ 7.15 Tiina Kristoffersson

      Kiitos Andreas C tästä paaston merkityksellisestä näkökulmasta. Paaaston soisi tosiaan nousevan esiin kristillisyyden harjoittamisena erityisesti juuri kohtuullisuuden askeesina. En tiedä, voi nykyaikaisia vegaanihaasteita ja lihattomia lokakuita nähdä jonkinlaisena sekulaarina paastona. Niiden juuret tuskin ovat kristinuskossa tai Raamatussa, mutta muodoiltaan ja pyrkimyksiltään niissä on paljon samaa.

      Osut myös tärkeään aiheeseen kirjoittaessasi: ”sen teologian katoaminen keskustelusta lienee osa laajempaakin ilmiötä, jossa nyky- ja varsinkin lähimenneisyyden luterilaisuus on jollakin tapaa ”luterilaisempaa kuin Luther itse” – kuten tiedetään, Luther itse piti esimerkiksi paastoa hyödyllisenä työkaluna ”lihan kurittamiseen” ja kannusti siihen, kuten myös mm. ristinmerkkien tekemiseen, vaikka myöhempi luterilaisuus onkin usein suhtautunut näihin epäillen omavanhurskautena tai katolilaisina vaikutteina.”

      Kaikesta tästä lukisin mielelläni lisää ajatuksia vaikkapa täällä Vartijassa.

      Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.