Hans Küng. Kuva: Simo S. Salo.

Eettinen vastuu maailman tulevaisuudesta. Hans Küng 1928-2021

Aikamme suuriin ekumeenisiin ja sosiaalieettisiin vaikuttajiin kuulunut professori Hans Küng syntyi 19.3.1928 Sveitsissä Luzernin kantonin Surseen kaupungissa. Hän kuoli Tübingenissä 6.4.2021. Elämäntyönsä hän suoritti Saksassa Tübingenin yliopistossa ja kansainvälisillä foorumeilla laajan julkisuuden saattelemana. Hänen työnsä poikkeuksellisesta monipuolisuudesta saa käsityksen, kun tarkastelee jokin aika sitten ilmestyneiden koottujen teosten (24 laajaa nidettä) teemoja. Ne lähtevät opillisista kysymyksistä vanhurskauttamisopista, kirkkokäsityksestä, paavin asemasta, papiston selibaattivelvollisuudesta, maallikkojen vaikutusmahdollisuuksista, naisten asemasta historiallisessa perspektiivissä, mutta eivät jää pienten sisäpiirien ongelmiksi tai yleistäviksi toteamuksiksi. Niissä kysytään kriittisesti, mitä eettisiä seurauksia näissä kysymyksissä tehdyistä ratkaisuista on tullut. Tähän keskusteluun on tarvittu tieteellistä asiantuntemusta ja rohkeutta ottaa väärinkäytökset esille.

Välinpitämättömyyttä kirkkoa ja uskontoja kohtaan olemme kuulleet perusteltavan varsin vastakkaisilla argumenteilla. Jotkut sanovat kirkon ja teologian olevan vieras kysymyksenasettelultaan ja kieleltään ja ettei sillä ole syvällistä annettavaa arkielämän ratkaisuihin. Toiset väittävät, että kirkko, sen työntekijät ja tutkimus myötäilevät toiminnassaan liiaksi maallistunutta arvoneutraalia aikaansa. Kumpienkin tahojen olisi viisasta tutustua Hans Küngin laajaan tuotantoon, sillä siinä säilyy yhteys  teorian ja käytännön välillä, oppineisuus ja käytäntö. Tähän suuntaan viittaa myös se havainto, että tavallisissa saksalaisissa lehtikioskeissa rautatieasemilla muistan nähneeni myynnissä Küngin kirjoja. Ne näyttäisivät kuuluvan arkeen siinä kuin romaanit ja lehdet kulttuuritietoiseen yhteiskuntaan.

Protestanttisissa maissa Küngin tuotantoa ja elämää on seurattu suurella mielenkiinnolla, onpa häntä nimitetty peräti katolisen kirkon ”Lutheriksi”. Eräänä syynä tähän on ollut Küngin väitöstutkimus sveitsiläisen reformoidun Karl Barthin vanhurskauttamista koskevasta teologiasta. Vuonna 1957 valmistuneessa tutkimuksessa väittelijä tuli siihen tulokseen, ettei Barthin ja katolisen kirkon vanhurskauttamista koskevissa käsityksissä ollut oleellista, toisen poissulkevaa eroa. Tämä tulos loi edellytyksiä ekeumeeniselle keskustelulle, jota hän saattoi jatkaa Tübingenin katolisessa tiedekunnassa tultuaan 1960 nimitetyksi sen dogmatiikan professoriksi.

Küngin kirkolliselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle ratkaisevaksi muodostui paavi Johannes XXIII:n kutsu Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen ”konsiiliteologiksi” 1962-1965. Toivo kirkon uudistamisesta, aggiornamento, alkoi ohjata hänen tutkimustaan ja työtään. Eräällä tavalla voisi sanoa , että hän otti tehtäväkseen tukea suuresti ihailemansa paavi Johannes XXIII:n ohjelmaa, jonka tämä ilmaisi symbolisella eleellä tultuaan valituksi. Kun toimittajat kysyivät, mihin tavoitteeseen uusi kirkon johtaja pyrki, tämä meni ikkunan luokse, avasi sen selkosen selälleen ja sanoi: ”Tähän!”

