Kiira-myrskyn salama ja Tuomiokirkko Hotelli Tornista. Kuva: Mikael Rantalainen.

Ei myötätuntoa vaan tekoja

Jotkut kirkon virassa olevat kollegat tai siis ex-kollegat ovat tulleet pahoittelemaan minulle tapahtunutta ja osoittamaan myötätuntoa. Älkää tehkö sitä enää. En kaipaa teidän myötätuntoane vaan kaipaan teiltä TEKOJA. Murtakaa kirkon tuhoisia rakenteita, käytäntöjä ja oppeja. Nouskaa vastustamaan kirkon johtajien mielivaltaa, lopettakaa vääryyttä tekevien piispojen suojelu ja laittakaa ne vastaamaan teoistaan. Pistäkää itsenne likoon, olkaa rohkeita. Minut erotettiin, koska olen intohimoisesti pyrkinyt murtamaan evankeliumia kahlitsevia rakenteita, sanoittamaan uudelleen kristillistä kieltä, taistellut vääristynyttä kirkollista vallankäyttöä ja korruptoitunutta johtoa vastaan.

Kyse ei ole lopulta kirkosta vaan maailmasta. Kirkon autoritaarishierarkkisen rakenteen on murruttava, koska se on omalta osaltaan määrittänyt mallin, millä tavalla ihminen voi uskoa ja miten hän on maailmassa. Autoritaarispatriarkaalinen isä-Jumala ja kirkko ei pelasta maailmaa vaan päinvastoin vahvistaa sen tuhon. Ne sulkevat ulos, tukevat militarismia, eskapistista elämäntapaa ja vahingollisia ajatustottumuksia, eivätkä aseta ihmistä vastuuseen maapallon kohtalosta. Nämä patologiset kuvat ja rakenteet ovat monella tavalla olleet osallisia ihmiskunnan traagiseen tilanteeseen, nyt kun yhteiskunnat ovat murtumassa näköalattomuuteen, eriarvoistumiseen ja riistoon. Koko elämä maapallolla on uhattuna ihmisen toimien aiheuttaman ilmaston lämpenemisen, suuryhtiöiden tukahduttavan vallan ja kärjistyneen maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi.

Autoritaarispatriarkaalinen käsitys Jumalasta, sotaisat, voittoa ja valloittamista painottavat kuvat kristinuskosta ovat tuottaneet kirkko-instituution, joka on kääntynyt alkuperäisen olemuksensa vastakohdaksi. Se on langennut valtaan, tukenut tuhoisia ideologioita ja hegemonisia valtarakenteita. Se on alistanut kristinuskon vallan ja voiman käsikassaraksi, hegemoniaan ja miehisen ylivallan välineeksi. Kristinuskolla on perusteltu kolonialismia, imperialismia, orjuutta, luonnon ja eläinten riistoa. Teologi Dorothee Söllen mukaan autoritaarisen uskonnon kuva Jumalasta hallitsijana oli natsismin ja holokaustin mahdollistavan tottelevaisuuden ja alistumisen takana. Saksalaisten kristittyjen oli helppo liittyä Hitlerin kansallissosialistiseen kirkkoon, siihen kuuluvien Jumalan hallintavalta- ja herruuskäsitteiden vuoksi.

Autoritaarispatriarkaalinen jumalakäsitys on tuottanut sen mukaisen kirkollisen rakenteen, joka ilmenee käsitteissä tuomiokapituli. tuomiokirkko, tuomiorovasti, kirkkoherra… Se näkyy myös erottamisessani, joka tapahtui puhtaasti hallinnollisena prosessina, etäisenä ja kylmänä, ilman kasvokkaista kohtaamista. Tuomiokapitulin toiminta heijasti täydellisesti perinteisen klassisen teologian patriarkaalista, etäistä, kuningas-Jumalaa, jonka hallinta-aluetta maailma on ja jossa hän käy joskus tekemässä intervention, piipahtamassa, puuttumassa silloin tällöin peliin.

