Ei siihen varmaan tarvi tohon uskontoon mitään kouluja käydä. – – Tietysti ne tietää Raamatust enempi nää, mitkä on sit lukenu, mut kyl se noin tavallisen ihmisen järjellä ja taidollaki pystyy, jos haluu uskoo, että, ni ei siihen tarvita mitään.
Elina Vuolan toimittama teos Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta on hyvin tervetullut kirja, niin uskonnontutkijoille kuin aihepiiristä muuten kiinnostuneille lukijoille. Eletyn uskonnon (engl. lived religion) tutkimussuuntaa ei ole Suomessa ja suomeksi aiemmin tässä laajuudessa esitelty, ja näin kirja tulee varmasti toimimaan myös yliopistollisena oppikirjana. Lämpimästi toivoisi sen löytävän tiensä myös uskonnon ammattilaisten, esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöiden ja herätysliikkeiden ihmisten käsiin.
Kirja on syntynyt osana professori Elina Vuolan Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta ”Ruumiillinen uskonto. Ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen identiteetin nykymuodoissa Suomessa”. Tekstit paikantuvat konservatiivisiksi miellettyihin uskonnollisiin vähemmistöihin Suomessa, kuten esimerkiksi vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen, juutalaisuuteen ja ortodoksisuuteen. Tekstien maantieteellis-kulttuurinen konteksti on Suomi ja yhdessä tapauksessa Viro. Hankkeen monitieteisyys näkyy esimerkiksi uskontotieteen, teologian, yhteiskuntatieteen ja perinteentutkimuksen näkökulmien ansiokkaassa yhdistämisessä.
Eletyn uskonnon tutkimusperinne on syntynyt ensi sijaisesti yhdysvaltalaisessa keskustelussa ja sen keskeisiä vaikuttajia ovat olleet David D. Hall, Nancy Ammerman ja Richard A. Orsi sekä Meredith B. McGuire. Eletyssä uskonnossa tai arjen uskonnossa on kysymys uskonnosta sellaisena kuin se ihmisten jokapäiväisessä elämässä esiintyy. Toisinaan käsitettä arjen uskonto, everyday religion, käytetään myös eletyn uskonnon synonyymina. Muutamissa kirjan artikkeleista ehdotetaan käyttöön otettavaksi vaihtoehtoisesti eletyn uskon, lived faith -käsitettä.
Elettyä uskontoa käytetään kirjassa sekä tutkimusmenetelmänä että käsitteenä. Näkökulma on mielenkiintoinen ja avaa tutkimuksellisia mahdollisuuksia. Aineistot ja niihin pohjaavat tapaukset rikastuvat teoreettisesta pohdinnasta. Kirjoittajien ymmärrys eletyn uskonnon tutkimussuunnasta on vaihteleva ja tulokulmia useita, mutta teoksen taitava toimittaminen, josta Elina Vuolalle erityinen kiitos, pitää kokonaisuuden koherenttina ja kasassa.
Sukupuoli, ruumis ja risteävät erot
Eletyn uskonnon tutkimuksen piirissä on oltu kiinnostuneita sukupuolen, ruumiillisuuden ja intersektionaalisuuden, eli leikkaavien erojen kysymyksistä. Ne ovat aihepiirejä, jotka jäävät helposti marginaaliin valtavirtateologiassa ja uskonnollisiin teksteihin ja oppiin keskityttäessä.
Kirjan monissa luvuissa esiintyvät tyypilliset feministiset teemat: sukupuoli, marginaalit, vähemmistöt, ruumiillisuus ja valta. Teemoja ei välttämättä kehystetä sukupuolentutkimuksella keskustelulla, mutta useimmat kirjoittavat osoittavat tuntevansa myös tätä ajankohtaista tematiikkaa hyvin.
Kirjan aineistolähtöisyys on ilahduttavaa ja esimerkkilainauksia paljon. Aineistoa on kerätty esimerkiksi juutalaisten naisten, siirtokarjalaisten ikääntyneiden, vanhoillislestadiolaisten verkkokeskustelujen, seksuaalivähemmistöjen, evankelisluterilaisen perheneuvonnan ja miesten raamattupiirien, Viron seto-vähemmistön ja enkelihenkisyyden harjoittajien keskuudessa.