Käsityksensä siitä, mitä uudistaminen edellyttäisi, Küng julkaisi kirjoituksessa ”Konsiili ja jälleenyhdistyminen. Uudistus kutsuna ykseyteen”. Uudistuksen tuli tapahtua kirkon rakenteiden ja asenteiden tasolla. Vatikaanin keskusjohtoista päätäntävaltaa tuli siirtää alemmille kansallisille kirkoille, maallikojen vaikutusta tuli lisätä ja naisten asemaa parantaa.

Küngin ajatelussa aggiornamento vaati pappien selibaattivaatimuksen purkamista. Sen aiheuttamista vääristymistä oli riittävästi näyttöä, joka söi jatkuvasti katolisen kirkon eettistä uskottavuutta. Kolmannelle maailmalle erityisen tärkeän perhesuunnittelun ja ehkäisyn kieltäminen olisi mietittävä uudelleen ja naisten asemaa ja tyttöjen koulutusta parannettava tienä kestävämpään kehitykseen. Kirkon rakeentellisen uudistuksen kannalta hän näki paavin erehtymättömyysopin kriittisen tarkastelun olevan tarpeellista.

Avatakseen keskustelun tästä kysymyksestä Küng kirjoitti omalle uralleen kohtalokkaan tutkielman Erehtymätön? Eräs kysymys (Unfehlbar? Eine Anfrage) 1970. Julkaisua paheksunut katolisen kirkon kritiikki johti siihen, että Küng menetti professorin virkansa Tübingenin katolisessa tiedekunnassa 1979. Tübingenin yliopiston johto kuitenkin tuki häntä niin, että tiedekuntiin sitoutumattoman ”Ekumeenisen tutkimuskeskuksen Intituutin” perustaminen tuli mahdolliseksi. Küng saattoi jatkaa ekumeenista ja myöhemmin uskontojen välisiin ongelmiin keskittynyttä tutkimustaan. Perinteinen ekumeeninen näkökulma laajeni uskontojen välisen dialogin kysymyksiin. Eräänlaisena tuloksena tästä hän näki uskontojen roolin kansainvälisessä yhteistyössä uudella tavoin. Uskonnoilla on hänen mukaansa tärkeä rooli myös kansainvälisesti jännitteiden lisäämisessä tai niiden purkamisessa. Ajatuksensa hän tiivisti lauseeksi:”Ei maailmanrauhaa ilman uskontojen rauhaa”. Myöhemmin hän lisäsi tähän: ”Eikä uskontojen rauhaa ilman uskontodialogia”: Tätä varten keskustelijoiden tuli hankkia tietoja eri kulttuureista, uskonnoista ja niiden filosofioista, mutta samalla heidän tuli tuntea oman uskonnollisen ympäristönsä keskeiset opit ja eetos voidakseen osallistua vastavuoroiseen ajatusten vaihtoon.

Kommunismin romahdus Itä-Euroopassa ja sitä seurannut eräänlainen arvotyhjiö 1990-luvun alussa loivat uusia mahdollisuuksia globalisaation kiihtymiselle. Jotkut arvioivat, että kyse oli ennen muuta kaupan kansainvälistymisestä, toiset kuten Küng näkivät markkinastrategioiden tuovan mukanaan epäsuorasti kulttuurisen ja eettisen orientaation. Siksi tuli tiedostaa mihin eettisiin periaatteisiin oikeudenmukainen, eettisesti kestävä kehitys saattaisi perustua. Kirjassaan Projekt Weltethos (Maailman eetos -projekti) 1990 Küng pyrki vastaamaan globalisaation uskonto- ja kulttuuridialogille tuomaan haasteeseen. Sen pohjalta hän laati kansainvälisen työryhmän kanssa laajasti huomioidun globaalin etiikan julistuksen, jonka Maailman Uskontojen Parlamentti hyväksyi ohjenuorakseen Chicagossa 1993. Sen suomennos julkaistiin nimellä Elämää säilyttävät arvot (Arator 1994). Julistuksen kansainväliset arviot julkaistiin suomeksi nimellä Vastuun aika (Pohjonen 1997) . Tässä teoksessa tunnetut tiedemiehet, poliitikot, teologit, taloustieteilijät ja taiteilijat esittävät, miksi heidän aloillaan tarvitaan eettisten peruskysymysten pohdintaa maailmanlaajasta näkökulmasta.

