Kuva elokuvasta Tuulinen päivä.

Eino Ruutsalo – suomalaisfilmin modernisti

Pariisista ja New Yorkista vaikutteensa imenyt suomalaisen elokuvan omaperäinen modernisti Eino Ruutsalo (1921–2001) aloitti taidemaalarina. Kuvallisuus näkyykin monin tavoin hänen elokuvissaan, eri lailla kuin elokuvissa perinteisesti. Kuva on hänellä itsenäinen elementti, ei vain kerronnan väline. Ruutsalo on elokuvaajanakin kuvataiteilija: kuvailmaisu korvaa tarinan ja kuvarakenne juonen.  Omalakisen itsenäinen ote näkyy siinäkin, että Ruutsalo paitsi laati käsikirjoituksen ja ohjasi myös kuvasi, lavasti ja leikkasi filminsä. Siksikin ne ovat niin hallittuja, ehjiä kokonaisuuksia: kuvallisesti.  Ruutsalo oli myös kuvanveistäjä.

Kerronnaltaan Ruutsalon elokuvat eivät edusta suomalaisten niin filmissä kuin kirjoissa suosimaa eeppistä realismia. Niissä on huomattavasti modernimpi ote, joka ei tarkoita pelkästään urbaania maisemaa ja kaupunkielämää; huippumoderni estetiikka ulottuu Ruutsalolla maalaismaisemaankin, kuten hänen toisessa pitkässä elokuvassaan Tuulinen päivä (1962).  Otto Donnerin jazzvaikutteinen musiikki ja klassinen laulutaide  (Matti Lehtinen) toistuvana aihelmana luovat yhdessä hivelevän kokonaisuuden.

On käsittämätöntä, kuinka vähän Ruutsalon elokuvat ensimmäisissä esityksissään keräsivät kotimaassa arvostusta. Sen sijaan esimerkiksi Tuulinen päivä  sai Locarnon filmifestivaalilla Sveitsissä 1963  kunniamaininnan ja ostettiin Italiaan. Harvoja kotimaisia ymmärtäjiä ensi-iltavuonna taisi olla Ilta-Sanomien Yrjö Kemppi, joka luonnehti sitä tuokiotunnelmiksi: ”keveitä kuin akvarellit, silmää viihdyttäviä, ohikiitäviä”.

Kuvankaunis ja luontevan eteerisesti, siis uskottavasti  nuoren Kirsin roolia tulkitseva Raili Metsä (Niskanen, o. s. Metsä) ja herkkävireisesti, pienin elein mutta sitä suuremmalla sisäisellä intensiteetillä näyttelevä Yrjö Tähtelä Matti Kivekkäänä tekevät osasuorituksillaan Tuulisesta päivästä lyyrisen elokuvan. Se ei ole vähääkään makea eikä sentimentaali.

Sen ilmaisu on täysin toisenlaista kuin mihin suomalainen filmiyleisö oli tottunut.  Kokeelliseksi elokuvaksi sitä aikanaan luonnehdittiinkin. Elokuvan ilmaisu  on modernia eurooppalaisessa mielessä. Ei ihme, että Ruutsalo sai tehdä Ranskassa ranskalaisin näyttelijävoimin kolmannen pitkän elokuvansa, ranskaksi: Viheltäjät (Les siffleurs, 1964). Pariisiin sijoittuvassa aloittelevien näyttelijöiden työnsaantivaikeuksia kuvaavassa elokuvassa pääosia esittävät Michel Strasberg (Pierre) ja Maria Doniel (Catherine). Filmissä on pienessä tehtävässä omana itsenään Pierren haastateltavana myös maailmankuulu näyttelijä Jean-Louis Trintignant.  Kyllä, luitte aivan oikein!

Tuulinen päivä rakentuu onnellisen kesäromanssin muistoista, Ne saavat ihmisessä heräämään kaipuun, joka hakee täyttymystään myöhemmin kohdatuista ihmisistä.  Filmin kuvat ovat välillä toive- ja haavekuvia, välillä muisti- ja mielikuvia. Monen henkilön menneisyyttä luonnehtii saari – yksinäisyyden vertauskuvana. Kaupunkikin (Helsinki) on meren sylissä ja talvisin kostea kuin saari. Upeat kuvat pääkaupungista vakuuttivat penseätkin aikalaiskriitikot.

Tänä päivänä Ruutsalo on jo arvostettu klassikko. Satavuotissyntymänsä kunniaksi Ruutsalo on päässyt kuluvana syksynä akateemiseksi tutkimuskohteeksi. Marko Home väitteli syyskuussa Helsingin yliopistossa taidehistorian oppiaineessa tohtoriksi Eino Ruutsalon kokeellisesta 1960-luvusta.  Myös suomalaiset filmiarvostelijat ovat oppineet katsomaan 1960-luvun modernistista elokuvataidetta.

Yleisradion Areena-palvelussa on vielä runsaan viikon katsottavissa useita Eino Ruutsalon pitkiä ja lyhyitä elokuvia, myös tässä kirjoituksessa mainitut. Löytyvät esimerkiksi  ti 19.10. Teema/Femman ohjelmatiedoista.

Artikkelikuva elokuvasta Tuulinen päivä.


Kirjoittaja

Esko Karppanen on filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen julkaisujaan ovat muun muassa esseeteokset Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) ja Jumalten unet (Ntamo 2018) sekä romaani Muurin varjossa (Atrain&Nord 2021).


'Eino Ruutsalo – suomalaisfilmin modernisti' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.