Kirjassa kiinnitetään siis huomiota tavalliseen, arkipäiväiseen, materiaaliseen ja ruumiilliseen uskontoon ja yksilöön, joka tätä uskontoaan harjoittaa. Eletyn uskonnon näkökulma nostaa esiin toimijuutta, yksilöiden omaa tulkintaa ja kokemuksia. Instituution, opin tai virallisen uskonnon tasot tai kysymykset eivät ole eletyn uskonnon keskiössä. Tästä huolimatta tutkitut ihmiset ovat usein hyvin tietoisia myös uskontonsa opillisesta puolesta. He positioivat itseään usein suhteessa siihen.
Monien näkökulmien ja tutkimusperinteiden myötä rikas ja sensitiivinen kirja ottaa myös tietoisesti kriittisen kannan vastakkainasetteluun eletyn ja virallisen uskonnon välillä. Amerikkalainen tutkimusperinne on usein korostanut tätä eroa, tässä kirjassa tätä virallisen ja eletyn uskonnon välistä kahtiajakoa taas pyritään tietoisesti purkamaan. Suhteessa yhteisöön tällaisia vastakkaisuuksia ovat esimerkiksi ulkopuolisuus vs. sisäpuolisuus tai lähteminen vs. jääminen.
Kirjoittajien ote tutkimuskohteisiinsa on sekä ymmärtävä ja eläytyvä että selittävä. Osittain kirjoittajat ovat myös tutkimiensa yhteisöjen sisäpuolella, tai he paikantuvat jonnekin yhteisöjen reunoille (esimerkiksi Hintsa ja Kejonen). Osallistuva havainnointi ja tutkittavan ryhmän toimintaan osallistuminen on keskeistä kirjan etnografisen tutkimusotteen kannalta, näin erityisesti Utriaisen ja Merenlahden tapauksissa.
Olisi kuitenkin virhe supistaa eletyn uskonnon tutkimus pelkästään naisiin, vähemmistöihin ja marginaalisuuksiin. Tämä kirja välttääkin sen vaaran, ja siksi onkin arvokasta, että kirjassa tarkastellaan elettynä uskontona myös esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon perheneuvonnan avioliitto-opetusta (Ratinen) tai miesten raamattupiirejä (Merenlahti). Marginaalien eletyn uskonnon arvottamista toki tapahtuu: esimerkiksi enkelihenkisyyden yhteydessä monet haastateltavat kertovat ympäristön torjuvasta ja vähättelevästä suhtautumisesta omaan uskonnon harjoittamiseensa.
Yhteisöllistä ja yksilöllistä
”Mut kyl mun täytyy sanoa, et mä oon äidinmaidossa imeny tän juutalaisuuden; et mul on mun molemmat vanhemmat juutalaisia, me ollaan eletty hyvin juutalaista elämää lapsuudesta asti, meil on vietetty sapattia ja näitä pyhiä, ja isovanhemmat on ollut tärkeä osa”
Amerikkalaisessa keskustelussa erityisesti uskontohistoria ja -sosiologia ovat kehittäneet eletyn uskonnon tutkimusta. Vahvasta kansallisten tieteiden perinteestä johtuen Suomessa aihepiiriä on tutkittu lähinnä kansanuskon yhteydessä, uskontotieteessä ja folkloristiikassa. Tämän kirjan erityinen ansio on eri tieteenaloilta tulevien ihmisten yhteistyö. Teologien ja uskontotieteilijöiden välistä dialogiakaan ei ole Suomessa tarpeeksi, saati samassa kirjassa kirjoittavien sosiologien ja antropologien.
Terhi Utriainen ehdottaa artikkelissaan käsitettä ”eletty vernakulaari uskonto”. Käsite kiinnittyy enemmän kansanperinteen, folkloristiikan ja antropologian tutkimusperinteisiin. Vernakulaarilla ymmärretään kansankielistä, paikallista tai omaehtoista, ja sen yhteydessä tarkastellaan esimerkiksi sellaisia aihepiirejä kuin eroja, jännitteitä, tilannekohtaisuutta, moniaineksisuutta ja valtasuhteita tutkittavien yksilöiden uskonnon harjoittamisessa.
Kirjan artikkelit ovat keskenään melko erilaisia, niin aiheiltaan, lähestymistavoiltaan kuin aineistoltaankin. Andreas Kalkunin Viron setoihin liittyviä arkistotekstejä käsittelevä artikkeli oli mielenkiintoinen jo kuvaamansa historiallisen ajankohdan vuoksi. Moni liittää eletyn uskonnon mielessään helposti vain johonkin tämän hetkiseen ja ajankohtaiseen. Mutta menneisyydenkin ihmisillä oli eletty uskontonsa.