Tätä keskustelua edistämään Küng yhdessä eräiden Tübingenin yliopiston tutkijoiden ja opettajien kanssa perusti ”Maailmaneetos-säätiön” (Stiftung Weltethos) 1995. Sen presidenttinä Küng toimi 2005-2012. Samaan aikaan eri puolille Eurooppaa perustettiin vastaavanlaisia opetukseen ja tutkimukseen keskittyneitä säätiöitä.

Toukokuussa 1999 professori Hans Küng kävi Suomessa esitelmöimässä Tampere-talossa järjestetyssä globalia etiikkaa käsittelevässä kokouksessa. Samalla matkalla hän puhui Helsingissä Suomalaisen tiedeakatemian, Helsingin ja Joensuun yliopistojen järjestämässä tilaisuudessa. Käyntiin liittyi myös tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren tapaaminen Mäntyniemessä ja keskustelu maailmaneetos-prosessin tulevaisuudesta. Presidentti oli tukenut sitä alusta alkaen.

Vaikka Küng työskenteli politiikan ja tutkimuksen kansainvälisesti arvostettujen vaikuttajiien kuten liittokansleri Helmut Schmidtin kanssa Vuorovaikutusneuvoston julkilausuman aikaansaamiseksi (Universal Declaration of Human Responsibilities 1997), tai YK:n pääsihteeri Kofi Annanin kulttuuridialogin välttämättömyyttä tähdentävän kirjan (Crossing the Divide. Dialogue among Civilizations 2001) työstämisessä, hän säilytti läheisen suhteensa teologian peruskysymyksiin ja pysyi kirkon pappina. Globaaliin etiikkaan pohjaavasta kulttuurien dialogista hänet kutsuttiin puhumaan YK:n yleiskokoukseen 2001.

Hans Küngin ihmisyydestä kertoo hänen sielunhoidollinen meditaationsa elämän ja kuoleman rajakohdasta ”Herääminen uuteen elämään” (”Auferweckung zu neuem Leben”). Kysymykseen, mikä ihmistä odottaa hänen elämänsä lopulla, hän vastaa: ”Ei ei-mitään, vaan se kaikki, mitä Jumala on, rakastavana ’isänä’, joka on myös hänen ’äitinsä’. Siksi me tiedämme sen: kuolema on läpikulku varsinaiseen kotimaahan, paluu Jumalan salaisuuteen ja ihmeelliseen kauneuteen.”

Artikkelikuvassa Hans Küng lähdössä Pielpajärven erämaakirkosta Suomen-matkallaan 1975. Kuva: Simo S. Salo.


Reijo E. Heinonen

Kirjoittaja

Reijo E. Heinonen on naantalilainen Joensuun yliopistosta eläkkeelle vuonna 2003 jäänyt yleisen teologian professori ja kirjailija.


'Eettinen vastuu maailman tulevaisuudesta. Hans Küng 1928-2021' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 6.4.2021 @ 21.31 Matti Taneli

    Hans Küng (1928-2021) in memoriam
    Suru-uutinen. Merkittävän teologin muistolle. Kunnioitetun yliopisto-opettajani ja ohjaajani emeritusprofessori Reijo E. Heinosen hieno kirjoitus. Kiitos Hans Küng ja Reijo!

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.