Tällainen kapituli-jumala ilmestyy näyttämölle ensisijaisesti tuomarina, rankaisijana. Muuten hän on enemmän tai vähemmän välinpitämätön maailman menosta ja ihmisten kohtaloista. Hän on kuin uralleen omistautunut perheenisä, joka viettää suurimman osan ajastaan jossain muualla kuin kotona perheen parissa. Hän loi maailman, jätti sen oman onnensa nojaan ja vain satunnaisesti kunnioittaa luomakuntaansa viettämällä ”laatuaikaa” lastensa kanssa, tuomitsemalla heitä. Tapasin kapitulin jäseniä vasta erottamiseni jälkeen, kun he kävelivät ulos kokoussalista. Siinäkään ei tapahtunut kohtaamista, vaan he piiloutuivat pykälien taakse, vedoten hallintolakiin, suostumatta kertomaan minua koskevaa päätöstä.

Jumalan ja maailman suhdetta hahmottavien mallien ja kirkon patologisten rakenteiden purkaminen ja uudelleenmuotoilu ovat tämän hetken teologian kaikkein keskeisimpiä tehtäviä. Jo maapallon elämän säilyttäminen valtavien uhkien alla edellyttää tätä. Jos haluamme kristinuskon toimivan maailman pelastamiseksi, meidän on luotava ajatusmalleja ja kuvia Jumalasta, maailmasta ja kirkosta, jotka ylläpitävät tunnetta vastavuoroisuudesta ja keskinäisestä riippuvuudesta, koko luomakunnan kohtalonyhteydestä. Uusien rakenteiden ja kielen on vahvistettava radikaalia, sisään sulkevaa, yksilöiden ja yhteisöjen välillä tapahtuvaa vihollisuuksien voittamista, tinkimätöntä vastarintaan asettumista sortavia valtoja ja voimia vastaan, taistelua jakamattoman ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja luomakunnan eheyden puolesta.

Minun missioni pappina on ohi. Mieleni on tyyni ja rauhallinen, koska olen taistellut hyvän taistelun, vienyt sen loppuun saakka. Nyt on teidän vuoronne, hyvät ex-kollegat. Ketkä astuvat esiin ja ottavat viestikapulan vastaan?

 

Artikkelikuvassa Kiira-myrskyn salama ja Tuomiokirkko elokuussa 2017. Kuva: Mikael Rantalainen.


Kirjoittaja

Minä olen Kai Sadinmaa. Olen Kalliosta Munkkiniemeen evakoitunut kolmen lapsen isä, profeetta, Jumalan lahja Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle. Suurin teologinen esikuvani on serbialainen sotaveteraani, kolmijalkainen Duško-koira. Kuva: Tiina Kristoffersson.


'Ei myötätuntoa vaan tekoja' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 23.8.2021 @ 13.41 Ilkka Kantola

    Muistan Dorothee Söllen luennot, jotka auttoivat ajattelemaan miten iso rooli juutalaiskristillisellä traditiolla on ihmisen luontosuhteen kehittymisellä sellaiseksi, jossa luonto on väline ihmisen asettamien päämäärien tavoittelussa mutta luonnolla ei olisi itseisarvoa. Että oliko ihminen asetettu luontoa viljelemään vai myös varjelemaan. Muistan että tätä varjelemisen, ja luonnosta huolehtimisen näkökulmaa, jossa luonnolla on itseisarvo, alettiin tuoda esiin rippikouluopetuksessa 80-luvulla.

    Vastaa

  2. 23.8.2021 @ 14.52 Mirja Rautkoski

    Elämme ääri- individualistista aikaa länsimaissa. Oma totuus/ tulkinta hallitsee ajattelua ja yhä useampia auktoriteetteja kyseenalaistetaan. Mukana on myös vahvasti ”onko Jumala todella sanonut ”- ajattelu. ” Nyt tiedämme paremmin” – asenne murtaa entisiä uskomuksia ja rakenteita. Mikä on lopputulos? ”Bella omnium contra omnes”?
    Demokratia voi johtaa lopulta anarkiaan, on todettu. Mielestäni parempi on itse sanoutua irti esim. luterilaisen papin virasta samoin kirkon jäsenyydestäkin, jos ei koe sisimmässään rauhaa. Löytyy ehkä toinen, itselle parempi paikka. Oman tyytymättömyyden takia ei tule saattaa koko yhteisöä sääntöineen sekasortoon. Vestigia terrent!