Opimme paljon uutta myös Johanna Hurtigin moraalista toimijuutta käsittelevästä artikkelista, jonka kontekstina on vanhoillislestadiolaisen liikkeen kriisivuosien jälkeinen aika. Petri Merenlahden artikkeli miesten raamattupiiristä maskuliinisen eletyn uskonnon näyttämönä oli virkistävä – edelleen uskonnon ja sukupuolen risteytyessä tutkimuksen kohteina ovat useimmiten naiset.
Elina Vuolan, Helena Kuparin ja Terhi Utriaisen artikkelit ovat kaikki paitsi erittäin mielenkiintoisia myös hyvin kirjoitettuja ja tasapainoisia varsinkin aineiston ja teorian vuoropuhelussa. Ne soveltuvat esimerkeiksi niin teologisesta kuin uskontotieteellisestäkin (uskontososiologisesta ja uskontoantropologisesta) tutkimuksesta, joka on vahvasti aineistolähtöistä, mutta samalla teoreettisesti rikastunutta ja uutta ajattelua avaavaa.
Huomisen uskonto?
” Olen toiveikas, että pelon ilmapiiristä päästään vihdoinkin pois ja kristityn vapaus murtautuu täydessä mitassa esiin. Se tarkoittaa sitä, että huteriakin ajatuksia voi sanoa ääneen pelkäämättä.”
Kirjan luettuaan jää miettimään sen mahdollisia yleisöjä ja käyttöjä. Jos esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko ottaisi toiminnassaan Eletty uskonto -kirjan esiintuomat tutkimustulokset vakavasti, se voisi olla kiinnostunut melko toisenlaisista asioista kuin tällä hetkellä usein vaikuttaa. Se antaisi enemmän tilaa ja mahdollisuuksia maallikoille toimia, luottaisi enemmän jäseniinsä, ja kantaisi vähemmän huolta rakenteistaan, palkallisista työntekijöistään, tilojensa kustannuksista tai säästöohjelmistaan.
Se voisi kenties olla avoimempi ja herkempi ihmisten käytännöille ja yksilöiden eletylle uskonnolle – silloinkin kun ne näyttäytyvät synkretistisinä tai lähtökohdiltaan muina kuin kristillisinä. Terhi Utriaisen tutkima enkelihenkisyys on yksi tällainen alue, kristillinen jooga ja meditaatio varmaankin toinen. Pyhiinvaellusten ja retriittien lisääntymisen myötä merkkejä uudenlaisesta suhtautumisesta jo onneksi näkyykin. Kirjan esimerkkeihin perehtyminen voisi kannustaa siinäkin, että henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan ja väärään vallankäyttöön yhä herkemmin puututtaisiin, että rakennettaisiin uskonnollisia yhteisöjä, jotka ovat turvallisempia tiloja kaikille.
Elämme monin tavoin muuttuvassa maailmassa ja merkillisessä ajassa, jota varjostavat yhteisöjen ja yksilöiden erilaiset uudet, suuret kysymykset, pandemiasta ilmastonmuutokseen, eriarvoistumisesta vastakkainasetteluihin. Eletyn uskonnon tasolla ihmiset etsivät ja löytävät elämäänsä merkityksiä, uskolleen vahvistusta ja maailmaansa toivoa.
Lopuksi
Joulun odotuksessa tulee mieleemme nostaa vielä loppuun Helena Kuparin hieno artikkeli hengellisten laulujen merkityksestä. Kun kokoonnumme tänäkin vuonna maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta kirkkoihin laulamaan kauneimpia joululauluja, liitymme itse kukin eletyn ja muistetun uskonnon jatkumoon, olemme omaelämäkerrallisen ja uskonnollisen tarinamme risteyskohdassa. Ja samalla nuo vanhat rakkaat laulut ulkoa opittuine sanoineen rakentavat yhteisöjämme ja toimivat kiinnipitävänä ympäristönä. Rauhallista ja suloista joulun aikaa!
Arvioitu teos: Elina Vuola (toim.): Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta. SKS 2020.
Lainaukset ovat peräisin kirjan artikkeleista.