    Vastaa

  3. 23.8.2021 @ 20.13 Felix

    Teologiaa ja kristillisen tradition tulkintaa on kirkon ulkopuolellakin. Jopa parempaa ja syvällisempää – avarampaa ja vapaampaa. Vaikka missiosi pappina olisi ohi, urasi teologina on vasta alkanut. Tätä ainakin toivon Kai.

    Vastaa

  4. 29.8.2021 @ 14.08 Matti Taneli

    Hyvä Kai Sadinmaa

    Vartijan kirjoituksesi on oikein kiinnostava! Mutta myötätuntokin on teko. Aito dialogisuus on tärkeää, mutta varsin vaikeaa kenelle tahansa. Asioihin voi vaikuttaa sekä ulkoa että sisältä. Mitään kovin kategorisia malleja ei ehkä ole syytä esittää ainakaan pidemmän päälle, koska ne eivät yksinkertaisesti toimi.

    Seuraava kirjoittamani tuli mieleeni, kun taas luin monia erilaisia kirjoja ja kirjoituksia sekä törmäsin uudestaan tähänkin ajattelijaan, jota itse en pidä ainakaan dogmaattisena ateistina. Laitan tämän tähän Sinulle ja muillekin.

    Ystävällisesti tervehtien Matti

    Ranskalainen kosmopoliitikko, kirjailija, kriitikko, runoilija Alain Bosquet (1919-1998) sanoo: “Olen ateisti, Jumala koettelee minua: en tiedä lihaniko, henkenikö vain kirjoitukseniko kautta.” Itse en pidä Bosquet’a niinkään suoranaisesti ateistina, mutta se on aivan sivuseikka, mitä itse ajattelen hänestä. Bosquet kuvaa kirjailijanlaatuaan muun muassa näin:

    ”Olen Graalin ja Coca Colan lapsi; kaksi tärkeintä tapahtumaa, jotka ovat minut leimanneet, ovat Auschwitz ja Hiroshima. Jokapäiväinen leipäni on järjettömyys. Villonin, Descartesin ja Valéryn mutta myös Rilken ja Kafkan oppilaana olen halunnut maistaa outoa ravintoa. Niinpä olen ottanut asiakseni hoitaa järjettömyyden faabelilla. Jos ihmistä ei sellaisenaan voi hyväksyä, keksikäämme hänet uudestaan. Uskontoni – aina tilapäinen – on kuvitteellisuutta. Runo tarjoaa toisenlaisia näköaloja, toisenlaisen hurmion. Muuten ei paljon merkitse, mitä asiasta sanon: hyvä ystävä, kysykää runoltani, sillä se vastaa aina tekijäänsä paremmin. Jopa haavojen peitteeksi on siveltävä hieman magiaa.”

    Joka tapauksessa Bosquet kirjoittaa kirjassaan Jumalan piina (WSOY 1996) yhtaikaa sekä provokatiivisesti että kiinnostavasti seuraavasti:

    Jumala sanoo: “En mene heidän luokseen,
    he ovat syösseet naapurinsa orjuuteen,
    alistaneet vuodenajat lakeihinsa,
    katkaisseet kaulan niin uneksijoilta
    kuin epäilyksen lapsiltakin.
    En mene heidän luokseen:
    he tunsivat päihtymystä
    suistaessaan radaltaan muutamia komeettoja
    ja kohdellessaan virtoja
    niin kuin kohdellaan koiria.
    En mene heidän luokseen: he ovat ostaneet kaiken,
    kuun, huokauksen, kesäkuun,
    neitseellisen sireenin.
    En mene heidän luokseen:
    kun heidän totuutensa mätänivät,
    he rakensivat temppeleitä
    tuntemattomille jumalille;
    he pelkäsivät kolmen vuosisadan ajan,
    osaamatta päättää mitä.
    En mene heidän luokseen
    sillä heidän kymmentuhatta basilikaansa
    ovat muuttuneet varastoiksi heidän katumukselleen
    ja heidän esineilleen, jotka varastivat heidän sielunsa
    En mene heidän luokseen.”

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.